Minun "beroccani"

Serkkuni pohdiskeli tässä jokin aika sitten omassa blogissaan, mitkä ovat niitä asioita, jotka antavat virtaa elämään. Toinen juo aamulla Beroccaa, toinen vannoo liikunnan nimeen ja kolmas jonkun muun. Tästä aiheesta innostuneena ilmoitin varastavani postausidean ja mietin nyt, mikä on minun "beroccani".

Voimanlähteitä on monenlaisia riippuen siitä, puhutaanko elämän perimmäisistä asioista ja tarkoitusperistä vai pysytelläänkö astetta kevyemmällä tasolla. Minä ajatellin listata nyt niitä kevyemmän tason virtalähteitä, jotka antavat minulle lisäpotkua päivään. Lista ei ole mikään paremmuusjärjestys, koska tilanteesta ja päivästä riippuen, lisävirtaa saa eri asioista.

#1 Kahvi 

Kyllä, olen kofeiiniriippuvainen ainakin jollakin tasolla. Jos en aamulla juo kahvia, ohimoilla sykkii jomotus jo ennen lounasta. Herään mieluiten ennen lapsia, jotta saan istua hetken aikaa kaikessa rauhassa kahvikuppini kanssa ennen päivän töihin tarttumista.

#2 Kirjat

Minulla on aina kesken vähintään yksi kirja. Tykkään kohtuullisen kevyestä lukemisesta. Lukeminen on minulle ennenkaikkea viihdyttävää, ei niinkään sivistävää tekemistä.

#3 Kohtaamiset

Tykkään ihmisistä, vaikka välillä sitä rauhaa ja hiljaisuutta kaipaankin. Päivän ja viikon mittaan tapahtuvat kohtaamiset ovat mukavia. Kohtaamisilla tarkoitan kaikenlaista sosiaalista kanssakäymistä: viestejä, puheluita, kasvokkain kohtaamista. Myös tämä bloggaus on eräänlaista kohtaamista. Jokainen tänne jätetty kommentti tuntuu mukavalta ja samoin tykkään lukea muiden blogeja. Tuttujen ihmisten blogeja lukiessa kohtaaminen tuntuu toki suuremmalta verrattuna aivan tuntemattomien blogeihin.

 #4 Oma aika

Kaksi ensimmäistä kohtaa liittyvät läheisesti omaan aikaan. Olen siinä mielessä onnekas, että meillä lapset ovat aina menneet nukkumaan niin, että illalla on ollut mahdollisuus ottaa hetki omaa aikaa. Vähän samaan tapaan kuin aamulla kahvikupin ääressä aloitan päivää, illalla on mukava istahtaa hetkeksi esim. telkkarin ääreen tai mennä saunaan ja nollata päivä siellä.

Tällaiset asiat tuovat virtaa kevyellä tasolla. Haluaisin kovasti, että tähän listaan voisin lisätä liikunnan, mutta.... valitettavasti se on edelleenkin minulle aikamoista pakkopullaa. En tiedä miten oppisin siitä tykkäämään.

Nyt haen kuitenkin kupin kahvia;)

Hyvää ystävänpäivää!

"Ystävä on se, joka tulee ja maksaa lunnaat vapauttaakseen sinut vankilasta,

koska tosi ystävä istuu siellä kanssasi."

-tekijä tuntematon-

Kaikenlaiset ystävät ja kanssakulkijat ovat tärkeitä. 

Ne, joiden kanssa joudutaan pulaan ja ne, jotka pelastavat pulasta.

Pulasta pelastaa myös palokunta. 

Eilen meidän kylällä vietettiin "112-pävää" 

ja palokunnan uusissa tiloissa sai käydä tutustumassa. 

Hienolta näytti. 

Palokunnan, poliisin ja ensi- ja sairaanhoidon resurssit ja tilat ovat sellaisia, 

että on kaikkien etu, kun ne ovat kunnossa 

ja samalla olisi hyvä, että niitä mahdollisimman vähän tarvittaisiin. 

Vähäinen tarve kertoisi vain siitä, että ihmiset elävät kunnollisemmin, 

oikeammin ja turvallisemmin.

Mutta niin kauan kuin meillä on niitä ystäviä, 

joiden kanssa joudumme pulaan, 

on myös hyvä, että on olemassa ihan virallisiakin tahoja, 

jotka pulasta pelastavat.

 

Asenne ratkaisee

Puron varresa on sairastettu. Ja sairastetaan edelleen. Osa väestä on jo suunnilleen tolpillaan, mutta enemmän tai vähemmän toipilaita täältä löytyy vielä useita kappaleita. Oma sairaskertomukseni lasketaan jo kuukausissa, mutta eipä se mitään, sillä se on kuulkaa asenne, joka ratkaisee!

Olin päivällä nukkumassa. Ehdoton hyvä puoli siinä, että lapset ovat jo jonkun kokoisia: äiti voi sairastaessaan otta päikkärit, vaikka lapset ovat valveilla, eikä tarvitse pelätä, että koko huusholli on katonharja alaspäin, kun herää. 

Heräsin tyyny kuolassa, kun ovelta kuului koputus. Laahustin ovelle hiukset luonnollisestikin hyvin luonnonmukaisessa tilassa, jalassa violetit pyjaman housut (olivat kuitenkin suunnilleen ehjät) ja lopun ulkoisesta olemuksesta voi jokainen mielessään kuvitella, liittäen siihen mielikuvan väsyneistä ja räkäisistä kasvoista. Missiainesta siis. 

Avasin oven ja seisoin vastakkain tyylikkäästi pukeutunutta, vanhempaa rouvashenkilöä, joka näytti hyvin ystävälliseltä. Se on jännä, miten sitä ehtii ensimmäisen sekunnin aikana rekisteröidä toisen huolitellun asun, kauniisti leikatut ja värjätyt hiukset ja kaiken muunkin, joka poikkeaa mahdollisimman paljon omasta olemuksesta, ei minulle edulliseen suuntaan tietenkin.

Rouva: "Päivää, koputin kun teidän ovikello ei taida toimia."

Minä: "Joo, ei se toimikaan. Ei oo koskaan toiminut". 

(Väärin: on toiminut. Kun kävimme yli kahdeksan vuotta sitten katsomassa isäntämiehen kanssa tätä taloa ensimmäistä kertaa, silloin ovikello soi. Sen jälkeen, kun me muutimme tänne, kello ei ole suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön kanssamme. Elämme rauhaisaa rinnakkaseloa. Ovikello nakottaa hyödyttömänä paikoillaan ja meille pääsee sisälle koputtamalla oveen, ellei satu tietämään, ettei se ole lukossa silloin, kun kotosalla olemme.) 

Rouva: "Mitä sinä ajattelet kuinka paljon asenne ratkaisee meidän elämässämme?"

Minä: "Öö, kyllähän se tietysti vaikuttaa moneen asiaan, että miten siihen suhtautuu."

Rouva (ilahtuneena): "Aivan, sillä on hyvin suuri merkitys kuinka suhtaudumme asioihin. Perimällehän emme voi mitään, emmekä täysin voi vaikuttaa asuinpaikkaammekaan, mutta siihen voimma vaikuttaa täysin, miten suhtaudumme asioihin.

(Tässä vaiheessa teki mieleni sanoa vastaan, että on olemassa myös asioita, jotka eivät muuksi muutu, olipa meidän suhtautumisemme niihin hyvä eli paha, mutta ajatus ei vielä kulkenut kyllin jouhevaan, kun samalla pyyhin kuolaa edelleen naamastani.)

Rouva (kaivaa kassisstaan Herätkää!-lehden): Raamatussa kerrotaan monessa kohdin miten tärkeää on suhtautua asioihin myönteisesti ja pysyä lujana. Asenne ratkaisee todella paljon. Monissa sairauksissakin on kyse siitä, mikä asenne meillä on niitä kohtaan.

(Loihdin kasvoilleni "älä-hämmästy-enää-mistään-ilmeen", jonka olen kehittänyt vähäisen elämänkokemukseni aikana mm. tämän kaltaisia tapauksia varten. Tätä ilmettä käytän silloin, kun en syystä tai toisesta viitsi tai halua rueta keskustelemaan syvällisemmin vastapuolen kanssa. Ilmeen tarkoitus on viestittää pidättyvää kohteliaisuutta, mutta ei kuitenkaan rohkaista suurempaan tuttavallisuuteen. Mielessä vilisevät muistot tilanteista, joissa lujakaan asenne ei ole välttämättä riittänyt kaivattuun lopputulokseen. Samalla tekisi mieleni kysyä, voidaanko mykoplasma ja kaikki sen liitännäisvaivat parantaa nykyään asenteella ja jos voidaan, niin voisiko rouva kirjoitaa minulle asenne-reseptin välittömästi, mutten jaksa.)

Rouva jatkaa puhettaa vielä hetken ja päättää: " Jos sopii, niin jättäisin mielelläni sinulle luettavaa tästä aiheesta. Siihen on hyvä palata myöhemminkin.

 Minä: "No, voinhan mää sen ottaa. Kiitos.

Rouva (edelleen ystävällisesti ja rahtusen myötätuntoisesti): "Hyvää päivänjatkoa!"

Minä: "Kiitos, sitä samaa sinulle!"

Että muistakaa nyt hyvät kanssakulkijat, että asenne ratkaisee.

Ja niinhän se himpura vieköön ratkaiseekin, muttei sentään joka asiassa!

Kuvat ovat eiliseltä, jolloin Nelly oli vielä täysissä voimissaan. Äidin oikaistessa koipensa, Nelly perusti kamariin keittiön, sairaalan, koulun ja kodin. Kaikki kompaktissa paketissa. Ja illalla muuten siivosi kaikki paikoilleen, yhdellä pyynnöllä:)

Lauantai

Pitkästä aikaa on ollut sellainen lauantai, että koko perhe on kotona ilman mitään erikoista ohjelmaa. On ollut aikaa keskittyä kotitöihin, jotka onneksi ovat täysin ehtymätön luonnonvara. Ei mitään huolta niiden loppumisesta, ikinä...koskaan.

Meillä kuluu  sämpylöitä juuri niin paljon kuin niitä ehditään leipoa. Koska talossa on ollut sämpylävajausta useamman viikon ajan, oli aika laittaa taikina tulille. Pakastimesta sulatin joukkoon porkkanasosepussin, josta olin ensin ajatelut tehdä porkkanalaatikkoa (sitähän voi hyvin syödä ympäri vuoden). Laatikon muodossa porkkanaa syö meillä tasan allekirjoittanut, joten sämpylöissä porkkanasose löysi tiensä jokaisen suuhun. Tykkään lykätä sämpylätaikinaan kaikenlaisia jämiä, mitä kaapista milloinkin sattuu löytymään. Kaikki jauho- ja hiutalepussien loput on hyvä ropistaa taikinaan, kasvissosekeiton jämät kaavin joukkoon ja puolukkasurvos tekee sämpylöistä hauskan värisiä. Sitten voi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi, kun ei ole heittänyt ruokaa roskiin;)

Onnistuimme tekemään myös päivän turhan työn. Lähdimme Kasperin ja Emmyn kanssa talon takana olevalle pellolle tekemään latua. Puskimme peräkanaa hangessa menemään ja ainakin omasta mielestämme saimme aivan kelpo ladun aikaiseksi. Tuli ilta, tuli lumimyräkkä ja latu on ummessa. Se siitä sitten, huomenna uusiksi.

Nellyn kanssa hiihdimme ennen myräkkää pihalla.  Viime talvena hiihtoharjoitukset olivat vielä hyvin minimaalisia ja nytkin ajattelin, että tuskin tästä mitään kunnollista tulee. Niin sai taas äiti nenälleen, kun Nelly jaksoi keskittyä hiihtämiseen, se onnistui ja edes kaatuminen ei aiheuttanut mitään kitinöitä, vaan neiti nousi ylös ja jatkoi menoaan. Latukin sai uuden nimen, se on "hiihtoalusta".

Nyt saunaan.

Jo helmikuu

Niin meni vuoden ensimmäinen kuukausi ja helmikuutakin on eletty jo kohta kolme päivää. Joulunpyhien jälkeen tammikuu toi tullessaan todellisen talven, pakkaset ja arkiset työt ja toimet. Ja kuitenkin, keskellä lunta ja pakkasta, tuntui eräänä aamuna ilmassa häivähdys kevättä. Se ensimmäinen tunne keväästä tulee yleensä tammi- ja helmikuun vaihteessa. Se on se jokin uusi tuoksu ilmassa, lisääntyvä lintujen sirkutus ja alati korkeammalle kipuava aurinko. Valon ja varjojen leikki, jota ei syksyllä ole.

 Hiihtämässä en ole vielä käynyt, mutta hyvänä aikomuksena sekin on mielessä ollut.

Nellyn kanssa vietimme eilen päivää mummulassa ja vintiltä löytyi taas lapsuudestani tuttu puhelin, josta riitti riemua pitkään.

Ei ole kosketusnäytöstä tietoakaan. Mutta lapsuuden kavereiden kotien puhelinnumerot muistan edelleen lähes kaikki, kännykkänumeroista hyvä kun omani muistan.