Kauniita pakkaspäiviä

Pakkanen on paukkunut viime päivinä komeita lukemia ja sama tahti näyttää jatkuvan edelleen. Hetkeksi lauhtuu ja sitten taas kiristyy. Villapuserot, joita yleensä käytämme varsin harvoin, on kaivettu esille kaappien kätköistä ja villasukat ovat jokaisen jalkojen vakiovaruste. Sen minkä kesällä "hävisimme" saunan lämmityksessä, kun emme helteiden takia halunneet kuumentaa enää mitään paikkaa lisää talossamme, olemme nyt ottanet takaisin korkojen kera ja sauna onkin lämmennyt useana iltana viikossa. Pakkanen tekee maiseman kauniiksi ja oikein varustautuneena ulkoilukin on mukavaa.

Mutta sitten tulee se mutta-osio. Pakkanen tai ainakin kova pakkanen myös hirvittää. Omakotiasujana on itse vastuussa talostaan, vesiputkistaan ja lämmityksestään. Töihin on lähdettävä myös pakkasaamuna ja täältä meiltä se lähtö tarkoittaa autolla lähtemistä. Eikä auto ja kova pakkanen ole ollenkaan miellyttävä yhdistelmä. Meillä ei ole eläimiä, mutta kaikki eläintennomistajat tietävät, että pakkanen tarkoittaa useimmiten lisätyötä ja -huolta niin lemmikki kuin tuotantoeläintenkin kanssa. Tarkkana saa olla ja siksi olenkin ihan tyytyväinen, että ensi viikolla kuukausi vaihtuu jo helmikuuksi. Vaikka se tilastollisesti vuoden kylmin kuukausi onkin, niin helmikuu on kuitenkin selkeästi jo kevättä kohti menevä kuukausi ja sen jälkeen on tiedossa lämpenevää.

Leppoisaa lauantaita!

Tammikuun lapset

"Tammikuu on nimeni,

luminen on takkini,

sormet hyyssä, kynnet jäässä,

vielä jäinen lakki päässä,

mutta punaposkinen,

reipas, raikas, iloinen."

(Runo kopioitu www.birkitmummu.vikki.fi-sivulta)

Tammikuun lapset tulevat lumituiskun mukana. He syntyvät syvänsinisen tähtitaivaan alle. Heidän hiuksissaan on kevyttä lumihuntua ja silmissä samaa kimmellystä kuin tammikuisen auringon säteissä, niiden osuessa vitivalkoisen hangen pintaan. Tammikuun lapset puetaan villahaalareihin ja toppapukuihin. He istuvat pulkassa, syövät lunta, möyrivät hangessa ja heidän poskensa ovat punaisia kuin jouluomenat.

Meillä on kaksi tammikuun lasta. Toinen heistä täytti viime viikolla seitsemän vuotta ja toinen täyttää tänään kaksi. He tykkäävät kovasti toisistaan ja me kaikki heistä. He ovat meidän perheen nuorimmaiset ja arvelen, että tulevat aina olemaan jollakin tasolla meidän vauvoja. 

Onnea kaikille tammikuun synttärisankareille!

Arkielämää tammikuussa

Tammikuun puoliväli on ohitettu ja talvi on täysillä tässä ja nyt. Etelä-Suomessa on ainakin uutisista päätellen ollut tänään oikein kunnon myräkkä, valkoiseksi kurittajaksikin sitä jossakin tituleerattiin. Täällä pohjoisemmassa on tavallisempaa, lunta sataa ja on pakkasta eli yksinkertaisemmin: täällä on talvi. Oma mieli on sillä tavalla levottomassa tilassa, että haikailen jo kevään perään. Tai ainakin lisävalon ottaisin mieluusti vastaan. Ja onhan se päivä jo pidentynytkin. Parhaiten sen huomaa siitä, että ennen joulua esikoinen tuli koulusta kotiin pimeässä, tänään eivät katuvalotkaan olleet ennättäneet syttyä, kun hän oli kotona. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa... kevättä kohti.

Loppiaisen jälkeiset kaksi viikkoa ovat olleet hyvin tavallisia ja arkisia viikkoja. Iskämiehen työreissuja niihin on mahtunut jo useita ja se tarkoittaa, että allekirjoittanut saa pyörittää tätä arkirulettia niin kuin parhaaksi näkee. Ja pyöritänhän minä ihan mielelläni, mutta sen verran veroja se vie, että aika usein tunnen itseni väsyneeksi. Ja jos en väsyneeksi, niin ainakin tuntuu siltä, että tätä tammikuuta on kestänyt jo vaikka kuinka pitkään. Hyvässä ja pahassa.

Mitä tunnelmia tähän pitkältä tuntuvaan tammikuun arkeen on sitten mahtunut? Tässä muutamia hajanaisia ajatuksia.

Tänä tavallisena tammikuun torstaina minä olen

... ollut tyytyväinen siivottuun kotiin ja siihen, että kaikki lapset tekivät mukisematta osuutensa viikkosiivouksesta.

... tuntenut haikeutta, kun otin osan jouluisimmista valoista pois ikkunoista. Millainen mahtaa olla elämä ensi marraskuussa, kun ne taas esille kaivetaan?

... miettinyt elämän kulkua. Vaikka tämä tammikuu tuntuu kuluvan etanan vauhtia, niin vuodet juoksevat. Viime viikolla meidän neiti eskarilainen täytti seitsemän vuotta ja ylihuomenna vauvani täyttää kaksi! Meidän tammikuun lapset💗💙

... nauranut makeasti meidän vauvan kuopuksen tempauksille, niin kuin oikeastaan jokaisena muunakin päivänä. Erityisesti tänään nauratti, kun hän on oppinut kutsumaan isoveljeään oikealla nimellä ja sitä nimeä on nyt sitten huudettu ihan koko ajan ja suureen ääneen.

... haaveillut matkasta Helsinkiin. Jostakin syystä tuo valkoisen kurittajan runnoma pääkaupunki vetää puoleensa. Haluaisin viettää siellä aikaa niin, että ehtisin ihan kunnolla kierrellä paikkoja, enkä vain juosta nopeasti kohteesta A kohteeseen B.

... harmitellut, että taas jäi moni asia aikomuksen tasolle. Pitäisi kai vähitellen hyväksyä se tosiasia, että varsinkin tämmöisinä yksinolopäivinä, suurin osa ajasta menee välttämättömyyksien hoitamiseen.

... ollut samaa mieltä eskarilaisen kanssa, joka kesken iltapalan totesi: "Tämä on hyvä hetki." Istuimme porukalla syömässä iltapalaa, höpöttelimme kaikenlaista ja se oli hyvä hetki.

Alkuvuoden kirjakatsaus

Miten monta maailmaa jäisikään tuntematta, jos kirjoja ei olisi olemassa. Ja miten paljon helpommin raskaammistakin päivistä selviää, kun siellä täällä on pieniä keitaita, joilla voi hetkellisesti unohtaa kaiken p****n ja sukeltaa aivan muualle. Eläköön pienet pakopaikat arjen keskellä! Jollekin nuo pakopaikat ovat autotalleja ja verstaita, joihin mennään hetkeksi ihan rauhassa itsekseen tekemään jotakin itselle mieluista. Toisen pakopaikka löytyy lenkkipolulta, kolmannen television äärestä ja neljäs uppoutuu elokuviin, käsitöihin, maalaamiseen tai vaikkapa leipomiseen. Ja sitten olemme me, jotka luemme. Mikä maailma avautuukaan ihmiselle sinä hetkenä, kun hänelle selviää, että peräkkäin aseteltuna kirjaimet muodostavat sanoja, sanat lauseita ja lauseet kokonaisia tarinoita. Kirjat tuovat aivan lähelle tuhat ja yksi maailmaa, joiden olemassaolosta emme muuten tietäisi mitään. Ne viihdyttävät, opettavat, naurattavat ja viisastuttavat. Joskus myös suututtavat ja itkettävätkin. 

Joulun ja alkaneen vuoden aikana olen ehtinyt lukemaan kolme kirjaa. Kaksi niistä tarjoili viihdytystä oikein olan takaa, hyvää mieltä ja ajattelemisenkin aihetta. Kolmatta kirjaa en lukenut viihdystysmielessä vaan enemmänki matkaeväänä, pieninä palasina iltaisin.

Alexander McCall Smith: "Kelpo rouva johtajat, Mma Ramotswe tutkii"

Mma Ramotswe on botswanalainen Naisten Etsivätoimista Nro 1:n omistaja ja yksityisetsivä, jolla on valkoinen pakettiauto, lempeä sydän ja perinteinen ruumiinrakenne. Hänestä kertovia kirjoja on pitkästi toistakymmentä, eivätkä kirjat ole nimestään huolimatta mitään perinteisiä dekkareita vaan ennemminkin lempeitä ja sydämellisiä katsauksia ihmisiin ja meidän omituisuuksiimme. Kirjat voi kaikki lukea itsenäisinä teoksina, vaikka niissä samat päähenkilöt kaikissa ovatkin. 

Sen lisäksi, että Mma Ramotswe tarjoilee lukijalleen hyvää mieltä ja kuppitolkulla rooibos-teetä, kirjat avaavat uudenlaista kuvaa Botswanasta ja Afrikasta ylipäätään. Itselläni ainakin on Afrikasta hyvin stereotyyppisiä mielikuvia nälkiintyneistä lapsista, sisällissodista ja suurimmaksi osaksi kaikenlaisesta kurjuudesta. Positiivisina puolina mieleen tulevat ensimmäisiksi jännittävät ja pelottavat eläimet ja television luontodokumenttien kuvat kansallispuistojen auringonlaskuista. Mma Ramotswe-kirjat tuovat lukijan eteen aivan tavalliset ihmiset Botswanassa, tavallisissa toimissaan. Ei erityistä kurjuutta, ei sotia, tavallista elämää ja arkea, jossa eletään mukavien ja ärsyttävien ihmisten kanssa yhdessä, niin kuin missäpäin maailmaa tahansa.

Tässä muutama lainaus kirjasta: "Menneisyys pitää sekä muistaa että unohtaa". Ja toinen ajatus Mma Ramotswen aviomieheltä J.L.B. Matekonilta, joka on ammatiltaan automekaanikko: " Öljynvaihto, sitä me tarvitsemme aika ajoin, olimme sitten autoja tai ihmisiä. Muitakin yhtymäkohtia on. Moottoria pitää kohdella lempeästi, niin kuin ihmisiäkin. Eteenpäin pääsee paremmin kuin taaksepäin - sekin pätee sekä autoihin että ihmisiin."

Suosittelen lämpimästi koko kirjasarjaa hyvänmielen lukemiseksi.

Toinen tänä vuonna loppuun saatettu kirja oli yöeväänä muutamana iltana. Se on Eero Junkkaalan kirjoittama "Olet vapaa"

Kirja ei ole paksu ja muutenkin se on hyvin nopealukuinen. Kyseessä on enemmänkin vihkonen, johon on kirjoitettu lyhyitä ja ytimekkäitä opetuksia kristityn vaellusta varten. Niitä on ollut hyvä lukea iltaisin tai aamuisin mietiskelyteksteiksi itselle.

Eero Junkkaala kirjoittaa selkeästi ja tykkään siitä, että hän on teksteissään jättänyt korkealentoiset teologiset termit lähes kokonaan pois. Jos olen kuitenkin ihan rehellinen, niin tämä kirja/vihkonen ei kuitenkaan pääse ihan korkeimmalle korokkeelle hengellisten kirjojen "kisassa". Sinällään tässä kirjassa ei ollut yhtään mitään vikaa, mutta ehkä se olikin juuri se juttu, jota jäin kaipaamaan. Olisin kaivannut aika ajoin vähän enemmän rosoista tarttumapintaa tähän raatorehelliseen arkeen. Sitä kautta tekstit olisivat koskettaneet enemmän. Nyt jäi väliin vähän sellainen pinnallinen tunne.

Ja tänään sain luettua loppuun Tuomas Kyrön uusimman kirjan "Ennen kaikki oli paremmin, Mielensäpahoittaja".

Olen lukenut kaikki edellisetkin kirjat tästä mainiosta herra Mielensäpahoittajasta ja tykkäsin tästä uusimmasta kirjasta aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin. Tuomas Kyrön huumori ja terävääkin terävämmät havainnot elämästä uppoavat minuun täysin. Useassa kohdin huomasin mielessäni nyökkäilevän samanmielisesti kirjan päähenkilön kanssa, välillä nauroin ääneen ja toisinaan löysin itsestäni sen pienen mielensäpahoittajan, jonka uskon elävän meissä kaikissa.

En ihmettele lainkaan, miksi Mielensäpahoittaja on astellut karvalakki päässään tai vaihtoehtoisesti ajannut Voorti Eskoortilla suomalaisten sydämiin. Kirjaa lukiessa silmien ohi vilistävät sanojen lisäksi kuvat. Kuvat ihmisistä omassa elämänhistoriassani. Kuvat ihmisistä, jotka ovat joskus olleet, ovat edelleen ja kuvat omasta itsestänikin. Uskallan tehdä luvattoman laajan yleistyksen ja väitän, että jokaisessa kyläyhteisössä, suvussa ja perheessä on ihmisiä, jotka olisivat voineet antaa joitakin piirteitä Mielensäpahoittajalle ja se tekee tästä Sysi-Suomen suorapuheisesta jäärästä koko kansan hahmon. Ja kuten jo tuossa edellä kirjoitin, uskon ja oikeastaan vähän toivonkin jokaisen lukijan löytävän myös itsestään palan mielensäpahoittajaa.

Pari pientä otetta kirjasta: "Meteli loppuu, kun tulee ikää, vatsaa ja perhe. Kyllä on kapina suhteessa siihen kuinka vähän omistaa ja kuinka vähästä on vastuussa. Silloin voi meuhkata ja vaatia maailmalta. Sitten tulee se hetki, kun ymmärtää että maailma ei ole meille mitään velkaa, vaan me sille."

"Elämään täytyy suhtautua kuin 50 kilometrin hiihtoon. Kisaa ei jätetä kesken, vaikka voitelu epäonnnistui. Pitää oksentaa, hidastaa vauhtia ja kerätä voimia."

Tällaisia kirjoja minä olen alkuvuonna lukenut. Jos jollakin on vinkata hyviä kirjoja, niin antakaa kommenttiboksin laulaa.

Arjen ja pyhän välimaastossa

Joulun ja uudenvuoden väliin jäävät päivät ja sitten taas uudenvuoden ja loppiaisen välissä olevat päivät ovat jonkinlaista välitilaa kaikki. Enää ei eletä joulunpyhiä, arki on kuvioissa monella tapaa jo mukana, mutta mieli on edelleen eräänlaisessa joulukuplassa. Ei oikein tiedä mikä on. Koululaiset ovat kotona ja kuusi komeilee edelleen olohuoneessa ja minulle nämä kaksi asiaa edustavat jotain muuta kuin sitä talvikuukausiin kuuluvaa arkea. Sitten taas toisaalta iskämies on ollut töissä jo päiväkausia, ruokapöytään istuttaessa lautaselle lapataan kalakeittoa ja aamuisin syödään kahvin kanssa kiltisti voileipää pullan ja tähtitortun asemasta (konvehdeista nyt puhumattakaan). Ne ovat hyvinkin arkisia ja arkeen kuuluvia asioita. Elämä on vähän kuin sekä että. Arki ja pyhä. Tavallinen ja poikkeuksellinen. 

Tammikuun alku on aina sekoitus kaikkea mahdollista. Oma jouluminäni haluaisi pitää vielä kiinni kaikesta jouluisesta, vaikka järkiminä koittaa sanoa, että kuusi lähtee ensi viikolla. Ja aikaisemmista vuosista tiedän, että tämä jouluminän ja järkiminän välinen kinastelu päättyy siihen, että kuusi lähtee, mutta ikkunoiden jouluvalot vielä jäävät. Joululaulujen kuuntelemisen olen lopettanut jo. En ole koskaan oikein osannut kuunnella niitä enää joulunpyhien jälkeen.

Ja se lopullinen arki koittaa maanantaina, kun koululaiset palaavat takaisin kouluihinsa. Kukin tyylillään: eskarilainen on ollut harmissaan liian pitkästä joululomasta ja olisi ollut jo aaton jälkeen valmis palaamaan kouluun ja tästä eteenpäin innokkuus kouluun lähtemisen kanssa on suoraan riippuvainen luokka-asteesta; mitä ylempi luokka sen matalamapi kiinnostus. Ajattelen niin, että  ei mitään uutta auringon alla tässäkään asiassa (vaikka luulen niin, että kyllä ne kaikki salaa mielessään ainakin vähän jo haluavatkin kouluun).

Loman loppuun saimme tyttöjen kovasti odottaman serkkutytön kylään viikonlopuksi. Eipä heille ole juuri tarvinnut tekemistä keksiä. Iltapalallekin pääsin suoraan pöytään lenkiltä tullessani. Vastapaistetut vohvelit kermavaahdon ja vadelmahillon kanssa olivatkin hyvää vastapainoa pikkupakkasessa tehdylle lenkille.

Uudenvuoden sääennusteet

Eilen uudenvuoden ensimmäinen päivä aloitettiin ulkoilulla ja aattoillan lumimyräkän ansiosta lumitöillä. Mittari näytti plusasteita ja iltapäivällä alkoi sataa uutta, märkää lunta. Maisema oli todella harmaa, sillä sumu oli välillä kovinkin sakeaa.

Kustaa Vilkunan toimittamassa kirjassa "Vuotuinen ajantieto" on mielenkiintoisia tietoja ja yksityiskohtia entisaikojen tavoista ennustaa tulevan kesän säätä. Kesän ilmat olivat jokapäiväisen leivän kannalta paljon talven ilmoja tärkeämpiä, joten talvenkin sääennusteet koskivat usein tulevaa kesää. Tiedä sitten miten paljon nämä ennustukset ja sanonnat ovat paikkaansa pitäneet, sen verran ristiriitaista tietoa kirjasta löytyy, mutta ihan mielenkiintoista näitä on lukea. 

Jos otetaan tarkasteluun vaikkapa uudenvuodenpäivän säät, niin sen perusteella voitaisiin päätellä, että tulevana kesänä vilja kypsyy aikaisin. Vanha kansa on nimittäin ennustanut, että vuoden ensimmäisestä suojakelistä (joka oli siis uudenvuoden päivänä) lasketaan 200 päivää elonaikaan, jolloin vilja olisi puintikypsää heinäkuun jälkipuoliskolla. Samasta suojakelista lasketaan yhdeksän viikkoa sulaan veteen tai kevättulviin. Tänä vuonna se tarkoittaisi maaliskuun alkua, hiihtoloman aikaan. Ylipäätään kirjasta löytyi paljon sanontoja, joissa tammikuun lauha keli lupaa hyvää kesää. Päinvastaisiakin ennusteita tosin oli mukana, joten ottaa siitä nyt sitten selvää. Yksi tunnetuimpia sanontoja taitaa olla "Jos on usma uunnavuonna, niin on halla heinäkuussa, talvi keskellä kesää." Jos tämä pitäisi paikkansa, ei tulevalta kesältä kannata liikoja odotella.

No, varmuudella vain aika näyttää sen, millainen vuosi säiden puolesta on tulossa. Ainakin vuosi aloitettiin moninpaikoin oikein kunnon myrskyllä. Toivottavasti nyt on jo tyynempää.

2019

Blogin instagramin yhdeksän tykätyintä kuvaa viime vuodelta.

Nyt se on virallista: hyvää uutta vuotta 2019! 

Vuosi vaihtui tuulen ja tuiskun vonkuessa nurkissa. Kelju ilma sinetöi lopullisesti meidän suunnitelmat erittäin rauhallisesta uudenvuodenaatosta ja vaihdoimme suosiolla yöllisen ulkoilun ja tähtisadetikuilla temppuilun sisäiltaan, herkutteluun, telkkariin ja lämpimään saunaan. Kiitos niille naapureille, jotka uhmasivat tuulista säätä (sekä pelastuslaitoksen suosituksia ;D) ja ampuivat raketteja, joiden räiskettä mekin saimme olohuoneen ikkunasta seurata! Hyvältä näytti:) Joku saattaisi kuvailla meidän uudenvuodenaattoa äärimmäisen tylsäksi, mutta meille tällainen rauhallinen meininki sopi tänä vuonna oikein mainiosti.

Kun uudenvuodenaaton aamulla kirjoittelin aikaisempaa tekstiä, blogin vuosikoostetta, törmäsin viime tammikuulta postaukseen, johon olin kirjannut ylös muutamia toiveita vuodelle 2018. Vuoden aikana nämä toiveet olivat aika tavalla  kokonaan unohtuneet, joten oli mielenkiintoista pysähtyä ja katsoa, miten ne olivat toteutuneet, vaikkeivät olleet aktiivisesti mielessä olleetkaan.

Toive: perheemme saisi hankituksi isomman auton

Toteutuma: me vaihdoimme kesällä isompaan autoon. Auton paikkamäärä pysyi samana, mutta tilaa tuli lisää ja nyt kenenkään ei tarvitse istua takatakapenkillä polvet suussa. Myös matkatavarat mahtuvat mukaan aiempaa paremmin. Tämän toiveen toteutuminen tuntui aika hurjalta, silllä alunalkaen se oli näistä toiveista se, jonka toteutumista pidin kaikkein epätodennäköisimpänä.

Toive: löytäisin liikkumiselle luontevan paikan omaan arkeeni

Toteutuma: no jaa, paremminkin olisi voinut mennä. Kyllä liikunnalle paikka löytyy, kun sitä tarpeeksi haluaa. Menneen vuoden aikana minä vain halusin enemmän kaikkea muuta ja siksi liikkuminen jäi liian vähälle. Tämän asian haluan korjata tänä vuonna paremmalle tolalle.

Toive: lauluporukkamme kehittyisi ja löytäisimme juuri meille sopivia kappaleita ja sovituksia

Toteutuma: joo ja jee! Tämä lauluporukka on ollut koko viime vuoden ajan suuri ilo ja voimanlähde minulle ja uskon, että se tulee olemaan sitä tänäkin vuonna. Säännölliset harjoitukset ja oma treenaaminen kotona siihen päälle ovat taanneet myös jonkinlaisen kehityksen eteenpäin. Tai ainakin itse olen sitä mieltä, että kuulostamme nyt paremmalta kuin vuosi sitten jouluna. Löysimme meille sopivia kappaleita ja mikä vielä melkein parempaa, ihan omasta porukastamme on löytynyt kaksi henkilöä, jotka osaavat tehdä kivoja sovituksia meille.

Toive: tekisimme perheen kanssa enemmän pieniä reissuja

Toteutuma: pieniä reissuja on tehty, muttei varmaan sen enempää kuin ennenkään. En pistäisi pahakseni, vaikka tähän asiaan tulisi muutos tämän vuoden aikana.

Toive: arki rullaisi  mahdollisimman sujuvasti

Toteutuma: se rullaa! Ei rullaa täydellisesti, mutta omasta mielestäni niin sujuvasti kuin se on tällä hetkellä mahdollista. Sen verran annan tähän kohtaan kiitosta itselleni ja Suomen valtion lapsiperhe-etuisuuksille, että uskon omalla hoitovapaallani ja sitä kautta mahdollisuudella olla kotona, olleen kohtuullisen suuri vaikutus tähän sujuvuuteen.

Ja nyt saavat haikailut menneen vuoden perään riittää. Se on tammikuu ja edessä kokonainen vuosi. Nokka sitä kohti!