sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja pe-su 24.-26.4.2020 " Uusi normaaliko?"



Tuuli on tuivertanut aika navakasti koko viikonlopun, mutta olipa vain mukava tehdä reipas kävelylenkki. Tuomissa silmut ovat siinä mallissa, että jos ilma vähän lämpiää, niin silmut puhkeavat. Olisihan se mukavaa saada ulos vihreää jo vaikka ensi viikolla.

Tuulen tuivertaessa oli hyvä miettiä asioita. Mietin kuinka tätä korona-aikaa on kestänyt jo reilusti yli kuukauden. Muistelin, että kuukausi sitten kaikki nämä rajoitukset ja uudenlaiset ohjeet arjessa elämiseen olivat mielessä koko ajan, eikä elämään tuntunut juuri muuta mahtuvan. Etäkoulussa ja -työssä oli vielä jonkinlaista uutuudenviehätystä ja oma mieli suhtautui kaikkeen uteliaisuudella. Jossakin mielen taustalla oli  myös toive siitä, että rajoitukset olisivat kohtuullisen äkkiä ohi ja elämä palautuisi kevään aikana takaisin entiselle mallilleen.

Tämän kuukauden aikana tästä rajoitusten täyttämästä etäelämästä on ainakin jossain määrin tullut uusi normaali. En tarkoita tällä sitä, että ihan tavattomasti tästä tykkäsin, mutta sopeutunut olen. Niin kuin sitä ihminen sopeutuu melkein mihin vain, kun vaihtoehtojakaan ei ole. Uutisten seuraaminen päivittäin ei tunnu enää niin tärkeältä maaliskuuun verrattuna. Käsien peseminen vähän joka välissä tulee melko automaattisesti, enkä enää odota, että tämä omituinen aika menisi nopeasti ohi. Aika, jolloin illat olivat täynnä erilaisia harrastuksia ja muita menoja, tuntuu kuuluvan johonkin aivan toiseen maailmaan, vaikkei siitä nyt niin pitkää aikaa edes ole.

Uudenlainen arki on siis muuttunut uudeksi normaaliksi. Ainakin vähäsen. Mutta sillä normaaliudella on seurauksensa. Itse ainakin olen huomannut, että oma suhtautumiseni esim. moniin rajoituksiin on höllentynyt huomattavasti siitä, mitä ne olivat kuukausi sitten. Kirjoittelinkin silloin aika paljon ajatuksistani lasten kaveritapaamisten suhteen. Soudin ja huopasin ja lopulta päädyin/päädyimme siihen, että emme eristäydy totaalisesti muusta maailmasta. Lapset ovat nähneet kavereitaan pihalla, pyörälenkeillä yms. Ei mitään suuria laumoja kerrallaan, mutta kuitenkin niin, ettei sosiaalinen elämä ole kokonaan kadonnut. Aluksi olin näistä pihakyläilyistä huolissani ja koin jonkinlaista huonoa omaatuntoa. Nyt huomaan tällaisten tunteiden kadonneen. On vain tämä hetki ja mikäli kaikki osapuolet ovat terveitä, niin olen iloinen siitä, että lapset saavat kaverin pihalle. Tänään kävin kolmessa kaupassa ennen kuin löysin fariinisokeria vappusimaan. Desifioin käteni jokaisessa mahdollisessa pisteessä mitä kaupoista löytyi, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. Lapsille oli keväkengät hakusessa ja niitä metsästimme siinä samalla. Arjen on pyörittävä koronankin aikana.

Asumme alueella, joka ei ainakaan tilastojen valossa ole mikään koronapesäke. Luoko se harhaisen turvallisuuden tunteen? Toiminko kuitenkin vastuuttomasti? Oliko vappusima riittävä syy kulkea kolmessa kaupassa? Pitäisikö ottaa ryhdinpalautus koko elämään ja tiukentaa höllentynyttä linjaa?

En tiedä. Jälleen kerran en tiedä. Olisi mukava vielä joskus tietää edes vähäsen.

Onneksi minun ei tarvitse olla päättämässä mistään isoista asioista, kuten kesätapahtumista ja koulujen avaamisesta. Niissä neuvotteluissa minusta ei olisi mitään hyötyä kenellekään.

Uuteen viikkoon kanssamatkaajat! Toukokuu häämöttää jo aivan nurkilla.

torstai 23. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja ma-to 20.-23.4. "Pihan kevätpuuhia"




Pihan kevättöitä ei ole peruttu. Onko se sitten hyvä vai huono asia, riippuu varmaan paljolti siitä, keneltä kysytään. Minä tykkään pihatöistä siihen asti, kun ne pysyvät kohtuullisella tasolla. Meidän piha on mielestäni sopivan kokoinen ja pihatöistä selviää aika vähillä murinoilla. Toistaiseksi olemme aloittaneet haravoinnin kuivimmista kohdin ja vadelmapensaat sekä päärynäpuut on leikattu.

Näin keväisin mielessä lentelee monenlaisia suunnitelmia, mitä kaikkea kivaa pihalle voisi laittaa ja istuttaa. Suurin osa suunnitelmista jää haaveilun tasolle, mutta jokin taika tuossa talven jäljiltä ruskeassa maassa on. Se on ruma, mutta siitä on pakko tykätä.

Ostin pääsiäiseksi kotiin helmililjan ja useampia ruukkuja narsisseja. Kukat ovat nyt kukkimisensa kukkineet ja ajattelin kokeilla, mitä ne sanoisivat, jos istuttaisin sipulit isoon sinkkisaaviin ja katsoisin mitä niille tapahtuu tämän kesän aikana ja saataisiinko ensi keväänä ihana saavillinen kevätkukkia. Olen joskus aikaisempina vuosina laittanut pääsiäisnarsissien sipulit maahan johonkin kukkapenkin kulmaan, mutta koskaan ne eivät ole sieltä seuraavana kesänä nousseet. Tiedä sitten mikä on syynä, mutta ainakin joskus olen laittanut sipulit aivan liian varjoisaan ja kylmään paikkaan. 

Nyt ajattelin, että voisivatko paremmin saavissa, jota voi siirrellä. Meidän pihan perälle valmistunut kasvihuone/kesämaja sai tänään ensimmäiset asukkaansa, kun istuttamisen jälkeen siirsin sinkkisaavin sinne sisälle. Siellä pitäisi ainakin olla lämpimämpää kuin pihalla. Ja jos tämä ei onnistu, niin mitäpä se haittaa. Onpahan kokeiltu ja sitten tiedän, ettei kannata toista kertaa kokeilla.

Onko ruudun toisella puolella keväisten pihatöiden ystäviä vai enemmänkin vihamiehiä?

sunnuntai 19. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja ti-su 14.-19.42020 "Luolasta tunneliksi"



Yleensä pääsiäisen jälkeen tulee viimeistään se tunne, että nyt on kevät ja tässä ollaan menossa kesää kohti jo kovaa vauhtia. Tämä tunne on tällä viikolla saanut monta kolausta, sillä sen verran useasti taivaalta on vihmonut räntää ja ihan oikeaa luntakin. Liekö kurja sää ollut ainakin osin syypää siihen, että pääsiäisen jälkeisen viikon tunnelmat oman pääkoppani sisällä ovat olleet lähes päivittäin varsin synkät. 

En jaksanut seurata uutisia juuri ollenkaan. Päivät toistivat samaa kaavaa: aamulla ylös, etätöitä ja etäkoulua seuraavat tunnit, kunnes ollaan iltaruuan äärellä ja siitä sitten muutamaksi tunniksi kotitöiden pariin ja nukkumaan. Seuraavana päivänä sama homma. Tämä koko vallitseva tilanne ympärilläni väsytti ja ärsytti. Keskiviikkona kävin ihan fyysisesti päivän työpaikalla, mutta ei siitäkään ollut kuin hetkellinen apu. Kyse väsymykseen ja ärsytykseen ei siis ollut jatkuva kotona oleminen vaan ihan tämä kaikki, koko hiivatin soppa. Loppuisi jo! 

Ärsytystä ei ainakaan yhtään vähentänyt, että viesteillessäni erään ihmisen kanssa jaoin hänelle nämä ajatukseni. Sain vastauksena kehotuksen nauttia elämän pienistä asioista ja muistutuksen siitä, että hänellä ei ole vielä tähän mennessä ollut mitään vaikeuksia sopeutua tähän tilanteeseen. Hieno homma hänen kannaltaan, mutta onko se häneltä pois, jos minua ärsyttää? Neuvoja en tuollaisiin hetkiin kaipaa. Olen itsekin sitä mieltä (aina), että pienistä asioista nauttiminen ja kiittäminen on asennekysymys, jota voi jossakin määrin myös tietoiseti opetella. Mutta olisi valheellista väittää, että mikään ei ärsytä, jos kerran ärsyttää. Eikä se minusta edes ole kovin vaarallista. Paljon vahingollisempaa on pantata kaikki ärsytys sisälleen ja miettiä, ettei nyt saa ärsyyntyä, "kun on tämä tilanne".

Niin, viikko on siis ollut sangen nihkeä. Kuin tervassa tarpoisi. Mutta sitten tapahtui jotakin viikon loppupuolella. En tiedä johtuiko se siitä, että vessaremontti, jota siis lähinnä iskämies täällä iltaisin tekee, eteni askel askeleelta? Vai johtuiko se siitä, että pikku-ukon kanssa saimme vadelmapensaat leikattua ja hänen intonsa kantaa leikattuja vadelmanoksia kasaan oli vähintäänkin tarttuvaa? Vai oliko kaikkeen jälleen kerran syynä ihmisen mieli, joka välillä ottaa takapakkia, murisee ja purnaa ja sopeutuu taas, uudestaan ja uudestaan? Ehkä tämä kaikki yhdessä. Joka tapauksessa viikon lopulla rupesi tuntumaan, että kyllä tämä tästä. Aivan kuin luola olisi muuttunut tunneliksi, jonka päässä näkyi valoa.

Ja aivan kuin vahvistukseksi näille ajatuksille, lauantaina tapahtui tai paremminkin kuului kaksi odotettua asiaa. Pellon yllä kaarteli muutama lintu. En ensin kiinnittänyt niihin suurempaa huomiota ennen kuin kuului odotettu ääni: kuu-i, kuu-i, kuu-i, kuu-i. Kuovit olivat palanneet! Niillä oli nokissaan pellolta poimittuja heinätupsuja. Pesänrakennuspuuhat olivat alkaneet. Se tarkoittaa, että kohta istun takapihan terassilla saunan jälkeen ja kuuntelen hiljaisuutta, jonka rikkoo ainoastaan kuovien huuto.

Toisaalta, tämäkin äänimaailma voi muuttua sen toisen odotetun äänen vuoksi. Kuovin kanssa nimittäin kilpaili autotallista kuulunut pärähdys. Koko talven kestänyt projekti, johon kuului mopon purkaminen niin pieniin osiin, että sen olisi voinut taskussa kuljettaa pois, oli saatu päätökseen. Voin avoimesti  myöntää, että olen useaan otteeseen epäillyt, voiko tallissa olleesta osakasasta enää ikinä saada aikaan toimivaa mopoa. Onnneksi olin väärässä. Siinä se seisoi: maalattuna ja laitettuna ja se kävi. Taitaa kuovi ainakin toisinaan jäädä toiseksi.

maanantai 13. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja pe-ma 10.-13.4.2020 "Koronapääsiäinen"




On toisen pääsiäispäivän ilta. Kristikunnan ja kevään suurin juhla alkaa olla ohitse. Ulkona satelee hiljalleen lunta ja maassa on selkeä, valkoinen lumikerros. Vaikka iso osa talvea meni siihen, että odottelimme sitä "oikeaa" ja "kunnon" talvea, ei lumisade tähän aikaan vuodesta ole mikään mukava juttu. Mieluummin ne sateet vastaanottaisin ihan reilusti nestemäisessä muodossa vesisateena tässä vaiheessa vuotta.

Pääsiäistä ei edes korona voinut peruuttaa, joten sitä on vietetty olosuhteet huomioonottaen sekä perinteisin että uusin muodoin. Itse olin osan pääsiäisen pyhistä töissä, mikä rytmitti osaltaan koko perheen pääsiäisen viettoa. 

Yleensä meidän pääsiäisen viettoon ovat liittyneet hyvinkin monet ihmiset. Olemme joko itse olleet kylässä osan pääsiäistä tai sitten meillä on ollut vieraita. Nyt olimme suurimmaksi osaksi oman perheen kesken. Poikkeuksen muodosti lauantai-ilta, jolloin kokoonnuimme pienellä, mutta tähän eristysaikaan nähden hieman liian suurella porukalla polttamaan pääsiäiskokkoa. Oma villi veikkaukseni on, että viime lauantai-iltana meitä kokoontumisrajoitusten rikkojia oli ympäri pitäjää. Pääsiäiskokoille kokoonnuttiin iloisena siitä, että näkee tavallista enemmän ihmisiä ympärillä. Ei se mitenkään viisasta ehkä ollut, mutta siinä vaiheessa, kun oman perheen naamat on nähty kyllästymiseen saakka, tuntuu virkistävältä nähdä vähän muitakin. 

Mitäkö muuta on tähän pääsiäislomaan kuulunut? Vessaremontti on mennyt pätkän verran eteenpäin, lasten kevätvaatteiden inventaario on edennyt, ekaluokkalainen organisoi koko perheelle pääsiäismunajahdin, olemme herkutelleet, ulkoilleet ja olleet kotona. Tylsää? No, sitäkin. Tavallista? Aivan varmasti. Mutta samassa veneessä tässä olemme kaikki.

Kunhan tuo ulkona roiskiva lumisade laantuu, jäämme odottamaan kevään edistymistä. Tänään pihatuomessa silmut olivat jo aivan lähtöpisteissään puhkeamista odottamassa. Ja huomenna pitää muistaa, että on jo tiistai.

torstai 9. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja ma-to 6.-9.4.2020 "Korona-ahdistus"



Pääsiäisviikko on ehtinyt kiirastorstaihin. Koululaisten viimeinen etäkoulupäivä tälle viikkoa koitti. Auringon paistaessa oli kiva, kun kuudesluokkalaisen koulutehtävänä oli hakea pajunkissoja kotiin. Hän otti mukaansa ekaluokkalaisen, jonka kanssa jo eilen illalla suunnittelimme pajunkissojen hakemista ja nyt täällä kotona pöytää koristaa kaunis kimppu.

Tätä viikkoa on leimannut jonkinlainen korona-ahdistus, ainakin minulla. Edelleenkään meillä ei ole mitään hätää, mutta huomaan omassa olossani tuskastumisen merkkejä. Kyselen mielessäni kuinka kauan tätä kestää? Kaipaan entistä, minulle normaalia arkea. Haluaisin, että talo olisi taas täynnä väkeä, muutakin kuin omaa porukkaa. Haluaisin liikkua enemmän ilman, että joudun koko ajan ajattelemaan mitä tartuntoja kannan mukanani kotiin. Ylipäätään  kaipaan sitä, millaista elämä oli ennen koronaa ja huomaan ahdistuvani siitä ajatuksesta, etten tiedä milloin tämä kaikki päättyy. Alkuperäisen ilmoituksen mukaan tämän etäelämän toivottiin loppuvan pääsiäiseen mennessä. Nyt siitäkin ilmoituksesta tuntuu olevan vaikka miten pitkä aika ja kaikki ohjeet ovat päivittyneet monta kertaa sen jälkeen.

Tuskastumista lisää se, että teen etätöitä olohuoneessa. Siis keskellä taloa, siellä missä elämä pyörii muutenkin. Keskittyminen herpaantuu oletettavasti ihan koko ajan.  kun Eilenkin oli tilanne, että yritin tehdä omia töitäni, nelosluokkalainen teki kouluhommia keittiössä puhelimessa kaverinsa kanssa (sitä oli kyllä samalla ihana kuunnella), ekaluokkalainen teki liikunnan tehtäviä vieressä ja kaiken keskellä pyöri kolmevuotias, jolla on milloin pissahätä, äitinhätä tai joku muu hätä vuorotellen. Miksikö sitten työskentelen olohuoneessa? Koska kaikki muut huoneet on varattuja jollekin muulle. Saunaan voisin kai siirtyä, mutta sekin on täynnä märkiä vaatteita.

Ja kuitenkin muistuttelen itselleni, että kaikki on hyvin. Aivojen järkipuoli (joka ei minulla varmaan koolla kehuskele) tietää, että tähän kaikkeen olemme sopeutuneet hyvin ja tästä selviämme. Tunnepuolella on hankalampaa ja sille saa selittää pitempään, ettei tästä nyt kannata suurta "ropleemaa" tehdä.

Arvelen, etten ole ainut, joka kaipaa takaisin normaaliin elämään. Että siellä ruutujen takana on muitakin, jotka näin ajattelevat. Ja minä ajattelen myös niin, että on luvallista välillä vähän ahdistua ja tuskastua. Sen jälkeen jaksaa taas olla positiivisemmalla mielellä.

Rauhallista kiirastorstaita kaikille Puronvarren etävieraille!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja viikonloppuna 4.-5.4.2020 "Pääsiäisviikkoa kohti"


Lauantaina 4.4.
Heräsimme talviseen aamuun. Ei juurikaan tunnu siltä, että olisi lauantai. Oikeastaan ei tunnu yhtään miltään päivältä. On vain kulloinenkin hetki ja sen mukana mennään. En tiedä haittaako se varsinaisesti mitään, mutta se luo kuitenkin mielen päälle hieman hömelön olon ja tunteen siitä, että vain leijuu jossakin olemisen ja olemattomuuden välillä, eikä osaa tarttua mihinkään. Ja se ei ole hyvä tunne ollenkaan.

Jotta elämä ei menisi pelkäksi koronaksi, päätimme toteuttaa jo pitkään suunnitellun remontin meidän vessaan.Olimme tilanneet wc-kalusteet jo kauan ennen tätä pandemiaa ja ne ovat suunnitellusti tulossa ensi viikolla. Alkuperäinen tarkoituksemme oli, että vessa olisi kalusteita vaille valmiina jo tässä vaiheessa. Sitten tuli etäelämä vaatien oman huomionsa ja päätimme siirtää remonttia määräämättömän ajan eteenpäin. Nyt kun uuteen arkeen on jollakin tavalla päästy kiinni, päätimme aloittaa remontin ja edetä siinä sillä vauhdilla kuin hyvällään ehtii. Päivät täyttyvät edelleenkin työstä ja muusta etäilystä, joten remontti etenee iltaisin pätkän kerrallaan.

Iskämies ja esikoinen saivat aika mukavasti purettua vanhoja rakenteita vessasta pois lauantain aikana. Pyhäpäivä pidetään remonttitaukoa ja sitten jatketaan, kunnes on valmista. On mukavaa saada päivitystä vessaan, joka on lähes alkuperäisessä asussaan neljän vuosikymmenen takaa.



Sunnuntaina 5.4.
Ihana auringonpaiste ulkona. Aivan samoin kuin viime sunnuntaina, tänäänkin pakkasimme päiväkahvitarpeet reppuun ja lähdimme retkelle oman kylän näkötornille. Loppupäivä on kulunut kotosalla (yllätys!) ulkoillen ja lenkkeillen. Vaikka emme sitä erikseen päättäneet, tästäkin viikonlopusta tuli aika tavalla koronavapaa viikonloppu, eikä kyllä yhtään haitannut.

Tänään on palmusunnuntai ja matka kohti pääsiäistä alkaa. Viime vuosien aikana omaa pääsiäismatkaani ovat rytmittäneet laulukeikat meidän lauluyhtyeen kanssa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tänään olisi ollut yksi keikka ja tulevana kiirastorstaina toinen. Toivottavasti pääsemme ne toteuttamaan vaikka vuoden päästä. Toinen pääsiäisajasta nyt puuttuva asia on lasten koulussa tekemät pääsiäisaskartelut. Ekaluokkalaisella on ollut etätehtävinä jotakin askarteluja, mutta usein pääsiäisviikolla kotiin on tuotu kaikkien luokkien askarteluja ja niitä on ollut paljon. Menemme siis vanhoilla koristeilla, koska uusia emme nyt rupea tekemään. Rairuohot ovat onneksi kasvaneet hyvin.

Vaikka meillä ei ole mitään hätää, toivon silti, että tämä kaikki olisi jo ohi.

perjantai 3. huhtikuuta 2020

Koronapäiväkirja ke-pe 1.-3.4.2020 "Kouluruokaa tarjoo kunnon väki...."


Kalenterista kääntyi lehti huhtikuulle. Uusi kuukausi toi tullessaan lumisateita, joita ei nyt enää tässä vaiheessa olisi niin kaivannut. Onneksi ensi viikolle säätieto lupaili sen verran kovia lukemia, että eiköhän se kevät jatka matkaansa tänne meillekin.

Uusi kuukausi toi tullessaan uuden etuuden etäkoululaisille. Kaupunki tarjoaa kaikille etäopetuksessa oleville kouluruuan. Täytyy myöntää, että tämän kaltainen etuus ei ollut käynyt minulla mielessäkään. Jotenkin ajattelin, että kerran lapset ovat kotona, he myös syövät kotona ja sillä hyvä. Siksi minulle tulikin aika yllätyksenä, kun koulun taholta tuli wilma-viesti, jossa pyydettiin ilmoittamaan mikäli kotona olevat koululaiset haluavat saada kouluruokaa. 

Eipä tällaiseen tarjoukseen tarttumista tarvinnut miettiä sen kummemmin. Kun kerran joku muu tekee ja tarjoaa päiväruuan, miksi en sitä ottaisi vastaan. Nyt pystyn itsekin tekemään päivällä töitä ihan siihen asti, että ruoka pitää lähteä hakemaan. Sen verran ruuan eteen nimittäin täytyy tehdä, että sen käy hakemassa koululta tiettynä aikana. Meille tämä ei ole ongelma, koska asumme lähellä koulua. Sitä mietin, että sellaiset perheet, joissa koululaiset ovat yksin kotona ja koulu automatkan päässä, eivät ehkä pysty tätä etuutta käyttämään elleivät sitten pysty sopimaan ruuan hakemisesta jonkun toisen perheen kanssa.

Kahden päivän kokemuksella voi sanoa, että ruoka on ihan tavallista perusruokaa, emmekä toki muuta odottaneetkaan. Ruoka toimitetaan kylmäpakattuna, eikä siihen sisälly mitään lisukkeita. Annokset ovat melko reilun kokoisia, niistä saa kyllä varmasti mahansa täyteen jokainen koululainen. Tänään ruuaksi oli jauhelihakeittoa ja kun laitoin neljän koululaisen annokset kattilaan lämmittämistä varten, keittoa oli niin paljon, että loppujen lopuksi me söimme sitä koko perhe.

Tyytyväinen veronmaksaja kiittää ja kuittaa.