Ei kai tätä mennyttä viikkoa voi muutenkaan tiivistää kuin toteamalla, että kyllä tarkeni. Lämpömittarin huidellessa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella tuntui välillä, että aivot sulavat samaa tahtia kuin kädessä oleva jäätelö. Itse en todellakaan kuulu siihen ihmisjoukkoon, joka riemuitsee hellesäistä, mutta koitan ajatella niin, että muutama hellepäivä vuodessa on kuitenkin kohtuullista, kun sitä muunlaista säätä riittää kaikille muille päiville. Eli toivottavasti kaikki te, jotka helteistä nautitte, olette pystyneet menneestä viikosta nauttimaan. Itse huomasin tulevani enemmän omaksi itsekseni tänään, kun lämmintä oli "vain" alle kolmekymmentä astetta ja ulkona kävi vilvoittava tuulenvire. Liiallinen kuumuus tekee minusta kiukkuisen ja voimattoman.
Mutta vaikka en helleihminen olekaan, niin pakkohan se on myöntää, että tällä viikolla kesä antoi kaikkensa. Me lomailimme alkuviikosta kolmen maakunnan mummulan suunnalla ja loppuviikosta saimme itse kesävieraita lasten serkkujen perheen muodossa. Eilen lauantaina lähdimme käymään Hiekkasärkillä. Alkuperäinen ajatus oli, että käymme syömässä jäätelöt ja sen päälle menemme uimaan. Molemmat ajatukset pääsivät kyllä käytännön toteutukseen asti, mutta eivät aivan niin jouhevasti kuin kotoa lähtiessämme ajattelimme. Ennen kuin saimme jäätelöt käsiimme, kohtasimme päivän suurimman haasteen eli vapaan parkkiruudun löytämisen kahdelle autolle. Muutama muukin oli saanut samanlaisen ajatuksen päähänsä, että helteisenä kesälauantaina voisi ajella meren rantaan. Autoja oli ihan joka paikassa (laillisissa ja laittomissa) ja kiertelimme melkoisen kauan ennen kuin löysimme vapaata parkkitilaa. Saavutetuista eduista ei ollut halukkuutta luopua, joten valitsimme jäätelöiden jälkeen pitemmän kävelyn rantaan, jotta vapaan parkkitilan (tuloksetonta) etsintää ei tarvitsisi aloittaa uudelleen.
Väkeä oli paljon, mutta rantaviivaa riitti kaikille, eikä ahdasta ollut. Kävely palkittiin vilvoittavalla merituulella ja lämpimällä vedellä, joka hellitteli jalkoja. Yllättävän paljon oli liikkeellä samanlaisia vesikävelijöitä kuin minäkin, että he vain kulkivat matalassa rantavedessä ilman, että menivät uimaan.
Ja samaan aikaan, kun nautin auringosta ja lämpimästä vedestä, tunsin huonoa omaatuntoa, että minä tällä tavalla arkipäivänä vain lorvin meressä. Kovin lujassa istuu se ajatus, että tekemisen pitäisi arkena varsinkin, olla jollakin mittarilla mitattuna tuloksekasta ja tehokasta. Että minun jotenkin täytyisi itselleni ja toisille perustella se, miksi olen täällä, enkä jossakin muualla tekemässä jotakin muka-järkevämpää. Ihan typerää tällaiset ajatukset, sillä jos joku toinen kertoisi minulle tällaisesta, kehottaisin häntä välittömästi unohtamaan moiset ajatukset ja keskittymään nauttimaan käsillä olevasta hetkestä. Jospa voisin tästäkin syyttää helteen pehmittämiä aivoparkojani.
Tankataan aurinkoenergiaa hyvällä omallatunnolla:)
