sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kesäajassa

Vaikka niitä tilanteita, jolloin tuntee itsensä tyhmäksi, on jo yhden päivänkin aikana lukuisia, niin siitä huolimatta vuodessa on kaksi ajankohtaa, jolloin tämä tunne on tavallistakin voimakkaampi: kesä- ja talviaikaan siirtyminen. Kun ensin syksyllä veivaa kelloja taaksepäin ja keväällä taas vastaavasti eteenpäin, ei hommasta oikein selvää järkeä löydy. Toimenpiteenähän kellojen siirto ei ole mikään tavaton, varsinkin kun nuo älylaitteet muuttavat omia aikojaan aikansa oikeanlaiseksi. Siinä ei vain ole mitään tolkkua. Kuten ei ole siinäkään, että minkä ihmeen vuoksi päivä tuntuu niin tavattoman lyhyeltä kesäaikaan siirtymisen jälkeen, vaikka olisin noussut ylös samaan kelloaikaan kuin normaalistikin? Silloinhan olen nukkunut vain tunnin vähemmän, mutta silti päivä tuntuu lyhyeltä. No, nyt eletään taas uutta aikaa ja siihen sopeudutaan. Aamut ovat hetken aikaa hämärämpiä, mutta iltaisin aurinko paistaa pitkään ja ei siihen mene kauaa, kun aamutkin valostuvat taas.


Postausväli venyi puoleksitoista viikoksi, kun elämä on vienyt mennessään. Tavallisen arjen lisäksi olemme juhlineet useana päivänä kahdeksan vuotiasta Nannaa ja vielä tänäänkin keitetään kakkukahvit. Siihen, että juhlitaanko synttäreitä yhdessä vai monessa erässä, löytyy varmasti useammanlaista mielipidettä. Itse kuulun siihen porukkaan, joka aivan mielellään jakaa synttäreitä monelle päivälle. Ehtii paremmin keskittyä vieraisiin ja yhteiseen olemiseen, kun tupa ei täyty kerralla aivan ääriään myöten. Maaliskuu onkin vilkasta synttäriaikaa, sillä meidän ydinperheen kahden synttärisankarin lisäksi tässä kuussa ovat vanhentuneet useammat laajemman perheen jäsenet ja lukuisat lasten kaverit. Lasten kaverisynttäreillä on hauska huomata miten vuosi tekee tehtävänsä: eteisessä olevien kenkien ja ulkovaatteiden kokonumerot kasvavat huimaa vauhtia, omatoimisuus lisääntyy, pituus on venähtänyt useita senttejä ja jotenkin on vain niin suloisen haikeaa katsoa miten kivoja ja reippaita koululaisia meillä on kylässä käynyt.


Koska pääsiäinen on tänä vuonna vasta huhtikuun loppupuolella, tämä hiihtoloman jälkeinen maaliskuu ja alkava huhtikuu, ovat tiiviisti arkista aikaa (monista synttäreistä huolimatta). Elämä on jotenkin niin selvää, kun jokainen tietää mitä tapahtuu. Aamun heräämisen ja illan nukkumaan menon välillä käydään koulussa, töissä, kaupassa, harrastuksissa, kavereilla. Päiviin ei kuulu mitään erikoista, mutta sitäpä se arki on, tavallista. Ja tätä tavallista talviaikaa eletään kesäajasta huolimatta ainakin siihen saakka, että lumet lähtevät lopullisesti. Sitten alkaa uudenlainen kevät ja kesään valmistautuminen omine hommineen.


Mukavaa kesäajallista pyhää kaikille!
Toivepostauksia on tulossa jahka saan mielessä pyörivät ajatukset niin kummiudesta kuin lasten nimistäkin näppäimille asti. Samoin viime aikoina luetuista kirjoista on kuvat otettuina, teksti vielä uupuu.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Toivepostaus: Päivä Puronvarresa

Tässä taannoin kyselin ideoita uusiin postauksiin ja sainkin useamman hyvän ehdotuksen, joista voisin täällä kirjoittaa. Yksi näistä ideoista oli "Päivä Puronvarresa" -postaus, jossa kertoisin meidän tavallisesta päivästä. Tämän tyyppisiä postauksia löytyy lähes kaikista seuraamistani blogeista ja niitä on hauska ja mielenkiintoista lukea. Itsekin olen monesti miettinyt vastaavanlaisen kirjoittamista, mutta aina se on vain jäänyt. Nyt tämän ehdotuksen myötä ajatus sai lisää tuulta purjeisiin ja tässä se nyt on: päivä Puron varresa hiihtolomaviikolla, tarkemmin sanottuna viime keskiviikkona eli 8.3.2017 Kyseessä on siis koko perheen lomapäivä eli iskämieskin on kotosalla, samoin koululaiset.

02.00 Eppu heräilee syömään, maitopullon lämmitystä ja syöttämistä. Syönnin jälkeen mojovat röyhtäisyt ja uni jatkuu. 

06.00 Eppu herää ihan kunnolla, syö, seurustelee ja hymyilee:) Ähinä ja murina paljastavat, että vaipassa saattaisi olla tavaraa ja onhan siellä. Eikä kyseessä olekaan mikään pikku pissa vaan päivän ensimmäinen eritekatastrofi on valmis: vaipan sisältö liukuu selkää ja niskaa pitkin ylettyen hiuksiin asti ja sotkee joka paikan. Ei auta kuin iskän lähteä pojan kanssa aamusuihkuun.

06.45 Nelly herää, valitsee itselleen vaatteet (hametta, housua, legginssiä yms. sopivassa suhteessa sekaisin) ja katsoo aamun Pikku Kakkosta. Minä juon kahvia ja iskämies pukee suihkun jälkeen Epun ja antaa lisää maitoa.

07.30 Kasper herää ja nauttii, kun ei tarvitse kiirehtiä kouluun tai yhtään mihinkään. Eppu kitisee mahaansa ja tuntuu luksukselta, kun ei tarvitse yksin selvitä kaikista aamutoimista ja samalla kantaa kipuilevaa vauvaa. Eppu nukahtaa.

07.45 Emmy heräilee. Hän on nukkunut yönsä Kasperin huoneen lattialla. Hiihtolomaviikolla jokaisena yönä joku lapsista oli  jonkun toisen luona yökylässä. Kouluaikana meillä on aika tiukka sääntö siinä, että jokainen nukkuu omassa sängyssään, mutta loma-aikoina tällaiset talon sisäiset yökyläilyt ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.

08.00 Pukemista, petaamista, puuron keittoa, pyykkiä ja muuta aamupuuhaa. Eletään yhtä vuorokauden touhukkaimmista hetkistä, kun monta asiaa tapahtu yhtä aikaa. Iskämies lähtee pienimään meille puita mummulaan. Nanna herää.


08.30 Eppu herää ja päivän toinen eritekatastrofi on valmis. Tällä kertaa se tulee yläpäästä. Puklua joka paikassa. Ei muuta kuin kaikki vaatteet vaihtoon.

09.00 Savon täti on käymässä mummulassa ja tulee Sanni-serkun kanssa käymään.

09.45 Kaikki ovat syöneet ja Emmy ja Kasper ovat pakanneet tavaransa päivän uintireissuja varten. Lähdemme ulos ja suuntaamme kohti mummulaa ja iskämiehen puusavottaa. Eppu nukahtaa vaunuihin ja menemme paistamaan makkaraa nuotiolle. Sanni-serkulla on lieviä vaikeuksia muistaa, ettei nuotioon välttämättä kannata juosta, mutta selviämme ilman vahinkoja. Eppu tykkää nukkua vaunuissa, kun ne liikkuvat, mutta pysähtyminen retkelle tarkoittaa, että vaunuja saa käydä heijaamassa aina vähän päästä.

11.30 Kasper saa makkaransa syötyä ja lähtee kotiin. Hän on lähdössä kaverinsa kanssa uimaan. Me muutkin lopettelemme retkeä, jätämme iskämiehen jatkamaan puiden pienimistä ja suuntaamme mummulaan, jossa mummu leipoo sämpylöitä.

12.15 Emmy lähtee kaverinsa kanssa myös uimaan. Eppu heräilee ja syö.

14.00 Lähdemme vaunuttelemaan kotiin mummulasta. Nanna ja Nelly kinastelevat, mutta jäävät kuitenkin kotona ulos laskemaan mäkeä. Kasper kotiutuu uintireissulta ja tulee kaverinsa kanssa meille. Iskumieskin kotiutuu ja rupeaa täyttämään puulatoa. Eppu on nukahtanut matkalla vaunuihin.

14.45 Ruuan laittoa ja muita kotihommia.

15.00 Nanna ja Nelly tulevat sisälle ja tappelu jatkuu. En jaksa puuttua riitaan, koska kukaan ei lyö ketään ja tappelun aihe ei kuulosta mitenkään vakavalta. Tytöt selvittävät asian keskenään ja tilanne paranee.

15.45 Syödään, Eppu heräilee. Iskämies lähtee jatkamaan puusouvia.


16.20 Eppu syö ja edessä on päivän kolmas eritekatastrofi: nyt vaihtoon menevät niin pojan kuin äidinkin vaatteet.

17.00 Eppu nukahtaa taas. Laitan pyykkejä kuivumaan, vien kuivia pyykkejä kaappeihin.

17.30 Emmy kotiutuu. Uintireissun lisäksi olivat käyneet hampurilaisellakin.

17.40 Iskämies kotiutuu ja minulle iskee väsy (raitisilmamyrkytys). Nukahdan sohvalle. Kun havahdun, olo on tokkurainen, kuinkas muutenkaan.

19.30 Eppu herää, iskämies lähtee pelaamaan sählyä, muu väki syö iltapalaa, käy pesulla ja valmistautuu nukkumaan. Isommat tykkäävät lukea sängyissään myöhäänkin ja loma-aikana on mukavaa, kun ei tarvitse patistaa heitä niin aikaisin nukkumaan mitä tavallisena kouluarkena.

21.00 Iskämies kotiutuu, Eppu valvoo. Katselen telkkaria. Tiesin, että alkuillan unet venyivät liian pitkiksi ja nyt nukkumaan meno kestää. Mietin, millainen yöstä mahtaa tulla, kun päivällä unta on kertynyt aika paljon. (Vastaus: yöstä tuli kohtuullisen repaleinen.)Pitää huomenna olla skarpimpi ja pysyä hereillä. Eppu vaatii monet iltahuikat maitoa ennen kuin rauhoittuu nukkumaan.

Tulipas pitkä kirjoitus. Mutta sellainen oli meidän keskiviikko hiihtolomalla. Jollakin tavalla aika epätyypillinen päivä, mutta samalla kuitenkin aika tavallinen lomaviikon päivä.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Lapset kasvavat

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin sanoa, aika juoksee valtavan nopeasti. 
Lapsena joulu tuntui olevan aivan äärettömän harvoin 
ja näin alkuvuodesta seuraavaan jouluun ei edes kannattanut uhrata ajatustakaan, 
koska siihen oli vielä niin mahdottoman pitkä aika. 
Nykyään joulu (ja kaikki muutkin kalenterista löytyvät päivät ja juhla-ajat) 
tuntuvat seuraavan toisiaan yhä nopeutuvalla tahdilla, kerran vuodessa. 

Ajan juoksun voi ehkä helpoimmin nähdä lapsista. 
Jotakin uutta oppia ja kehitysvaihetta putkahtelee esiin jos ei nyt ihan päivittäin, 
niin viikoittain kuitenkin. 
Pyykkirumbaa tanssiessa käteen sattuu tuon tuostakin vaatteita, 
joiden kanssa joutuu tekemään valintaa uudesta sijoituspaikasta:
 eteenpäin seuraavalle pitäjälle, kierrätykseen, roskikseen vai muistojen laatikkoon? Kaappiin näillä vaatteilla ei ole enää asiaa,
 koska niiden käyttäjä on -taas- vähän venähtänyt.
 Haikeaa, mutta ehdottomasti asiaan ja elämään kuuluvaa.


Puron varren iskämies ei ole mikään ajankulun päivittelijä (ainakaan julkisesti).
Enemmänkin hän suhtautuu jälkikasvunsa kasvamiseen 
ja varttumiseen siitä näkökulmasta, että se kuuluu asiaan ja hyvä niin.
Mutta löytyipä vaan tilanne, jossa iskämiehenkin suusta kuultiin haikean sävyistä huokailua ajan kulumisesta ja entisen ajan helppudesta tässä jokin aikaa sitten.

Iskämies oli käynyt pankkiautomaatilla nostamassa käteistä, itselleen.
Kotiin tullessa vastassa oli esikoinen, joka oli lähdössä kaverinsa kanssa uimaan. 
"Mää tarttisin rahaa uintilippuun 
ja sitten me käyään ehkä hampurilaisella uinnin jälkeen..."
Esikoisen mentyä vanhin tytöistä ilmoitti menevänsä seuraavana päivänä 
uimaan kaverinsa kanssa ja tarvitsi rahaa uintilippuun 
ja "voi olla, että käyään hampurilaisella myös..."
 Keskimmäinen lapsi huomasi, että rahanjako oli menossa
 ja tuli perimään takaisin summaa,
 jonka äiti oli häneltä lainannut useita viikkoja sitten. 
Äidillä ei taaskaan ollut käteistä, 
joten vastuu oli helppo siirtää eteenpäin: "kysy iskältä"...
Kuvan summa ei riittänyt...
Kun keittiössä oli taas rauhallista,
 iskämies laski tyhjän lompakkonsa pöydällle ja totesi (rahtusen alistuneesti):
 "Ei mulla sitten visiin ollutkaan mitään suunnitelmia mihinkään".
Sen verran hän suostui ajankulua päivittelemään, 
että totesi vielä pari-kolme vuotta sitten rahojen pysyneen hänen omissa näpeissään.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Hetkiä hiihtolomaviikolta

Piti laittaa otsikkoon, että hetkiä hiihtolomaviikolta. Kirjoitin ensin, että hetkiä hiihtolomalta, mutta siitä tuli ainakin itselleni sellainen olo, niin kuin olisimme olleet jossakin kauempana hiihtolomaa viettämässä. Tänä(kin) vuonna olemme olleet hiihtolomaviikon tiiviisti kotona, joten tarkoitus ei ole johtaa ketään harhaan:)

Hyvin sitä on aika saatu kulumaan ihan täällä Puron varresakin. Vaikka minä kyllä mietin jokaisen loman kohdalla, että olisiko kuitenkin pitänyt järjestää enemmän jotakin ekstraa niin itselle kuin lapsillekin. Jokaisen loman kohdalla tulen kuitenkin samaan tulokseen, että tämä loma meni nyt näin, eikä se huono lomaviikko ole ollut. Näin ajattelen tänäkin vuonna. Pikku-ukko-Eppu on vielä niin pieni, ettemme oikein iskämiehen kanssa osanneet edes suunnitella mitään sen ihmeellisempää ohjelmaa. Myöhemminkin ehtii...


Mitä sitten olemme touhunneet tällä viikolla? Lomaviikon "pääjuhla" vietettiin viikko sitten, jolloin juhlimme Epun kastejuhlaa. Maanantain koitettua paluu arkeen tapahtui iskämiehen osalta moottorisahan varteen tarttumalla. Hänellä tuppaa olemaan sellainen tapa, että jokaiselle lomalle on suunniteltu ja aikataulutettu iso kasa kotitöitä. Tämä tapahtuu osittain myös pakon sanelemana, sillä iskämiehen päivätyö on sen luontoinen, että normaaleina arkipäivinä hän käy kotona lähinnä nukkumassa, eikä lyhyinä iltoina kertakaikkiaan ehdi tehdä mitään ylimääräistä projektia. Toisaalta, jatkuvalle autossa istumiselle ja puhelimessa puhumiselle on täydellistä vastapainoa reipas ulkoilmamyrkytys ja ruumiillinen työ. Puulato kiittää ja täyttyy samalla. Yhtenä päivänä lounas syötiin nuotiolla. Terveellisesti makkaraa.




Lapset ovat laskeneet mäkeä niin kotona kuin koulullakin. Vaikka talvi antaa hyvät mahdollisuudet ulkoiluun ja liikkumiseen, minä ainakin odotan jo kevättä. Tiet ovat niin huonossa kunnossa, että omasta puolestani kevätaurinko saisi paistaa oikein lämpimästi ja sulattaa kaikki jäiset urat ja polanteet teiltä pois. 

Eilen liukastelin sohjon ja jään keskellä autolla merenrantaan ja kylpylään. Kyydissä neljä omaa ja yks lainalapsi. Oli rohkaisevaa kuunnella takapenkiltä poikien juttuja: "Hyvä äiti, ollaan kohta kotona ja kaikki on hengissä", "Ootko sää varma, että pysyt tiellä?". Samaan aikaan Nanna ja Emmy matkivat Putouksesta tuttua Aina Inkeri Ankeista ja keskipenkiltä kaikui kitisevällä äänellä "Voi luojaaaa, ota minut jo pois tääääältääää...." Tuli oikein "olen-turvallinen-ja-varma-kuski"-olo:D Heh.

Mutta jälleen kerran on todettava, että niin ne lapset kasvavat. Selvisin yksin viiden lapsen kanssa kylpyläreissusta ja toin kotiin saman verran väkeä kuin vein kylpylään. Vielä pari vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että olisin uskaltanut lähteä yksin edes omieni kanssa uimaan. Olihan heistä nyt kuitenkin uimataitoisia kolme ja puoli lasta, joten sikäli ei ollut hätää. Tämä puolikas oli meidän Nanna, joka näyttää viettävän enemmän aikaa veden alla kuin päällä (omasta halustaan toki). Emmy yritti opettaa Nellyä uimaan. Metodi oli "kerrasta poikki": "Ui menemään nyt. Mää piän kiinni ja päästän sitte irti." Oli mukavaa.

Nyt lähden kauppaan. Mukavaa lauantaita!

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Mestaripiirros

Sinä päivänä, kun Luoja teki sinut,
Hän ei muuta tehnytkään.
Heräs aikaisin, otti kynän käteen,
rupes siinä piirtämään.

Päivä kului, mut hetkenkään lepoo 
piirtäjä ei kaivannut.
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut,
mestari valmisti sut.


Ja se kuva oli kaunis,
oli ihme suorastaan,
muodon jumalaisen sait.
Kuvan viereen Hän merkkas,
ettei suhun päde kuolevaisten lait.


Niille, jotka yhä epäilevät Luojaa,
sanon vastaukseksi vaan,
että jos ne edes kerran näkis sinut,
kaikki rupeis uskomaan.

sanat Mariska


Lauantaina aloitimme hiihtoloman kastejuhlalla.
Päivä oli onnellinen ja kiitollisuutta täynnä.
Vielä tätäkin kautta suuret kiitokset kaikille mukana olleille 
ja juhlajärjestelyissä monin tavoin auttaneille.
Minä en ainakaan ole niin superihminen, 
että saisin ristiäiset järjestettyä täysin omin voimin. 
Apu oli tarpeen ja se lämmitti mieltä.

Pikku-ukkomme tottelee täällä blogissa sisaruksilta saamaansa lempinimeä Eppu.
Tosi elämässä hänen nimensä noudattaa samaa "kaavaa" kuin muillakin Puron varren lapsilla, ollen tavallinen, selkeä, suomalainen nimi. 

Nyt hiihtoloma jatkuu kotioloissa. 
Emmy sai tänään oman shoppailureissun Savon tätin kanssa,
 me muut touhusimme Sanni-serkun kanssa mummulassa.
Vielä täytyy käydä koputtamassa Kasperin huoneen oveen.
 Naurun purskahdukset ovat vaihtuneet näppäimistön nakutukseen, 
kun on samanhenkinen kaveri yökylässä.
Pojat pelaisivat varmasti vaikka kuinka pitkään,
mutta nyt on aika lopettaa.
Hyvää yötä!

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaissunnuntaita ja suorittamista

Liukasta laskiaista kaikille! 
Ainakin täällä rannikon lähellä aurinko on paistanut ja keli on ollut talvea parhaimillaan. Oma olo on ollut jotenkin niin vetämätön, etten ole saanut itsestäni irti mitään suurta ulkoilijapersoonaa tälle päivälle (yllätys, yllätys). Sen sijaan olen seurannut oikeiden urheilijapersoonien edesottamuksia Lahden MM-kisoissa. Kylläpä miesten parisprintti sai jännittäviä käänteitä loppusuoralla. Pronssi ei kovin mieltä lämmitä, mutta en halua myöskään uskoa, että norjalainen kaatui tahallaan Niskasen eteen. Asiat tapahtuivat muutaman sekunnin kymmennyksen sisällä, ei siinä ehdi kovin syvällisiin analyyseihin kilpakumppanin liikkeistä. 


Ehkä kirjoitan tämän postauksen ja revin sitten itseni kävelylle. Mikä siinä muuten onkin, että esimerkiksi näin laskiaisena sitä onnistuu kehittämään itselleen huonon omantunnon, kun nyhjää hyvällä säällä sisällä. Onneksi terveenä olevat lapset innostuivat ulkoilusta. Olen huomannut, että  ylipäätään olen hyvä potemaan sunnuntaisin syyllisyyttä milloin mistäkin asiasta. Aivan liikaa tulee ladattua sunnuntaihin odotuksia. Sitä kuvittelee, että ehtii yhden päivän aikana hoitaa viikon ulkoilu- ja liikuntakiintiön täyteen, pelata lasten kanssa lautapelejä, leikkiä, keskustella kaikki viikon aikana tapahtuneet asiat läpi, tehdä kaikki viikon aikana tekemättä jääneet asiat kuntoon, olla rennosti, syödä hyvin ja olisihan se kiva viettää aikaa tuon perheen toisen aikuisen kanssa myös. Ilmankos sitä sitten pyhäiltana olo on jokseenkin sekava ja jollakin tavalla pettynyt, että eikö tästä nyt tämän kummempaa (taaskaan) tullut ja kuitenkin sama kaava toistuu taas viikon päästä. Ja vaikka kuinka yritän tolkuttaa itselleni, että nyt on pyhä ja lepopäivä, eikä tarvitse tehdä muuta kuin se, mikä on elämisen kannalta välttämätöntä, niin jostakin se syyllisyys ja suorittamisen paine kuitenkin tulee. Ärsyttävää ja turhauttavaa.

Tänään perhekirkossa puhuttiin paastonajan alkamisesta ja siitä, miten paastonaikana jokainen voisi miettiä omaa elämäänsä ja sitä, voisiko vaikka paastonajaksi luopua jostakin tai vastaavasti keskittyä johonkin tärkeään ja olennaiseen. Minä voisin ottaa omasi tavoitteekseni, että keskittyisin pyhäpäivinä olennaiseen eli siihen, etten oikeastaan keskittyisi yhtään mihinkään. Olisin vain ja antaisin muidenkin olla.


Jos laskiaisena onnistuu kehittämään syyllisyyden siitä, ettei ole ulkoillut silloin, kun aurinko on kirkkaimmillaan paistanut, niin toinen syyllisyyden aiheuttaja itselleni ovat laskiaispullat. Ei niinkään niiden syöminen vaan se tapa, jolla ne pöytään ilmestyvät. Minun mielestäni laskiaispullat pitäisi leipoa itse alusta alkaen. Miksikö? En tiedä. Leivoinko? No, en. Menin perhekirkon jälkeen kauppaan ja ostin paistovalmiita pullia pakastealtaasta, paistoin, täytin ja hyvällä halulla syötiin. Lopputulos oli se mitä halusinkin, saimme herkutella laskiaispullilla koko perhe. Miksi revin stressin pullien matkasta pöytään? Onko se merkki siitä, että oikeita stressaamisen arvoisia asioita ei juuri nyt edes ole?

Kiitos vielä kaikille, jotka kommentoivat tuohon edelliseen postaukseen ja antoivat hyviä vinkkejä uusiin postauksiin. Tulen käyttämään kaikki ideat vuorollaan. Tavallinen elämänmeno vaikutti kiinnostavan eniten. Niin se kiinnostaa minuakin toisten blogeissa. Sen verran meissä jokaisessa taitaa elää pientä tirkistelijää;)

Nyt lähden suorittamaan kävelylenkkiä:D Onneksi tuo meidän viisivuotias Nelly lupasi lähteä mukaan, niin ei mene meno liian vakavaksi.

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Palasia viikon varrelta

Postausvälit venähtävät pitkiksi, eikä kirjoitussuoni oikein syki tällä hetkellä. 
En oikein tiedä mistä kirjoittaisin, koska tuntuu siltä, 
ettei mitään uutta kirjoitettavaa ole tai ainakin kaikki on jo sanottu niistä aiheista, 
joita mielen päällä liikkuu. 
Auttakaapa minua arvoisat Puron varresa vierailijat 
ja kertokaa, mistä haluaisitte täällä lukea.
 Mistä kirjoittaisin seuraavaksi?

Hyviä postausideoita odotellessa naputtelen tänne muistiin muutaman palasen 
kuluneen viikon tapahtumista. 

Meillä on käynyt useampana päivänä vieraita vauvaa katsomassa. 
Olen viettänyt niin tiiviisti aikaa kotona, että seura on tuntunut oikein mukavalta. Vieraitten jäljiltä pöydältä on löytynyt kevään ensimmäiset tulppaanit,
 pakastimesta mustikoita (ja aika monta muutakin asiaa), 
kaapista suklaata ja talosta puhtaat ikkunat. 
Kiitos vain lastenhoitopalvelulle, joka hoiti lapsen ohella myös kiinteistöä:) 
Siskon perheen vierailu viikonlopun aikana edisti ristiäisvalmisteluja huimin harppauksin.


Tänään sai tehdä lumitöitä pitkästä, pitkästä aikaa. 
Mitenkään ratkiriemuissani en tuosta lumisateesta ole, koska piha oli valmiiksi peilijäällä. 
Yhtälönä lumi plus jää tarkoittaa kaatumisia.
 Itse onnistuin vetämään komeat lipat pihalla kertaalleen 
ja kun kaksi vanhinta kotiutui viikonloppuleiriltä tänään, 
ensimmäinen asia mitä leiriltä kerrottiin oli, 
kuinka monta kertaa he olivat viikonlopun aikana kaatuneet. 
Luut ovat kuitenkin ehjiä (toistaiseksi) kaikilla.
 Mutta ei tuolla ulkona oikein voi nautiskella, 
kun koko ajan saa olla varuillaan, milloin kengänpohjat ovat taivasta kohti.


Tänään meidän pikkuinen "Angry Birds" täyttää kuukauden. 
Mikään vihainen lintu tämä kuopus ei ole. 
Suu aukenee kyllä kuin linnunpojalla, mutta lähinnä siinä tarkoituksessa, 
että sinne pitää saada apetta ja mahdollisimman äkkiä tietenkin.
 Uskomattoman paljon asioita, tilanteita ja tunteita on mahtunut yhteen kuukauteen. "Eppu" on ottanut paikkansa perheessä kaikkien lellikkinä, niinkuin asiaan kuuluukin. 
Ja vaikka me emme mitään kuukausilahjaa Epulle hankkineet, 
hän antoi meille ihanan lahjan hymyilemällä valloittavasti ensin isälleen, 
sitten makuuhuoneen tapetin kiemurakuviolle 
ja saipa se äitikin oman hymyn vähän myöhemmin:)

Mukavaa pyhäiltaa, pysykää pystyssä!
Niin ja ehdotelkaa postausideoita.