Blogin vuosikooste 2018

Olipa hauska selailla blogia taaksepäin ja lukea mitä olen tänne kuluneen vuoden aikana kirjoittanut. Monta tapahtumaa olin ehtinyt jo unohtua ja nyt ne palautuivat taas mieleen. Ja monen postauksen kohdalla mieleen tuli paljon muitakin asioita, joita en ole tänne kirjoittanut, mutta jotka tavalla tai toisella liittyivät kirjotettuun tekstiin. Koska itse tykkään lukea muiden blogeista koosteita menneestä vuodesta, ajattelin itsekin tehdä sellaisen. Tämä taitaakin olla aivan ensimmäistä laatuaan tässä blogissa. Eli tässä lyhyesti se, mitä Puronvarresa on touhuttu tänä vuonna, noin niin kuin blogimielessä.

Tammikuussa:

- juhlittiin tammikuunlasten ( 6v. ja 1v.) synttäreitä, tavattiin lasten serkkuja, hiihdettiin ja äänestettiin. Ja katsokaa tuota yllä olevan kuvan huikaisevan sinistä taivasta! Vaikka itse olisin jo ihan valmis hyppäämään kevääseen, on tuo keskitalven jäätävän sininen taivas kaunista katseltavaa.

Helmikuussa:

- sairastettiin ja syötiin laskiaispullia. Ulkona paukkui kova pakkanen.

Maaliskuussa:

- oltiin hiihtolomalla, hiihdettiin ja sairastettiin edelleen. Lisäksi valmistauduimme pääsiäiseen.

Huhtikuussa:

- siirryttiin talvesta kevättulviin, oltiin partioleirillä ja pelättiin kurkunpääntulehdusta. Vieläkin mieleen nousee se ahdistava tunne, kun vain tuijottaa kellon hi-taas-ti liikkuvia viisareita ja rukoilee, että ambulanssi tulisi pian.

Toukokuussa:

- tehtiin pihan kevättöitä, juhlittiin äitienpäivää ja käytiin sukureissulla Ilomantsissa. Kesä alkoi jo toukokuussa.

Kesäkuussa:

- oltiin partioleirillä, aloiteltiin lasten kesälomaa ja ihmeteltiin hienoja koneita rehunteossa.

Heinäkuussa:

- oli hellettä, reissasimme Kuopiossa ja Powerparkissa. Ilmeisesti olemme olleet myös paljon ulkona, koska heinäkuun kirjoitukset olivat aika vähissä.

Elokuussa:

- syötiin mansikoia, aloitettiin koulu ja tehtiin reissu kolmen maakunnan mummulaan.

Syyskuussa:

- tehtiin partioreissu Kuusamoon ja elettiin arkea (niin kuin kyllä on eletty ihan jokaisena kuukautena muutenkin).

Lokakuussa:

- oli koululaisten syysloma, tehtiin reissu Kuopioon ja Islannin täti tuli käymään Suomessa.

Marraskuussa:

- nautittiin armollisesta kuukaudesta, joka ei vaadi mitään, hukuttiin Black Fridayn mainostulvaan ja siirrettiin ajatuksia joulutaajuudelle.

Joulukuussa:

- nautittiin kaikista pienistä ja suurista joulunaikaan kuuluista asioista ja loppukuusta katse siirtyi jo tulevaan uuteen vuoteen.

Että semmoinen vuosi. 

Hyvällä ja kiitollisella mielellä päätämme tämän vuoden. 

Jorma Uotisen sanoin "Ei huono!".

Lämmin kiitos kaikille, jotka olette täällä Puronvarresa virtuaalisella vierailulla käyneet! Erityisen lämpimät kiitokset kaikille, jotka silloin tällöin ovat jaksaneet käynnistään kommentin jättää! Se lämmittää mieltä aivan erityisesti.

Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat

tuokoon tullessaan  sen mitä kaipaat

ja vieköön mennessään sen mitä taakkana kannat.

-tekijä tuntematon-

Uudenvuoden toiveita ja lupauksia

Vuosi lähenee loppuaan ja ihmismieleen kuuluu, että jollakin tasolla sitä tekee tiliä menneen vuoden kanssa ja mielessään suunnittelee uutta. Vuodessa on kaksi päivää, jolloin kaikki tuntuu olevan mahdollista: ensimmäinen ja viimeinen päivä. Tai oikeastaan nämä päivät pitäisi kirjoittaa juuri toisinpäin: vuoden viimeisenä ja uudenvuoden ensimmäisenä päivänä vain taivas on rajana. Onneksi järkiintyminen alkaa melko pian ja pilvilinnoista tullaan alas vaihtelevalla rytinällä. Tammikuun kolmantena päivänä elämä on taas jo aika tavallisissa uomissaan ja kaikki hyvät aikomukset, jos eivät nyt aivan unohduksissa ole, niin eivät ne kuitenkaan ajatuksia enää hallitse.

Mutta onhan se ihan hauska ajatus, että vanhan vuoden viimeisiin ja uudenvuoden ensimmäisiin päiviin liittyy aimo annos toiveikkuutta, tulevasuudenuskoa ja jopa hivenen hulluutta. Sillä mitä muutakaan ovat ne kuvitelmat omasta kaikkivoipaisuudesta, joka johtaa ihmisen kuvittelemaan kaikenlaista omasta itsestään. Rakettien räiskyessä sitä ajattelee, että oikeastaan ei ole homma eikä mikään laihduttaa ne kauan aiotut 15 kiloa, tavata ystäviä monta kertaa viikossa, pitää koti aina siistinä, laittaa pelkästään terveellistä ruokaa, olla fiksu, valveutunut, eettinen, ekologinen, psykologinen ja kaikkea muutakin mahdollista yhtä aikaa. Ja vaikka tiedämme, ettei tämä mitenkään voi olla mahdollista, me hetken aikaa uskomme näihin kuvitelmiimme ja rohkenen jopa väittää, että me tarvitsemme näitä kuvitelmia. Me tarvitsemme hetkiä, jolloin kuvittelemme pystyvämme siirtämään vuoria. Ja usein tällaisten ylilyöntikuvitelmien aika on vuodenvaihteessa, ei suinkaan tavallisena tiistaina toukokuussa.

Ja onhan se haaveilu ja suunnittelu mukaavaa, inspiroivaa ja jännittävääkin. Se on sitä silloinkin, kun tietää jo valmiiksi, että nyt mennään sen verran kovaa ja korkealta, ettei niin ylös pääse millään. Mutta uskoisin, että näin pääsee kuitenkin pitemmälle verrattuna siihen,ettei suunnittelisi tai haaveilisi mitään.

No, mistä sitten itse haaveilen tai mitä suunnittelen tulevalle vuodele 2019? Kovin kovia lupauksia on turha tehdä, mutta haaveilemisesta tykkään. Mielessäni on monia kysymyksiä ensi vuotta koskien ja osaan niistä suhtaudun suurella jännityksellä, ehkä jopa hieman peläten ja hermoillen. Ennenkaikkea toivon, että nämä kysymykset saisivat jonkinlaiset vastaukset tulevana vuonna. Sitten on muutamia vapaa-aikaan liittyviä asioita, jotka uskallan tässä ihan julkikirjoittaa. Ne eivät ole mitään tavoitteellisia lupauksia, mutta asioita, joihin haluan käyttää sitä kuuluisaa omaa aikaa aina silloin, kun sitä on. Nämä vapaa-ajan asiat ovat neljä kovaa koota: kirjat, kirjoittaminen, kuntoilu ja kuorolaulu. Onneksi nämä kaikki ovat myös sellaisia juttuja, joita voi harrastaa aivan pieniäkin pätkiä kerrallaan, eivätkä ne vaadi toteutuakseen erityistä paikkaa tai suuria rahasummia. Ne ovat asioita, jotka piristävät mieltä ja antavat ajatuksille mahdollisuuden lentää.

Tapaninpäivän tunnelmia

Nostan joka välissä katseeni näppäimistöltä ja katson ulos, sillä siellä on juuri sellainen maaginen sininen hetki, jolloin päivän valo häipyy lopullisesti ja hämärä muuttuu pimeydeksi. Se on hetki, joka kestää vain hetken ja sitä voisi katsella loputtomiin. 

Ja ainakin minusta tuo sininen hetki hämärän rajamailla on juuri joulukuussa kaikkein kauneimmilllaan. Ehkä se johtuu siitä, että tässä vaiheessa päivä ei ole vielä käytännössä pidentynyt ollenkaan ja kohta alkava pimeys on todella pimeää. Eilen illalla satoi jonkun aikaa ihan kunnolla lunta ja nyt kaikkialla on puhdasta, uutta lunta ihan kunnon kerros. Päivän vaihtuminen illaksi lumen keskellä tekee sinisestä hetkestä entistäkin sinisemmän.

Tapaninpäivä on vanhastaan ollut joulunpyhistä se, jolloin lähdetään ulos tai kyläillään 

(ja onneksi kumpaakaan näistä ei ole mikään pakko toteuttaa, jos ei oikeasti jaksa/halua/huvita, että relax vaan kaikki). Itse en ole vielä käynyt ulkona kuin muutaman valokuvan ottamisen verran, mutta vieraita saatiin kylään ja tästä tulikin oikein sukupäivä. Minulla on äidin suvun puolelta vain kaksi serkkua, jotka asuvat useamman sadan kilometrin päässä Puronvarresta, joten on ymmärrettävää, ettemme näe toisiamme kuin harvakseltaan. Joulu on yksi niistä ajankohdista vuodenkierrossa, 

jolloin yleensä olemme lähempänä toisiamme ja tänään näimme sitten meillä. Samalla näin myös omia kummejani ja ehtivätpä mummu ja pappakin samaan syssyyn kylään. 

En ole itse innostunut siitä, jos kylässä on yhtä aikaa monia, toisilleen tuntemattomia vieraita, mutta näin tuttujen kesken vauhdikas ihmisvilinä tuntuu vain kovasti kotoisalta. Ja säännöllisesti tällaisten kyläilyjen jälkeen huomaan toivovani mahdottomia, kuten sellaista, että Suomi olisi vähän pienempien välimatkojen maa.

Jouluntuntu asuu täällä Puronvarresa vielä pitkään, mutta jonkin asteinen arkeen palaaminen on edessä huomenna. Iskämies lähtee taas töihin ja me muut palaamme arkeen ainakin siinä mielessä, että mahdolliset jäljelle jääneet konvehtirasiat sun muut herkut suljetaan odottamaan uutta vuotta kaappiin. Kinkun jälkeen maistunee taas jauhelihakastike, vaikka itse voisin hyvinkin elää pelkällä jouluruualla kaikki välipäivätkin.

Joulun tunnelmaa toivon edelleen myös kaikkien täällä blogissa vierailevien mieleen. 

Joulupäivän illassa

Ajattelen usein joulukuuta ja joulun aikaa helminauhana, johon yksi kerrallaan solahtaa helmi toisensa jälkeen pienten ja isopien jouluisten tapahtumien muodossa. Tässä vaiheessa helminauha alkaa olla jo aika täysi, muttei onneksi vielä valmis kuitenkaan. En ollenkaan ymmärrä sitä, että toiset meistä ajattelevat joulun olevan joulupäivän iltana suunnilleen jo ohi. Miksi ihmeessä, koska nythän on juuri tässä hetkessä se ihan ydinjoulu, jota itse ainakin haluan viettää ihan kunnolla loppuun asti.

Tämän vuoden jouluhelminauha muistuttaa kovasti useita viime vuosien helminauhoja. Eikä se haittaa ollenkaan, sillä sehän kertoo vain siitä, että tähän asti meillä on ollut oikein mukava, lämminhenkinen ja varsin perinteinen joulunaika. Oikeastaan suurin muutos edellisiin vuosiin oli, että meillä oli ensimmäistä kertaa kolmen maakunnan mummulan väki aattona kylässä ja vastaavasti lähempänä asuvat isovanhemmat matkasivat tänä jouluna kauempana asuvia lastenlapsia katsomaan.

Saimme valkean joulun, niin kuin ilmeisesti lähes kaikki suomalaiset. Jouluaatonhartaus täydessä kirkossa oli joulun sanoman ytimessä, jouluruoka on maistunut yhtä hyvältä kuin aina ennenkin, lasten jännitys joulupukkia odottaessa oli käsinkosketeltavaa, jouluaattoilta oli täynnä hulinaa, iloisia ilmeitä, mukavia vieraita ja kaikenlaista hyvää syötävää. Tänään saattelimme mummulan väen kotimatkalle ja lopun päivää olemme vain olleet, syöneet, pelanneet pelejä, syöneet taas vähän lisää ja katsoneet telkkaria. 

Jostain on löytynyt vapaus vain olla ja se on tehnyt mielen hyväksi. Olemisen vapaudella en tarkoita totaalista joutilaisuutta, sillä tokihan tässä on koko ajan kaikenlaista tehtävää ja hoidettavaa, jotta homma pyörii. Tarkoitan tällä vapaudella sitä, että kaiken pakollisen tekemisen lisäksi en ole enää hokemassa itselleni, että nyt kohta täytyy lähteä lenkille, koska suklaata on tullut taas mussutettua enenmmän kuin laki ja asetukset ja sokeriarvot sallivat ja lenkin jälkeen keksin taas jonkun muun "muka tärkeän" asian, joka täytyy hoitaa ennen kuin voin taas ottaa hetken rennosti. Ehkä tähän olemiseen vapauteen auttoi se, mistä kirjoittelin jo aikaisemmin, ettei tämän kokoisen perheen joulu ole koskaan valmis, eikä sellaista kannata edes yrittää. Tänä jouluna keskeneräinen on ollut riittävän valmista.

Ja huomenna saamme jatkaa joulun viettoa. Onneksi helmiä on vielä jäljellä.

Aatonaaton aamu

On taas yhdessä otsikossa monta aata. Tämä suomenkieli jaksaa riemastuttaa minua kerta toisensa jälkeen. Ja riemastuttaa tämä aatonaaton aamukin. Ei varmasti yhtä paljon kuin vielä nukkumassa olevia lapsia, mutta jotakin aivan mahdottoman mukavaa tässä päivässä on, on aina ollut.

Joulun tuntu on lisääntynyt päivä päivältä. Kuusi on ollut koristeltuna olohuoneessa nyt pari päivää ja eilen lapset kävivät koristelemassa mummulan kuusen. Mummulassa pidettiin myös mummun lupaamat jäätelökestit joululoman alkamisen kunniaksi. Suurimmat ruokaostokset on tehty ja kaupassakin oli mukava huomata, että väki oli liikkeellä hyvällä tuulella ja asenteella.

Tämän aamun ensimmäinen homma kahvin keittämisen ohella oli tulien laittaminen leivinuuniin. Kinkku odottaa paistamista ja illalla sitä saadaan jo  maistaa. Tulen kohina leivinuunissa on kaunis ja tunnelmallinen ääni, joka kuuluu joulun lisäksi koko talvikauteen. Tämä päivä tulee pitämään sisällään kaikenlaista pientä puuhaa ja valmistelua niin sisällä kuin ulkonakin, mutta kyllä jo tässä vaiheessa voi sanoa, että joulu on täällä. Tänä vuonna tämmöisenä kuin on, ensi vuonna jonain toisenlaisena.

Itse olen löytänyt rennon tahdin jouluvalmisteluihin ison perheen myötä. Saattaa kuulostaa hieman ristiriitaiselta, mutta näin se on tai ainakin minun kohdallani se menee näin. Silloin, kun meillä oli vähemmän lapsia, minusta tuntui, että jouluvalmistelut piti saada jollakin tasolla "valmiiksi". Joulun alla piti saavuttaa hetki, jolloin kaikki oli tehty. Piti saavuttaa hetki, jolloin kotona kaikki oli siistiä, keittiössä kaikki oli valmiina ja edes pienen ohikiitävän sekunnin ajan näyttäisi siltä, että jos ei nyt maailmassa niin ainakin meillä asiat olivat tehtyinä, siistinä ja valmiina joulua varten. 

Seitsemään henkeen kasvanut perhe on opettanut  minulle kaikkien juhlapäivien ja muunkin elämän suhteen, ettei sellaista valmista hetkeä tule. Ja ihan rehellisesti voin sanoa, etten sellaista enää kaipaakaan. Tai... ehkä ihan vähän kaipaan, mutta oikeasti vain tosi tosi vähän (heh). Jos keittiö on siisti, niin kohta siellä on joku kaivamassa välipalaa. Jos eteinen on järjestetty, niin kohta siellä on kengät levällään. Jos pyykkikorit ovat lähes tyhjiä, niin ei hätää, kuopus syö varmasti hotkimalla ja oksentaa päivällä vaihdetut lakanat vaihtokuntoon (tosi tarina eiliseltä).

Kun valmista hetkeä ei ole eikä tule, tulee vapaus tehdä asioita siinä järjestyksessä kuin ne eteen tulevat, rauhassa ja vähemmällä kiireellä. Tämä on ehkä arkisempaa, mutta ainakin meille paljon toimivampaa. Ja koska kaikki olemme erilaisia, heitäkin varmasti löytyy, joilla on paljon enemmän lapsia mitä meillä ja silti ennen joulua talossa on "kaikki valmiina"-hetki. Vinkkejä tähän tilaan pääsemiseen saa jakaa kommenttilaatikossa:)

Mutta, oli valmista tai ei, Puronvarresa hiljennytään ja rauhoitutaan tai oikeastaan asetutaan joulun viettoon. Toivon jokaiselle blogini lukijalle hyvää joulua! Olkoon joulusi sellainen kuin toivot.

Tähän asti joulukuussa...

...olen tehnyt porkkana- ja lanttulaatikot pakastimeen valmiiksi. Saarioisten äidit hoitavat loput meidän perheen jouluruokalaatikoista

... löysin meidän perheelle sopivan kokoisen, kotimaisen kinkun

...hermoillut lauluporukkamme joulukonsertin vuoksi. Kaikki meni onneksi hyvin ja jäljelle jäi iloinen ja kiitollinen mieli

... olen ollut tyytyväinen kaikenlaisiin "viime tippoihin", kuten vaikkapa päivämääriin, jolloin joulukortit lähtevät matkaan edullisemmalla hinnalla tai ylipäätään joulupostin viimeiseen mahdolliseen päivämäärään. Jos näitä ei olisi, en varmaan saisi mitään joulupostiin liittyvää aikaiseksi ennen aatonaattoa. Kiitos siis  näistä viime tipoista, Suomen Posti!

... sain yskän ja nuhan, jotka vaikuttavat aika sitkeän sorttisilta

... vietin tiivistunnelmaisen illan koulun joulujuhlassa

... näin äsken kahden jäniksen hyppivän naapurin pihavalojen loisteessa 

...äiti leipoi meille joulupullaa

... olen hoitanut kissoja

...nuorimmaiseni oppi sanomaan "maga" (=maha) ja iso. Hän käytti näitä sanoja peräkkäin ja osoitti sammalla minua (ja tästä ei ole tarpeen vetää mitään johtopäätöksiä). Tämän seurauksena avasin konvehtirasian.

... tämä on ollut oikein hyvä kuukausi.

Joulurauha metsänväelle

Eilen, perjantaina, aamuhämärässä sytyttelimme partiolaisten kanssa kynttilöitä metsätien varteen. Tie päättyi nuotion ääreen, jonne saapuivat myös meidän kotokylän koulun 0-2 luokkalaiset. Oli aika julistaa joulurauha metsään, eläimille ja kasveille.

Koululta tuli yhteistyöpyyntö paikalliselle metsästysseuralle ja partiolaisille ja oli oikein mukavaa olla mukana. Kun ensimmäisen kerran kuulin tällaisesta joulurauhan julistuksesta ajattelin, että onkohan se ollenkaan tarpeellista. Mutta aamuinen hämäränhetki oli tunnelmallinen, jouluinen ja hyvällä tavalla yksinkertainen. Tykkäsin kovasti. Kun maisema on kuorrutettu sopivasti lumella, elävä tuli tuo valoa ja tunnelmaa, niin siinä hetkessä on kaikki tarpeellinen. Tokaluokkalaiset lukivat yhdessä joulurauhan julistuksen ja lauloimme muutaman joululaulun. 

Joulunaika koostuu erilaisista perinteistä, eikä minulla olisi mitään sitä vastaan, että tässä olisi yksi uusi "helmi" joulunajan pienten ja suurten tapahtumien muodostamaan helminauhaan.

Suomi 101 vuotta

Juhlapäivinä olisi mukavaa osata kirjoittaa jotakin erikoista ja syvällistä kulloisenkin päivänä sisällöstä ja ajatuksista. Se ei ole kuitenkaan mikään helppo tehtävä ja välillä tuntuu suorastaan ylivoimaiselta. Tällä kertaa omat ajatukseni itsenäisyyspäivänä tiivistyvät runoilija Elina Salmisen runoon. Onneksi on heitä, jotka osaavat tiivistää olennaisen muutamaan riviin. Ei voi muuta kuin ihailla.

TÄMÄ ON MINUN MAANI

TÄMÄ MINUN HARMAA TAIVAANI

NÄMÄ OVAT MINUN METSIÄNI

JA TÄSSÄ MINUN MERENI

JA MINUN ONNENI LEPÄÄ SIINÄ

ETTÄ NÄIDEN KEHYSTEN LÄPI

OLEN SAANUT KATSELLA MAAILMAA

JA OPPIA TUNTEMAAN MITÄ KAIKKEA

TARKOITTAAKAAN VAPAUS

- Elina Salminen -

Hyvää itsenäisyyspäivää 101 vuotias Suomi!

Hyvää ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa! Toivottavasti joulukuu on alkanut hyvissä merkeissä jokaisen täällä vierailevan kohdalla. Eilen, joulukuun ensimmäisenä päivänä, aikataulu oli sen verran tiivis, ettei hyvästä aikomuksesta huolimatta ollut oikeastaan mitään mahdollisuuksia kirjoittaa sanaakaan. Olin nimittäin tyttöjen kanssa rapiat 17 tuntia reissussa aamuvarhaisesta lähes puoleen yöhön saakka. Tiivis reissupäivä sopi kuitenkin mitä parhaiten joulukuun alkuun, sillä retkikohteemme oli Rovaniemellä SantaParkissa ja Joulupukin Pajakylässä Napapiirillä. Onneksi ei tarvinnut itse istua ratin takana, vaan saimme nauttia linja-auton kyydistä, joka tässä nykyisessä elämäntilanteessa on hyvinkin harvinaista herkkua. Niinpä autossa tuli otettua useammatkin päiväunet matkan aikana, luettua joululehtiä ja katseltua jouluvaloja talojen pihoissa ja ikkuinoissa.

SantaPark oli meille entuudestaan uusi tuttavuus ja omasta käynnistäni Napapiirillä oli lukuisia vuosia. Väkeä oli liikkeellä paljon ja välillä ympärillä kuuli enemmän englantia kuin suomea.Itse tykkäsin eniten jäämaasta, jossa oli todella kauniita ja taidokkaasti tehtyjä jääveistoksia. Ehdimme seuraamaan myös hienoa esitystä, josta ei vauhtia ja voltteja puuttunut. Kulkipa SantaParkissa minne tahansa, joka puolella oli kivoja yksityiskohtia ja tottakai todella jouluista. Väitetään, että SantaParkista on salakäytävä suoraan Korvatunturille. Tätä käytävää Nanna koitti löytää kiitettävällä tarmolla ja kovalla äänellä, mutta tällä kertaa se jäi löytämättä. Sama jouluinen meno jatkui tietenkin Pajakylässä. Kävimme moikkaamassa Joulupukkia ja kiertelimme hetken aikaa kaupoissa. Maa oli musta, joten pihalla saattoi vain arvailla miten kauniilta kaikki näyttäisi, jos maassa olisi ollut lumikerros.

Eilen oli siis pitkä, mutta jouluinen päivä. Ainut, mikä jäi mielenpäälle hitusen kaivertamaan, olivat kalliit hinnat. Eiväthän ne ylihinnoittelut minään yllätyksenä tulleet, mutta kaiversivat ne siitä huolimatta. Sitten, jos ajattelen asiaa puhtaasti turismin ja bisneksen kannalta, niin eipä niillä hinnoilla taida olla silloin juuri väliä, jos lennät Japanista saakka Joulupukkia katsomaan. Silloin maksat yhteiskuvasta Joulupukin kanssa sen mitä pyydetään.

Kotimatka oli aikamoisessa myräkässä ajamista, mutta niin vain ehdimme saman vuorokauden puolella kotiin Jouluradion Hoosiannaa kuuntelemaan. Omiin joulukuun hupsuihin perinteisiin ja tapoihin kuuluu ensimmäisen adventtisunnuntain vastaisena yönä kahdeltatoista Jouluradiosta kuuluvan Hoosiannan kuuntelu. Tämän vuoden versio tästä adventtiajan virrestä oli mielestäni oikein onnistunut ja tykkäsin siitä paljon.

Tänään pääsin sitten itsekin Hoosiannaa laulamaan adventin perhekirkkoon ja sen jälkeen maistuvalle joulupuurolle. Lyhyesti voisi sanoa, että joulukuu on alkanut varsin lennokkaasti. Hieman saisi tahti rauhoittua, niin pysyisi itsekin paremmin mukana. Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille!