Hyvää puuta

Elämä voi kai joskus maistua puulta,

mutta onko kukaan koskaan maistanut,

miten hyvältä puu maistuu?

Vai olisiko tässä sittenkin kyse nokkahuilun soittoharjoituksista?
Sormien ote kertoo vähän sen suuntaista...

Puusta on moneksi. 

No joo, taas tuli tosi tarpeellinen päivitys:)
Mutta eihän sitä aina niin asialinjalla tartte olla...

Monenmoisia pieniä juttuja mahtui tähänkin viikonloppuun.

Ei mitään niin kovin erikoista.

Ei mitään elämää mullistavaa.

Mutta ei mitään huonoakaan.

Semmoista tavallista.

Sämpylöiden leipomista

Soran kärräämistä

Pihan siistimistä

Pyöräilyä

Krokettia mummulassa

 Nyt talo puron varresa on suurimmaksi osaksi hiljentynyt.

Tuikkasin tulet kiukaan alle

ja ei muuta kuin saunaan.

Rauhallista pyhäiltaa ja mukavaa uutta viikkoa!

Kuva-arvoitus

Mitähän kuva mahtaa esittää?

 Ei menny taaskaan ihan niin kuin Strömssöössä...

Lauantai-illan jatkoja kaikille!

Hyvää viikonloppua!

Tämmöinen köpötteli yhtenä päivänä auton konepellillä vastaan:)

Onneksi oli aika minikokoinen.

Eipä tässä muuta,
hyvää viikonloppua kaikille!

Ensimmäinen vuosi

Kuvassa näette yhden yksivuotiaan,

mutta tämän postauksen otiskko ei kerro hänestä

(aina pitää joku kuva olla kuitenkin:D).

Tänään on tullut kuluneeksi tasan vuosi siitä,

kun kirjoitin ensimmäisen blogipostauksen.

 

Ajatus oman blogin perustamisesta oli muhinut päässäni jo pitkään.

Olin jo aika kauan seurannut muiden blogeja,

mutta mm. siskoni kehotukset oman blogin perustamisesta 

tuntuivat aina tyssäävän johonkin käytännön ongelmaan 

(olen huono tietokonehommissa, 

en osaa siirtää kuvia kamerasta koneelle yms. 

Nyt muuten osaan, 

tietokoneiden kanssa olen huon edelleen).

 

Keväisten kävelyretkien aikana hajanaiset ajatukset 

muotoutuivat kuitenkin vähitellen jonkinlaiseksi kokonaisuudeksi 

ja niin sai alkunsa tämä blogi, 

kertomus tavallisen perheen 

tavallisesta elämästä puron varresa (murretyyli tarkoituksellista).

Olen lämpimästi kiitollinen kaikille teille,

jotka olette liittyneet blogini lukijoiksi.

Osan teistä tunnen muutenkin ihan täällä "todellisessa" maailmassa ja

osaa en ole koskaan tavannutkaan, 

ainoastaan blogienne välityksellä saan palasen elämästänne.

Lisäksi tiedän, että blogiani seuraa moni sellainen,

joka ei ole rekisteröitynyt mihinkään.

Osa teistä jättää käynnistää merkinnän kommentteihin,

osa käy "kylässä" ilman merkintää.

Molemmat sopivat, 

sillä blogimaailman pelisääntöihin kuuluu, 

että täällä voi kyläillä toisten blogeissa vapaasti, 

vailla velvollisuutta kuuluttaa sitä kenellekään.

Ensimmäinen blogivuosi on vahvistanut entisestään sitä käsitystä,

että kirjoittaminen on minulle edelleen se kaikkein ominaisin tapa

ilmaista itseäni edes jotenkin ymmärrettävällä tavalla.

Tästä aion jatkaa ja toivon, 

että niin te säännölliset kuin te satunnaisetkin lukijat pysytte mukana.

Lisää kevättulvaa

Sunnuntaina teimme pienen kevätajelun "isolle kirkolle"

ja katselimme samalla miten vedet ovat siellä levinneet.

Koska osa väestä nukkui lähes koko matkan ajan,

emme poistuneet autosta ja kuvatkin ovat lasin läpi vauhdissa otettuja.

Rannat olivat lähes kauttaaltaan jäälauttojen peittämiä.

 Tässä ollaan jo aika lähellä merta.

Sulan ja jään raja näkyy selvästi.

Kuivana ja turvassa tätä on mukava katsella ja se on omalla tavallaan kaunistakin.

Jos asuisin tulvaveden saartamassa talossa, 

ajatukset voisivat olla aika tavalla toisenlaiset.

Tältä näytti puron varresa eilen iltapäivällä.

Normaalioloissa tuolla sillan alla mahtuu aikuinen ihminen seisomaan,

eikä pää silloinkaan sillan kanteen kopaja.

Yön aikana vesi oli laskenut huomattavasti.

Onneksi.

Olisi ollut pelottavaa laittaa ekaluokkalainen pyöräilemään tuosta kouluun.

Entä jos olisi horjahtanut juuri sillan kohdalla?

Mutta nyt riittävät tulvakuvat tältä keväältä.

Hyvää viikon jatkoa!

 

Tuluvaa kotokylällä

Vesi virtaa nyt yli äyräidensä,

niin kuin aina keväällä.

 Oma kotimme, vaikkakin se sijaitsee puron varresa, 

on sen verran korkealla,

ettei tänne tulvat yllä.

Eilisellä kävelylenkin tapaisella kävin pienen kierroksen 

ja tarkastelin samalla lähistön vesitilannetta. 

 Joki ei mahdu uomaansa, eikä oikein purokaan.

Pellot saavat osansa irronneista jäälautoista

ja vesi virtaa hurjaa vauhtia.

Olen täällä ennenkin kirjoitellut,

että virtaavaa vettä vain jotenkin juuttuu katselemaan.

Siitä ei saa silmiään irti.

Sillalla seisoessa ja kevään tuoksuja haistellessa 

tulee hyvin voimakas "minä elän sittenkin"-olo.

 Paikoin joki on jo aivan sula,

mutta sitten jäät toppaavat yhteen paikkaan.

Kun tuo edessä oleva "jääpato" (ei se mikään oikea jääpato ole) 

lähtee liikkeelle,

laskee vesi tuossa meidän pihan vierustaa kulkevassa purossakin lähes silmissä.

Kuusen oksat odottavat, että aurinko lämmittäisi vielä hetken 

ja sitten alkaa uusi kasvu.

Kevät tuli lopullisesti ihan yhtäkkiä.

Kuin varkain.

Tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Osuutensa voi tietenkin olla sillä,

että viime viikon vietin lähes kokonaan sisätiloissa. 

Kaikki kasvu on vielä alkutekijöissään, 

paitsi se yksi vihulainen...

nokkonen nimittäin,

virittelee juurikasvuaan ainakin täällä meillä oikeinkin innokkaasti.

Minkähänlainen talvi se pitäisi olla, 

että mokoma kasvi edes hidastaisi kasvuaan?

Mikään sitä ei kyllä pysäytä.

Nokka kohti uutta viikkoa!

Vaikka tiesin tämän(kin) päivän koittavan...

...niin siitä huolimatta se tuli kuitenkin vähän yllättäen.

Kaikki alkoi siitä, kun tajusin että puron varren kesäkenkätilanne 

ei ole aivan sellainen kuin pitäisi. 

Monessa blogissa on toki jo aikoja sitten esitelty 

lasten välikausivaatteita ja -kenkiä, mutta minä olen vain ajatellut, 

että kumisaappailla porskutetaan vielä hyvän tovin. 

Mikäs kiire tässä on.

 

Kun mahataudin pahin vaihe on ilmeisesti nyt selätetty, 

katse jaksoi osua vähitellen pihallekin ja tajusin, 

että lumet ovat sulaneet ja monin paikoin piha näyttää jo aika kuivaltakin.

Kumisaappaat eivät ehkä sittenkään ole enää jatkuvasti ne parhaimmat kengät.

Kaappien kätköjä tutkiessani huomasin, 

että suurin puutos oli sopivien lenkkareiden puuttuminen 

nuoriso-osaston kahdelta vanhimmalta.

Ja tätä puutostilaa lähdimme aamutuimaan korjaamaan lähikaupunkiin.

Mieluisat menopelit löytyivät kiitettävän nopeasti ja aivan kohtuulliseen hintaankin.

Ja samalla valkeni myös, että jälleen kerran on yksi "elämän etappi" saavutettu:

omat lenkkarini ovat tästä eteenpäin pienemmät mitä esikoisen vastaavat.

Ja vaikka aiheeseen on saatu esimakua jo siitä,

että Kasperilla on ollut suurempi jalka mitä tädillään, jo aika pitkään,

niin silti tuntui, että se oma pieni kasvoi taas aika paljon.

No, niinhän sen kuuluukin kasvaa.

Ja onhan se ihan mahtavaa, että lapsi kasvaa.

Mutta saahan äitikin vähän haikailla menneitä, 

kun tämmöistä tapahtuu ensimmäisen kerran? 

 Nellykin löysi kaapista vanhat Nalle Puh-aamutossut.

Kovasti touhusi niitä itse omiin jalkoihinsa,

mutta ei ihan vielä onnistunut.

Kummasti vain jalassa pysyivät,

kun "pikku pyllerö" töpsytti ne jalassa ympäriinsä.

Kenkien myötä, hyvää lauantaiehtoota kaikille!

 

Että tämmönen viikko tällä kertaa...

Eivät ole viikot veljeksiä, 

eikä koskaan voi tietää mitä tulee tapahtumaan.

Kaikki alkoi viikko sitten lauantaina,

kun Kasper valitteli, että on vähän huono olo...

 Siitäpä se sitten lähti:

Pyykkiä.

Suurin osa pyykeistä takapihan terassilla.

Emmyllä huono olo.

 Vähän (PALJON) lisää pyykkiä.

Nellillä huono olo.

 Yksi hajonnut pesukone.

Vielä lisää pyykkiä.

Huonoa oloa yhdellä jos toisella.

 Käärittyjä mattoja.

Peruuntuneita kerhoja.

Peruuntuneita harrastuksia.

Maitohappobakteereja.

Sisällä nyhjäämistä.

 Puron varresa on podettu mahatautia.

Ei varmaan koskaan aikaisemmin näin suurella voimalla.

Hohhoijaa!

p.s. Pesukone toimii taas. Ja se on kuulkaas paljon se:)

Tunnustus

Sain Pieni onnenpesä-blogin Jennalta http://pienionnenpesa.blogspot.fi/ 
alla olevan tunnustuksen.

Kiitos Jennalle tästä! :) 
 

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja

kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

Vastaa myös näihin: 

Viisi asiaa joita tarvitset päivittäin:

Aamukahvi

Puhelin

Hammasharja

Hetki (ihan pikkuruinenkin riittää) omaa aikaa

Silmälasit

Viisi kirjaa joita suosittelet muille:

Tykkään lukemisesta todella paljon ja siksi laitan tähän viisi kirjailijaa, 

joiden kirjoista pidän.

L.M.Montgomeryn Anna-kirjat

 J.K.Rowlingin Harry Potter-kirjat

Enni Mustosen kirjat

Nora Robertsin kirjat

Alexander McCall-Smithin Mma Ramotswe-kirjat

Kuten huomaatte, tykkään lukea kevyttä "hömppää":)

Viisi paikkaa joissa haluaisit käydä:

 Lontoo

New York

Pariisi (olen käynyt pikaisesti, haluaisin mennä oikein ajan kanssa)

Kiina

 Italia

Suomessakin on hurja määrä mukavia paikkoja, joihin haluaisin, 

mutta tein nyt kuitenkin listan ulkomaiden kohteista, 

jotka olisi kiinnostavaa nähdä.

Viisi adjektiivia jotka kuvaavat sinua:

Hankalaa... hyvin hankalaa.

Äkkipikainen

 Haaveileva

Hermostunut

Herkkä

Epävarma

Hmm... jotenkin tuntuu siltä, 

että työhaastattelussa minua ei kovin korkealle noteerattaisi tällä kuvauksella.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa toisille:

1. Älä kadehdi toisen näkyvää onnea, jos et tiedä hänen salattua suruaan.

2. Läski ja tekopyhyys ovat ikuisia.

3. Menestys on mitattava aina sen mukaan, 

miten korkean hinnan siitä on joutunut maksamaan.

4. Rukoile ja tee työtä.

5. Ole valmis - aina valmiina (partiolaisten tunnus) 

Elänkö niin kuin opetan? Katso kohta 2...

Jaan tämän haasteen eteenpäin vain kolmelle nimetylle blogille,

koska olen vähän aikaa sitten haastanut aika monta muuta blogia,

joilla on alle 200 lukijaa:

Tuksulle Wanhaan Mummulaan

http://wanhamummula.blogspot.fi/

ElKielle Käpälälaaksoon

http://kapalalaaksonkuninkaalliset.blogspot.fi/

Mimuralle

http://jouluisiahetkia.blogspot.fi/

ja neljäntenä ja viidentenä tämän saa poimia mukaansa kuka haluaa.

Pikkukiipijä

Mihinkähän sitä seuraavaksi syöksyisi?

Ahaa, 
pikkuiset rappuset!

 No, minäpä vähän kiipeän.

Ja tulen alas.

Ja sitten taas kiipeän.

Ja tulen alas.

Oho, pää kolahti.

Auts!

No, ei haittaa.

Minäpä taas vähän kiipeän.

Häääääää!

Täällä on kivaa!

Jaa, että tulisinko pois?

No en takuulla.

Miksi jätätte tämmösiä rappusia mukaviin paikkoihin,

jos niille ei saa edes kiivetä.

Kohta tulen alas.

Ja sitten vähän taas kiipeän...

Eipä mulla sitten muuta.
Mukavaa uutta viikkoa!

t. Nelly 1v3kk

Lauantain touhuja

On niitä päiviä,

jolloin kaikki tapahtumat aamusta iltaan muodostavat selkeän, 

yhtenäisen kokonaisuuden.

Yleensä silloin on nukkumaan mentäessä sellainen tunne,

että jotakin on päivän mittaan saatu tehtyäkin.

Ja sitten on näitä päivä,

jolloin päivä koostuu monista pienistä tapahtumista ja sattumuksista,

eikä niillä ole juurikaan tekemistä keskenään.

Molemmat "päivä-tyypit" ovat yhtä hyviä. 

Aina parempi, jos ne sattuvat vuorottelemaan.

Tämä lauantai on selkeästi ollut se 

"tässä hetkessä yhtä, toisena hetkenä toista"-lauantai.

Lähikaupungin kirppistapahtuma tarjosi mukavan pyrähdyksen "ulkomaailmaan".

Kerrankin löytyi vaatteita kouluikäiselle pojalle:)

Se on todella harvinaista nykyään.

Mutta edelleen enemmistö vaatteista oli sitä luokkaa, 

että mikäli odotat esikoistasi ja tiedät tulokkaan olevan tyttö, 

ei kannata ostaa mitään uutena. 

Kirppareilta löydät kaiken tarvitsemasi ja lisäksi paljon sellaista, 

mitä et tiennyt tarvitsevasi, 

mutta joka on niin söpöä, 

ettet malta olla ostamatta, kun kerran "halavalla saa".

 Keittiön pöydällä juoksenteli hiiriä.

Onneksi pahvisia.

Tytöt viettivät mukavan päivän seurakunnan "lapsiparkissa".

 Ja tottakai sitä jo huhtikuussa voi suunnitella tulevaa syksyä.

Olisikohan silloin aikaa järjestää puron varresa leikkikutsut...

Mukavaa lauantai-iltaa!

Ja nyt kukaan ei sitten valita tuosta sateesta,

koska sehän vain sulattaa lumet pois.

Loska ja kuravelli on vain hetkellistä harmia.

 

Hyvää viikonloppua!

Mummulan emolehmät nauttivat myös kevätauringosta. Olkiset selät kertovat siitä, että pihaton "makuupuoli" on saanut uuden, kuivan olkipeitteen.

 

 

Se olisi sitten perjantai ja viikonloppu edessä.

Toisille viikonloppu on tiistaista asti odotettu arkityön katkaiseva ajanjakso,

toisille se ei juurikaan eroa muusta elämästä.

Nykyisellään viikonloppu ei meillä juurikaan poikkea muusta viikosta,

koska itse olen koko ajan kotona 

ja arkiset rutiinit toistuvat päivätä toiseen riippumatta siitä, 

mikä viikonpäivä on. 

Toki koululainen on silloin kotona 

ja perheen isäntäkin enenmmän kuin muulloin.

Silloin, kun olin työelämässä, 

viikonloput kuluivat usein ainakin osittain töiden parissa.

Ja maatalossa kasvaneena tietää, 

että on monia ammatteja, joissa työt on hoidettava oli sitten arki tai pyhä, 

joulu tai juhannus.

Viikon alussa oli vielä näin talvista. Nyt on jo keväisempää... ainakin vähän.

Mutta pitääpä viikonloppu sitten sisällään mitä kenellekin, 

niin onhan se hyvä, että elämä rytmittyy jollakin tavalla.

Että elämässä on jokin järjestys, jonka mukaan mennään.

Vaikka rutiinit välillä puuduttavat, ne tuovat myös järjestyksen mukanaan.

Kun lauantai-iltana kuulen kylältä kirkon ehtookellojen soiton, siitä alkaa pyhä. 

En tiedä, miten yleistä ehtookellojen soitto on eri puolilla Suomea 

(kommentteihin saa jättää merkintää tästä), 

mutta itse tykkään tästä perinteestä kovasti. 

Asume sopivasti niin, että kellojen soitto kuuluu pihalle 

ja varsinkin kesälauantaisin on mukava lopetella päivän touhuja 

ja suunnitella saunan lämmittämistä ehtookellojen soidessa.

Mmm... rehu maistuu:)

Ja sunnuntai on erilainen päivä viikon muihin päiviin verrattuna.

Puhe lepopäivän pyhittämisestä kuulostaa ehkä vähän turhan hurskaalta, 

mutta jotakin sen tapaista kuitenkin yritetään.

Työ ja lepo.

Arki ja pyhä.

Niistä koostuu elämä. 

Hyvää viikonloppua jokaiselle täällä vierailevalle!

Mikael Agricolan päivä

Mikael Agricola (s. noin 1510  – 9. huhtikuuta 1557, ei ole kuvassa) 

oli  Turun piispa ja uskonpuhdistaja, 

joka raamatunsuomennoksellaan kehitti pohjan  suomen kirjakielelle 

sekä kirjoitti ja käänsi ensimmäiset suomenkieliset painetut kirjat.

 Yhdeksän kirjaa, yhteensä noin 2400 sivua,

vain 10 vuodessa julkaissut Agricola kustansi käännöstyönsä paljolti itse.

Agricolaa pidetään suomen kirjakielen 

ja suomenkielisen kirjallisuuden isänä.

(lähde: wikipedia) 

Tuntuu jotenkin ihan hullulta ajatella,

että suomen kieltä ei ole aina ollut olemassa kirjoitettuna kielenä.

Minkähänlaista olisi elämä,

jos emme voisi lukea tekstiä omalla äidinkielellämme?

Olisi puhekieli ja sitten joku toinen, virallinen kieli, 

joka olisi pakko oppia, jos mielisi opiskella tai muuten vaan saada tietoa.

Se lienee ainakin varmaan, että en minä tässä istuisi blogia päivittämässä,

jos kielitilanne olisi yllä mainitun kaltainen.

Kiitos siis Agricolan Miku, teit miehen työn;)

Koulussakin on ilmeisesti puhuttu suomalaisuudesta.

Tämmöinen hattu kotiutui Kasperin mukana tänään.

Keväthulluutta

Jonkinlainen kevät- tai kesähulluus on iskenyt.

En pysty tätä muutenkaan diagnosoimaan,

koska huomaan suunnittelevani ja tekeväni monia itselleni täysin epänormaaleita asioita.

Maata on jo näkyvissä

Kohta I: 

Lainasin eilen kirjastosta pinon PUUTARHAlehtiä.

Ikinä maailmassa en ole sitä tehnyt aiemmin,

koska en omasta mielestäni ole mikään sormet mullassa möyrivä pihaihme ollenkaan.

Enkä todellakaan osaa suunnitella jo huhtikuussa, 

mitä pihalla tekisin.

Mutta puutarhlehtiä lainasin ja aion ne myös lukea.

Kohta II: 

Kuvittelen, että kesällä minulla on rajattomasti mahdollisuuksia 

ja aikaa tehdä pihallamme mitä vain.  

Ikäänkuin vuorokaudessa olisi jotenkin enemmän tunteja. 

Tai että olisin jotenkin aikaasaavampi kesällä mitä muulloin.

Kuvittelen kai, että kesällä ruoka valmistuu itsekseen 

ja koska tuuli kuivaa pyykit, niin se varmaan peseekin ne.

Kohta III: 

Ilmeisesti elän siinä luulossa, 

että kesällä puolitoistavuotta täyttävä kuopuksemme 

olisi jotenkin erilainen verrattuna kolmeen vanhempaan sisarukseensa.

Isommat lapset ovat tuossa iässä halunneet vain ja ainoastaan kiikkua pihalla ollessaan, "kii-kaa, kii-kaa" on ollut yleisin puhe, mitä pihalla on kuullut.

Mutta tottakai kuopus nököttää kiltisti siellä, 

missä äiti kulloinkin haluaa puuhastella, 

eikä koskaan pyri tielle, eikä mihinkään muuhun kiellettyy paikkaan.

Kyllä meillä on kilttejä lapsia!

Äitiinsä ovat tulleet.

Kohta IV:

Luulen, että suunnitelmissa oleva pyöräkatoksen rakentaminen 

ratkaisee kädenkäänteessä kaikki mahdolliset 

tilanpuutteeseen tai säilytykseen liittyvät haasteet.

Siitä tulee sellainen pieni ja sievä katos, 

jota tuskin huomaa,

mutta joka kuitenkin vetää sisäänsä

kaikki autotalliin tungetut tavarat kesärenkaista ruuvimensseleihin 

(kalastusvehkeistä puhumattakaan).

Ylös vaan ja kohti uutta rapakkoa.

Tässä vaiheessa on vielä hyvä suunnitella ja haaveilla, 

kun hanki peittää armollisesti syksyllä haravoimatta jääneet lehdet 

ja muutenkin estää suunnitelmien täytäntöönpanon.

Ehkä herään tästä horroksesta ajoissa,

ehkä en, 

aika näyttää.

Pääsiäisen viettoa osa III

Tästä pääsiäisestä syntyikin oikein kunnon jatkokertomus,

mutta tämä olkoon sitten se viimeinen osa.

Ensimmäisenä pääsiäispäivänä luontokin näytti juhlivan kirkkaassa auringonpaisteessa

ja niinpä puron varren perhe ynnä joukko sukulaisia suuntasi pilkille.

Jonossa kohti jäätä. Painavin ensimmäisenä ja ohjeistuksena: "Jos jää mua kestää, se kestää kaikkia muitakin".

 Siimat olivat välillä hetkellisesti solmussa,

mutta jokainen halukas pääsi pilkkimään omalle reiälleen.

 Tuliko saalista?

Nooo, tuota... eikös ne suurimmat kalat ole juuri niitä,

jotka eivät mahdu avannosta jäälle?

Semmoisia tarttui syötteihin useitakin;)

 Tai sitten ei,

koska osalle kärpäsentoukista kävi samoin 

kuin niille kuuluisille Jokisen eväille.

Pienimmille riitti alle viiden minuutin pilkkiminen,

isommat sinnittelivät pitempään.

Uusi ahkio pääsi testikäyttöön ja se havaittiin hyväksi vempeleeksi.

Luisto oli niin hyvä,

että Kapser jaksoi vetää kolmea tyttöä yhtä aikaa 

(ja sitten kolme tyttöä veti Kasperia).

Ja tottakai rannalla olleessa kodassa lämmiteltiin ja paistettiin makkaraa.

Ei kai se pillkireissuilla saalis ole tärkeintä, 

vaan hyvät eväät.

Myöhemmin iltapäivällä mummulassa järjestettiin 

jo perinteeksi muodostunut munanmetsästys. 

Nähtäväksi jää, 

kuinka monta unohdettua munaa löytyy vielä lähempänä juhannusta kattokruunusta 

(niinkin on käynyt).

Mukava talvinen pääsiäinen.

Tämän menneen viikon lapset ovat saaneet nauttia vielä yhden tädin seurasta. 

Saa nähdä miten tyhjältä tuntuu huominen,

kun pitkästä aikaa ollaan ihan vain oman väen kesken.