sunnuntai 29. toukokuuta 2016

"Aamuyössä aistein avoimin..."
Ei sitä aivan turhaan laulussa noin lauleta. Vaikka alkukesästä luonto tulvii ääniä ja tuoksuja muutenkin, niin aamuyön hetkinä niitä haistellessa ja kuunnellessa kaiken aistii jotenkin paljon voimakkaammin.

Ja mitenkä sitten on mahdollista, että minä täällä kirjoittelen aamuyön aistimuksista? Minä, joka lähes millä tahansa varmuudella olen nukkumassa ennen puolta yötä ja vastaavasti en laske aamuisin puoli kuuden aikaan tapahtuvaa heräämistä miksikään aamyöksi enää. Syy löytyy harrastuksesta, joka tarjoaa elämään ylimääräistä ekstraa säännöllisin väliajoin: partiosta.

Perjantain ja lauantain välisen yön olin lippukunnan yöretkellä. Tällä kertaa emme lähteneet merta edemmäs kalaan, vaan pystytimme teltan oman kotokylän joen varteen. Mukava kokemus sekin, sillä arvelisin, ettei kukaan porukkamme partiolaisista ollut ennen telttaillut siellä missä nyt olimme. Osalle telttaretki oli ylipäätään ensimmäinen elämässä ja luultavasti meille kaikille ensimmäinen laatuaan tänä kesänä.

Vaikka ulkona uni maistuu makealle, niin en minä ainakaan nuku teltassa yhtä sikeästi kuin sisällä lakanoiden välissä. Yöhön mahtui monta heräämistä ja siinä samalla, ennen nukahtamista, ehti aistia ympäröivää ääni- ja tuoksumaailmaa. Koska olimme joen varressa, veden kuohunta pienen "kosken" partaalla kuului telttaan selvästi. Rannalla kasvavat tuomet olivat valkoisenaan kukkia ja niiden tuoksu tulvi joka puolelle. Linnut eivät malttaneet nukkua koko yönä, vaan pitivät jos jonkinmoista konserttia keskenään. Siinä vaiheessa, kun kaikki ihmisten aiheuttamat äänet olivat vaienneet (makuupusseista kuuluvaa tuhinaa lukuunottaatta), lintujen laulu kuulossti ihan selkeästi siltä, kuin ne olisivat keskustelleet keskenään (niin kuin varmasti tekivätkin). Uskallan jopa väittää, että jollakin lintupariskunnalla oli selvää erimielisyyttä kaapinpaikasta pesässä, sen verran kiivaaseen tahtii siinä kumpikin sirkutti vuorollaan:D

 Ei siitä pääse mihinkään, että kesässä ja varsinkin tässä alkukesässä on jotakin taianomaista. Vai onko syy sittenkin siinä, että pitkän ja pimeän talven jälkeen jokainen meistä kaivautuu esiin poteroistaan ja on jollakin tapaa avoimempi ottamaan vastaan heräävän luonnon tarjoamat aistimukset? 


Ystäväni MTilda on omassa blogissaan useaan otteeseen hehkuttanut kesäöiden taikaa. Olen hänen kanssaan samaa mieltä, vaikken kesäöitä kokonaan valvokaan. Takana on yö omassa sängyssä ja siitä huolimatta kuulen edelleen korvissani joen kuohunan ja voin haistaa tuomien tuoksun.

Kesäistä pyhäpäivää kaikille!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Tätittelemässä Savonmualla

Tämän viikonlopun aikana saapui kesä. Sen tuntee siitä, että sateen jälkeen ilma ei ole sumuisen raaka, vaan raikas ja hyväntuoksuinen. Ilma on täynnä hyviä kesän tuoksuja ja hajuja: ruoho, tuomet ja pelloille levitetty sonta. Aitoja asioita kaikki.

Olemme tämän kevään aikana olleet aika monena viikonloppuna jossakin menossa, ainakin osan perheen kanssa. Tämäkään viikonloppu ei tehnyt poikkeusta, kun tyttöjen kanssa nappasimme mummun ja pappan kyytiin ja hurautimme Savoon, Sanni-serkkua katsomaan. Vaikka työpäiväni täyttyvät pikkuväestä, on se kuitenkin ihan eri asia hoitaa omaa "tätin tähtisilmää". Tytötkin jaksoivat touhuta serkkunsa kanssa mukavasti. 


Oikeastaan oli huvittavaa huomata, miten nopeasti sitä unohtaa sellaisen, joka ei omassa elämässä ole akuuttia. Kun omat lapset ovat jo sillä tavalla isoja, ettei meillä enää vaippoja vaihdeta, eikä tarvitse vahtia lyökö joku päänsä tai syökö roskia eteisen lattialta, tämä oli hyvä muistutus, ettei kymppikuukautisen ikiliikkujan kanssa kannata kovin suuria suunnitella. 

Lastenhoidon ohella meidän neitokaiset jaksoivat soittaa tätilän uruilla. Ohjelmisto oli laajuudeltaan "Satu meni saunaan" kuusikätisesti, mutta hyvältä se kuulosti:D
 

Paluumatkalla ensimäiset "mua pissattaa"-kommentit tulivat vajaa puolituntia matkan alkamisen jälkeen. Niimpä pysähdyimme Lapinlahdella Matin ja Liisan asemalla. Vessareissun lisäksi tarkastimme vanhan höyryveturin, jota tähän asti olimme vain ihmetelleet auton ikkunasta ohi ajaessamme.
 Ja mitäkö Puron varresa nyt tapahtuu? 
Sitä mitä aika monessa muussakin majassa. 
Suomi voittoon!
Ja jos ei voittoon, niin ei se hopeakaan häpeä ole.

tiistai 17. toukokuuta 2016

Viikonloppu Keski-Suomessa

Kolmen maakunnan mummulan väki kutsui jo talvella kaikki lastenlapset mummulaviikonloppua viettämään ja samalla kävi käsky, että vanhemmat ovat vapaita tekemään mitä haluavat lain ja tilin saldon sallimissa puitteissa. Kovin montaa uusinta kehotusta ei tarvittu, ainostaan pientä kalenterin pläräystä, jotta saatiin kaikkien aikataulut sopimaan ja se oli siinä: pieni kesäinen irtiotto Jyväskylään.


Oli nautinnnollista tehdä kaikkea sellaista, mitä yleensä ei tee: syödä jonkun toisen tekemää ruokaa, kulkea kaupungilla siihen aikaan, jolloin yleensä latoo iltapalaa pöytään, nukkua huoneessa, jota ei tarvitse siivota ja nousta runsaaseen aamupalapöytään. Syöminen näytteli viikonlopussamme aika merkittävää osaa, mutta kahden syömisen väliin on toki keksittävä jotain muutakin tekemistä ja sitä löytyi kaupungilla kuljeskelun, pienimuotoisen shoppailun ja elokuvan parista. Ei siis mitään niin kovin erikoista, jollekin toiselle tämä kaikki on arkipäivää tai ainakin osa tavallista viikkoa, mutta itselleni niin harvinaista herkkua, että koko viikonloppua edeltävän viikon elin hehkuttamalla tulevaa lomaa mielessäni.


Minä kuulun siihen ihmisryhään,jolle loma antaa energiaa eniten silloin, kun kaikki on vielä edessäpäin. En voi siis sanoa, että viikonlopun antaman lisäenergian voimin olisin jotenkin voimissani tällä viikolla. Enemmän olin voimisani viime viikolla, kun kaikki mukava oli vielä tulossa. Tällainen olen ollut aina.


Ja ei jälkikasvullakaan mikään hullumpi viikonloppu ollut. Olivat innnostuneet leipomaan mummun ja tädin avustuksella vaikka mitä herkkuja. Sunnuntainna, kun tulimme mummulaan, meitä oli odottamassa pinjata-kakku.
 Ohje on Kinuskikissan kirjasta ja luulen, että kesän aikana vietettävillä synttäreillä tätä herkkua tullaan meillä näkemään...
Että semmonen viikonloppu. 
Ei huono, sanoisi Uotinen:D

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäivänä

Hyvää äitienpäiväsunnuntaita! 
Toivottavasti jokaisella juhlittavalla äidillä tai äitiään juhlivalla on ollut tässä päivässä hyviä ja mukavia hetkiä. Oman äitienpäiväni palaset koostuivat tänä vuonna lasten tekemistä korteista ja lahjoista, hyvästä ruuasta, jota ei itse tarvinnut valmistaa eikä edes maksaa, kahvittelusta omassa mummulassani ja kirsikkanan kakussa (huono vertaus, koska en pidä kirsikoista kakussa tai missään muuallakaan, mutta ymmärtänette pointin kuitenkin) kaiken aikaa ulkona paistava aurinko ja muutenkin loistava, lämmin ja todella kesäinen sää. Tällaista herkkua ei vuosi sitten toukokuusa ollut. Vuoden takaisesta toukokuusta on jäänyt mieleen lähinnä se, että silloin oli niin kylmä, että lapset kulkivat koulussa pitkähihaisissa puseroissa kesäloman alkuun saakka. Ei puhettaaan paljain jalon trampoliinilla hyppelyistä niin kuin nyt.

Tällä hetkellä teen jotakin sellaista, mistä olen pitkään haaveillut: istun ulkona terassilla ja bloggaan:) Kesätuuli tuivertaa hiuksia silmille, mutta se ei haittaa. Koivujen hiirenkorvat ovat pompahtaneet esille tämän päivän aikana, sillä eilen en niitä vielä huomannut. Juhlapäivästä muistuttavat Suomen liput, joita tästä terassilta näkyy kolme (ja liehuvat muuten komeasti). Kaikki alkavan kesän värit, äänet ja tuoksut tuntuvat olevan vahvast tässä hetkessä läsnä. Uusi läppäri ei ole äitienpäivälahja vaan iskämiehen työväline, mutta tuntui hyvältä kun kuulin isän ja pojan puhuvan siitä, mihin läppäriä kotona voidaan käyttää ja se keskustelu päättyi sanoihin: "...ja kyllä se äitikin voi tällä blogata". Kiitos, tämä ei tule jäämään ainoaksi pihapostaukseksi.

Mieli tekisi oikeastaan lähteä vielä pienelle lenkille. Koska pessimisti ei pety, niin huomaan tuon tuostakin ajattelevani, että näistä ilmoista kannattaa nauttia nyt, kun ei sitä tiedä milloin se taas kylmäksi ja sateiseksi muuttuu:D

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Helatorstain aatto

On jotenkin niin viikonlopun tuntu, vaikka kalenterissa seisoo, että keskiviikkoa eletään. Huominen helatorstai tietää taas viikkovilliä pääkopan sisällä. Koululaisten puolesta olen iloinen huomisesta vapaapäivästä, sillä aamu aamulta käy selvemmäksi, että takana on pitkä talvi ja se totta totisesti näkyy. Kuukauden päivät pitäisi vielä jaksaa herätä tiukasti lukujärjestyksen sanelun mukaan ja vaikka kesälomalla ei ole tarkoitus täysin vuorokausirytmiä kääntää, niin jonkinlaista höllennystä aamuherätyksiin tulee kuitenkin. Mutta ihan vielä ei aamukampaa kannata virittää (tai ehkä joku on sellaisen jo virittänytkin), koska kouluaamuja riittää kuitenkin parinkymmnen paremmalle puolelle.

Huhtikuu kääntyi toukokuuksi ja vapun aikaan olimme yhden yön mökkireissulla kolmen maakunnan mummulan porukan kanssa. Järvimaisema suoraan ikkunan alla...en valittanut, enkä ihmetellyt, miksei ikkunoissa ollut verhoja. Kuka niitä kaipaa, kun edessä on jatkuvasta muuttuva näkymä, joka vangitsee tuijottamaan itseään loputtomiin ja saa ajatukset laukkaamaan kauas ja takaisin. Ja vaikka ajatus laukkaa, niin samalla maisema rauhoittaa ja ajatustenkin laukka muuttui hiljalleen tasaiseksi käynniksi. Tykkään kovin siitä peltomaisemasta, jota arkipäivässäni katselen, mutta onhan järvimaisema jotakin aivan omaa luokkaansa kuitenkin.
 Lämpö on hellinyt jo kovasti ja tänäänkin iltapäivällä oli aivan kesäistä. Pessimisti minussa miettii, että toivottavasti tämä ei sitten kesäkuussa kostaudu kylmyytenä. No, siihen ei voi vaikuttaa, joten täyttyy nauttia kesän tunnusta nyt.
Aurinkoa helatorstaihin!