maanantai 11. joulukuuta 2017

Olipahan viikonloppu...








Joskus on parempi, kun ei edes yritä pukea sanoiksi mitään. On viikonloppuja, jolloin ei varsinaisesti tapahdu mitään ja sitten on sellaisia viikonloppuja kuin tämä edellinen oli. 

Olen syönyt kahtena päivänä peräkkäin ulkona (ja uskokaa pois, se on minulle iso asia), olen laulanut sekä karaokea autossa että joululauluja kirkossa, olen ollut keilaamassa, olen käyttänyt itseeni enemmän rahaa kuin vuosiin, olen käyttäyt ylipäätään rahaa normiviikonloppua enemmän (ja joululahjat ovat suunnilleen kasassa, jee!), olen viettänyt joulujuhlaa, olen päässyt Puronvarren iskämiehen kanssa kahdestaan isolle kirkolle ja olen tullut yllätetyksi useammalta eri taholta. 

Kaikesta tästä olen hyvin hämmentynyt, iloinen ja kiitollinen.

KUN ALKAA TIETÄÄ MITÄ ON

KUN ALKAA HILJALLEEN TIETÄÄ
MITÄ TODELLA ON
MINKÄ MUOTOINEN MINKÄ KUULOINEN
MILTÄ MIKÄKIN ASIA OMISSA SILMISSÄ
NÄYTTÄÄ JA MILTÄ TUNTUU

SILLOIN VÄHENEE TARVE
SELITELLÄ JA SILOTELLA ITSEÄÄN
TAI MAHTUA VIERAIDEN
RÄÄTÄLEIDEN VAATTEISIIN

SILLOIN TIETÄÄ JO
ETTEI JOUSTAVINKAAN IHMINEN
VENY RISPAANTUMATTA
JA ETTÄ BARBABABOJA
ELÄÄ TOTTA PUHUEN
VAIN SADUISSA

-Elina Salminen-

Kohti uutta vuosikymmentä...

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Suomi 100 vuotta

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tänään on ollut sykähdyttävä päivä. Päivä, joka oikeastaan saisi vielä jatkuakin. Tänään on juhlittu monin eri tavoin Suomen itsenäisyyttä niin kotona kuin kodin ulkopuolellakin. Viralliset juhlallisuudet alkoivat oikeastaan jo eilen illalla juhlakonsertilla kirkossa ja tänään kokoonnnuimme suurella joukolla taas kirkkoon juhlajumalanpalvelukseen. Päivän "virallisuudet" päättyivät itsenäisyysjuhlaan, jossa saimme olla pienen lauluporukkamme kanssa laulamassa. Ennen illan Linnan juhlia kävimme vielä katsomassa komeita jätkänkynttilöitä, joita MTK:n paikallinen järjestöväki oli sytyttänyt päivää juhlistamaan. Kun yksi tekee yhtä ja toinen toista, niin siitä tulee yhteenlaskettuna kelpo juhlapäivä.


Monta hetkeä ja tilannetta jää tästä päivästä muistoihin, mutta yksi tilanne on ylitse muiden. Tämä tilanne oli näkymä aamupäivällä hautausmaalla. Jokaisella sankarihaudalla seisoi mies, joka oli suunnilleen samanikäinen kuin haudassa lepäävä sankarivainaja. Aika monesti on tullut itsekin kuljettua kotikylämme sankarihautausmaan ohi ja toki ajatukset ovat aina olleet kunnioittavat sankarivainajia kohtaan. Nyt nämä ajatukset saivat vain paljon konkreettisemmat kasvot mitä ennen. 

Katselin sankarihaudalla seisovia miehiä. Siellä seisoi veljeni, kummipoikani, serkkujani, pikkuserkkuja, entisiä ja nykyisiä naapureita, lapsuuden leikkikaverien veljiä, entisiä luokkakavereita ja omien lasteni kavereiden ja luokkatovereiden isiä. Miten tavattoman kesken nuorten sankarivainajien elämä onkaan jäänyt, kun nyt katselin sitä rivistöä, joka vaiti ja vakavana haudoilla seisoi. Totisesti tuli mieleen, että vähintä mitä voimme satavuotiaalle Suomelle luvata, on se että lupaamme tehdä kaikkemme, ettei ikinä ainakaan mistään meistä johtuvasta syystä sotaan jouduta. 

Lapsuudessa tuntui välillä, että vanhemmat toistelivat kyllästymiseen asti fraasia "olokaa ihimisiksi". Nyt toistelen sitä itse ja olen sitä mieltä, että sitä pitäisi toistella erityisesti meille aikuisille, joka päivä ja kaikkialla maailmassa.


Jos koitettaisiin olla ihimisiksi, niin mikäs olisi sen parempi alku seuraavalle vuosisadalle.
Onnea Suomi! Kirjoitan tähän loppuun runon, jonka löysin facebookista. Sen tekijä ei ole tiedossa, joten en tiedä kuinka pahasti rikon tekijänoikeuksia, mutta enpä ainakaan väitä sitä omakseni.

SUOMI ON

Suomi on suota ja kuokka ja sisu.
Suomi on pettu ja pottu ja nisu.
Suomi on kuusi ja koivu ja petäjä,
punainen tupa ja polku ja veräjä.

Suomi on sauna ja lauantai-ilta.
Suomi on järvi ja kuutamosilta.
Suomi on koivu ja tähti ja juhannustaika,
yötön yö ja valoisa aika.

Suomi on Lapua, Kollaa ja Karjala.
Suomi on Marski ja Rokka ja Koskela.
Suomi on puukko ja kirves ja halko,
sininen risti ja valkoinen salko.

Suomi on itä ja länsi ja pohjoinen.
Suomi on kylmä ja lämmin ja sohjoinen.
Suomi on lapsi ja kehtolaulu,
velka ja mökki ja tikkataulu.

Suomi on Nurmi ja jäkiekkohalli.
Suomi on keihäs ja formularalli.
Suomi on Elmo ja voittoa toivoo,
eukkoa kantaa ja suksitta sauvoo.

Finland är finska och Finland är svenska.
Finland är sami och också fingelska.
Finland är fjärran och Finland är nära,
mobil och global och digi och kära.

Suomi on kaukana. Suomi on liki.
Suomi on globaali. Suomio on digi.
Suomi on hevi ja pikkuisen pliisu,
maailman napa ja Euroopan viisu.

Suomi on äiti ja isä ja koulu.
Suomi on Muumi ja Rölli ja joulu.
Suomi on netti ja mese ja tsätti,
ihqu ja fantsu ja namu ja nätti.

Suomi on Nanso ja Marimekko,
Turhapuron Uuno ja aikamies Pekko.
Suomi on tango ja rokki ja hevi ja poppi,
kouluissa maailman paras oppi.

Suomi on Iittalan lasi ja Fiskarsin lapio,
oranssit sakset ja Wirkkalan Tapio.
Suomi on Fazer ja AIV-rehu,
Benecolin rasva ja mummon mehu.

Suomi on Aalto ja Abloy-lukko.
Suomi on aamulla herättävä kukko.
Suomi on karkki ja xylitol-purkka,
kotoinen paikka ja rauhaisa nurkka.

Suomi on euro ja markka ja penni,
Niinistön Sauli ja Haukion Jenni.
Suomi on Niinistön tuleva vauva,
presidentinlinna ja Lennu-hauva.

Suomi on kaino ja puhdas ja rehti.
Suomi on kirja ja luettu lehti.
Suomi on nuori ja vanha ja vaka,
vieläkin neito, vaikka jo sata.

tiistai 5. joulukuuta 2017

Itsenäisyyspäivän aattoiltaa

Takana on jollakin tapaa ihan uskomattoman hieno ilta. Mikä voisikaan olla parempi tapa aloittaa Suomen itsenäisyyden juhliminen kuin juhlakonsertti. Ja vieläpä sellainen juhlakonsertti, jossa saa sekä nauttia valmiista esityksistä että saa laulaa ja esiintyä itse. 

Ja kotiin ajellessa alle kahden kilometrin matkalla näkyi useampi valaistu lipputanko, jossa Suomen lippu upeasti liehui. Minusta on hienoa, että niin moni on lähtenyt mukaan tähän juhlaliputukseen, jossa itsenäisyyspäivän liputus aloitetaan jo aattona ja lippu on valaistussa salossa yön yli. Me valaisimme myös oman lipputankomme ja kolmen vanhimman lapsen kanssa sovimme, että aamulla lähdemme tekemään pienen "lippuajelun", kun vielä on pimeää.


Se on kuulkaas Suomi 100 vuotta, ihan kohta.

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ensimmäinen adventtisunnuntai

 "Nyt sytytämme kynttilän, se liekkiin leimahtaa. 
Me odotamme Jeesusta, seimessä nukkuvaa."


Hoosianna on laulettu, riisipuuro syöty ja yökyläilijät saatu kotiin. On aika päättää tämä viikko ja suunnata katse Suomen suureen synttäriviikkoon. Tämän vuoden ensimmäinen adventti oli ilmojen puolesta harmaa, hämärä ja kostea. Mutta kuutamo on komea! Hyvää ensimmäisen adventtisunnuntain iltaa!

lauantai 2. joulukuuta 2017

Joulukuun toinen päivä

Joulumatka etenee joulukuun ensimmäiseen lauantaihin. Tämä on ollut mukavan tavallinen päivä, vaikkei kuitenkaan ihan tavallinen, koska Nelly-neitokainen ei  ole ollut kotona. Hän pääsi jo aamuvarhain mummun ja pappan matkaan Savon tätiä ja serkkuja tapaamaan. Reissusta on puhuttu pitkin viikkoa, mutta aina on sanottu, ettei reissu ole ihan vielä pommin varmaa. Jos joku sairastuu tms. niin silloin reissuun ei lähdetä. Vähintään pari kertaa päivässä Nelly on kysynyt, että joko nyt reissu on pommin varma. Aamupalapöydässä näytin Nellylle pussukkaa, johon olin pakannut hänellle hammasharjan, -tahnan ja hiusharjan. Laitoin varmuuden vuoksi pussiin myös särkylääkettä ja sanoin, että mummu voi antaa tästä sitten lääkettä, jos tulee huono olo tai päätä särkee. Siihen Nelly totesi, että nyt kyllä reissu on pommin varma, kun lääkkeetkin on mukana! 
Ja niinhän se oli:)

Me muut olemme koittaneet täällä kotona raivata kaikenmaailman kasoja, joita on jotenkin ihmeellisesti ilmestynyt joka paikkaan. Tuntuu siltä, että viime päivät ja melkeinpä viime viikotkin ovat olleet sen verran vauhdikkaita, että jostakin on täytynyt tinkiä ja se mystinen "jokin" on ollut siivous, joka on turhan pitkään suoritettu "roskat mattojen alle ja tavarat tuki&survo-menetelmällä kaappien kätköihin"-ajatuksella. 

Mutta mikäs siinä siivouksesta luistaessa, kun sen edestä on ollut kaikenlaista mukavaa ohjelmaa. Eilinen perjantai aloitti joulukuun sekä jouluisesti että juhlallisesti. Kunnassamme on jo pitkään ollut tapana, että kaikki 4-luokkalaiset kutsutaan yhteiseen itsenäisyyspäiväjuhlaan. Tänä vuonna oli Emmyn ja kaikkien muiden 10- vuotiaiden vuoro. Juhlat olivat olleet onnistuneet: mukavaa ohjelmaa, hyvä bändi, herkullista syötävää ja ainakin tyttöjen osalta asiaan toki kuuluu jonkinasteinen tälläytyminen. Eihän se mikään juhla olisi, jos sinne mentäisiin samoissa vaatteissa kuin kouluun yleensäkin.


Illalla olimme partiolaisten kanssa osallistumassa joulumyyjäisiin ja päivän päättivät lauluharjoitukset. Alkavalla viikolla sitten nähdään, onko meidän harjoituksista ollut mihinkään. Jännittää, hirvittää ja samalla olen niin iloinen siitä, että saan taas pitkästä aikaa laulaa osana ryhmää. 

Huomenna on sitten ensimmäisen adventtisunnuntai. Kuka aikoo valvoa ja odottaa puoliltaöin kuuluvaa Hoosiannaa Jouluradiosta? Itselläni on tarkoitus. Katsotaan kumpi voittaa, minä vai Nukkkumatti.

perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulukuun ensimmmäinen päivä: Tästä se lähtee


Minä uskon Joulun taikaan,
se ihmeitä voi saada aikaan.
Se kiireen kauas karkoittaa,
kohti rauhaa kurkoittaa.
Se taika ikuisuuden, suuren rakkauden.
Katso tähtiin kaukaisiin ja
usko Joulun ihmeisiin.
(runo löydetty Pinterestistä, tekijä ei tiedossa)

Sieltä se hiipi tulemaan, joulukuun ensimmäinen päivä. Joulukalentereiden ensimmäiset luukut ovat avautuneet ja monissa blogeissakin on tiedossa postauksia jokaisena päivänä ennen jouluaattoa. Mieluusti haluaisin itsekin luvata Puron varren joulukalenterin aukeavan täällä blogissa, mutta en sitä tee, koska päivät tulevat olemaan sen verran täynnä touhua, että parempi olla lupaamatta mitään. 

Tästä se kuitenkin taas alkaa, joulumatka 2017.

lauantai 25. marraskuuta 2017

Ajatukset joulutaajuudelle

Kuukauden kuluttua on joulupäivä. Toisaalta tuntuu, että siihen on vielä (hyvällä tavalla) pitkä aika ja taas toisaalta joulu tuntuu olevan ihan pienen hetken päässä. Ja niinhän se oikeastaan onkin, sillä minulle joulu on aika, joka alkaa tästä viikonlopusta. Viikon kuluttua on ensimmäinen adventtisunnuntai ja tästä eteenpäin Puron varresakin ajatukset kääntyvät lopullisesti jouluisille taajuuksille. Se ei tarkoita ylenmääräistä hössäämistä vaan pikemminkin sellaista leppoisaa jouluttelua ja asian esillä pitämistä.


Ennen joulua on kuitenkin edessä suuret synttärit, kun Suomi juhlii 100 ensimmäistä itsenäisyyden vuottaan. Minusta on ollut hienoa, miten monenmoista juhlaa ja tapahtumaa tähän Suomen juhlavuoteen on sisältynyt ja mitä kaikkea mukavaa tulee vielä tapahtumaan ennen joulukuun 6. päivää. Ensimmäiset itsenäisyysjuhlat vietimme jo viime viikonloppuna, kun olimme lippukuntamme syysleirillä. Kaiken muun leiriohjelman lisäksi vietimme siellä lauantai-iltana itsenäisyyspäivän juhlaa. Pukeuduimme tavallista juhlavammin, meillä oli presidenttipari, joka otti kaikki illan vieraat vastaan ja luonnollisesti "lähetys" selostettiin ja vieraat asianmukaisesti esiteltiin:)Alla olevassa kuvassa on leiripaikan keittiö ennen juhlia... Onneksi meidän ihana keittiön ihmenainen selätti tämänkin sotkun hetkessä. Itsenäisyysjuhlan jälkeen olikin sitten vuorossa uusi sotku.


Menneellä viikolla sitten itsenäisyysjuhlat jatkuivat meidän Nellyn osalta, kun seurakunta järjesti hienot juhlat päiväkerholaisille ja isovanhemmille. Mieluisin juttu taisi olla, kun jokainen juhlavieras sai kotiintuomiseksi aiheeseen sopivan ilmapallon.


Minusta on hyvä, että itsenäisyyden juhlinta ulotetaan koskemaan ihan kaiken ikäisiä. Veteraanit ovat luonnollisesti juhlien kunniavieraita, mutta uskon että jokaiselle ikään katsomatta jää tämä juhlavuosi mieleen, kun on itse päässyt osalliseksi juhlista milloin vieraan, ohjelman esittäjän tai muuten vain järjestelyistä vastaavan roolista käsin. Otetaan siis kaikki ilo irti siitä, että Suomi täyttää sata vuotta! Seuraavia satajuhlia emme ole täällä näkemässä.

torstai 23. marraskuuta 2017

Kutsumaton vieras

Väsy tuli tupaan.

Kävi kylässä kutsumatta.
Tuppasi taloksi toivomatta.
Viittansa veräjälle viskasi.

Ei jäänyt porstuan perälle,
peräkamarin puolelle puhalsi.
Söi, joi, entiset kakasi.
Jokapuolelta omansa vaati.

Viipyi tovin, viipyi toisenkin.
Viipyi niin, että toisiinsa tottui.
Puolin ja toisin.

Kun viimein yönselkään lähti,
jätti viittansa muistoksi olalle.



Ennen kuin kukaan vetää mitään liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, niin todettakoon vain, että Puron varresa kaikki hyvin. Joskus on vain tarpeen sanoittaa sellaistakin, mitä ei oikeastaan edes osaa sanoittaa, mutta kun kuvittaa ei osaa senkään vertaa.

lauantai 11. marraskuuta 2017

Antaa talven tulla

Käsivarsia kolottaa ja jalkoja särkee. Päivä ulkoilmassa on tehnyt tehtävänsä ja se tuntuu kropassa. Mutta vielä enemmän tämä päivä tuntuu pääkopassa, sillä joka kerta, kun katson ikkunasta ulos, tulee hyvä mieli. 

Jokaisella meistä lienee asioita, joita ei vain millään tahdo saada aikaiseksi. Yksi maksaa laskut aina myöhässä, toinen palauttaa kirjaston kirjat viikko eräpäivän jälkeen ja kolmas ei saa valokuviaan ikinä järjestykseen. Minulla on monta asiaa, jotka tuppaavat jäämään roikkumaan ja siksi tämä päivä tuntuukin niin mukavalle, kun viimeinkin saimme hoidettua yhden tekemättä jääneen homman kunnialla loppuun.


Nimittäin: Puron varren piha on viimeinkin harvoitu. Juhuu!

Lehdet ehtivät jo kertaalleen peittyä lumen alle ja kerkesin ajatuksen tasolla heittää haravat varastoon ja kaivaa ne sieltä esille vasta ensi keväänä. Mutta  niinpä vain lumet sulivat ihan kokonaan ja kun lämpötilakin on koko ajan plussan puolella, päätimme sittenkin koetella voimiamme haravaa vastaan edes osan pihan osalta. Tekopyhästi aloitimme tietenkin tien puolelta. Tottakai, koska jos homma jäisi kesken, niin kaikki ohikulkijat luulisivat, että meillä on koko piha haravoitu. Mutta niinpä vain jatkoimme ja jatkoimme ja saimme urakoitua koko pihan kuntoon. Olipa vaan mukavaa sytytellä kynttilöitä lyhtyihin hämärässä, kun silmä ei osunut yhteenkään lehtikasaan tai puiden alusiin, joita olisi peittänyt monen sentin pakuinen lehtikerros.


Ei sitä turhaan sanota, että kättensä työn jäljen näkeminen tekee hyvää. 
Talvi, nyt voit tulla.

lauantai 4. marraskuuta 2017

Pieniä ja isoja tapahtumia






Syysloma loppui ja marraskuu alkoi pienien ja isojen asioiden seuratessa toinen toistaan. Omassa mielessäni marraskuu aloittaa loppuvuoden juhlakauden, mikä toistaiseksi on näkynyt vain joululehtien lukemisella ja Jouluradion kuuntelemisella netin kautta. Ilokseni nimittäin huomasin, että jouluradiota voi kuunnella netin kautta jo nyt. En tiedä onko tämä mahdollisuus ollut olemassa jo aikaisempina vuosina, mutta minä hoksasin sen vasta tällä viikolla. Muutenkin joululaulut ovat pyörineet päässä tavallista enemmän, sillä viime keväänä pitkän tauon jälkeen henkiinherätetty harrastus -kuorolaulu- on suunnannut ajatuksia jo pitemmän aikaa joululaulujen pariin. Ja voi miten mieluisten ongelmen kanssa olemmekaan saaneet painia: valinnanvaikeuden. Kun maailmassa on kymmeniä ja taas kymmeniä kauniita naisten lauluryhmälle sopivia kappaleita, on kahden tai kolmen kappaleen valinta ollut yllättävän hankalaa.

Syysloman loppu toi tullessaan myös ihan kunnon lumipeitteen. Loman viimeisenä viikonloppuna ajelimme Pudasjärven suunnalle toisiin ristiäisiin viikon sisällä ja saimme uuden kummipojan kauniin lumisen maiseman keskellä. Isommat lapset olivat reissumme ajan kolmen maakunnan mummulassa ja olivat siellä tehneet talven ensimmäisen lumiukon. Täällä kotona pulkat ja liukurit on kaivettu varaston uumenista esille ja paremman mäen puutteessa ojanpientareet ovat olleet kovalla kulutuksella. Nyt säätiedotus näyttää aika huonoa lumipeitettä ajatellen. Itse olen hiljaa mielessäni tyytyväinen, jos talven tulo siirtyy vielä vähän. On tuolla tienpäällä liikkuvienkin helpompi ajella.

Tänään vietetään pyhäinpäivää. Sytytämme muistokynttilän täällä kotona ja illalla käymme hautausmaalla. Rauhallista viikonvaihdetta kaikille täällä käyville!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Joulumainokset - peukku ylös vai alas?

Ainakaan vielä postilaatikkoon ei ole kolahdellut kovinkaan montaa jouluista mainosta. Siihen ei mene kuitenkaan kuin hetki, jolloin noita värikkäitä, ylisanoin varusteltuja prosyyreitä tuntuu kulkeutuvan joka paikkaan niin ovista kuin ikkunoistakin. Yksi lupaa yhtä hyvää, toinen kahta kaunista ja aina on halpaa, helppoa tai muuten vain tarpeellista. Jollekin nämä joulun ajan, tai oikeastaan koko loppuvuoden, mainokset ovat harmaiden hiusten aihe ja joka päiväisen postinhakureissun harmitus, toiset eivät välitä niistä mitään ja jotkut odottavat kieli pitkällä. Mihin ryhmään tunnistat itsesi kuuluvaksi?

Minä tykkään jouluisista mainoksista. En varsinaisesti odota niitä, mutta mukava niitä on laatikosta löytää. Selailen mainoksia lahjaideat mielessä, mutta selailen niitä myös ihan vain omaksi ilokseni, ostan silmilläni. Mainosten selailussa on omalla kohdallani kyse vähän samasta asiasta kuin kaupoissa kiertely: saatan kulkea ja kierrellä kaupoissa, mutta mukaan tarttuu kohtuullisen vähän tavaraa. En ole mikään suurshoppailija ja siksi silmillä shoppailu riittää usein ja tavarat jäävät hyllyyn. 

Joulun kaupallisuudesta puhutaan paljon, mutta itse ajattelen sen olevan jokaisesta itsestään kiinni, kuinka kaupallisen joulun itselleen laittaa. Eivät mainokset pelkästään tee kaupallista ja pinnallista joulua, vaan ennemminkin se, kuinka näihin mainoksiin suhtaudumme. Juoksemmeko joka tarjouksen perässä vai tyydymmekö ihailemaan kauniita joulutavaroita lehdestä ilman, että kaikki niistä pitää saada ja mieluiten heti. 

Minä nostan peukun joulumainoksille. Mitä sinä teet?

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Syysloman alku



Ensimmäiset uuden talven lumihiutaleet ovat pudonneet Puron varteenkin. Ne leijailivat eilen, mutta sen verran niukasti niitä oli, että sulivat heti maahan päästyään. Pakkasyö kuurasi puut kauniiksi ja auton laseja raaputtaessa tuli mieleen, että talvirenkaat on vaihdettava ennen pitempiä ajoja.

Koululaisten syysloma alkoi juhlavissa tunnelmissa, kun eilen vietimme lasten serkun kastejuhlaa. Siinäkin mielessä oli mukavaa, että pakkaspäivä osui eiliselle ja teki luonnosta juhlavan näköisen. Nyt sataa vettä, eikä kuulaasta syyspäivästä ole tietoakaan. Mutta olipas vaan kivaa kokoontua yhteen pienien juhlien merkeissä, tavata sukulaisia ja syödä vähän liikaa herkkuja. 

Juhlien keskipiste oli ihana pieni poika. Äkkiä ne vauvat kasvavat, kun vertaa serkkupoikia keskenään. Vaikka meillläkin on vielä vauva, niin tuo viime viikolla 9 kuukautta täyttänyt "vauva" tuntui isolta jätkältä pienen serkkunsa rinnalla. Ensimmäisen vuoden aikana jo yksikin kuukausi ikäeroa tekee paljon. Toivottavasti serkuksista kasvaa hyvät kaverit, niin yhteisissä leikeissä kuin ehkä pienessä pahanteossakin.


lauantai 14. lokakuuta 2017

Lokakuu puolivälissä

Kalenterissa ja elämässä päivät ovat nakutelleet eteenpäin niin, että lokakuutakin on eletty jo kaksi viikkoa. Puut ovat lähes kokonaan luopuneet lehdistään ja sehän tarkoittaa sitä, että enää ei voi kovin pitkään vältellä haravaan tarttumista. Ei vain yhtään huvita haravoida pihaa kovin montaa kertaa syksyn aikana ja siksi yritämme vitkutella haravanvarteen tarttumisen kanssa mahdollisimman pitkälle. Viime vuonna onnistuimme siinä niin hyvin, että satoi ensi lumi lehtien päälle. Toivottavasti tänä syksynä talvi antaa odottaa itseään ihan kunnolla marraskuun puolenvälin paremmalle puolelle. Tämä siis kainona toivomuksena Hänelle, joka säät ja ilmat säätää.

Lokakuu on myös Roosa-nauha kuukausi ja perinteitä noudattaen kauppareissulla tarttui mukaan tämä Duudsonien taidonnäyte. Lokakuussa on hauskaa seurata ihmisiä ja bongailla Roosa-nauhoja milloin mistäkin. Omasta mielestäni hauskin bongaus on toistaiseksi ollut kirkossa suntion rintapielestä, kun hän kolehtia keräsi.


Lokakuu on ollut ensimmäiseltä puoliskoltaan, niin kuin yleensäkin, sellainen tavallinen ja arkinen syksyn kuukausi. Koululaiset hoitavat leiviskäänsä koulussa ja me aikuiset sitten kukin tahoillamme. Harrastukset pyörivät omalla painollaan ja elämä on kutakuinkin tasapainossa tai ainakin niin tasapainossa kuin se nyt voi seitsemän hengen perheessä olla. Päivät ovat ennalta-arvattavia ja jos eivät nyt aivan tylsiä niin aika tasaisia kuitenkin. 


Sateiset päivät ovat houkutelleet sytyttelemään kynttilöitä ja vuosi vuodelta suuremmaksi käyvä joululehtien läjä on aseteltu koriin ja olohuoneen nurkkaan tarjoamaan rentoutusta kauniiden kuvien ja tunnelmien muodossa.



Loppukuusta onkin sitten ihan eri meiningit, kun koittaa koululaisten syysloma ja loman molemmin puolin saamme olla mukana pienten poikien ensimmäisissä juhlissa, mukavaa:)

maanantai 2. lokakuuta 2017

Lokakuun lehdetön puu

En tiedä kuinka kummajaiselta kuulostan tämän myöntäessäni, mutta mielestäni Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto on mielenkiintoinen kirja. Se on kirja luettavaksi ympäri vuoden. Kirja kertoo vanhoista merkkipäivistä ja kansanomaisesta sääkalenterista kuukausikohtaisesti. Ennen seurattiin luonnonmerkkejä paljon suuremmalla mielenkiinnolla kuin nykyään. Eikä se ole mikään ihme, kun jokapäiväinen leipä oli kiinni siitä, millainen sato itse kunkin peltotilkuilta oli syksyllä tulossa. Muutenkin elämänmeno oli nykyistä huomattavasti riippuvaisempaa ilmoista, joten ihmekkös tuo, jos säätila kiinnosti. 

Aamukahvia hörppiessäni lueskelin tänään, mitä lokakuun kohdalle oli kirjoitettu. Savolainen (tarkemmin sanottuna maaninkalainen) kansanruno maalaili nyt alkanutta uutta kuukautta seuraavasti: 
"Lokakuu ei ole joka kuu:
Päivät pienet pilvelliset,
yöt pitkät ja pimeät.
Halla hanhen siiven alla,
talvi joutsenen takana."

Enpä tuota runoa osaa sen kummemmin tulkita, mutta jokin siinä osui ja upposi mieleni runolliseen puoleen. Erittäin osuva runo lokakuulle, kyllä maaninkalaiset sen ovat tienneet.

Perinteisesti lokakuussa on seurattu vesien jäätymistä ja lehtien lähtöä, koska niistä on saatu vihjeitä tulevasta keväästä ja uudesta sadosta. Vilkuna kirjoittaa, että milloin lehti lähtee lokakuussa, niin samana päivänä lumet lähtevät toukokuussa tai sitten jo huhtikuussa, jos lehdet ovat varisseet jo syyskuun puolella. Jäin miettimään kuinka tämän tulkitsisin meidän pihan puiden perusteella. Lehdet alkoivat varista jo hyvän aikaa ennen syyskuun loppua, mutta toisaalta puissa on edelleen paljon lehtiä. Poikkeuksen muodostaa yksi ainut koivu, joka kasvaa pihallamme pihlajien ja koristekirsikkapuiden ympäröimänä: se on pihan ainut puu, jossa ei ole enää yhtään lehteä.


Miksi tuo yksi koivu pudotti kaikki lehtensä, mutta pihan muut koivut vielä sinnittelevät? Onko kyseessä joukkovoima? Muut koivut kasvavat pihan reunalla siistissä rivissä. Onko heillä tukea toisistaan? Joutuiko tämä yksinäinen koivu antamaan periksi tulevalle talvelle aikaisemmin, koska ei saanut muista "eri merkkisistä" puista tukea itselleen? Mitenkä sen selittäisit Kustaa Vilkuna ja vanha kansa? Entä onko Pekka Poudalla tähän mitään lisättävää?

lauantai 30. syyskuuta 2017

Syyskuun viimeinen ilta

Ulkona on jo aivan pimeää. Katuvalot valaisevat talon ohi kulkevaa tietä ja ulottavat kajoaan sisällekin, jos sammuttaa kaikki muut valot. Talo alkaa olla hiljainen, keittiöstä kuuluu tiskikoneen hurina, mutta jutustelu kahden pienen tytön huoneessa on vähitellen vaimennut. Tänä iltana he saivat odotettuun yökylään isoveljen, joka oli viime yön partioryhmänsä kanssa yöretkellä. Ihan täyttä vahvuutta yökyläily ei tänä viikonloppuna saavuta, koska isosisko tulee kotiin vasta huomenna 10-leiriltään. Ja mikä parasta, yskimistä kuuluu enää vain siitä huoneesta missä minä olen:D Näyttää siltä, että joka syksyinen flunssa on vain pakko hyväksyä. Onneksi ei mitään sen pahempaa. Viime syksyyn verrattuna tämä flunssa-aika tuntui jotenkin helpolta, kun on voinut surutta ottaa päänsärkyyn lääkettä, eikä ole tarvinut miettiä onko siitä kuinka paljon haittaa mahassa kasvavalle elämälle. 



Menemisiä ja tulemisia. Sitä on tämä viikonloppu ollut ja sitä on jollakin tavalla ollut koko syyskuu. Olemme ottaneet tavaksi tehdä sunnuntaisin jääkaapin oveen listan, johon kirjaamme ylös kaikki seuraavalla viikolla muistettavat menot ja muut asiat. Samalla, kun ottaa kaapista maitopurkin, voi toisella silmällä vilkaista listaa ja muistuttaa itseään ja muita asianosaisia, kenen pitää milloinkin muistaa ottaa kouluun uimakamppeet, milloin on vanhempainvartti tai mitä harrastuksa milloinkin on. Harmittelen, etten ole älynnyt tehdä tätä jo aikaisemmin, sillä viikkolista on ollut helpommin hahmotettava juttu ihan tuolle viisivuotiaallekin tavallliseen kalenteriin verrattuna. 


Sumu ja sateet ovat hallinneet tämän kuukauden säätiloja. Minä en sumusta tykkää. Siinä on jotakin arvaamatonta ja liian peittävää. Sateen kanssakin pärjää, kun kuitenkin näkee eteensä. Viime vuoden lokakuusta jäi mieleen kauniit ja kuulaat säät. Toivottavasti sellaisia olisi tiedossa nytkin. Joten hei sitten sumuinen syyskuu, nähdään taas ensi vuonna!


lauantai 16. syyskuuta 2017

Tarina kahden pienen tytön huoneesta

Olipa kerran kaksi pientä tyttöä, jotka nukkuivat kerrossängyssä yhteisessä huoneessaan. Tyttöjen mielestä uni ei tule, ellei sängyssä ole vähintään viisi erilaista unilelua ja jokaisella unilelulla täytyy luonnollisesti olla oma peitto ennen nukkumaan menoa. Jotkut unileluista tarvitsevat myös oman unilelunsa, jotta yöstä tulisi rauhallinen. Uni ei myöskään tule ilman iltasatua, joka luetaan joka ilta eri kirjasta. Isompi näistä pienistä tytöistä tykkäsi lukea iltasatua pienemmälle siskolleen ja usein he nukahtivatkin samaan sänkyyn kirja välissään. Unilelujen ja iltasatukirjojen lisäksi sängyssä on mukava piirtää ja värittää ja ennen nukahtamista värityskirjat voi säilöä tyynyn alle odottamaan seuraavaa iltaa. Kynät säilötään myös tyynyn alle, mutta ymmärrettävästi ne eivät siellä pysy koko yötä, vaan leviävät tasaisen varmana mattona sänkyyn ja siitä sängyn alle ja viereen.


Barbileikit ovat myös näiden kahden pienen tytön suuressa suosiossa. Barbeille on mukava vaihtaa vaatteita ja kenkiä. Lisäksi barbien hiuksia on hauska kammata ja laittaa. Tähän hommaan he käyttävät omia pinnejään ja hiuslenkkejä, jotka kyllä helposti saattavat unohtua barbien päähän pitkäksikin aikaa. Barbitaloa voi sisustaa oikeilla ja lisäksi itse tehdyillä huonekaluilla niin, että se muuttuu tarpeen vaatiessa barbin asunnosta milloin eläinsairaalaksi tai kouluksi. Ja mikäli barbitalosta tulee eläinsairaala, vaatii se ehdottomasti paljon pieniä eläinpotilaita. Mitä pienempiä eläimiä, sen parempi, koska niitä mahtuu sairaalaan monta. Hevosia ei kuitenkaan viedä eläinsairaalaan, vaan niillä leikitään kaikkea muuta. Ne laiduntavat, ravaavat ja niillä ratsastavat kaikki mahdolliset nuket ja nuken sukulaiset, jotka vain selkään mahtuvat.

Ja eipä olisi kahden pienen tytön elämä mitään ilman pukuleikkejä. Kuinka mahtavaa onkaan pukeutua prinsessoiksi tai keijuiksi. Mitä enemmän pinkkiä ja hörhelöitä, sen parempi. Tyylitietoiset prinsessat käyttävät toki käsilaukkuja ja lukuisia koruja, joita vaihdetaan uusiin noin kahden minuutin välein. Lisäksi kengät ovat oleellinen osa pukeutumista. Ei välitä ovatko kengät samaa paria tai muutenkaan sopivia, pääasia että kivasti kopisee.

Ja pukuleikkien jälkeen on vuorossa legoilla rakentelu. Se onnistuu helpoiten, että kaadetaan kaikki legot lattialle, niin löytää helpoimmin sen "milli kertaa milli"-kokoisen osan, jota juuri nyt tarvitsee. Hieman tietysti täytyy legoläjää penkoa, koska juuri nyt näkyy vain muutamia kymmeniä turkooseja ja liiloja "milli kertaa milli"-palasia ja pienet tytöt tarvitsevat vaalean keltaisia paloja. Legorakentelu ei tietenkään tule koskaan valmiiksi, joten ne kannattaa jättää lattialle levälleen siksi ajaksi, että käy syömässä tai menee ulos. Ja ulkoilun jälkeen väsyttää niin, ettei heti jaksa rakentaa legoja vaan mieluummin tekee uusia koruja prinsessaleikkeihin. Uusia koruja saa helposti tehtyä pujottamalla pieniä ja vähän suurempiakin helmiä siimaan tai lankaan. Näitä helmipaketteja myydään kaupoissa ja yhdessä paketissa voi helposti olla useampi tuhat helmeä.

Kovasti nämä pienet tytöt tykkäävät asua omassa huoneessaan. He tykkäävät myös kovasti leikkimisestä ja ainakin heidän äitinsä on sitä mieltä, että heillä on tosi mukavia leikkejä. Pienet tytöt myös ihan tosissaan yrittävät pitää huoneensa siistinä. Minkä sille voi, että joskus väsyttää niin paljon, ettei jaksa olla kovin huolellinen. Silloin on helpointa vain survoa tavarat yhteen kasaan ja lykätä se kasa nurkkaan. Ei ole maailman tärkeintä, että pienten tyttöjen huone kiiltelisi puhtauttaan. Siellä saa näkyä ja kuulua elämä. Mutta joskus tilanne voi mennä siihen pisteeseen, että tilanne vaikuttaa lähes toivottomalta. Siinä vaiheessa, kun pieni tyttö painaa kasvot käsiinsä, antaa kyynelten valua ja toteaa, että "me ei saaja meijän huonetta enää siistiksi, kun sielä on niin palijo kaikkia", on aika astua apujoukkojen esiin.

Tänä viikonloppuna olemme käyttäneet puolitoistapäivää siivoamalla huonetta, jossa asuu kaksi pientä tyttöä. Urakoinnin saldona tavarat ovat nyt siellä missä niiden pitääkin olla. Lisäksi olemme löytäneet ainakin 35 hiuspinniä, lukuisia parittomia villasukkia, koneellisen puolipitoisia vaatteita, neljä aluslakanaa (muualta kuin sängystä) ja legoja ihan joka paikasta. Lisäksi minulle on selvinnyt, että lapsilla on tarroja vaikka kokonaisen koululuokan tarpeisiin, he ovat suunnitelleet matkavärityskirjan (jonka takakannessa luki: valmistettu Suomessa... miten niin meillä syynätään ainakin ruuan alkuperämaa tarkkaan?) ja leikkihevosten määrä lasketaan kymmenissä. Sellaisia leluja, joille ei leikitä, en juurikaan löytänyt. 

Jos nyt aikaansaatu järjestys kestää esimerkiksi keskiviikkoon, voidaan siivouspäivää pitää onnistuneena. Korotinko ääntäni siivouksen aikana? Kyllä, kolmesti. Olenko iloinen siitä, että pienet tytöt tykkäävät leikkiä? Kyllä, enenmmän kuin kolmesti. Olenko tietoinen, että tämäkin on vain vaihe? Kyllä, valitettavasti. Meillä on jo sellainenkin huone, jossa ei enää leluja juurikaan näy. Aionko ostaa lapsilleni lisää leluja? Luultavasi kyllä, mutta harkitusti ja tarpeeseen. Mitä opin? Jos löydät laatikon peränurkasta paperin, jossa on haalea vihreä viiva ja yhdessä kulmassa violettia suttua, älä kysy onko se tarpeellinen. Lukija saa vapaasti arvata mikä oli vastaus.

Luin kerran jostain viikkolehdestä artikkelin, jossa väitettiin, että keskiaikaisessa linnassa oli lukumäärällisesti vähemmän tavaraa kuin nykyajan lastenhuoneessa. En ihmettele sitä lainkaan.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Syyskuun puolivälin kuulumisia

Syyskuu kolkuttelee puoltaväliä. Niin äkkiä ovat taas kaikki päivät menneet, että oikein itsekin hämmästyin, kun kalenteria katsoin. Mutta uskottava se on, kesä on ohi, tuuli viskoo koivujen lehtiä ympäri pihaa ja sataa. Sataa, sataa ja sataa. Jos ei muuta sanottavaa tämän kuun ensimmäisestä puolikkaasta ole, niin ainakaan ei ole ollut kuivaa, ei missään mielessä.


Pihlajat ovat hehkuneet tänä syksynä oranssinaan marjoja. Joka vuosi ei ole samanlaista loistetta niiden oksilla, mutta sen muistan varmuudella, että viisitoista vuotta sitten pihlajat olivat myös yhtä loistavan oranssin ja vihreän värisiä kuin tänäkin vuonna. Viisitoista vuotta sitten syyskuussa menin naimisiin. Tämän vuoden syyskuulla seisoin pihalla, katselin pihlajia ja mietin hieman hölmistyneenä ajan kulumista. Olo oli jotenkin epätodellinen. Viisitoista vuotta tuntuu näin kirjoitettuna pitkältä ajalta, mutta ei se siltä kyllä tunnu. En uskaltanut ajatella samaa aikaa eteenpäin.


Vastapainoa kotielämälle sain viime viikonloppuna, jolloin lähdin kolmen vanhimman lapsen ja kahden lainalapsen kanssa lippukuntamme syysretkelle Kuusamoon. Retki oli kaikinpuolin onnistunut ja ehdimme kokea monenlaisia asioita viikonlopun aikana. Lauantaina kävimme mm. melomassa ja kiersimme pienen karhunkierroksen. En ole koskaan aikaisemmin ollut yötä erossa meidän vauvoista näin varhaisessa vaiheessa ja se tietenkin jännitti etukäteen. Eppu on siis rahtusen alle 8kk ja hyvin oli selvinnyt kotona iskämiehen ja nuorimman isosiskonsa kanssa. Jonkin sortin ihmettelyä oli ollut ilmassa, sillä Eppu oli jokellellut huomattavasti vähemmän kuin yleensä, mutta muuten kaikki oli mennyt hyvin. Itseäni onnittelen siitä, että sain kaikki viisi kyytiläistäni turvallisesti Kuusamoon ja sieltä kotiin. Ajan nykyisellään autoa niin vähän, että pitemmät ajomatkat jännittävät paljon enemmän kuin ennen.


Syyskuun puoliväli päättää kuukauden ensimmäisen jakson, mutta aloittaa samalla lähes koko loppuvuoden kestävän ajanjakson, tänään on 100 päivää jouluun. Sen kunniaksi söimme tänään riisipuuroa. Vaikka ei tuo riisipuuro meillä mikään jouluruoka olekaan. Syömme sitä tasaiseen tahtiin ympäri vuoden: halpaa, hyvää ja haudekattilalla tehtynä myös helppoa. Vaikka olenkin jouluihminen ja tykkään kaikenlaisesta jouluun valmistautumisesta, niin ei täällä Puron varresa vielä mitkään joulufiilistelyt ala. Syksyn pitää ensin saada tulla ja olla ja vasta sitten on joulun odotuksen aika. Sadan päivän valmstautuminen tuntuu turhan pitkältä ajalta. Mutta heitäkin on, jotka aloittavat tänään ihan kunnolla "jouluttamisen". Facebookissa on oikein mukava hyvän mielen ryhmä, jossa erilaiset jouluhöperöt jakavat ajatuksiaan ja fiiliksiään joulusta ympäri vuoden. Niitä juttuja on ollut mukava lukea, vaikken ihan niin innokas itse olekaan. Mutta jokainen tyylillään ihan vapaasti.

Hyvää viikonloppua!

torstai 31. elokuuta 2017

Miten kävi kesälistan?

Kirjoittelin toukokuussa itselleni kesälistaa eli asioita, joita toivoisin tapahtuvan tulevana kesänä. Lupasin palata kesälistan toiveisiin ja suunnitelmiin kesän lopulla ja katsoa millainen on listan toteutumisprosentti. Elokuuta on jäljellä vielä muutama tunti, joten katson kesän jollakin tasolla päättyneeksi tähän iltaan. Vaikka sää saattaa syyskuussa olla moninpaikoin hyvinkin kesäinen, on syyskuu kuitenkin jo selkeästi syksyä, joten olkoon tämä samalla päätös Puronvarren kesälle. 

Pitemmittä puheitta suoraan asiaan, mitä toivoin kesälle 2017 ja miten toiveet toteutuivat?

- Käyn kesäteatterissa
Jee! Ensimmäinen toive voidaan katsoa toteutuneeksi kokonaan. Kävin ystäväni kanssa kesäteatterissa katsomassa "Särkelä itte"-näytelmän. Hyytävästä heinäkuisesta ilmasta huolimatta ilta oli varsin onnistunut ja meillä oli tosi mukavaa. Lasten kanssa en käynyt teatterissa, mutta tämä olikin kesälista, johon olin listannut nimenomaan itseäni koskettavia asioita, joten tarkastelen toteutumaa myös sitä kautta.

- Istun terassilla saunan jälkeen ja nautin hiljaisesta kesäillasta/yöstä
Tein näin kahdesti. En tiedä miksi olin tämän kirjannut, koska tiedossa oli tuleva sauna- ja pesuhuoneremontti. Terassilla istumisen sijasta kävin hiljaisessa kesäillassa/-yössä ulkona suihkussa monta kertaa. Siitä tykkäsin ja se oli omalla tavallaan rentouttavaa, paitsi silloin kun satoi jotain ihme jäätävää tihkua ja maisema oli pelottavan sumuinen.

- Harrastan liikuntaa kolme kertaa viikossa
KUKA TÄMÄN ON TÄNNE KIRJANNUT???????????????????????????????????????
 KOLME KERTAA VIIKOSSA??????????????????????????????????? 
Joko saa lopettaa nauramisen? Kävin pyöräilemässä ehkä kahdesti tai kolmesti, siis koko kesänä. Voisin kaunistaa tätä tilastoa kertomalla, että kävin tänä iltana lenkillä, mutta en viitsi. Minulla on liikuntaongelma ja haluan tehdä sille jotakin.

- Käyn ulkona syömässä.
Toteutui. Meillä juhlittiin Emmyn ensimmäistä täyttä vuosikymmentä ja sen kunniaksi kävimme koko perhe ulkona syömässä Emmyn valitsemassa paikassa. Rehellisyyden nimessä on sanottava, että tätä toivetta kirjoittaessani toivoin, että kävisin ulkona syömässä huomattavasti useammin, mutta hyvä näinkin. Melkein ulkona syömiseksi voi laskea minun ja iskämiehen salaisen paheen, että aina joskus lasten mentyä nukkumaan toinen hyppää autoon ja hakee grilliruokaa kotiin. Suosittelen!

- Järjestän autotallissa majailevat laatikot, jotka sisältävät lähinnä minun romujani
Toteutui, mutta ei täysin omaa ansiotani. Loppujen lopuksi siinä kävi niin, että iskämies roudasi laatikon kerrallaan sisälle ja järjestimme ne yhdessä. Sain hyvät naurut, kun huomasimme, että laatikoissa oli yllättävän paljon myös iskämiehelle kuuluvia tavaroita.

- Grillaan paljon
Totetui aika hyvin. Jokainen määrittelee itse, mitä tarkoittaa, kun grillataan paljon, mutta omasta mielestäni meidän kesäkeittiö oli Suomen suven vaihtelevissa sääoloissa ihan hyvällä käytöllä.



Tällainen oli varsinainen kesälista ja aika mukavalta näyttää toteutumisprosentti. Jatkoin listaa jo lähtökohtaisestikin epävarmemmilla toiveilla, kuinka kävi sen kanssa?

- Teen reissun entiseen asuinkaupunkiini Turkuun
No en sitten tehnyt. Ei olisi missään välissä ehtinytkään.

- Teen reissun Helsinkiin
En mennyt sinnekään. Missä ihmeen välissä?

- Luen kirjan joka viikko
Luin, mutten joka viikko. Edelleenkin aika oli aika kortilla, mutta joku kirja oli koko kesän luvun alla.

- Vietän päivän Oulussa
Lasketaanko Hailuoto Ouluun? Olin siis melko lähellä.

- Vietän päivän Jyväskylässä
Olipas mulla hinku matkustaa. Kovin jäi kesä köykäiseksi reissaamisen osalta. Arvattavastikaan en selvinnyt Jyväskyläänkään.

Edelleenkin olisi kova tarve päästä hetkeksi irtautumaan näistä kotiympyröistä. Jos kaikki menee hyvin, niin ensi viikolla tähän aikaan laukut on pakattu ja auto suunnattu kohti Koilismaata partion syysretken merkeissä. Pientä irtiottoa siis luvassa.

Mutta tähän päättyköön Puronvarren kesä. Jos menneen kesän haluaisi jotenkin tiivistää, niin ehkä sitä voisi kuvailla sanoilla kiva, mutta kiireinen. Akut eivät varsinaisesti ole ladattuja tulevaa talvea varten, mutta oma oli valintamme, tämä kiire ja touhotus siis. Pitää yrittää latautua tuolla uudessa saunassa nyt.



Hei, hei elokuu! Katsotaan mitä syyskuu tuo tullessaan.


lauantai 26. elokuuta 2017

Pullapäivä

Kun on elänyt lapsuutensa kodissa, jossa tuoksui tuore pulla usein, sitä kokee jatkuvaa huonoa omaatuntoa siitä, ettei tarjoa omille lapsilleen sitä samaa. Sillä mikään ei ollut niin mukavaa kuin tulla koulusta kotiin ja jo pihalle haistaa, että äiti oli leiponut pullaa. Tykkään leipoa ja leivonkin aika usein, mutta yleensä kaikkea muuta kuin pullaa. Kynnys suklaapiirakan tekoon tai sämpylöiden pyöräytykseen on varsin matala, mutta ruetaampa puhumaan pullan leipomisesta, niin johan keksin suut ja silmät täyteen erilaisia syitä, miksi juuri tänään en sitä voi leipoa.


Yksi tekosyy lienee se, että pullan leipomiseen menee jonkin verran aikaa. On helpompaa leipasta piirakka tai joku muu sellainen leivonnainen, jota ei tarvitse kohottaa. Jos olen yksin kotona lasten kanssa, tuntuu hankalalta ryhtyä sellaiseen leivontaan, jossa parhaan lopputuloksen saa silloin, kun sen voi hoitaa yhtäjaksoisesti, ilman keskeytyksiä alusta loppuun. Tiedän tosin aika monta äiti-ihmistä, joilta onnistuu mainiosti sekä vauvan hoitaminen että pullan leipominen, joten tämä tekosyy ei välttämättä päde muihin kuin minuun. 

Tänään kuitenkin tuollaiseen keskeytyksettömään leivontaan oli mahdollisuus, kun iskämies oli kotosalla, eikä mikään remonttitarve hönkinyt niskaan. Olipas pitkästä aikaa varsin rentouttavaa leipoa, kun ei tarvinnut samalla huolehtia mistään muusta. Kesän remonttijaksolla kotihommat suunniteltiin niin, että iskämies pystyi tekemään hommia pesuhuoneessa rauhassa ja minä sompailin sitten muiden kotitöiden parissa. Silloin oli paras leipoa vain jotakin nopeaa ja rehellisyyden nimissä on sanottava, että kesän leipomiskerrat voi laskea yhden käden sormilla. Nyt kuitenkin upotin kädet taikinaan ja paras kiitos oli "saako ottaa vielä toisenkin?"-kommentit, tietenkin.


Lämmintä pullaa ja kylmää maitoa. Rohkenen suositella lääkkeeksi myös tilapäiseen ärsytykseen ja harteita painaviin kuormiin. Ei poista elämän ongelmia, mutta tekee ne jotenkin helpommiksi kohdata.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Kathryn Stockett: Piiat

Niin kuin olen monesti ennenkin todennut, minulla on oikeastaan koko ajan vähintään yksi kirja kesken. Tänä kesänä luettujen kirjojen pino ei taivaita tavoittele, mutta muutama kirja on kuitenkin tullut luetttua. Viimeisin päätökseen saatettu kirja on Kathryn Stockettin Piiat. Pokkarikirja tarttui mukaani vaasalaiselta kirpputorilta, jossa kävin heinäkuun lopulla miehen veljenvaimon kanssa. Ostin kirjan lähinnä matkalukemiseksi kotimatkaan silmälläpitäen, kun viidenkymmenen sentin hintakaan ei päätä huimannut.

Piiat kertoo maailmasta, joka on pohjoismaiseen tasa-arvon edelläkävijämaahan syntyneelle valkoiselle naiselle hyvin vieras. Se kertoo 60-luvun Yhdysvalloista, joissa raja värillisten ja valkoisten välillä on sekä näkymätön että hyvinkin näkyvä. Piiat on kertomus värillisistä kotiapulaisista ja heidän valkoisista emännistään. Kirja ei ole tietokirja, mutta tarjoaa tietoa mielenkiintoisessa muodossa. Kun omaan elämänpiiriin eivät koskaan ole kuuluneet jaottelut mustien ja valkoisten kauppoihin, kirjastoihin tai asuinalueisiin, tuntuu lähes käsittämättömältä, että tällaista rotuerottelua on pidetty joskus normaalina ja sitä on lainsäätäjien toimesta edistetty ja ylläpidetty. 


Kirjan punaisena lankana kulkee tarina valkoisesta naisesta, joka ryhtyy kyseenalaistamaan sääntöjä ja normeja, joita värillisillä kotiapulaisilla on. Hän ryhtyy keräämään haastatteluaineistoa heidän elämästä. Tehtävä, joka aluksi tuntuu yksinkertaiselta, on loppujen lopuksi kaikkea muuta. Työpaikan menettämisen ja paljastumisen pelon vuoksi haastteluja on vaikea saada. Samalla kirja on kertomus ystävyydestä, rohkeudesta ja siitä, että maailmaa voidaan muuttaa pala kerrallaan.

2010-luvun Suomesta käsin räikeää epätasa-arvoa ja rotuerottelua on helppo tuomita ja halveksia. Kirja kuitenkin haastaa lukijaansa miettimään, onko omassa elämässä näkymättömiä raja-aitoja, kirjoittamattomia sääntöjä ja lainalaisuuksia, joita vain sokeasti noudattaa ilman, että pysähtyy hetkeksi ja kyseenalaistaa ne ja miettii niiden järkevyyttä. Väitän, että näitä raja-aitoja on meidän jokaisen elämässä. Meitä ohjaavat paitsi laki ja asetukset, myös monet tavat, perinteet ja pelotkin, jotka vaikuttavat asenteisiimme ja käytökseemme. Näkymättömiä raja-aitoja ei voi muuttaa ennen kuin niiden olemassaolon on rehellisesti itselleen myöntänyt. Suurinta itsepetosta ja valhetta on väittää, ettei omassa elämässä niitä ole.


Kirjasta on tehty myös elokuva. Sen haluan katsoa seuraavaksi.