keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Tunnelmia viikon varrelta

Niin se vain tammikuun viimeinen viikko etenee kohti loppuaan 
ja samalla etenee koko kuukausi kohti helmikuuta. 
Minulle on tästä kuukaudesta jäänyt mieleen pilvisyys. 
Joko olen tyystin unohtanut kaikkien edellisten vuosien säät 
vai mistä johtuu, 
että minusta tämä kulunut kuukausi on ollut tavattoman pilvinen. 
Onko se muka aina näin? 
Toki aurinkokin on näyttäytynyt, 
mutta varsin usein taivaan verhona on ollut paksut pilvet. 
Päivä on kuitenkin pidentynyt jo huomattavasti. 
Koululaiset lähtevät vielä aamulla hämärässä 
(mutta eivät enää säkkipimeässä) kouluun, 
mutta iltapäivällä töiden loputtua ei enää olekaan pimeää,
vaan vasta alkavaa hämärää:)
Puron varren viikko on ollut jälleen kerran tavattoman tavallinen.
Paitsi viime sunnuntaina, 
jolloin kävimme Kasperin kanssa aivan ensimmäistä kertaa laskettelemassa yhdessä:) Omasta edellisestä laskettelukerrastani oli ehtinyt kulua lukuisia vuosia 
(ei kuitenkaan vuosikymmentä) aikaa,
 mutta kai se sitten on vähän kuin pyörällä ajaminen, 
että jostakin tuolta muistin sopukoista tulivat mieleen ne niksit, 
joiden avulla suksilla pystyssä pysyi. 
Toivon mukaan pääsemme vielä useasti tämän talven aikana mäkeen 
ja jospa saisimme mukaan vielä jonkun siskoistakin...
Vällillä kipuileva polveni osoitti mieltään sunnuntai-iltana,
mutta ei onneksi äitynyt sen pahemmin vihoittelemaan.
Eilen Emmy innostui koulun jälkeen leipomaan patonkeja
ja niistä tulikin oikein makoisia.
Lisämausteensa taikinaan antoi ekaluokkalaisen onnistumisen ilo,
kun selvisi puuhasta vain hyvin vähin opastuksin ja avuin.
Huomenna kuulemma aikoo leipoa lisää ja sehän kyllä sopii!
 Ja lunta riittää... riittää totisesti.
Nyt on tainnut sataa alas kaiken senkin lumen,
mikä viime talvena jäi satamatta.
Piha onkin täynnä kaikenlaisia majoja ja koloja,
joita on lumikasoihin kaivettu.
Ja lisää sataa nytkin koko ajan.
Mutta eipä ainakaan tarvitse tuskailla, 
että saa koko ajan olla pyykkäämässä kurahaalareita.

Näihin kuviin ja tunnelmiin päätän lähetyksen Puron varresta tähän.
Viikko jatkukoon entisenlaisena

lauantai 24. tammikuuta 2015

Lauantai-illan aistimuksia

Lähdin alkuillasta käymään kävelyllä.
Pari astetta pakkasta, pimenevä ilta ja alkavaa lumisadetta.
Oli rauhallista kävellä.
Ilman sen kummempaa ajatustyötä, 
aistit jotenkin aktivoituivat talvisessa illassa 
ja näennäisen liikkumattomassa ja rauhallisessa maisemassa 
tulvi yhtäkkiä erilaisia aistimuksia joka puolelta. 

Talojen ikkunoista tuikkivat valot 
kertoivat väen olevan lähes joka tuvassa kotona.
Navetoiden kohdalla lypsykoneet vielä hurisivat,
joidenkin talojen pihoilla haukkuivat koirat.
Useamman kerran jostakin leyhähti palavan puun tuoksu.
Tuoksu, jonka tuntee erityisen voimakkaana lauantai-iltaisin. 
Monessa talossa lämpiää vielä sauna puilla 
ja uskoisin, että talvi-iltoina moni laittaa mielellään takkaan tulet
tunnelmaa ja lämpöä tuomaan.

Pimeässä kuului myös kosken kohina.
Jokijäille ei ole vielä menemistä.
Ja kosken kohinan jäätyä taakse,
kuuluivat ehtookellojen lyönnit kirkon suunnalta.
Aina yhtä kauniit ja rauhoittavat lyönnit,
jotka toivottavat pyhän tervetulleeksi.


Hassua miten sitä välillä aistii kaiken ympärillään hyvin voimakkaasti
ja sitten taas toisinaan ei huomaa juuri mitään.
 Oma mieli vaikuttaa paljon siihen,
mitä ympäriltään huomaa.
Jos mieli on murheesta, huolesta tai pelkästä väsymyksestä täynnä,
ei pysty eikä jaksa huomata mitä ympäristössä tapahtuu.
Tänään huomasin ja samalla virkistyin.


Kotiin tullessa tuoksui meilläkin palava puu.
Lauantain sauna:)

p.s. Kuvituksena tämän päivän värkkäilyjä: 
sämpylöiden leipomista ja junaradan rakentamista.

tiistai 20. tammikuuta 2015

Tiistai-illan tuumailuja

Pakkanen on paukkunut tänään ihan mukavia lukemia.
Mukavia ainakin meille, joilla on ollut mahdollisuus niin halutessaan 
viettää päivänsä sisätiloissa. 
Illalla partion yhteydessä oli kiva olla hetki ulkonakin 
ja pakkanenkin oli jo hellittänyt otettaan. 
Nyt kupissa höyryää pitkästä aikaa tee ja kohta kutsuu nukkumatti.
Yritän laittaa itseäni ruotuun menemällä riittävän aikaisin nukkumaan.
Turha kiukutella aamulla väsymystä, jos siitä saa syyttää vain itseään...

Viikonloppuna juhlimme meidän "vauvaa".
Niin, siis sitä neitokaista, joka täytti 3 vuotta;)
Nelly totesi  olevansa jo 
"iso tyttö, mutta en mää mikkään plinsessa oo. 
Mää oon tavallinen tyttö.".
Prinsessajutut kiinnostavat kyllä kovasti, 
samoin kaikki missä on pinkkiä. 
Eli tuntomerkit tyypilliseen ikäkautensa edustajaan ovat aika ilmeiset.


Jokainen synttäripäivä on omanlaisensa etappi vuosien kulussa.
Tässä vaiheessa on varmaan jo minunkin pakko tunnustaa se tosiasia 
(minkä kaikki muut ovat tajunneet jo kauan sitten),
ettei meillä enää ole vauvaa.
Nämä sattuivat vain olemaan ensimmäiset kolmivuotissynttärit, 
joita meillä vietettiin niin, että synttärisankari on samalla perheen nuorimmainen.
Onneksi jokaisessa iässä on omat hyvät puolensa.

Synttärien jälkeen alkoi taas arki ja maanantai, 
jolloin postilaatikossa odotti Nannaa kirje kohti uutta etappia:
Aikaisempien vuosien perusteella osasin tätä kirjettä odottaa alkuvuodesta.
Tuleva eskarilainen itse suhtautui asiaan varsin tyynesti.
Nanna on ainakin vielä niin hetkessä eläjä, 
ettei mielenkiinto jaksa kovin kauan pysyä jossakin puolen vuoden 
päässä siintävässä eskarissa. 
Ja toisaalta, 
koulumaailma on meillä kahden koululaisen myötä arkipäivää joka päivä, 
joten siinä mielessä Nannalle eskarin alkaminen sitten syksyllä 
ei tule olemaan niin iso askel suureen tuntemattomaan, 
kuin mitä se aikanaan Kasperille oli.
Vaikka toki jokaiselle meistä oma elämä 
kaikkine tapahtumineen on hyvinkin ainutlaatuista,
mutta ymmärtänette mitä tarkoitan.

Niin, mitä sitten minulle kuuluu?
No, eipä kaiketi mitään.
Tiistai-illan tuumailuista tuli tällä kertaa tuumailua toisten asioista.
Tee on juotu loppuun ja nyt menen nukkumaan niin kuin aion.
Talvista viikon jatkoa kaikille!
Kävijälaskuri on raksuttanut, 
vaikken tänne ollut mitään päivitellyt moneen päivän.
Se ilahduttaa:) Kiitos!

lauantai 10. tammikuuta 2015

Roikun kiinni...

....joulussa.
Kuusi on riisuttu. Valot jäljellä.
Huomenna iskämiehen kotiuduttua kuusi kannetaan pihalle.
Jostain syystä en haluaisi vieläkään päästää irti joulusta.
Haluaisin nauttia kuusen valosta ja tuoksusta.
Haluaisin vain olla.
 Tätini sanoi tänään, 
että hänelle tulee joulun jälkeen 
ja joulukoristeita pois kerätessä mieleen, 
että millainen mahtaa olla se tuleva joulunaika, 
jolloin näitä koristeita taas esille kaivetaan.
En osaa sanoa, onko minulla vallalla tuo sama tunne,
vai miksi haluaisin roikkua joulussa kiinni edelleen.
En pelkää alkanutta vuotta,
mutta pelkään sitä, 
etten jaksa olla tyytyväinen siihen tavalliseen arkiseen elämään,
jota tämä vuosi tulee olemaan täynnä.
Tunnistaako kukaan muu tilanteen?
Kaikki on hyvin, mutta...
 Ja kuitenkin, 
olen edelleen siitä mieltä,
että arki ja arkiset asiat ovat parasta.
Ne pitävät meidät kiinni elämässä
ja antavat joka aamu syyn nousta ylös.
Eivät siis todellakaan mitään pikkujuttuja.

Eikä ollut tarkoitus kirjoitella näin synkkää tekstiä.
Tämmöinen tästä nyt tuli tällä kertaa.
Seuraavalla kerralla jotain kevyempää.
Asiat on aivan mallillaan:)

tiistai 6. tammikuuta 2015

Rauhallista loppiaista!

Kirpakka pakkanen ja sen myötä mahtavat talvimaisemat ovat siivittäneet Puron varren loppiaista. Päivä on sujunut erittäin rauhallisissa merkeissä, sillä kaikki lapset lähtivät viikonloppuna joululoman lopettajaisretkelle "Kolmen maakunnan mummulaan" ja kotiutuvat kohtapuolin. Kivaa on kuulemma ollut:)
 
Vaikka itse olenkin ollut välipäivät töissä normaalisti, niin siitä huolimatta huominen ja koulujen alkaminen tuntuvat aloittavat sen varsinaisen arjen. Härkäviikot ja reikäleivät,  eikös sitä niin ole ennen sanottu, kun joulunpyhät loppuivat. Niiden aika on nyt käsillä. Tiukkaa arkea päivä kerrallaan.
 
Olen tyytyväinen itseeni siinä, että tänä jouluna olen osannut nauttia joulun ajasta. En ole haikaillut talvea, alkavaa kevättä tai mitään muutakaan. On tuntunut hyvältä rauhoittua ja nauttia juuri siitä hetkestä, mikä on käsillä. Tämän tunteen haluan pysyvän täällä vielä senkin jälkeen, kun joulukuusi josakin vaiheessa tätä viikkoa meiltä ulos kannetaan.
 
Hyvää loppiaisen pyhää kaikille!
Pakkanen paukkuu, koitetaan pysyä lämpiminä.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Uuden vuoden ensimmäinen viikonloppu

Joulun ja vuoden vaihtuminen sekä niihin liittyvät pyhäpäivät pistävät pääkopan kalenterin ihan sekaisin. Aamulla herätessäni piti oikein tosissaan miettiä, mikä päivä tänään on. Ensin olin vakuuttunut siitä, että nyt on sunnuntai, mutta sitten kuulin iskämiehen kolistelevan keittiössä sen kuuloisesti, että on töihin lähdössä (kyllä, sen kuulee kolistelusta onko työ- vai vapaapäivä), joten lauantaita lähdin veikkaamaan ja se päivä se sitten oli.


Vesi-, räntä- ja lumisade vuorottelevat sujuvasti keskenään. Puiden oksat taipuvat kauniisti lumitaakan alla, mutta samaan aikaan hiertää mielessä huoli, kuinka kauan sähköt pysyvät. Marraskuun parin vuorokauden mittainen sähkökatkos on edelleen riittävän hyvässä muistissa, enkä uusintaa näin pian haluaisi. En varsinkaan, kun se agregaattikin on edelleen hankintalistalla, ei suinkaan hankittuna. 

Lumitöiden parissa sai päivän kuntoilut helposti tehtyä, vaikka pappa tuli pahimpaan hätiin aamusella traktorin kanssa. Tienvarren liittymä alkoikin olla jo siinä kunnossa, että hyvä kun sohjossa sai auton tielle. Potkukelkka luisti hyvin ja potkureilla hurautimme lasten kaverin synttäreille, jossa viihtyivät niin lapset kuin äitikin. Kiitos vain talon emännälle ja synttärisankarille:)

Tavallinen lauantai-ilta on alkamassa. Meillä se tarkoittaa karkkipäivää, saunaa ja hömppää joko telkkarista tai dvd:ltä. Toivottavasti teillä Puron varresa vierailevillakin on mukava lauantai-ilta, mitä se sitten kenellekin tarkoittaa.

 

torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta 2015!!

Vuosi on aluillaan ja vuoden ensimmäisessä päivässä on aina omanlaisensa tunnelma.
Vaikken mitään sen kummempia uudenvuoden lupauksia ole tehnyt,
tuntuu tämä ensimmäinen päivä jotenkin erityiseltä.
Edessä on kokonaan uusi, alkava vuosi.
Ja vaikka toki pääpiirteissään voinkin yrittää arvailla tulevan vuoden tapahtumia
ja osittain arvaukset oikein menevät,
 niin eihän siitä huomisesta ja tulevasta täyttä varmuutta ole.
Lapsellisella innolla haluan uskoa ja toivoa,
että vuosi pitäisi sisällään jotakin sellaista,
jota en ole osannut toivoa tai odottaa, myönteisellä tavalla.
Samalla toivon, että mahdolliset ikävät yllätykset ja uutiset
(joita niitäkin takuuvarmasti tulee)
eivät ainakaan kovin runsaslukuisesti tulisi vuoden kiertoa pimentämään.
 
Mutta ainakin vuoden ensimmmäisestä päivästä jää mieliala plussan puolelle.
Niin näyttää plussaa myös lämpömittari.
Räystäiltä tippuu vesi kuin keväällä konsanaan,
piha ja tiet ovat liukkaita ja terassia on voinut mainiosti käyttää jääkaapin lisäosana.
Se onkin ollut sangen kätevää,
 sillä eilen iltapäivällä saimme uudenvuoden vieraiksi lasten serkkkujen perheen.
 
Vuosi vaihtui muutaman raketin, saunomisen ja herkuttelun voimin.
Pienimmät nukahtivat ennen keskiyötä ja isommat keskiyön jälkeen.
On aina ilo seurata serkkujen keskinäistä touhua.
Välimatkasta johtuen he eivät näe toisiaan viikoittain,
eivät edes kuukausittain, mutta sitten kun tavataan,
se tietää lähes poikkkeuksetta yökyläilyä
ja kaikkea siihen liittyvää mukavaa, ei-niin-arkeen kuuluvaa tekemistä.
Yllä olevaan kuvaan on muuten pakko kommentoida sen verran,
että vielä en sentään ole niin hysteerinen äiti,
että laittaisin lapselle kypärän päähän kotipihan liukumäkeen.
Nelly vain sattuu tykkäämään uudesta kypärästään
ja halusi sen väen vängällä päähänsä myös tänään.
 
Suunta on siis eteenpäin, kohti loppu vuotta.
Eihän sitä tiedä, vaikka tänä vuonna joku keksisi laihduttavan suklaan....