Aikomuksia

Kun aikaa on käytettävissä rajallinen määrä, on selvää, ettei mitenkään pysty tekemään kaikkea sitä mitä haluaisi. Omat sormeni haluaisivat naputella tekstiä paljon enemmän mitä aika antaa myöten ja pääkoppa huutaa täynnänsä ajatuksia, jotka pyrkivät julki. Tällä hetkellä vain käytettävissä oleva aika ja oma tahtotila kirjoittamisen suhteen eivät kohtaa vähäisessäkään määrin. Eikä sille mitään voi. Uuden (työ)elämän alkutahteja haparoidaan edelleen eteenpäin ja se syö aikaa kaikelta muulta. Mutta näin on nyt mentävä, jos mielii saada taas tämän koko paletin hyvälle mallille kaikkien osalta.

Onneksi on kuitenkin olemassa hyvät aikomukset. Silloinkin, kun aikaa ja jaksamista ei ole muuhun, voi ainakin aikoa kaikenlaista. Ja hyvä aikomus on... no, se on vain aikomus, mutta ainahan sitä voi uskotella itselleen, että hyvä aikomus on melkein kuin totetutus.

Päätinkin listata tähän niitä hyviä aikomuksia, joita minulla on viime viikkoina ja päivinä ollut mielessä tämän blogin suhteen. Jos siis minulla olisi ollut aikaa, aikomuksena olisi ollut kirjoittaa:

- meidän lauantai-illoista, jolloin herkuttelemme koko perheellä, pelaamme (suosikkipeli tällä hetkellä Carcassonne), saunomme ja katsomme telkkaria.

- keväsistä ilmoista, liukkaista teistä, vettä tippuvista räystäistä ja työpaikkani pihalla vierailevista punatulkuista.

- pienistä ja isoista tapahtumista, joita on tähän helmikuuhun mahtunut: lasten koulun ulkoilupäivästä, ystävän vierailusta, kummitytön synttäreistä, partioilloista, lauluhommista yms.

- työmatkoista, jolloin minulla on aikaa miettiä, suunnitella ja ajatella. Nyt on tosin ollut niin liukasta, että keskittyminen on pakostakin ollut ajamisessa.

Tällaisia aikomuksia tällä kertaa. Ja viimeisimmän aikomukseni laitan ihan täytäntöönkin: suihkun kautta unten maille.

Tuhat tarinaa

Hyllymetreittäin kirjoja, lehtiä, äänitteitä. 

Hyllymetreittäin satuja, tarinoita, dokumentteja, tiukkaa faktaa ja aivan yhtä paljon täyttä mielikuvituksen tuotetta. 

Hyllymetreittäin luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa. 

Pieniä, suuria, paksuja, ohuita, uusia, vanhoja, tylsiä ja mielenkiitoisia.

Korkeat hyllyt kannattelevat miljoonia sanoja. 

Sanat loihtivat lukijansa eteen käsittämättömän määrän uusia maailmoja, 

ihmisiä ja kohtaloita. 

Hyllyillä olevat kirjat tuntuvat kuin kutsuvan luokseen. 

Ne houkuttelevat tarttumaan, selailemaan, lukemaan takakansien esittelytekstin 

ja toivovat pääsevänsä mukaan kokonaan luettavaksi.

Kaikki tämä saatavilla kuutena päivänä viikossa.

Hintana pyöreä nolla.

Kaikkea tätä kutsutaan myös sanalla kirjasto.
Tämä on miljöö, jossa lepään ja viihdyn.
Käyttäkää kirjastoja!

Uusia tuulia

Elämä on sarja erilaisia vaiheita, jotka tulevat eteen joskus hitaasti ja taas toisinaan hyvinkin nopeasti. Joskus vaiheet seuraavat toisiaan peräkkäin ja välillä nämä vaiheet pyörivät iloisesti sekaisin kaikki yhtä aikaa. Jos jokin,  niin liike ja muutos ovat pysyvää, suunta vain vaihtelee.

Pitkähköksi venähtäneellä postaustauolla on ollut syynsä. Uudet tuulet ovat puhaltaneet Puronvarren yli sen verran navakasti, että on ollut syytä keskittyä tiukasti siihen, että kaikki ovat kartalla ja jokainen pysyy mukana. Loppuvuodesta oletusarvo tämän vuoden ensimmäiselle puoliskolle oli entisenlaisen elämän jatkaminen, mutta toisin kävi. Tammikuun pakkasten paukkuessa arki pyörähti uusiksi uuden työpaikan myötä.

Kun on ollut kotona sekä palkallisessa että palkattomassa työssä lähes neljätoista vuotta, ei voi olettaa, että siirtyminen kodin ulkopuoliseen työelämään sujuisi kuin vettä vain. Kun ei kenelläkään perheenjäsenellä ole minkäänlaisia rutiineja siihen, että äiti onkin ison osan päivästä poissa, ne rutiinit ja toimintatavat on kehitettävä porukalla alusta alkaen. Ja eniten tässä kaikessa on ollut opittavaa minulla itselläni. Ison avun olemme saaneet isovanhemmilta, jotka ovat mahdollistaneet pikku-ukon aluksi lyhyemmät hoitopäivät, koululaisen sairaspäivät ja koululaisten sujuvan kotiin tulemisen. Olemme kaikki vasta äidin työelämämatkan alussa ja askel kerrallaan opettelemme uutta.

Kotona iltaisin työtä on paljon ja kieltämättä tuntuu, että aika loppuu lähes päivittäin kesken. Mutta ette arvaakaan kuinka nautin tästä kaikesta. Paljon. Ihan mahdottoman paljon. Ja tokihan siitäkin pitää repiä välillä huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä, että saisinko olla näin hyvilläni siitä, että minulla on elämää Puronvarren ulkopuolellakin.

Tällaista vaihetta elämme siis tämän kevään ajan. Haluaisin kirjoitella muistiin ajatuksia ja fiiliksiä uudenlaisesta arjesta, mutta tulevat viikot näyttävät, onko siihen aikaa. Kun olemme kotona kaikki, haluan keskittyä siihen mitä on ympärilläni. Kirjoitusharrastus odottakoon silloin.

Postauksen kuvat ovat tältä päivältä, kun tyttöjen kanssa korkkasimme hiihtokauden. Senkin aloittaminen venyi tänne helmikuun puolelle, mikä tuskin haittaa ketään, koska nytkin uutta lunta sataa koko ajan.

Lumista viikonloppua jokaiselle, joka tänne vielä eksyy, harvasta kirjoitustahdista huolimatta.