Juhannus oli ja meni

Ennen juhannusta suunnittelin istuvani pihalla keskiyöllä, kuuntelevani kesäyön ääniä ja aioin imeä kaikkea mahdollista kesäistä fiilistä omaan mieleeni syksyn pimeitä öitä varten. No, juhannus oli ja meni, eikä juuri pihalla huvittanut istua sunnuntaita lukuunottamatta. Kylmää, märkää ja sateista, jopa syksyistä, oli tämän vuoden juhannus ainakin aaton ja juhannuspäivän osalta. Mutta saipahan maa vettä, jota se kipeästi janosi.

Eikä sillä loppujen lopuksi niin isoa väliä ollut, vaikkei sää varsinaisesti suosinutkaan. Ulkona oli viileää, mutta muuten juhannus jätti jälkeensä monenlaista lämmintä tunnetta ja mukavaa ajatusta mieleen. Tapasimme lapsuudenperheeni ystäviä vuosien takaa, nautimme vieraanvaraisuudesta tädin perheen mökillä ja ehdimme juhlia kahden vanhimman lapsen yhteissynttäreitäkin. Tämä juhannus oli Uotista lainaten: "Ei huono":D 

Maatalousnäyttely takapihalla

Edellisessä postauksessa kirjoitinkin, että kerron tarkemmin, kun olimme viime keskiviikkona seuraamassa rehuntekoa. En tiedä onko blogini lukijoissa sellaisia henkilöitä, joille rehunteko sanana ei sano juurikaan mitään. Kyseessä on siis yksi tärkeimmistä ja isoimmista maatilojen kesiin kuuluvista töistä. Tai suuruusluokka riippuu tietysti maatilojen eläinmääristä, mutta joka tapauksessa rehunteko on tärkeä työvaihe kaikilla tiloilla, koska silloin kerätään varastoja tulevaa talvea varten, jotta karjalle on antaa ruokaa viikon jokaisena päivänä.

Itse olen elänyt lapsuuteni aikana, jolloin pelloilla ajoivat traktorit vetäen perässään kelasilppureita. Rehukärryt olivat suhteellisen pieniä ja työtunteja kertyi valtavat määrät ennen kuin tarvittava määrä rehua oli säilötty talvea odottamaan rehutorniin ja myöhemmin rehupatjoihin. Konevoimaa oli toki käytössä, mutta paljon työtä isä teki ihan puhtaasti ruumiillisena työnä, kun rehutornissa rehu levitettiin talikolla tasaiseksi ja sieltä taas lehmien eteen edelleen käsivoimin. Vuosien kuluessa ja eläinmäärän kasvaessa konevoiman osuus rehunteossa luonnollisesti kasvoi. Rehutorneista siirryttiin rehusiiloihin ja pyöröpaaleihin. Koneet kasvoivat isommiksi, tehokkaammiksi ja nopeammiksi. Ja näinhän sen kuuluukin mennä, sillä myös eläinmäärät tiloillla ovat nykyään suuremmat. Siinä missä omassa lapsuudessani kymmenellä lypsylehmällä elätettiin perhe, tarvitaan tänä päivänä moninkertainen määrä lypsettävää ja näin ollen myös ruokittavaa. 

Me emme täällä Puron varresa ole maanviljelijöitä, mutta lasten mummulassa on maatila ja sitä kautta olemme edelleen yhteydessä maatilojen arkeen. Tämän kesän ensimmäisen rehusadon kerääminen isoimmilta pelloilta oli ulkoistettu urakoitsijan hommaksi ja sehän antoi meille käytännössä maatalousnäyttelynomaisen (kuka muka haluaa opetella suomea?) työnäytöksen omalla takapihalla.

Ensin pappa kävi kaatamassa niittokoneella heinän. Se tuoksu!

Niitetty ruoho kuivahti muutaman tunnin (ja vähän kastuikin, kun satoi), jonka jälkeen pelto täyttyi jos jonkinmoisesta koneesta. Karhottimella kasattiin useampi niitetty siivu yhteen:

Ja perässä tuli ajosilppuri ja traktori kärryn kanssa:

Aika hurjaa menoa. Siinä ei pojilta pitkään nokka tuhissut, kun pelto oli putsattu kokonaan. Jälleen kerran tuli todistettua, että on suorastaan nautinnollista seurata työtä, joka sujuu. Kaikki toimi kuin ajatus. Sitä tarkoittaa ammattilaisuus. Ei ole oikeastaan väliä mistä työstä on kyse, sen kyllä huomaa aina, kun tekijät osaavat asiansa. Ja kukapa sitä antaisi kallliita koneita sellaisen käsiin, joka ei niitä osaa käyttää.

Meidän kohta 1v5kk vanha Eppu ei puhu vielä montaa ymmärrettävää sanaa. Hän on paljon äänessä, mutta sanoja on todella vähän. Traktoreille, autoille ja kaikille mahdolllisille perävehkeillle on yksi, yhteinen sana ja se on "a". Ja tätä sanaa hän toistaa aina, kun tieltä kuuluu auton ääni tai jos hän näkee ikkunasta traktorin, mopon tms. Voitte siis arvata, mitä hän puhui, kun pappan sylistä katseli pellolle.

Päivä Puronvarresa keskiviikkona 13.6.2018

Pitkästä aikaa kirjasin viime viikolla yhtenä päivänä ylös meidän tavallisia arkipuuhia. Iskämies oli lähtenyt edellisenä päivänä työreissulle, mutta me muut olimme kotosalla. Näin sujui toisen kesälomaviikon keskiviikko.

00.40 havahdun hereille. Ulkona on kesäyön kaunis, aavistuksenomainen hämärä ja hiljaisuus joka puolella.

05.15 laitan Epulle tutin suuhun. Ulkona on päivä valjennut. Päätän kuitenkin vielä jatkaa unia.

05.30 nousen ylös, ei sitä unta sen pitempään nyt riittänyt. Keitän kahvia ja kuuntelen niittokoneen ääntä takapihan pellolta. Oma isäni on lähtenyt aikaisin liikkeelle ja niittää heinää illan rehuntekoa varten. Ihana tuoksu tulvii avonaisesta ikkunasta sisään. Niitetty heinä tuoksuu kesälle ja kaikelle muullekin hyvälle.

06.00 aamupalaksi kahvia, rahkaa ja ananaspaloja. Luen samalla blogeja ja selaan instagramia.

07.00 haen postin ja luen lehden. Positiivinen uutinen löytyy, kun luen, että esikoisen tulevaan yläkouluun esitetään hankittavaksi väistötilat kaikille oppilaille.

07.30 Eppu huutelee sängystään, että saisi tulla nostamaan pois. Nellyn uimakoulukaveri tulee meille ja herättelemme yhdessä Nellyn. Lehden lukemisen lomassa tavallaan "unohdin", että neiti pitää herättää ihan kohta. Pukemista, aamupalaa, Pikku Kakkosta, pyykkikone päälle. Sitä tavallista.

08.15 tytöt lähtevät uimakouluun kolmannen kaverin äidin kyydillä. Talo on hiljainen ja mietin, mille ryhtyisin. Eppu leikkii itsekseen. 

09.00 päätän aloittaa makuuhuoneen siivouksen. Lakanat pois. Sopivasti alkaa satamaan, joten petivaatteita ei voi heti viedä ulos. Sade vaikuttaa aika kevyeltä kesäsateelta. Herättelen koululaiset. Tiedän, että loma-aikoina herättely jakaa mielipiteitä, mutta meillä mennään näin.

10.00 ei pitäisi jättää telkkaria auki. Sieltä alkaa Pokka pitää-sarja ja juutuin sitä katselemaan. Väki on suunnilleen herännyt ja syönyt. Homma ei nyt oikein etene.

10.30 sänkyvaatteet on puisteltu. Epulle tulee jo nälkä. Homma seis ja syömään. Isommat järjestelevät omia huoneitaan.

11.00 Nelly kotiutuu uimakoulusta. Lounasaika lopullekin porukasta.

12.00 Eppu päikkäreillä. Oli sen verran kiukkuinen, että piti laittaa aikaisin nukkumaan. Kaksi vanhinta lasta siivoavat myös huoneensa. Lakanoidenvaihto edessä heilläkin. Nanna saa kaverin kylään. Minä laitan pyykkejä kuivumaan.

12.30 Eppu heräsi. Aivan ehdottoman liian aikaisin. Oikeastaan se on ihan omaa syytäni. Unohdin makkarin ikkunan auki ja unohdin sanoa keskimmäiselle isoistasiskoista, ettei ikkunan takana olevalla trampoliinilla saa kiljua. Tiedossa aika varmasti kiukuttelua.

14.30 Nannalta on kaveri lähtenyt. Kuljen edestakkaisin, enkä saa aikaiseksi oikein mitään. Laitan uuden koneellisen pyykkiä pyörimään. Kolme kamaria on nyt siivottu, jääköön loput huomiselle. Eppu kiipeilee ihan joka paikkaan. Onneksi illaksi on tiedossa erikoista ohjelmaa.

15.30 syömme ja siirrymme ulos takapihalle seuraamaan ehkä yhtä tähän astisen kesän mielenkiintoisinta tapahtumaa: rehuntekoa. Siitä on luvassa juttua seuraavassa postauksessa.

16.30 menemme mummulaan ihmettelemään rehunteossa olleita koneita. Samalla illan ulkoilut hoituvat siellä. Jäätelöäkin löytyy.

19.30 tulemme kotiin. Iltapalaa, suihkua ja muita iltatoimia. Isommat jäävät valvomaan, kun laitan pienimmän unille. Lyhyistä päikkäreistä johtuen unta ei tarvitse kovin pitkään odotella.

22.00 talo hiljenee vähitellen. On taas kesäyön aika.

23.50 iskämieskin ehtii vielä tämän vuorokauden puolella kotiin. Päivät tuppaavat venymään. Huomenna "normaali" työpäivä ja sitten taas reissuun.

Ensimmäinen kesälomaviikko

Tarkennuksena otsikkoon: koululaisten ensimmäinen kesälomaviikko on saatu menestyksekkäästi päätökseen. Jotenkin itsellänikin on kovasti lomaolo, vaikkei arki tällä viikolla ole miksikään muuttunut, ei ainakaan rauhoittunut. Mutta jo se tieto, ettei aamulla tarvitse pakolla kiskoa ketään johonkin tiettyy aikaan ylös, eikä tarvitse muistaa kenelle tulee liikuntavaatteet ja kenelle jotakin muuta mukaan, tekee elämästä aika paljon rennompaa.  Aikataulujen vähentyessä sotku kotona lisääntyy, kenkäkaaos eteisessä tuplaantuu ja ennenkaikkea ruuan menekki moninkertaistuu. Miten sitä taas talven aikana unohtikin mikä määrä syötävää uppoaa väkeen, kun kaikki ovat kotona koko ajan.

Siinä määrin touhukas on ensimmäinen lomaviikko ollut, että tuntuu kuin kesälomaa olisi kestänyt pitemmän aikaa. Siis ihan hyvässä mielessä. Ehkä näillä aikaisin tulleilla kesäsäilläkin oli oma osuutensa siihen, että kesäolo valtasi mielen jo hyvissä ajoin toukokuussa. Ja vaikka kelit ovat nyt viilenneetkin, niin kesäolo jäi siitä huolimatta.

Lomanaloitus olikin varsin vauhdikas partioleirin ansiosta, mutta sen jälkeen olemme palanneet perinteiseen kesälomamoodiin eli kotoiluun. Aamuisin minä olen edelleen sitä mieltä, että ainakaan arkisin ei nukuta liian pitkään ja tämän viikon siinä ihan hyvin onnistuimmekin. Olemme yrittäneet löytää sopusoinnun kotitöiden ja lomailun välillä. Itse ajattelen, että jotakin kotitöitä tehdään päivittäin, niin kenenkään työtaakka ei kasva silloin liian suureksi. Ja ihan hyvin on siivouksen, ruohonleikkuun, pyykinpesun ja ruuanlaiton lomassa löytynyt aikaa leikeille, peleille, kavereille ja ihan vain "olla öllöttelyynkin".

Tänään kävimme sunnuntaiajelulla merenrannassa. Paikallisen ostoskeskuksen pihalla oli metrilakukauppias, joka sai meistä innostuneet ostajat. Samalla lupasimme keskenämme,että teemme muinakin kesäsunnuntaina pieniä automatkoja, jos muuta ohjelmaa ei ole.

Ja mitenkä se kuva-arvoitus, jonka täällä julkaisin jokin aika sitten? No helppohan se oli.

Valemehiläispesiä myydään kuulemma jo ihan kaupoissakin. Tämä yksilö on kuitenkin mummun virkkaama. Luimme lehtijutun, jossa tällaisia valepesiä esiteltiin. Teho perustuu kuulemma siihen, etteivät mehiläiset tee mielellään pesää toisen pesän viereen. Kuva on otettu leikkimökin hyllyltä, mutta kattoon tuo pesä kuitenkin päätyy. Toivotaan, että tehoaa toivotulla tavalla. Leikkimökkiin emme kaipaa mitään ylimääräisiä pörisijöitä tai "monijalkaisia", kuten Nelly pienempänä kaikkia ötököitä kutsui.

Nauttikaa kesästä kaikki, kukin tyylillään ja tavallaan!

Jälkipyykkiä

Kodinhoitohuoneesta vyöryy vastaan reppujen ja kassien vuori. Vuoren voi ylittää, kun ensin selvittää tiensä eteisestä hiekkaisten lenkkareiden ja kosteiden saappaiden yli. Saappaat eivät suinkaan ole märkiä siksi, että olisi satanut, vaan niillä on testattu kuinka pitkälle varsi riittää. Ja riittihän se, muttei tarpeeksi pitkälle. 

Onneksi jokainen purkaa itse omat kassinsa. Se kuuluu pelin henkeen. Pyykkikorit täyttyvät ääriään myöten nopeasti, samoin tiskikone. Hauskaa miten erilaisissa siivoustoimissa voi elää uudelleen menneiden päivien tapahtumia. Astianpesukone täyttyy muovilautasista, mukeista ja juomapulloista. Kun mielessä on lupaus ruuan jälkeisestä uintihetkestä, on ymmärrettävää, ettei lautasen kuuraamiseen jaksa keskittyä. Tuo viiru on hernekeittoa ja toisella laitaa löytyy ketsuppia. Kahdelta eri syöntikerralta tietenkin. Juomapullojen pohjalle on jäänyt tilkka vettä tai mehua. Kesäyön vaellus, jossa suopursut tuoksuivat palaa mieleen.

Pyykikonetta täyttäessä nenään tulvahtaa vahva hyttyskarkotteen tuoksu hupparista. Alkukesän itikat ovat kiukkuisia ja niitä on paljon. Kesäntuoksu on kai siinäkin pyyhkeessä, joka on märkänä ensin pyörinyt rantahietikossa ja tungettu sitten lähtökiireessä laukun sivutaskuun. Tällä kertaa yksi olennainen tuoksu puuttuu kokonaan: yksikään vaate ei haise savulle. Metsäpalovaroituksen vuoksi tulentekokielto on aivan ehdoton, emmekä sitä halunneet uhmata.

Kun pyykkikone pyörii, kaivan esiin imurin. Hiekka rapisee jalkojen alla. Sitä oli pyykeissä, takkien taskuissa, repuissa, kengissä ja aivan kaikkialla. Männynneulasten määrästä saattaisi luulla, että elämme  metsässä emmekä suinkaan koivujen ympäröimänä pellon reunassa. Mutta siellä missä olimme, oli mäntyjäkin. Kiviä, käpyjä, oksia. Kaikkea löytyy. 

Sauna on lämmin. Miten mukavalta tuntuukaan oikaista lauteille lämpimään. Edellisyö teltassa ei ollut jääkylmä, muttei mikään lämminkään. Hassua miten nuhjuiseksi olo tulee jo yhdestä telttayöstä. Olenko jotenkin liian mukavuudenhaluinen? Lämpö hellii ja samalla virtaa jäseniin raukeus. Vaikka makuupussissa oli kohtuulliset olosuhteet nukkua, heräilin ihan jatkuvasti ja väsymys tekee minusta kiukkuisen. Raitisilma on tehnyt tehtävänsä. Sängyssä odottaa pehmeä peitto ja oma tyyny. Kaivattu lepo.

Meillä oli  mukava partioleiri.

#olisinpatiennyt

Tänään juhlitaan nuoruutta, tutun ja turvallisen päättymistä, astumista tuntemattomille poluille, uusia alkuja, unelmia, toiveita ja haaveita.T'änään kymmenettuhannet valmistuvat ammattiin, painavat päähänsä ylioppilaslakin, päättävät peruskoulun tai siirtyvät luokka-asteelta seuraavalle. Merkityksellisiä asioita kaikki ja jokainen juhlakalu on onnensa ja juhlansa ansainnut.

Puron varresa suurimman etapin saavutti esikoinen, jonka peruskoulun alakouluaika päättyi tänään. Parin kuukauden kuluttua on aika siirtyä uuteen kouluun, joka ei enää sijaitse tutulla kotokylällä vaan linja-automatkan päässä kaupungin keskustassa. Tytöt jatkvavat vielä tutulla koululla, mutta uusien opettajien kanssa viidennellä ja kolmannella luokalla sekä eskarissa. Kaikille toivon riemullista, lämmintä ja ikimuistoista lapsuuden kesää!

Lukuvuoden päätyessä tulee muisteltua omiakin kouluaikoja. Mitä kaikkea onkaan tapahtunut sen jälkeen ja ennen kaikkea, miten olen muuttunut noista ajoista vai olenko. Jos omasta ylioppilaskeväästä on aikaa reilut parikymmentä vuotta ja samanverran kiloja, mitä haluaisin täältä reilun kahdenkymmenen lisäkilon takaa sanoa sille nuorelle ylioppilaalle, joka toisten kaltaistensa kanssa juhli elämänsä kevättä?

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio julkaisi omalla instagram-tilillään haasteen, joka kulkee nimellä #olinsinpatiennyt. Haasteen tarkoitus on kertoa omalle nuorelle itselleen, mitä haluaisi nyt sanoa. Mitä olisin halunnut tietää silloin, kun en vielä mistään mitään oikein tiennyt, vaikka aivan muuta luulin. Olisiko siitä hyötyä tai apua jollekin tämän päivän valmistuvalle nuorelle. Nämä ajatukset Maaret Kallio haastoi kirjoittamaan ylös ja julkaisemaan jollakin some-kanavalla.

Mitä siis haluaisin sanoa omalle, nuorelle itselleni? Haluaisin sanoa, että muista kuinka kelpaat, riität ja pärjäät juuri sellaisena kuin olet. Älä anna kenenkään muun määritellä millainen sinun pitäisi olla tai millaiseksi sinun pitäisi tulla. Olisitpa tiennyt miten hienoja asioita elämällä on sinulle varattuna. Ole rohkea, reilu ja rehellinen, sinä aivan varmasti osaat ja pärjäät. Olisitpa tiennyt, että ihmeitä tapahtuu kaikille, ei vain muille vaan myös sinulle. Nauti elämästä täysin sydämin.

Lisäksi, olisitpa tiennyt, että jos heti ajokortin saatuaan ei opettele reilusti parkkeeraamaan ahtaisiin paikkoihin, ei sitä osaa nelikymppisenäkään. Opettele myös peruuttamaan peräkärryn kanssa. Ja vaikka aika monessa asiassa kannattaa luottaa itseensä, luota ammattilaiseen hiuksia värjätessä ja siskoosi vaatteita valittaessa. Luota Jumalaan, mutta lukitse silti autosi. Ja purjehtijan tavoin, älä anele alituista myötätuulta vaan opettele purjehtimaan.

Nämä sanat haluan sanoa jokaiselle tänään juhlivalle. Uskokaa, jos haluatte. Pahoin vain pelkään, ettette halua.

"Vaikeinta ei lopulta

ole hyväksyä

virheitään, vaan

elämätöntä, suunnatonta

elämää. Elämää,

joka liikaa kului

merkityksettömyyden äärellä."

- Maaret Kallio -

Kuva-arvoitus

Kesäkuun alkamisen kunniaksi pläjäytetään kuva-arvoitus kehiin. 

Kysymys kuuluu: Mi-tä ku-va e-sit-tää?