maanantai 24. huhtikuuta 2017

Isoja ja pieniä tapahtumia

Vettä, räntää, lunta, rakeita, aurinkoa ja tuulta. Siinäpä listaa kaikesta siitä, mitä tämän päivän aikana on taivaalta alas tullut. Säätila on tänään ollut jotenkin samantyyppinen mitä Puron varren koko viime viikko, pääsiäisen jälkeinen viikko: koko ajan on vaihtelevasti sattunut ja tapahtunut jotakin. Kun ei kirjoita mitään moneen päivään, joutuu tekemään päätöksen, kirjoittaako sitten tarkasti kaikesta mahdollisesta mitä on tapahtunut, tarkasteleeko vain jotakin yksittäistä sattumusta vai tekeekö kaikesta tapahtuneesta iloisen sillisalaatin vailla punaista lankaa. Tämä postaus lienee eniten tuon viimeisen vaihtoehdon kaltainen.

Pääsiäisen jälkeen Puron varren kaksi vanhinta miestä pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ynnä sukset ja pulkat mukaansa ja lähtivät muutamaksi päiväksi leirikouluun. Tuntien istuminen linja-autossa oli vaivansa väärti, sillä yhtään negatiivista kommenttia tuosta reissusta ei ole kuulunut. Lapissa oli vielä täysi talvi, ohjelma oli ollut mielekästä ja matkaseura mukavaa. Vierailu husky-farmilla ei lieventänyt perheessämme ajoittain ilmenevää koirakuumetta, maailman pisin liukumäki oli laskettu ja Joulupukki Napapiirillä tavattu. Ei ole epäilystäkään, etteikö tuo leirikoulureissu tule pysymään yhtenä ikimuistoisimmista alakouluajan muistoista Kasperin ja iskämiehen mielessä. Meitä kotiinjääviä muistettiin maistuvilla poron papanoilla:


Vaikka leirikoulu olikin varsin talvinen ja täällä etelämpänäkin kevät etenee hitaammin kuin kohmeinen etana, niin muutamia selviä kevään ja jopa alkavan kesän merkkejä on viime viikolla havaittu. Kuovit ovat palanneet ja niiden huuto takapihan pellolla tuo toivoa siitä, että kalenteri ei valehtele, nyt tosiaan eletään huhtikuun viimeistä viikkoa. Toinen keväinen ja kesäinen ääni ei ole luonnon oma ääni, vaan ihan ihmisen rakentelun tulos: jätskiauton kilkutus:)


Kerran kuussa aina syyskuulle asti, voimme tehdä jätskinostoretken koulun pihalle. Tämä tapa vakiintui meille jo viime kesänä ja nyt sitä osattiin jo odottaa. Koskaan jäätelöt eivät riitä seuraavaan kertaan saakka, mutta onhan se mukavaa porukalla valita mitä laatuja tällä kertaa ostetaan. Ja tottakai kotiin päästyä täytyi saada maistiaiset heti paikalla. Tällä ensimmäisellä kerralla mukaan tarttui suklaasydänten lisäksi kinuskiveneitä ja mehujäitä. Monta mielitekoa jätimme odottamaan toteutumistaan ensi kuuhun.

Viikonloppuna saimme pienen loman, kun lähdimme iskämiehen ja Epun kanssa käymään Torniossa kummipoikani häissä. Mummu ja pappa jäivät isompien lasten kanssa kotiin. Tämä oli ensimmäinen vähän pitempi ajomatka Epulle ja tottakai mietin ennakkoon miten se mahtaisi sujua. No, eipä olisi oikeastaan voinut sujua yhtään paremmin. Pikku-ukko nukkua tuhisi kaukalossaan mennen tullen niin makoisasti, ettei juurikaan tiennyt tästä maailmasta mitään.



Tornion kirkko oli minulle uusi tuttavuus. Oli muuten erittäin kaunis ja koristeellinen kirkko. Ja häät ovat aina mukava juhla, morsian oli kaunis, sulhanen komea ja ilma täynnä iloa, onnea ja rakkautta.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen 2017

Tekisi mieli vaihtaa blogin otsikon alla oleva kuva keväisempään, mutten viitsi, koska siihen ei ole mitään syytä. Täällä on ihan täysi talvi vielä. Pääsiäisen aikaan lunta on tupruttanut useaan eri otteeseen ja yöt ovat kylmempiä kuin monesti sydäntalven aikana.


Kelit ovat oivat hiihtolomakelit, mutta näin pääsiäisloman aikaan en jaksa hehkuttaa. Sisko oli kuullut peipposen laulavan ja omasta mielestäni kuovi huuteli tänä aamuna jossakin tuolla pellon takana. Voisikohan olla mahdollista? Harmi vain teille muuttolinnut, kun joudutte tulemaan näin talvisiin maisemiin.


Pääsiäinen on sujunut Puron varresa aika rauhallisissa merkeissä. Jos hiljaisen viikon alku oli täynnä kaikenlaista pientä hurlumheitä, niin pääsiäistä kohti tahti rauhtoittui. Osa väestä on vähän puolikuntoistakin, niin eipä tuo haittaa, ettei mitään erikoista ole puuhattu.


Mutta ehkä vähän kliseisestikin voisi todeta, että aika perinteisin menoin pääsiäistä jälleen kerran vietettiin. Joskin pienemmällä porukalla mitä monen menneenä vuotena. Lapset toivat taas koulusta ihania pääsiäisaskarteluja ja niillä saatiin olohuoneeseen iloista pääsiäistunnelmaa. Lauantaina aamupäivä kului virpomisessa ja loppupäivä virpomispalkkioita syödessä:) Meillä kävi 45 virpojaa, että totisesti pienet ja vähän isommatkin noidat olivat tänä vuonna liikkeellä. Lauantai-iltana kokoonnuttiin kokolle makkaranpaistoon, tottakai.


Onneksi emme kuitenkaan jääneet täysin ilman pääsiäisvieraita, sillä Sanni-serkku on ollut Savon tätin kanssa mummulassa. Yritin ottaa tänä aamuna tästä pienestä vipeltäjästä kuvan:


Kuten huomaatte, Sanni on tätiä nopeampi. Vain lumeen painautuneet jäljet olivat jäljellä, kun painoin kameran kuvaketta...

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Arkinen hiljainen viikko

Olen maailman huonoin hiljaisen viikon viettäjä. Joka vuosi päätän keskittyä olennaiseen ja kuinkas sitten käykään, kyllä keskityn kaikkeen muuhun (niin kuin Mielesäpahoittaja asia ilmaisisi). Onneksi meidän lippukunnalla on muutamia erinomaisia perinteitä ja yksi niistä on se, että hiljaisella viikolla ei pidetä varsinaista partioiltaa vaan silloin mennään porukalla kirkkoon. Ja tänään mentiin, koska tiistai on partioilta. Kirkko täyttyi kauniista musiikista ja taas muistin, että ihmiselle tekee hyvää käydä kirkossa. Ei Jumala meidän kirkossa käyntejämme tarvitse, me tarvitsemme.


Mutta muutoinpa ei alkuviikko ole mitenkään erityisen harras ollut. Päinvastoin, tuntuu että päivät ovat täyttyneet kaikenmaailman kohelluksesta. Ulkona vallitseva keli on luvalla sanoen jostakin niin syvältä, ettei se enää jaksa naurattaa. Voi armas isänmaa, missä siivossa sinä nytkin olet ja mihin siivoon sinä lapsesi saat. Sen olen kokenut ennenkin, että saappaista saa kaataa vettä suoraan pesuhuoneen lattialle, mutta siitä ei ollut aikaisempaa kokemusta, että myös kurakinttaat voivat olla sisältä niin märät, että niistäkin voi kaataa desilitran verran vettä ilman puristelua maahan. Jostakin syystä ajatus sandaaleista ja verkkareista tuntuu tosi hyvältä tällä hetkellä. Vaikka onkin hankala uskoa kalenterin kertomana, että sandaalikelit voivat olla todellisuutta jo kuukauden päästä.

Jos on täällä kotona välillä tekemistä märkien vaatteiden kanssa, niin ei tuolla koulumaailmassa päästä yhtään sen helpommalla. Käsi pystyyn, kuka pystyy palauttamaan mieleensä miltä koulussa haisi, kun kaikilla oli välitunnin jälkeen märät kengät, ulkohousut ja kaikki muukin märkänä? Patterit täyttyivät lapasista, jotka tunnin aikana ehtivät rahtusen lämmitä, mutteivät kuivua. Käytävillä kiilteli tummat rannut, jotka osoittivat mihin luokkaan kaikkein märimmät sukat olivat suunnanneet. Yöks! Kun joka toisella on mustat Kontiot jalassa, ei kai pidä suuresti ihmetellä, että kotiin ei välttämättä tulla samoilla kengillä, joilla sieltä lähdettiin. Sitä sen sijaan vähän ihmettelen, eikö se tunnu jaloissa, jos toinen kenkä on kolme numeroa pienempi mitä toinen?


Vaikka eilen oli maanantai, se tuntui aivan erityiseltä päivältä. Erityisen siitä teki se, että tällä hetkellä Norjassa asuva alikersantti-täti päätti käyttää pääsiäisen ympärille sijoittuvat vapaapäivänsä autolla ajamiseen. Joulua meillä odotetaan yhtä hartaasti mitä Nelly odotti eilen tätiä. Päivä tuntui hyvin pitkältä, mutta tässäkin tapauksessa odotus palkittiin. Nellyn kohdalla erikoisuus jatkuu edelleen, sillä hän pääsi tänään tätin mukana kolmen maakunnan mummulaan. Täti aikoi palauttaa Nellyn "jossakin vaiheessa ennen sen täysi-ikäisyyttä" ja Nelly itse kommentoi lähdön hetkellä, että "voijaanhan me äiti vaikka skypettää välillä". 


Monenlaista tohotusta on siis riittänyt. Ja jos vielä palaan tuohon mitä alussa kirjoitin hiljaisesta viikosta ja hyvistä aikomuksista hiljentyä sen sanoman äärelle, niin ehkä pääsiäisajan tapahtumien onkin tarkoitus tulla kaiken arkisen keskelle. Ei niiden ohi tai yläpuolelle, vaan sinne kaiken räntämoskan, vaihtuvien saappaiden, märkien ja haisevien lapasten ja norjalaisten kalasäilykkeiden keskelle. Sinne, missä arkea eletään.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Mietteitä lasten musiikista

Tämän postauksen kommenttilaatikkoon toivoisin vinkkejä kivoista lasten levyistä tai ylipäätään mukavasta musiikista. Tajusin tässä päivänä muutamana, ettei meillä täällä kotona soiteta musiikkia mitenkään erityisen paljon tällä hetkellä. Koululaiset kuuntelevat omissa huoneissaan musiikkia, mutta kodin yhteisissä tiloissa musiikki soi harvemmin. Syy moiseen musiikittomuuteen on siinä, että koko perheen ollessa kotona, hälinää ja häslinkiä on sen verran jo valmiiksi, ettei siihen kaipaa mitään ylimääräistä ääntä lisäksi. Niinpä minun on pitänyt oikein ryhdistäytyä, että päiväsaikaan, kun olemme Nellyn ja Epun kanssa kolmistaan kotona, keskitymme välillä myös musiikin kuunteluun. Joulun aikaan tällaista "ongelmaa" ei ole. Silloin meillä raikaavat joululaulut jatkuvasti.

Itse olen suuri suomalaisen musiikin ystävä ja omasta mielestäni aika kaikkiruokainen musiikkityylien suhteen. Iskelmä, pop, rock, klassinen...kaikki käy. Ennen inhosin rap-musiikkia, mutta nykyään huomaan viihtyväni myös "puhemusiikkia" kuunnellen. Laulut, jotka pitävät sisällään tarinoita, uppoavat tällä hetkellä erityisen hyvin (terveiset Juha  Tapiolle ja Arttu Wiskarille) Eniten kuuntelemme musiikkia automatkoilla. Kolmen maakunnan mummulaan mentäessä soittimessa ehtii pyöriä levy jos toinenkin. Kuuntelemme vuorollaan jokaisen toivelevyjä, jolloin saadaan aikaan välillä aika mielenkiintoinenkin musiikillinen kokonaisuus Röllistä Antti Tuiskuun. Meillä lapset kuuntelevat paljon samaa musiikkia mitä aikuisetkin, eikä siinä juuri sensuuria käytetä. Uskon siihen, että on vain hyväksi kuunnella monenlaista musiikkia. Eri aikoina ja eri elämäntilanteissa puhuttelee erilainen musiikki.


Vaikka lapset kuuntelevatkin myös ns. aikuisten musiikkia, niin toki lasten omalla musiikilla on myös tärkeä paikkansa. Savon täti antoi Epulle lahjaksi Rajattomat-yhtyeen lastenlaululevyn ja sitä olemme viime aikoina kuunnelleet eniten. Jos joskus lastenlaululevyjen laulut kuulostavat "lässytykseltä", Rajattoman versiot tutuista lauluista ovat sellaisia, että niitä jaksaa kuunnellla ihan itsekseenkin. Vahva suositus tälle!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Toivepostaus: Ei nimi miestä pahenna

Toivepostausideoissa oli kysymys lasten nimistä ja ajatuksista nimien takana. Niin kuin aika moni tietääkin, Puron varren lapset eivät esiinny blogissa omilla nimillään. Heidän bloginimensä ovat jollakin tavalla johdannaisia oikeista nimistä ja ainakin he, jotka tuntevat meidät ihan oikeassakin elämässä, osaavat yhdistää nimen oikeaan lapseen. En tässäkään kerro lasten oikeita nimiä, mutta ajattelin kirjoitella ylös joitakin ajatuksia, mitä nimiasiat ylipäätään minussa herättävät.

Meidän jälkikasvulla on hyvin tavalliset, suomalaiset ja kalenterista löytyvät nimet. Kahdella lapsella etunimet ovat niinkin yleiset, että löytyvät syntymävuosiensa kymmenen suosituimman nimen joukosta. Kaimoja on siis luvassa. Meitä ei haittaa se ajatus, että lapsilla olisi samannimisiä ikätovereita. Oma nimeni on yksi oman aikansa suosituimpia tyttöjen nimiä ja minulla on aina ollut paljon kaimoja kaikissa kouluissa, joissa olen ollut. Ompa minulla yksi hyvä ystäväkin, jonka kanssa jaamme saman nimen, monen muun kiinnostuksen kohteen lisäksi:) Nimeni yleisyys ei ole koskaan minua millään tavalla haitannut, joten siksi en osaa ajatella, että se haittaisi omia lapsianikaan. Toisaalta, silloin kun olen syntynyt, on ollut paljon yleisempää laittaa lapselle ns. tavallinen nimi. Nykyään monet vanhemmat haluavat antaa lapselleen nimenomaan sellaisen nimen, joka löytyy mahdollisimman harvalta. 


Luonnollisesti olemme valinneet lapsillemme nimet, joista itse tykkäämme. Jokaisella lapsellamme on kolme nimeä ja vähintään kaksi näistä nimistä on sellasia, jotka tulevat joko meiltä vanhemmilta, isovanhemmilta tai isoisovanhemmilta. Ajattelen niin, että periytyvä nimi linkittää lapsen sukupolvien ketjuun geenien lisäksi nimenkin kautta. Tässä asiassa toimimme samalla tavalla kuin omat vanhempamme. Meillä molemmilla on iskämiehen kanssa toiset nimet "perintönimiä", jotka ovat periytyneet myös lapsillemme.

Mitäkö sitten ajattelen hyvin erikoisista nimistä, jotka tuntuvat yleistyvän koko ajan? Joskus tuntuu, että kääntyykö nimitrendi siten, että kohta on hyvin erikoista, jos laittaa lapselleen esim. kalenterissa vuosikausia olleen nimen. Erikoisilla nimillä lienee paikkansa, mutta itse en ole niistä kovinkaan innostunut. Ymmärrän erikoisemmat nimet siinä tapauksessa, että vanhemmilla itselläänkin on ei-niin-tyypilliset nimet tai jos toinen/molemmat vanhemmista on esimerkikisi äidinkieleltään jokin muu kuin suomenkielinen. Omaan korvaani ei kuulosta kivalta erikoinen nimi yhdistettynä erittäin tavalliseen sukunimeen. Mutta jokainen toki tehköön nimiasiassa niin kuin itse parhaaksi näkee. Sitä sen sijaan en meinaa millään ymmärtää, jos lapselle laitetaan hyvin erikoinen nimi vain siksi, että halutaan olla niin tavattoman erikoisia. Silloin vanhemmat ajattelevat liikaa itseään, eivätkä lasta, joka kuitenkin sitä nimeä kantaa.


Nähtäväksi jää mitä Puron varren lapset omista nimistään tulevaisuudessa ajattelevat. Haluaisivatko, että heillä olisi erikoisempia nimiä ja pitävätkö meitä ihan tylsinä, kun olemme antaneet heille niin tavallliset nimet. Toistaiseksi soraääniä ei juurikaan ole kuulunut. Toivon, että he muistaisivat vanhan sanonnan, ettei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä. Nimestä ei ole kiinni saavuttaako elämässään niitä asioita, joista haaveilee.

 Sekin vaihtoehto toki on olemassa, että heistä joku päättää muuttaa nimensä kokonaan. Siinäpä sitä olisi äidille sulateltavaa. Toivon, että he olisivat tyytyväisiä omiin nimiinsä, mutta jos nimen vaihtaminen tuntuisi aivan välttämättömältä, niin ei minulla siihen olisi varmaan mitään oikeutta puuttua (silloin kaiketi pitää olla täysi-ikäinen), eikä minun maailmani siihen romahtaisi. Ei se kuitenkaan ole niitä elämän oikeasti tärkeitä asioita, vaikka toki iso muutos olisikin. Luonnollisesti olisin utelias kuulemaan perusteet nimen vaihtamiselle. Eriasia sitten on, osaisinko ketään uudella nimellä puhutella...


Postauksen kuvat eivät liity tekstiin mitenkään. Ne ovat satunnaisia räpsyjä arkipäivien keskeltä. Kuvan sotkuinen huone on siivottu perjantaina ja se on edelleenkin aivan kelvollisessa siivossa. Luminen maisema pitää valitettavan hyvin paikkansa, vaikkei tältä päivältä olekaan:( Jos haluat, jaa ajatuksiasi nimiasioista kommenttikentässä.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Huhtikuu jo lämmittää....

...tai näin ainakin lauletaan vanhassa koululaulussa. Puron varresa huhtikuu ei tällä hetkellä lämmitä, koska ulkona on yli viisi senttiä uutta lunta ja maisema erittäin talvinen. Ei kiva, ei yhtään kiva:( Kyllä täällä niin suuresti kevään etenemistä odotellaan, että takatalvi ei sytytä. Toivottavasti sanonta "uusi lumi vanhan surma" pitää paikkansa.

Yksi minulle esitetty postaustoive muutama viikko sitten oli kirjasuosikkien esittely. Minä tykkään suuresti lukemisesta ja aina on joku kirja luvun alla. Tällä hetkellä aikaa lukemiseen ei ole ollenkaan niin paljon kuin haluaisin, mutta aina sitä jostakin onnistuu pienen hetken nipistämään, että saa sivun tai pari luettua. En tiedä ovatko seuraavat kirjat varsinaisia suosikkejani, mutta ajattelin, että olisi hauska kirjata tänne blogiin kirjat, jotka on viime aikoina saanut luetuksi. Jäisi itsellenikin muistiin mitä on milloinkin lukenut.


Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjat ovat nimestään huolimatta hyväntuulista luettavaa. Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja ovat kaikki kolme samantyylistä, nopeaa luettavaa. Kaksi ensimmäistä on kirjoitettu lyhyitä ja toisistaan erottuvia lukuja sisältäväksi ja viimeinen on romaanimuotoon kirjoitettu kirja. Kepeästä kulustaan huolimatta kirjoissa on pajonkin mietittävää. Huumorin takana on syvällistä ajatusta elämän eri vaiheista. Jokainen löytää takuulla omasta tuttavapiiristään "mielensäpahoittajan" ja ainakin minä löysin sellaisen myös itsestäni.


"Juha Tapion tie - Ohikiitävää" on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Pitempään tätä blogia seuranneet tietävät, että olen suuri Juha Tapion musiikin ystävä. Tykkäsin Juha Tapion musiikista jo silloin, kun hän teki gospelia ja kierteli kitaransa kanssa seurakuntien pienissä nuorisotiloissa soittamassa. Vuosien aikana hänestä on kasvanut suuren yleisön tietoisuuteen tullut artisti, jonka sanoitukset puhuttelevat edelleen, vaikka niiden sisältö ei enää niin selkeän hengellistä olekaan. Minusta hän on enemmän Jumalan asialla tässä nykyisessä työssään kevyen musiikin parissa mitä entisessä roolissaan gospel-muusikkona.  Julkisuudessa hän on lähinnä työnsä kautta, eikä hänestä ole saatu kirjoitettua mitään suuria skandaalijuttuja, vaikka epäilemättä siihen olisi tietynlaisen lehdistön taholta ollut haluakin, aiheet ovat vain tainneet olla aika vähissä. Väkisinkin Juha Tapion julkisesta persoonasta on tullut liiankin täydellinen kuva ja ainainen "epäilevä-Tuomas" minussa miettii, eikö hänessä ole vikoja ollenkaan. 

Kirja syventää oletetusti kuvaa tästä lahjakkaasta artistista ja laulujen tekijästä. Selviää sekin, että Juha Tapio on epätäydellinen;) Selviää, että hänkin on tehnyt virheitä, eikä ole aina toiminut niin fiksusti kuin olisi voinut. Ja se on ihan hyvä. Liian hyvä ja täydellinen ihminen on rasittava. Kirja sopii mielestäni kaikille, jotka Juha Tapion musiikista pitävät. Laulujen ja levyjen nimiä vilisee tekstissä sen verran tiuhaan, että on suureksi eduksi, jos tietää edes suunnilleen millaisista kappaleista on kulloinkin kyse. Itseeni teki vaikutuksen se peräänantamattomuus, jolla Juha työtään tekee. Hän saa tehdä unelmiensa työtä, tietää sen ja osaa olla siitä kiitollinen. Minä en ole vielä tähän mennessä ollut mikään elämänkertojen ystävä. Tämäkään kirja ei tehnyt minusta mitään suurta elämänkerta-fania, mutta kirjan kohteen ollessa riittävän mielenkiintoinen, sen luki läpi helposti.

Tällaiset kirjasuositukset lauantai-iltaan. Taivaalta tulee edelleen jotakin töhnää. Saunassa on ainakin lämmintä, sinne siis.

Aprillipäivääkin vietetään tänään. Tuliko kukaan narratuksi? Minä en tietääkseni tullut, vaikka yrityksiä eri tahoilta on tullutkin:)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kesäajassa

Vaikka niitä tilanteita, jolloin tuntee itsensä tyhmäksi, on jo yhden päivänkin aikana lukuisia, niin siitä huolimatta vuodessa on kaksi ajankohtaa, jolloin tämä tunne on tavallistakin voimakkaampi: kesä- ja talviaikaan siirtyminen. Kun ensin syksyllä veivaa kelloja taaksepäin ja keväällä taas vastaavasti eteenpäin, ei hommasta oikein selvää järkeä löydy. Toimenpiteenähän kellojen siirto ei ole mikään tavaton, varsinkin kun nuo älylaitteet muuttavat omia aikojaan aikansa oikeanlaiseksi. Siinä ei vain ole mitään tolkkua. Kuten ei ole siinäkään, että minkä ihmeen vuoksi päivä tuntuu niin tavattoman lyhyeltä kesäaikaan siirtymisen jälkeen, vaikka olisin noussut ylös samaan kelloaikaan kuin normaalistikin? Silloinhan olen nukkunut vain tunnin vähemmän, mutta silti päivä tuntuu lyhyeltä. No, nyt eletään taas uutta aikaa ja siihen sopeudutaan. Aamut ovat hetken aikaa hämärämpiä, mutta iltaisin aurinko paistaa pitkään ja ei siihen mene kauaa, kun aamutkin valostuvat taas.


Postausväli venyi puoleksitoista viikoksi, kun elämä on vienyt mennessään. Tavallisen arjen lisäksi olemme juhlineet useana päivänä kahdeksan vuotiasta Nannaa ja vielä tänäänkin keitetään kakkukahvit. Siihen, että juhlitaanko synttäreitä yhdessä vai monessa erässä, löytyy varmasti useammanlaista mielipidettä. Itse kuulun siihen porukkaan, joka aivan mielellään jakaa synttäreitä monelle päivälle. Ehtii paremmin keskittyä vieraisiin ja yhteiseen olemiseen, kun tupa ei täyty kerralla aivan ääriään myöten. Maaliskuu onkin vilkasta synttäriaikaa, sillä meidän ydinperheen kahden synttärisankarin lisäksi tässä kuussa ovat vanhentuneet useammat laajemman perheen jäsenet ja lukuisat lasten kaverit. Lasten kaverisynttäreillä on hauska huomata miten vuosi tekee tehtävänsä: eteisessä olevien kenkien ja ulkovaatteiden kokonumerot kasvavat huimaa vauhtia, omatoimisuus lisääntyy, pituus on venähtänyt useita senttejä ja jotenkin on vain niin suloisen haikeaa katsoa miten kivoja ja reippaita koululaisia meillä on kylässä käynyt.


Koska pääsiäinen on tänä vuonna vasta huhtikuun loppupuolella, tämä hiihtoloman jälkeinen maaliskuu ja alkava huhtikuu, ovat tiiviisti arkista aikaa (monista synttäreistä huolimatta). Elämä on jotenkin niin selvää, kun jokainen tietää mitä tapahtuu. Aamun heräämisen ja illan nukkumaan menon välillä käydään koulussa, töissä, kaupassa, harrastuksissa, kavereilla. Päiviin ei kuulu mitään erikoista, mutta sitäpä se arki on, tavallista. Ja tätä tavallista talviaikaa eletään kesäajasta huolimatta ainakin siihen saakka, että lumet lähtevät lopullisesti. Sitten alkaa uudenlainen kevät ja kesään valmistautuminen omine hommineen.


Mukavaa kesäajallista pyhää kaikille!
Toivepostauksia on tulossa jahka saan mielessä pyörivät ajatukset niin kummiudesta kuin lasten nimistäkin näppäimille asti. Samoin viime aikoina luetuista kirjoista on kuvat otettuina, teksti vielä uupuu.