sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Kysymyksiä (vailla vastausta) syyskuussa



Joskus elämää on hauska, tai ainakin vaihtelun vuoksi virkistävää, tarkastella kysymysten kautta. Kysymysten, joihin ei ole suoraa vastausta olemassakaan. Omalla tavallaan kysymykset kertovat myös arkisista tapahtumista. Kertovat siitä, mitä mielessä on liikkunut ja antavat vinkkiä mitä olemme syyskuun alkupuoliskolla puuhailleet.

* Jos työpaikan virkistysmatkalle pitää nousta klo 3.30, jotta ehtii mukaan, onko silloin kyseessä virkistysmatka vai joku ihan muu? 
On aika oletettavaa, että tänä iltana kotiin saapuu fyysisesti aika väsynyt virkistysmatkalainen. Oletan kuitenkin, että työreissun muut seikat ovat (toivottavasti) myös mieltä virkistäneet.

* Kuinka monta osaa mopon moottorissa on? Kuinka monta kertaa ne voivat mennä rikki?
Monta ja monta.

* Koittaako joskus aika, että viikkosiivous on mukavaa? 
Tähän kysymykseen luulen tietäväni vastauksen: ei koita. Olen yli 40 vuotias, enkä ole vielä koskaan tykännyt kodin viikkosiivouksesta. Mutta tykkään siististä ja siivotusta kodista, joten olen lopettanut ajattelemasta, että tykkäänkö siivota vai en ja vain siivoan. Tosin tämän postauksen alussa kerroin, että kirjoitan ylös kysymyksiä, joita mielessä on viime aikoina liikkunut, joten sen perusteella en ole vielä edes lakannut ajattelemasta tykkäänkö siivota.

* Haiseeko hevonen pahalta vai tuoksuuko hyvältä?
Riippuu täysin tilanteesta. Kesällä ulkona laiduntava hevonen tuoksuu hyvältä. Syksyllä märät ratsastusvaatteet auton kosteassa ilmassa eivät ehkä ihan vastaa määritelmää "hyvästä tuoksusta".

* Onko sisarusrakkautta seuraavanlainen keskustelu? Nuorin sisko sanoo: " Mun nilkka on olllut pari päivää kipeänä". Keskimmäinen sisko vastaa: " Elämää lapselle-konsertissa kerrottiin semmosessa pojasta, jonka nilkka oli kans kipeä. Siihen  nilkkaan tuli patti, joka olikin kasvain ja sitte se poika kuoli pois".
Hmmm....

* Kuinka monta whatsapp-viestiä on mahdollista lähettää yhden konsertin tiimoilta?
Aika näyttää, konserttiin on aikaa vielä kaksi viikkoa:D

* Voiko entisistä "inhokeista" tulla nykyisiä suosikkeja?
Ehdottomasti! En minä koskaan ole mopopoikia oikeasti inhonnut, korkeintaan olen ajatellut, että kylläpä siellä nyt taas rällätään ja onkohan se nyt ihan välttämätöntä. Nykyisin näillä rällääjillä on ihan oma, spesiaali paikkansa mun sydämessä. Ovat vain niin tavattoman mukavaa porukkaa<3 Tämän mielipiteen puoluettomuuden saa jokainen vapaasti kyseenalaistaa.

Että tämmöisiä kysymyksiä täällä suunnalla mietitään.

lauantai 31. elokuuta 2019

Hei sitten kesä!


Tänään sanon kesälle näkemiin. En siksi, että huomenna olisi jotenkin tavallista "epäkesäinen" sää, vaan siksi, että huomenna on syyskuun ensimmäinen päivä ja  ajattelen syksyn alkavan. Tänään monilla kesämökeillä syttyvät ulkotulet hämärtyvään iltaan, tänään rannikolla on liikkeellä paljon ihmisiä ihailemassa niitä tulia ja illan kääntyessä yöksi ilotulitteet valaisevat pimeän taivaan. On siirtymäaika kesän ja syksyn välissä. Täällä länsirannikolla tätä siirtymää kutsutaan venetsialaisiksi.


Jos tekisin tästä viikosta vastaavan postauksen kuin viime viikolla, se olisi hyvin pitkälle samanlainen, moninpaikoin jopa täysin identtinen kuin edeltäjänsä. Lauluharkkojen tilalla olisi esiintymiskeikka maanantaina, tiistaina partioilta ja siinä samalla iskämiehen parin päivän työreissu. Omat työt kulkisivat mukana samalla tavalla kuin ennenkin. Suurin ero viime viikkoon oli loppuviikosta, kun kaksi vanhinta tyttöä oli kolme päivää leirikoulussa. Eilen illalla saimme tytöt kotiin ja kuulumisia on riittänyt kerrottavaksi pitkin päivää. Ihanaa kun ainutlaatuinen, vain kerran alakouluaikaan mahtuva, kokemus oli heistä mukava, hauska, jännä ja kaikinpuolin onnistunut.


Ja nyt sanomme kesälle näkemiin. En jää kaipaamaan helteiden kuumuutta, vaikkei niitä edes mitenkään erityisen paljoa ollut. Sen sijaan iltojen ja öiden valoisuutta tulee varmasti ikävä. Leikatun nurmen tuoksua en vieläkään ole osannut pullottaa ja tuomenkukkien tuoksu tervehtiköön minua heti toukokuussa. Sytytin tänään ensimmäistä kertaa tälle kesälle/syksylle kynttilät muutamaan pieneen lyhtyyn pihalla. Olemme kotona, lämmitämme saunan ja hengähdämme hetken. Ajatus viivähtänee menneessä, huomenna on aika suunnitella tulevaa, nyt vain olen.

 Kiitos kesä 2019! Olit meille hyvä.

lauantai 24. elokuuta 2019

Kuulumisia

Välillä on hauska kirjata itselleen ylös, mitä tapahtuu niinä päivinä, kun ei oikeastaan tapahdu mitään erikoista. Elokuun viimeisellä kokonaisella viikolla Puronvarresa on touhuiltu seuraavaa:

Maanantaina olin itse töissä ja iskämies oli työreissulla Oulussa. Illalla oli tuttuun maanantaiseen tyyliin lauluharkat, jotka täyttivät talon aikuisilla, lapsilla ja laululla.

Tiistaina työpäivän aikana meille kaivettiin valokuitukaapeli pihalle. Päivän ikävä puoli oli, että piha näytti sen jälkeen kuin pommin jäljiltä. Ei muuta kuin soittoa perään, että ihan tämmöisestä työnjäljestä ei ollut puhe. Joku taso sentään! Ilta meni vauhdikkaasti partion uuden toimintakauden ensimmäisessä kokoontumisessa ja lippukunnan hallituksen kokouksessa sen jälkeen.

Keskiviikkona iskämies lähti yön yli kestävälle työreissulle työalueensa pohjoiseen osaan. Työpäivän jälkeen lapset poimivat vadelmia ja minä tein muita kotihommia. Isommat lapset ehtivät nähdä kavereitaankin. Illalla uni tuli aikaisin.

Torstaina töihin hyvissä ajoin ja töiden jälkeen kotona odottivat lasten mummu ja täti. Täti jäi yöksi ja illalla saatiin iskämieskin kotiin.

Perjantaina täti lähti aikaisin jatkamaan matkaansa. Minulla oli helppo aamu, koska mies jäi tekemään etäpäivää kotiin. Saivatpa koululaisetkin nukkua vähän tavallista pidempään. Sateinen ja syksyinen päivä. Töiden jälkeen vein vanhimman tytön ystävänsä kanssa ratsastamaan ja tein sillä aikaa nuorimman tytön kanssa viikonlopun ostokset. 


Tänään lauantaina olimme lähikunnassa maatalousmessuilla. Meidän pikku-ukko oli onnensa kukkuloilla kaikista traktoreista ja muista koneista. Alkuillasta täti poikkesi paluumatkalla kahvillla. Illalla lämpesi sauna.

Ja huomenna on sunnuntai. Sen tapahtumia voi tässä vaiheessa vasta suunnitella, mutta mikäli suunnitelmat edes suunnilleen pitävät paikkansa, niin huomenna ulkoillaan, valmistellaan isojen tyttöjen kanssa ensi viikolla alkavaa leirikoulureissua ja itse irtaudun kotiympyröistä hetkeksi, kun käyn lauluyhtyeemme kanssa esiintymässä.

Että semmoinen viikko. 

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Partioleiri päätti uusien alkujen viikon

Tätä viikkoa voisi kai otsikoida myös sanoilla "Arki alkoi" tai jotakin vastaavaa, mutta kutsun tätä mieluummin uusien alkujen viikoksi kuin arjen alkamiseksi. Sillä arkea se on sekin arki, jossa koululaiset ovat kesälomalla. Ja nyt kesäloma on ohi ja koulut pyöräyttivät käyntiin uuden lukuvuoden viime torstaina. Osassa Suomea koulut alkavat vasta nyt tulevalla viikolla, mutta täällä meillä on tänä vuonna näin. Puron varresta lähdettiin kouluun kahdeksannelle-, kuudennelle-, neljännelle- ja ensimmäiselle luokalle. Koska ekaluokkalainen on käynyt viime vuoden eskaria samassa koulurakennuksessa, missä aloitti nyt ensimmäisen luokan, tuntui torstain koulunaloitus hyvin luontevalta ja tutulta asialta jokaisen koululaisen kohdalla. Itse aloitin omat työni samaan aikaan koululaisten kanssa, joten he saivat suoriutua koulutielle itsekseen ja toistensa avustuksella. Kuvat napattiin aamutuimaan ja kukin lähti tahoilleen. 


Ensimmäiset koulupäivät ovat olleet tavallista kouluviikkoa kevyempiä ja kesän tuntu on pysynyt hyvin elokuun päivissä mukana. Ensimmäinen viikonloppu koulujen alkamisen jälkeen jatkoi omalla tavallaan kesää, sillä olin lasten kanssa partiolippukuntamme kesäleirillä. Itse karkasin välillä juhlimaan kummisetäni tasavuosia, mutta lapset leireilivät perjantai-illasta sunnuntaiaamupäivään. Aloitimme leirin seurakunnan kanssa yhteistyössä jumalanpalveluksella ja siitä ohjelma jatkui muiden perinteisten partioaktiviteettien parissa: patikointia, kädentaitoja, uimista, syömistä, yhteisiä leikkejä. Ainoastaan savunhaju puuttui, sillä metsäpalovaroituksen vuoksi makkarat paistuivat tänä(kin) vuonna upouudella kaasugrillillä. 





En ollut nukkunut koko kesänä teltassa, mutta nyt tuli sekin puute korjattua. Uni maistui yllättävän hyvin ja kun illalla malttoi pukea tarpeeksi vaatekerroksia päälle, ei kylmäkään haitannut. Leiri sujui kaikinpuolin hyvin. Tutulla porukalla ja hyvällä meiningillä homma toimi hienosti. Nyt pidetään pari viikkoa partiovapaata ja sen jälkeen pyöräytetään uusi partiosyksy taas käyntiin.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Helteinen viikko


Ei kai tätä mennyttä viikkoa voi muutenkaan tiivistää kuin toteamalla, että kyllä tarkeni. Lämpömittarin huidellessa kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella tuntui välillä, että aivot sulavat samaa tahtia kuin kädessä oleva jäätelö. Itse en todellakaan kuulu siihen ihmisjoukkoon, joka riemuitsee hellesäistä, mutta koitan ajatella niin, että muutama hellepäivä vuodessa on kuitenkin kohtuullista, kun sitä muunlaista säätä riittää kaikille muille päiville. Eli toivottavasti kaikki te, jotka helteistä nautitte, olette pystyneet menneestä viikosta nauttimaan. Itse huomasin tulevani enemmän omaksi itsekseni tänään, kun lämmintä oli "vain" alle kolmekymmentä astetta ja ulkona kävi vilvoittava tuulenvire. Liiallinen kuumuus tekee minusta kiukkuisen ja voimattoman.


Mutta vaikka en helleihminen olekaan, niin pakkohan se on myöntää, että tällä viikolla kesä antoi kaikkensa. Me lomailimme alkuviikosta kolmen maakunnan mummulan suunnalla ja loppuviikosta saimme itse kesävieraita lasten serkkujen perheen muodossa. Eilen lauantaina lähdimme käymään Hiekkasärkillä. Alkuperäinen ajatus oli, että käymme syömässä jäätelöt ja sen päälle menemme uimaan. Molemmat ajatukset pääsivät  kyllä käytännön toteutukseen asti, mutta eivät aivan niin jouhevasti kuin kotoa lähtiessämme ajattelimme. Ennen kuin saimme jäätelöt käsiimme, kohtasimme päivän suurimman haasteen eli vapaan parkkiruudun löytämisen kahdelle autolle. Muutama muukin oli saanut samanlaisen ajatuksen päähänsä, että helteisenä kesälauantaina voisi ajella meren rantaan. Autoja oli ihan joka paikassa (laillisissa ja laittomissa) ja kiertelimme melkoisen kauan ennen kuin löysimme  vapaata parkkitilaa. Saavutetuista eduista ei ollut halukkuutta luopua, joten valitsimme jäätelöiden jälkeen pitemmän kävelyn rantaan, jotta vapaan parkkitilan (tuloksetonta) etsintää ei tarvitsisi aloittaa uudelleen.

Väkeä oli paljon, mutta rantaviivaa riitti kaikille, eikä ahdasta ollut. Kävely palkittiin vilvoittavalla merituulella ja lämpimällä vedellä, joka hellitteli jalkoja. Yllättävän paljon oli liikkeellä samanlaisia vesikävelijöitä kuin minäkin, että he vain kulkivat matalassa rantavedessä ilman, että menivät uimaan. 


Ja samaan aikaan, kun nautin auringosta ja lämpimästä vedestä, tunsin huonoa omaatuntoa, että minä tällä tavalla arkipäivänä vain lorvin meressä. Kovin lujassa istuu se ajatus, että tekemisen pitäisi arkena varsinkin, olla jollakin mittarilla mitattuna tuloksekasta ja tehokasta. Että minun jotenkin täytyisi itselleni ja toisille perustella se, miksi olen täällä, enkä jossakin muualla tekemässä jotakin muka-järkevämpää. Ihan typerää tällaiset ajatukset, sillä jos joku toinen kertoisi minulle tällaisesta, kehottaisin häntä välittömästi unohtamaan moiset ajatukset ja keskittymään nauttimaan käsillä olevasta hetkestä. Jospa voisin tästäkin syyttää helteen pehmittämiä aivoparkojani.

Tankataan aurinkoenergiaa hyvällä omallatunnolla:)

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Kesästä kyllänsä saaneena....ei ikinä!



Olemme irti kotiympyröistä, mutta silti eräällä tapaa kotiympyröissä, iskämiehen  lapsuusmaisemien kotikulmilla. Kesä hellii kuumana paistavan auringon ja mansikoille tuoksuvan ilman muodossa. Tätä tuoksua kun saisi pulloon, niin voisi löylyveteen  lorauttaa marraskuisina lauantai-iltoina aikamoisen lorauksen. Lapset kävivät uimassa, vaikka vesi on vielä aika kylmää. Eihän näitä hellekelejä vielä kovin paljoa ole ollut, joten uimavedet ovat viileitä. Aurinko tekee parhaansa niitä lämmittääkseen ja paarmat komppaavat rannalla, auts! Paarmoja sai hätistellä oikein kunnolla pois puremasta. Ihme viehätys rantojen elämäään.

Olemme kyllästäneet itseämme grillatulla ruualla, emmekä lukuisista yrityksistä huolimatta ole siitä tarpeeksemme saaneet. Ja miksi pitäisikään, sillä yhtä vähän kuin marraskuisena lauantai-iltana ulkona saunan jälkeen tuoksuu heinä tai mansikka, yhtä harvassa ovat marraskuiset grillaushetket ulkona, ulkona syömisestä nyt puhumattakaan. Ja miksi juuri marraskuu? Siksi, että tänään meidän pikku-ukkomme puhui lumesta ja sanoin hänelle, ettei lunta vielä sada maahan pitkään aikaan, ehkä (toivottavasti) vasta marraskuussa.

Juuri  nyt on hyvä ajatus, että kesä on tässä ja nyt. En ajattele aktiivisesti vielä tulevaa syksyä, vaikka sähköpostiin olikin kilahtanut jo muistutusviesti lapsen hoitoaikojen varaamisesta. Ja vaikka marjapensaissa punertaa jo siihen malliin, että kohta on marjojen poimimisen aika ja yöt eivät ole enää täysin valoisia, on joka puolella kuitenkin täysi ja täyteläinen kesä. Siitä en ole mittaani vielä täyteen saanut.

maanantai 8. heinäkuuta 2019

Vuosi puolivälissä ja kesäkin melkein




Vuosi on ohittanut puolivälin ja varsinkin mennyt kesäkuu tuntui suorastaan kiitävän ohitse. Toisinaan huomaan ajattelevani ja samalla surkuttelevani, että kohta se kesäkin on mennyt ja pimeys sen kuin lisääntyy vaan. Valittelin tätä asiaa viimeksi tänään äidilleni, joka huomasi, että kesä ei ole vielä puolessavälissäkään, kun kesäkuukausiksi lasketaan kesä-, heinä- ja elokuu. Ja hyvä niin, sillä minä haluan nauttia kesäajasta vielä pitkään.

Varsinkin tänä kesänä olen huomannut, että isossa perheessä jatkuva tilanteiden vaihtelu on ainut pysyvä asia. Osa lapsista on jo sen verran isoja, että heillä on monin paikoin omat menonsa ja kesätekemisensä. Ihmisiä tulee ja menee ja ruoka-aikaan suoritan nimenhuudon (ainakin noin niin kuin kuvainnollisesti) jotta tiedän montako lautasta pöytään milloinkin katetaan. Pyykkikorit pursuavat ylijäämää jatkuvasti ja jääkaappia saa täyttää yhtenään. Ja tämä kaikki on suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä elämältä olen toivonutkin (paitsi imurointi, josta en ole tähän mennessä oppinut tykkäämään). Mutta samalla kun elämä sykkii ympärilläni täytenä ja työntäyteisenä, voi mennä pitkiäkin aikoja, että huomaan olevani oman elämäni sivustaseuraaja. Kun mielessä on yhtä aikaa monta muistettavaa ja hoidettavaa asiaa ja toisista huolehtimista, on usein helpointa ajatella omia asioitaan " sitten joskus". Ja taas kuluu useampi päivä,  ettei sitä "sitten joskus"-aikaa ole tullutkaan. Ja näin meni melkein koko kesäkuu. Kesä tuli ja hups heijaa, kuukausi sujahti ohi ennen kuin kunnolla tajusin sen alkaneenkaan.

Jonkinlainen tarve hidastaa ja hiljentää on siis olemassa. Ihan vain sen takia, että osaisi paremmin tarttua käsillä olevaan hetkeen ja elää, sen sijaan että vain mennä porhaltaisi ilman ajattelemista. Sillä ajatteleminen ja sen jälkeen ajatusten sanoiksi pukeminen (tavalla tai toisella) on minulle sama kuin eläminen ja hetkessä oleminen.

Mennyt viikonloppu oli täynnänsä hienoja hetkiä, jotka antoivat mahdollisuuden myös ajattelulle ja sen oivaltamiseen miten hienoa on, kun elämän eri kerrokset voivat täydentää toisiaan sen sijaan, että sulkisivat jotakin pois. Lauantaina huipentui useamman kuukauden työ lauluporukkamme kanssa, kun pääsimme ensimmäistä kertaa esiintymään oikean orkesterin soittaessa. Oli yllättävän rentoa esiintyä, oli kivaa tälläytyä tavallista paremmin ja nauttia kesäisestä illasta ja musiikista.

Sunnuntaina vietin päivän Herättäjä-juhlilla. Vaikken ole enää vuosiin kokenut kuuluvani tai edes halunnut kuulua mihinkään kirkkomme herätysliikkeeseen, on siinäkin oma vapautensa osallistua mihin haluaa. Vaikka laulamisesta tykkään, niin seurapenkissä tuhansien ja taas tuhansien ihmisten keskellä en halunnut veisata vaan kuuntelin veisuun voimaa ympärilläni. Jykevää ja vakaata. Pieni ihminen ja suuri Jumala. Niin sen täytyy olla.

Ja miten paljon haluaisinkaan kirjoittaa tästä kesästä. Kesästä ja siitä, että se saisi jatkua vielä pitkään. Ilokseni löysin runoilija Elina Salmisen tekstin, jossa oli puettu sanoiksi minunkin ajatukseni.

KESÄLLÄ AJAN SOISI SEISAHTUVAN
LIPUVAN VASTARANTAAN KUIN
AIRONSA NOSTANEEN VENEEN

JUUTTUVAN PÄIVÄKAHVEILLE
KURKIEN LENTONÄYTÖKSEEN

JÄÄVÄN HAUTOMAAN
NIITÄ NÄITÄ JA SORSANPOIKASIA

LÄMPIMILLE KIVILLE
SAVUNHAJUISIN HIUKSIN

- Elina Salminen -