tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulupäivää

Joulupäivää on puron varresa vietetty kotosalla oman porukan kesken.
Pakkanen on paukkunut aika kipakasti tänäänkin, 
mutta pienesti pyörähdimme pihalla, 
jotta elämä ei vallan menisi sohvan ja jääkaapin väliä kulkiessa.


Lapset ovat leikkineet ja pelanneet uusilla leluilla. 
Kukaan ei ole sanonut, ettei olisi mitään tekemistä:)


Eilinen jouluaatto kulki aika tavalla muutaman viime vuoden viitoittaman mallin mukaan. Television jouluisat lastenohjelmat viihdyttävät meillä niin isoja kuin pieniäkin 
(vaikkakin Joulupukin kuumalinjan joulupukki oli vaihtunut...
 mutta kai sen Kosti Kotirannankin pitää joskus eläkkeelle jäädä, 
eikä sitä lapset tainneet edes huomata:D).


Jouluaterian söimme laajennetun perheen voimin mummulassa, 
jonka jälkeen osa porukasta suuntasi joulukirkkoon,
 osa kotiin saunaa lämmittämään ja osa jouluaaton iltalypsylle. 
Roihut syttyivät pihalle, 
saunassa mieli lepäsi 
ja illan päätteeksi kokoonnuimme uudelleen neljästä eri sukupolvesta 
vuorostaan tänne puron varteen odottamaan joulupukkia. 


Kyllä oli lapsilla jännää. 
Kello tuntui kulkevan aivan liian hitaasti...
mutta sitten se kuului...
koputus ovelta.



Lahjojen määrästä päätelleen meillä on ylikilttejä lapsia.
Tai sitten mummuilta oli "vähän" lähtenyt lapasesta lastenlasten muistaminen...
Mutta mieluistakin mieluisampia asioita paketeista paljastui. 
Todennäköisesti joululahjoja tulee vilahtelemaan tulevissa postauksissa tuon tuostakin.
Kiitos isovanhemmille ja kummeille lasten paketeista!
Mieli on hyvä ja jouluinen. 
 

9 kommenttia:

  1. Se tuo "lapasesta"lähteminen tapahtuu niin huomaamatta,ettei arvaakkaan ja paketteja kertyy,koska niiden hankinta on pitkässä juoksussa.Eihän nuo lapset vastaan panneet,vaan tiitterästi kädet ojentuivat aina uutta pakettia vastaanottamaan.Muistan kyllä aika puhuttelevan muiston PeePeen omasta lapsuudesta.Pukki oli jo monta pakettia sinulle antanut,kun nimesi taas mainittiin ja kirkas lapsen ääni kuulutti:minä oon jo saanut ,en enää tarvitse.Ehkä se oli meille lahjoittajillekin opettavainen hetki,joku määrä pitää juolulahjoissakin olla.Hyvää joulunjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun aika alkaa olla loppupuolella ja hyvä mieli joulusta on päällimmäisenä.

      Poista
  2. Tulin vastavierailulle jättämäsi viestin johdattamana :). Lämmintä joulutunnelmaa perinteisin menoin kuvailet täällä. Tuo lumen koristama lintulyhde on aivan ihastuttava näky. Ja nyt huomaan, että meiltä jäikin tänä vuonna linnut muistamatta...kuinka saatoinkin unohtaa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, kun tulit vastavierailulle. Tulehan toistekin:) Meillä ei aikaisempina vuosina ole lintulyhdettä ollutkaan, mutta nyt on ollut iso ilo seurata lintujen parveilua lyhteen ympärillä.

      Poista
  3. Mahdottoman mukava on lukea sun blokia ja katsella niin komeita ja osuvia kuvia joita olet kaiken kiireen ja touhun keskellä ottanut. Mulla olikin paljon lukemista tänään kun jostain syystä itsenäisyyspäivä oli edellinen kun luin. Hyvää joulun jatkoa puronvarteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Nämä blogihetket ovat mulle omaa aikaa ja samalla eräänlaista päiväkirjan pitoa meidän perheen touhuista. Mukavaa touhua ja vielä mukavammaksi tämän tekevät nämä kommentit, joita tänne on jätetty:)

      Poista
  4. Niin mailis mummu täältä metsästä kirjoitteli edellisen

    VastaaPoista
  5. Siellähän istuu itse JOULUPUKKI xDD

    VastaaPoista