perjantai 17. tammikuuta 2020

Koskivuori-sarja




Kuulutko siihen ihmisryhmän, joka lukee kirjan, eikä sen jälkeen palaa saman kirjan pariin vaikka se olisi ollut miten hyvä tahansa? Vai luetko hyviä kirjoja useampaan kertaan?

Minä kuulun ehdottomasti tähän jälkimmäiseen ryhmään. Hyvän kirjan tai kirjasarjan sattuessa kohdalle voin lukea sen monta kertaa. En toki lue kirjoja kahta kertaa peräkkäin,  mutta ei ole ollenkaan poikkeuksellista, että luen jonkun kirjan muutaman vuoden välein. 

Nuorena ei mielestäni ollut parempaa kirjasarjaa kuin L.M.Montgomeryn Anna-sarja. Olen lukenut Anna-kirjat elämäni aikana noin 15 kertaa läpi ja on enemmän kuin todennäköistä, että tulen ne vielä jossakin vaiheessa lukemaan taas uudelleen.  Myöhemmin olen lukenut Harry Potterit useita kertoja. En yhtä usein kuin Anna-sarjaa, mutta aika monta kertaa kuitenkin.

Enni Mustosen Koskivuori-sarja kuuluu myös näihin  yhä uudelleen ja uudelleen luettaviin kirjasarjoihin. Koskivuorelle en ole palannut yhtä monta kertaa kuin Prinssi Edwardin saarelle tai Tylypahkaan, mutta kirjasarja on tullut varsin tutuksi vuosien varrella. Viimeisimmäksi luin tämän sarjan loppuun menneen syksyn aikana ja viimeisen kirjan viimeisen luvun sain luettua viime vuosikymmenen viimeisinä päivinä.

Koskivuori-sarja on pala Suomen historiaa sellaisessa muodossa, että minä viihdyn, muistan ja ehkä vähän opinkin. Kirjasarja alkaa 1900-luvun alussa ja jatkaa kerrontaansa aina 1960-luvulle saakka. Niin kuin aika monet muutkin Enni Mustosen kirjasarjat, niin myös Koskivuori-sarjan kirjat ovat luettavissa itsenäisinä kokonaisuuksina. Eniten kirjoista saa kuitenkin irti, kun lukee ne kronologisessa järjestyksessä ja lukee niistä jokaisen. Kaikissa kirjassa on kahdesta kolmeen kertojaa, joiden elämät limittyvät toisiinsa. Päähenkilöt ovat Koskivuoren kartanon väkeä ja kartanoon kuuluvan torpan väkeä. Kartanon ja torpan asukkaiden välillä vallitsee hyvä ja syvä ystävyys, yhteistyö ja avunantosopimus, joka joutuu koetukselle Suomen historian eri vaiheissa. Tämä yhteys pysyi myös sen jälkeen, kun torpan maat eivät enää kartanolle kuuluneet, vaan torpparit saivat lunastaa torppansa itselleen.

Kerronnan taustalla vilisevät historialliset tapahtumat alkaen Suomen itsenäistymisestä, sisällissodasta, talvi- ja jatkosodasta jälleenrakentamisen aikaan. Sukupolvet vaihtuvat, mutta päähenkilöinä pysyvät vahvat ja rohkeat naishahmot, niin kuin Enni Mustoselle tyypillistä on.

Olen monesti miettinyt, miksi palaan näihin kirjoihin tasaisin väliajoin? Syitä taitaa olla aika monta. Pidän ylipäätään Enni Mustosen alias Kirsti Mannisen kirjoitustyylistä. Se on sujuvaa ja kohtuullisen nopealukuista. Pidän siitä, että kirjoissa päähenkilöt eivät ole liian hyviä. He eivät ole täydellisiä -kaukana siitä- ja siksi heihin on jotenkin helppo samaistua.  Kirjojen päähenkilöt ovat yleensä aina ahkeria, työteliäitä ja sinnikkäitä naisia, jotka eivät turhasta valita. Pidän siitä, että lopulta asioilla on tapana järjestyä. Vaikka kirjojen realistisuus siitä kärsii, niin en voi sille mitään, että toivon aina onnellista loppua. Aina. Onneksi se näissä kirjoissa melko hyvin toteutuu.

Tällä hetkellä minulla on koko Koskivuori-sarja kirjahyllyssä. Se on muutaman euron löytö lähikirjaston poistomyynnistä. Ihan kuin kirjat olisivat olleet siellä minua odottamassa<3

Hyviä lukuvinkkejä otetaan mielellään vastaan kommenttilaatikossa. Olen luvannut itselleni lukea tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna, jolloin lukeminen jäi harmittavan vähälle. Joskus kerron miksi näin kävi.

perjantai 3. tammikuuta 2020

Vuosikymmenen vaihteessa






Uusi vuosikymmen
Hyvää uutta vuotta ja uutta vuosikymmentä kaikille Puronvarren vieraille! Muutaman viime päivän ajan erilaiset some-kanavat ovat täyttyneet koosteista viime vuodelta tai peräti koko viime vuosikymmeneltä ja koosteita ovat seuranneet suunnitelmat, haaveet ja tavoitteet uutta vuotta varten. Niitä on ollut tavattoman mukava lukea. 

Omat koosteet menneistä jäävät tällä kertaa tekemättä. Todettakoon vain, että viime vuoden yksi merkittävimmistä asioista omassa elämässäni oli siirtyminen kodin ulkopuolelle töihin. Iso askel ja muutos koko perheelle. Tälle uudelle vuodelle toivon terveyttä ja sydämen iloa ja rauhaa kaikille läheisilleni ja toki myös itselleni.

Vuodenvaihde
Vuodenvaihteen ajaksi saimme vieraiksi lasten serkkujen perheen. Koti täyttyi ihmisistä, pelasimme useita eriä Carcassone-lautapeliä, saunoimme, herkuttelimme ja ammuimme raketteja. Lauhtunut ilma teki pihasta ärsyttävän liukkaan, eikä varsinaisesti houkutellut pitkiin kävelyretkiin tai ulkoiluihin. Mutta meillä oli oikein mukavaa. Vuosi ja vuosikymmen vaihtuivat. 

Tuntui hurjalta ajatella, että seuraavan kerran vuosikymmenen vaihtuessa suurin osa meidän lapsistamme on jo nuoria aikuisia. Ajan kuluminen on samaan aikaan jännittävä, hieno ja pelottava asia. Pieni pessimisti minussa ajattelee, että voivatko asiat pysyä yhtä hyvinä seuraavat kymmenen vuotta, kuin mitä ne nyt ovat. Ja toisaalta, etukäteen murehtimalla ei saavuta takuuvarmasti muuta kuin turhia ryppyjä ja ennenaikaisesti harmaantuneita hiuksia.

Vielä on lomaa jäljellä
Joululomasta on jäljellä vielä muutama päivä. Me olemme saaneet jo tähän asti tavata loman aikana perheenjäseniä ja sukulaisia vaikka kuinka paljon. Kiitos kaikille vieraille! Iso osa teistä näitä juttuja kuitenkin täällä lukee, ainakin silloin tällöin:)

Loppuloman aion keskittyä kotitöihin, sillä niitähän riittää. Joulukuun aikana kävin lenkillä tasan kaksi kertaa. Jospa nuo liukkaat hellittäisivät, että ehtisin tammikuun aikana vaikka triplata tuon määrän. Kävelyni ulkona muistuttaa tällä hetkellä lonkkavaivaista pingviiniä, eikä ajatus murtuneista käsistä tai jaloista houkuttele.

Matka jatkuu
Tästä jatketaan eteenpäin vuotta 2020. Vuoden kuluttua olemme jo viisaampia siinä, mitä se piti sisällään.