torstai 22. kesäkuuta 2017

Rauhallista juhannusta!


Puron varsi hiljentyy juhannuksen viettoon.
Rauhallista ja mukavaa keskikesän juhlaa kaikille!
Pysykää pinnalla.

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Hai, luoto!



Kesällä on mukavaa tehdä retkiä lähialueille. Aina ei huvita, jaksa tai muuten vain ei ole mahdollisuutta lähteä reissuun niin, että viipyy siellä päivätolkulla. Silloin kannattaa suosia lähimatkailua, sillä yllättävänkin läheltä voi löytyä paikkoa, joissa ei ole koskaan tullut käytyä tai sitten edellisestä käynnistä on puolen sukupolven verran aikaa. Päiväretkille ei tarvitse pakata autoa yli äyräittensä täyteen, joten sekin osaltaan tekee matkustamisen ja varsinkin matkaan lähtemisen helpoksi.

Puronvarren väki täydennettynä mummulan väellä suuntasi sununtaina autojen nokat kohti pohjoista. Kiemurtelimme halki kesäisten maalaismaisemien, sillä tällä kertaa aikaa oli niin paljon, että ajoimme suuria teitä (jotka olivat muuten surkeassa kunnossa) vain silloin, kun ei ollut muuta vaihtoehtoa. Annan vahvan suosituksen sille, että mikäli aikataulu antaa mahdollisuuden, niin pääteiltä kannattaa poiketa pienemmille sivuteille. Nähtävää on aivan eri tavalla ja lähiseutua katselee eri näkökulmasta. 



Määränpäämme oli Oulunsalossa Hailuotoon lähtevällä lautalla. Lapsille retki Hailuotoon oli ensimmäinen laatuaan ja meillä aikuisillakin oli edellisestä kerrasta kulunut vähintänkin kakkosella ellei jopa kolmosella alkava kaksinumeroinen luku vuosia. Lautalla tuuli aika, tai oikeastaan tosi navakasti. Menomatkalla autoja oli vähän, mutta kotiinpäin tultaessa oli lähellä, ettei toinen auto jäänyt rannalle ruikuttamaan toisen päästessä lautalle. Onneksi mahduimme kuitenkin samaan kyytiin. Ei voi muuta kuin nostaa hattua hailuotolaisille, jotka päivittäin kulkevat mantereelle lossilla. Kyllähän se näin kertaluontoisesti meni ihan elämyksestä, mutta ajatus pimeästä ja märästä marraskuun arkipäivästä, jolloin töistä väsyneenä ajaa kotiin vain huomatakseen, että yllättävän ruuhkan takia myöhästyi viisi minuuttia lossista ja seuraava lähtee tunnin päästä, ei houkuttele. Olisi erittäin mielenkiintoista kuulla kokemuksia tällaisessta "lossielämästä", mikäli jollakin tännne blogiin eksyneellä sellaisia on.

Ajelimme luonnollisesti perille saakka eli lossirannasta Marjaniemeen. Aurinko, meri ja tuuli olivat hieno ja aika raitis yhdistelmä. Onneksi aamulla ei ollut aikaa monimutkaisten kampausten väkertämiseen, niistä ei olisi ollut mitään jäljellä:) Paluumatkalla kävimme katsomassa emuja, joista saatava öljy parantaa kuulemma lähes kaikki mahdolliset ihmisen vaivat. Koska tälle kesälle ei ole suunnitelmissa mitään eläinpuistokierrosta, arvelisin että emut pääsevät "kesän erikoiset eläimet"-listan kärkeen. Ellei sitten täällä kotokylällä pyörivä susihukkanen saa päähänsä tulla tervehtimään meitä oikein pihalle saakka...


Tänään meidän viisi kuukautta täyttävä (ajatelkaa, jo 5kk!) Eppu on ottanut eilisen reissun rasituksia takaisin ja nukkunut pitkiä päiväunia. Matkustaminen turvakaukalossa ei ollut aivan kokoaikaa pelkkää naurua tai nukkumista. Muuten matkat menivät hyvin. Olen iloinen meidän muksuista, jotka pääsääntöisesti viihtyvät autossa ja matka sujui jouhevasti. Nelly-parka viihtyi vähän turhankin hyvin, hän nukahti ja mennessämme syömään huomasimme vasta ruokapaikan ovella, että yksi puuttuu... Epun olisi pitänyt pitää Nellystä yhtä lujasti kiinni, mitä täällä kotona välillä pidetään.


Kun nyrkki on täynnä isosiskon tukkaa, silloin on mukavaa:)

Aurinkoista juhannusviikkoa kaikille!

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Kesäloman ensimmäiset päivät

Piti oikeastaan lukea pariinkiin otteeseen tuo kirjoittamani postauksen otsikko. 
Onko todellakin niin, että kirjoitan kesäloman ensimmäisistä päivistä?
Näin ilmeisesti on, vaikka tuntuu siltä kuin koululaisten kesälomaa olisi kulunut vähintäänkin kuukauden verran, sen verran tiiviiseen tahtiin tapahtumat ovat toisiaan seuranneet. 





Mitäkö Puron varresa on sitten kesäloman ensimmäisenä puolenatoista viikkona puuhattu? Päivät ovat täyttyneet partioleiristä, retkestä huvipuistoon, ratsastustunnista, uimakoulusta, reilusti yli tuhannesta ajetusta työreissukilometristä, serkun ja tädin vierailusta, toisen serkkuperheen vierailusta ynnä muusta. Pääsääntöisesti siis erittäin mukavista asioista, eikä toki niin, että kaikki olisivat osallistuneet kaikkeen, vaan enemmänkin on saanut pitää huolen siitä, että oikea henkilö on ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Ja mikäs siinä, kouluvuoden lukujärjestys on vaihtunut kesälomalaisten letkeämpään menoon, jota eivät edes monet peräkkäiset tapahtumat horjuta. 

Kun koko ajan tapahtuu, mennään, tullaan ja ollaan miten sattuu, käy helposti niin, että elämää rupeaa seuraamaan jollakin tavalla sivusta. Pääkoppa yrittää pitää asiat järjestyksessä, mutta ilman kunnnollista pysähtymistä, ei pääparkakaan jaksa pitkään. Onneksi ovat nämä kesäyöt, jolloin aurinko paistaa ja ympärillä on hiljaisuus. 

Omasta mielestäni meidän piha on kauneimmillaan näin alkukesästä, jolloin vihreän lisänä on valkoista joka puolella: tänä alkukesänä kukkivat yhtä aikaa tuomet, koristekirsikkapuut ja päärynäpuut. Kaikki valkoisinaan kukkia. Nättiä, vaikka alla oleva kuva onkin laadultaan hirveä. 


Yleensä tuomet kukkivat paljon aikaisemmin, mutta tänä keväänä mikään ei ole mennyt niin kuin yleensä. Tuomet ovat kauneimmillaan nyt ja tuntuu lohdulliselta ajatella, 
että sukumme tärkeä jäsen sai lähteä taivasmatkalle kesän puhjetessa kukkaan. Valkoisten kukkien seassa on ollut siis tummempiakin sävyjä.

Valoisista kesäöistä huolimatta on kai jonkin sortin pakko mennä nukkumaan. 
Pikku-ukko ei välitä aamulla siitä, mihin aikaan äiti on saanut unen päästä kiinni:)

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Viikon 22 viimeinen arkipäivä (sisältää omien lasten kehumista)

Viikon 22 viimeinen arkipäivä. 
Päivä, jota koululaiset kautta koko Suomen maan ovat odottaneet hartaasti. 
Päivä, jonka vuoksi monet ovat jo kuukauden rastineet kalenteristaan iltaisin menneen päivän yli, jotta näin voisivat seurata tämän päivän tulemista.
Päivä, jolloin ilmassa on suuria tunteita.
Päivä, jolloin vuoden työ palkitaan.
Päivä, joka on yhtä aikaa haikea ja iloinen.
Päivä, jolloin sanotaan jäähyväisiä.
Päivä, jolloin kehutaan kilpaa.
Päivä, jolloin kesäloma alkaa:)

Tänään on päivä, jolloin koululaiset ovat kirmanneet 
kesälaitumille kuin vasikat konsanaan. 
Edes kylmä sää ei ole poistanut sitä ihanaa tosiasiaa,
että edessä on monta monituista viikkoa, jolloin saa tehdä juuri niitä asioita, 
joista haaveili marraskuun pimeinä aamuina matikantunnilla. 
Olipa mennyt kouluvuosi ollut millainen tahansa, 
kaikillahan se ei pelkkää iloa ja auvoa ole, 
tänään jokainen koululainen on alkavan lomansa ansainnut.


Puron varresa kouluvuosi päättyi ensimmäisellä, kolmannnella ja viidennellä luokalla. Meillä on perinteenä aloittaa kesäloma perheen yhteisellä pitsaillalla. 
Näin teimme nytkin ja erittäin hyvillä mielin 
sain hakea herkkuja palkinnoksi tehdystä työstä. 


Ekaluokkalainen on vuodessa kasvanut noin metrin sekä ruumiillisesti että henkisesti. 
Hän ei varmaankaan olisi pannut pahakseen, 
vaikka koulua olisi jatkunut vielä viikon verran, 
mutta yhtä mukavaa hänestä oli jäädä lomallekin. 
Syksyllä edessä siintävä toinen luokka tuntuu ajatuksena luontevalta, 
eikä varmaan aiheuta suurempaa stressiä kenellekään. 
Hän on omalla aurinkoisella tavallaan yhtä aikaa vielä aika pieni lapsi 
ja samalla jo konkari koululainen.

Kolmasluokkalainen aloitti kesälomansa tyytyväisenä menneeseen kouluvuoteen. 
Lomaa hän odotti jo huomattavasti pikkusiskoaan innokkaammin. 
Kuluneen kouluvuoden aikana olen yllättätynyt monta kertaa siitä, 
miten tunnollisesti hän on koulutehtävänsä suorittanut j
a oppinut pitämään hyvän huolen omista läksyistään ja aikatauluistaan. 
Kesältä toivon erityisesti hänelle vapautta ja huolettomuutta, 
jopa suoranaista "pellossa elämistä".

Vitosluokkalainen jättäytyi kesäloman viettoon vuosien tuomalla tottumuksella, 
eikä salannut pätkääkään, 
että loma olisi hänen puolestaan voinut alkaa jo pari viikkoa sitten. 
Hän iloitsi todistuksessaan siitä, 
että sai hyvin konkreettisesti huomata mikä seuraus on
 läksyjen tunnollisella tekemisellä ja kokeisiin valmistautumisella. 
Taakse jäänyt kouluvuosi on kasvattanut pojan, 
joka on halunnut hoitaa hommansa silloinkin,
 kun se on tuntunut tylsältä tai ei ole yhtään kiinnostanut (ainakin melkein aina...). Syksyllä edessä on viimeinen vuosi alakoulua 
ja sitten ne uudet tuulet vasta puhaltavatkin. 
En tahdo uskaltaa ajatellakaan sinne saakka.

Ja kun nyt kehumaan aloitettiin, 
niin kehutaan samalla nuo kaksi pienintäkin,
joiden kanssa saan vielä ensi kouluvuodenkin olla kotona. 
Viisivuotiaalla Nellyllä on meneillään kaksikin isoa, opettelun alla olevaa asiaa.
 Niistä kirjoittelen ehkä sitten, kun hommat sujuvat, 
mutta kolmas opettelussa ollut asia sujuu jo hienosti, nimittäin s-kirjain! 
Eläköön asiansa osaavat erityisopettajat, 
muutamalla erittäin käyttökelpoisella neuvolla
 Nellyn "ässä" rupesi suhisemaan siellä missä pitääkin
 ja on nyt muutaman viime viikon aikana vakiintunut luontevaksi osaksi puhetta. 
Passaa sitä nyt suhista.


Ja sitten tuo meidän pienimmäinen. 
Hän, jonka ei ainakaan äidin mielestä tarvitsisi osata yhtään mitään,
 kunhan olisi vain söpö. 
Ja söpö hän onkin, mutta sen lisäksi hän on oivaltanut,
 että ponkaisemalla jalalla vauhtia,
 pääsee kääntymään ja mahallaan ollessaan avautuu kokonaan uusi maailma. 
Nyt sitten jännätään,
 vaikuttaako liikkuminen tähän asti aivan erinomaisesti nukuttuihin öihin. 
Voi kumpa ne jatkuisivat kuten tähänkin asti!

Tulipa sitä nyt ylistettyä omaa jälkikasvuaan.
Meniköhän jo mauttomuuden puolelle?
Mutta sallittakoon se tänään,
viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Mitä parhainta kesälomaa kaikille koululaisille!
 Lämpimät onnittelut jokaiselle opintonsa päättäneelle ja valmistuneellle!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Kesälista

Kesä saa meidät tekemään erilaisia suunnitelmia: isoja, pieniä, kalliita, ilmaisia, mahdottomia ja mahdollisia. Olen tässä toukokuun aikana lukenut useammastakin eri blogista kirjottajien tekemiä "kesälistoja", joihin he ovat hyvikin konkreettisesti kirjanneet ylös omia toiveitaan ja suunnitelmiaan tulevaa kesää silmällä pitäen. Ideaan kuuluu, että sitten syksyllä listaa tarkastellaan uudestaan ja tehdään jonkinlainen inventaario siitä, mitä mennyt kesä piti sisällään. Minusta idea vaikutti hauskalta ja päätin napata ja toteuttaa sen itsekin. Mitään kovin syvällistä toivomuslistaa en ajatellut kirjata, vaan lähinnä joitakin hyvinkin pinnallisia ajatuksia siitä,  mitä toivoisin tänä kesänä tapahtuvan. Ja nyt päätin kirjoittaa ihan vain sellaisia toiveita, jotka koskettavat minua itseäni. Toki niihin voivat liittyä lapset ja ukkokultakin, mutta pääsääntöisesti tämä on nyt oikein sellaista minäminäminä-juttua.


Kesällä 2017 toivoisin, että...

* käyn kesäteatterisssa
* istun terassilla saunan jälkeen ja nautin hiljaisesta kesäillasta/yöstä
* harrastan liikuntaa kolme kertaa viikossa
* leivon useampaan otteeseen jotakin sellaista, jota en ole ennen leiponut
* käyn ulkona syömässä
* järjestän autotallissa majailevat laatikot, jotka sisältävät lähinnä minun romujani
* grillaan paljon

Nämä toivomukset ovat laatuaan sellaisia, että niiden toteutuminen on hyvinkin mahdollista, eivätkä vaadi suuria summia rahaa, enemmänkin pienen hetken aikaa. Jatkan listaa vielä sellaisilla toivomuksilla, jotka tiedän jo valmiiksi olevan enemmän ja vähemmän epävarmalla toteutuspohjalla. Pitäähän sitä olla haaveita, jotka toteutuvat vaikka vasta parin vuoden päästä, jos niillä ei ole heti mahdollista tulla todeksi tai sitten ne jäävätkin haaveiksi.

lisäksi toivoisin, että...

* teen reissun entiseen asuinkaupunkiini Turkuun
* teen reissun Helsinkiin
* käyn konsertissa
*luen kirjan joka viikko
* vietän päivän Oulussa
* vietän päivän Jyväskylässä

Tulipas monta toivottua reissupäivää:) Ehkä se kertoo noin yleisesti jonkinlaisesta halusta irrottautua hetkeksi Puron varresta vähän kauemmas. Alkuvuosi on tullut oltua kotona varsin tiiviisti ja toki hyvästä syystä.


Aika näyttää miten kesälistat toteutuvat. Palaan näihin elokuun lopulla tai viimeistään syyskuussa. Sitten, kun tulee se tunne, että kesä on lopussa.

Olisi mukavaa lukea muidenkin kesälistoja. Idean saa vapaasti napata mukaansa, niinhän minäkin tein. Jos teet oman listasi, jätä  kommentteihin viesti, niin tulen sen lukemaan. Melkein tekisi mieleni oikein erityisesti haastaa mukaan Sininen potkari-blogin Tiina ja Mtilda-blogin MaiMa. Kirjoittakaahan hyvät naiset omat kesälistanne;) 

Aurinkoista perjantai-iltaa ja hyvää viikonloppua!

lauantai 20. toukokuuta 2017

Hiuksia siellä ja täällä


Jos täältä Puron varresta jotakin varmuudella löytyy, niin hiuksia. Niitä on vaatteissa, sohvissa, lattialla, viemärissä, Eppu-vauvan nyrkeissä ja joskus myös lautasella. Kun talossa on kolme pitkähiuksista tyttöä, yksi pidempää hiusmallia kasvattava poika ja synnytyksen jälkeisestä hiustenlähdöstä kärsivä äiti, niin ei imuroitava lopu (juu, ilman hiuksiahan meillä ei olisi mitään imuroitavaa). 

Joskus käy myös niin, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee. Näin kävi meidän Nellylle muutama viikko sitten. Nelly tuli kamaristaan hyvin murheellisena ja roikotti kädessään jotakin pitkää ja vaaleaa. Kyyneleiden vieriessä poskia pitkin hän kertoi, miten hänen kätensä oli kuin itsestään ojentunut saksia kohti ja sitten toinen käsi oli halunnut kokeilla mitä tapahtuu, jos saksilla leikkaa hiuksia... No, irtihän ne lähtevät. Onneksi tuota tukkaa on siinä määrin runsaasti, että saksiseikkailua ei oikeastaan edes huomannut. Kun isosisko Nanna tuli koulusta, hän keksi nopeasti  leikatuille hiuksille uuden käyttötarkoituksen:


Tytöt askartelivat yhdessä enkelin, joka sai päähänsä ihka aidot hiukset.

Talven mittaan Nanna-ekaluokkalainen on useampaan otteeseen puhunut, että haluaisi leikata hiuksensa lyhyiksi. Aluksi olin ajatusta vastaan, mutta sitten havahduin miettimään, miksi sitä oikein vastustin. Siksikö, että minusta on mukavan näköistä, kun meillä on kolme pitkähiuksista tyttöä? Se on kieltämättä oikein hyvän näköistä, mutta ei pelkästään riitä syyksi kieltää yhtä leikkaamasta hiuksiaan. Jouduin myöntämään jälleen kerran itselleni, miten tiukassa tekopyhyys minussa istuu. Minä, joka saatan hymähdellä sille, jos joku pukee lapsensa aina hyvin samantyylisesti, olen samaan aikaan vaatimassa, että omilla tytöilläni pitää olla samantyyliset hiukset. Rupesi oikein hävettämään.

Niinpä tartuin luuriin ja varasin ajan parturiin. Vaarana oli nimittäin, että liikkeissään varsin nopeaotteinen Nanna ottaisi , ei oikeuden vaan sakset, omiin käsiinsä ja napsaisi yhtenä sopivana hetkenä ponnarinsa poikki. Nelly halusi myös, että hänen hiuksiaan leikataan, joten vein molemmat tytöt parturiin. Lopputuloksena hiuksia jäi kampaamon lattialle kahdelta tytöltä yli puolen metrin verran ja kotiin lähti kaksi tyytyväistä asiakasta.


Ja oli kuulkaas helppo saunailta tänään. Suit sait ja hiukset oli selvitetty ja harjattu.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Hyvää tavallista äitienpäivää!

Onnellista äitienpäivää kaikille ja kaikenlaisille äideille!

Äitienpäivän juhlahumussa äideistä ja äitiydestä puhutaan joskus niin ylevin ja taivaita syleilevin sanoin, että minä ainakaan en tahdo itseäni niistä tunnistaa. Vähempikin hehkutus olisi aivan riittävästi. Siksi liitän tähän postaukseen Maaret Kallion kirjoittaman tekstin tavallisista äideistä. Muistaakseni olen sen julkaisut täällä joskus aikaisempinakin vuosina, mutta yhä edelleen tuo teksti koskettaa minua enemmän kuin mitkään äitiyden ylistyssanat yhteensä. Mielensäpahoittajan sanoin: tavallinen riittää.


Tavallisille äideille

Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa. Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.

Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun. Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.

Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään. Kotiin tullessa komensa ja tuomitsi, vaikka sydän huokasi syvään helpotuksesta.

Oli tavallinen äiti, joka teki tavainomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.

Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitteita äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.

Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.

Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.

Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmas tärkeimmästä.

Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.

Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.

Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsen suloisessa sylissä. Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.

Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan. Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.

Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän raukkautensa äärellä.

Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti. Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen, ja juuri siksi täydellisesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.

-Maaret Kallio-


sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Keväinen viikonloppu

Kylmä tuuli ei ole haitannut keväisen viikonlopun viettoa. On niin mukava herätä aamulla, kun on valoisaa ja vastaavasti illalla ei malttaisi mennä nukkumaan, kun on edelleen valoisaa. Ja mikä parasta, tämä valon määrä lisääntyy vielä  puolitoista kuukautta:)

Meillä on ollut aika monena viikonloppuna jos jonkinlaista ohjelmaa ja menoa. Mukavia ja piristäviä tapahtumia kaikki, mutta kotoa poissaolo tarkoittaa vääjäämättä muutamien töiden osalta, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Käytännössä tämä on tarkoittanut ensinnnäkin pyykkivuoren suurentumista entisestään. Kun on kolmekin päivää pyörittämättä konetta, se tarkoittaa aikamoista savottaa myöhemmin, varsinkin kun tämä meidän nuorimmainen on osoittautunut samanlaiseksi puklailijaksi kuin vanhemmat sisaruksetkin. Toiseksi pakastin tyhjenee uhkaavasti, eikä sitä ole ehtinyt täyttää. Kolmanneksi, joka kerta pihalla kävellessä on nähnyt vain tekemätöntä työtä joka puolella. Niinpä nyt voikin huokaista helpotuksesta, kun ainakin muutaman asian tehtävälistalta voi vetää yli.


Ja tuo joka kesäinen pihojen kaunistus ja kauhistus eli trampoliini kasattiin pitkän odotuksen jälkeen. Oli muuten hyvä motivaattori saada kaikki lapsetkin osallistumaan takapihan haravointiin, kun  tiedossa oli, että trampoliini kootaan vasta sitten, kun piha on haravoitu. Yksi selkä täällä jo saatiin päivän pomppimisen jälkeen kipeäksi. Kyllähän se aina vähän mietityttää tuo trampoliinien turvallisuuspuoli, mutta ilman sitä lasten liikkuminen ja ulkoilu ylipäätään olisi murto-osa nykykesien liikkumisesta ja ulkona olemisesta. Jotenkin ne plussat tuntuvat kuitenkin olevan miinuksia suurempia ja yritämme toki olla varovaisia.


Pakastin sai vähän täytettä mokkapaloista. Jostakin syystä olen tämän vuoden aikana leiponut mokkapaloja enemmän kuin koskaan ennen ja se on aika paljon, koska mokkapalat ovat aina kuuluneet niihin lajeihin, joita tykkään leipoa. Niitä on vain niin helppo ja nopea valmistaa. Tarvittavat aineksetkin löytyvät yleensä kaapista, joten kynnys ryhtyä leipomispuuhiin tämän sortin kohdalla varsin matala. Ja ovathan ne hyviä, totta tosiaan!


Pihan haravoinnin myötä oli mukava laittaa jotain väriäkin terassille. Piha on muuten vielä varsin harmaan ja ruskea sävyinen. Orvokit jos mitkä ovat todellisia kevätkukkia. Ensi yöksi on luvattu pakkasta useita asteita, joten ehkä nostan ne kuitenkin varmuuden vuoksi sisälle. Viime yön kukat viettivät pikkupakkasessa, mutta tulevan yön lukemat taitavat olla suuremmat.

Ilta-aurinko paistaa edelleen. Taloon alkaa lasketua pyhäillan rauha, kuuluu vain astianpesukoneen tasainen hurina. Välillä on kaikki hyvin silloin, kun elämä on niin tavallista kuin olla ja voi.


perjantai 5. toukokuuta 2017

"Toukokuu jo lämmittää"

Toukokuuta on eletty jo viisi päivää. Elämä haittaa harrastamista siihen malliin, ettei aikaa tahdo löytyä blogikirjoituksille, vaikka aiheita on maailma täysi ja halu kirjoittamiseen kova. Se on jännää, miten joku meistä ilmaisee itseään parhaiten kuvien kautta, toinen käsillä tekemisen kautta, kolmas liikkeellään ja sitten on meitä, joille sanat -sekä kirjoitettuna että luettuna- ovat portti kaikkeen. Vaikka loppujen lopuksi sanat ovat esim. liikkeeseen tai kuvaan verrattuna aika kömpelö ja melko rajallinenkin ilmaisun muoto. Mutta ehkä tällainen kömpelö ilmaisun muoto sopii tällaiselle hivenen kömpelölle ihmiselle. Ei mene liian monimutkaiseksi. Monesti päivän aikana saatan pysähtyä ja miettiä kuinka sanoittaisin sen, mitä juuri sillä hetkellä näen tai tunnen. En välttämättä mieti miten sen hetken blogiin kirjoittaisin, vaan ihan yleisesti hahmotan asioita ja tapahtumia sitä kautta, miten ne sanoiksi asettelisin.

****************************************************

Toukokuu toi mukanaan sulan maan. Ja jos minulta kysytään, niin jo oli aikakin! Vapun aikaan olimme kolmen maakunnan mummulassa ja siellä näytti vapunaattoa edeltävänä päivänä tältä:


Eli mitään kovin keväistä juhlaa emme viettäneet. Lunta taisi olla enemmän mitä jouluaattona. Suoraan sanottuna se ei juuri naurattanut, kun aamulla herätyksen jälkeen ikkunasta ei kurkistanut keväinen, kujeileva auringonsäde, vaan lasiin pyrytti lunta kuin helmikuussa konsanaan. Ja varsin lumisen maiseman jätimmekin taakse, kun vapunpäivänä ajelimme kotiin. Puron varresa ei onneksi odottanut yhtä luminen piha, vaan käytännössä lumet olivat sulanneet ja ensimmäisen kerran tuntui ihan oikeasti keväälle. 


Kuluneen viikon aikana olemme päässeet vähitellen käsiksi pihatöihin ja pitkän talven jälkeen nekin ovat tuntuneet ihan mukavilta. Vaikka mennyt talvi onkin ollut meidän perheelle kaikinpuolin ikimuistoinen, eikä siitä juuri huonoa muistoa jää, niin tällä kertaa lumi pysyi maassa kauan ja se teki talvesta pitkän tuntuisen ja kaiketi siksi kevättä ehti tulla jo ikävä.

Viime syksynä ensilumi yllätti meidät siinä määrin, että vähintääkin puolet pihasta jäi haravoimatta. Luonnollisestikin juuri se osa, joka on tien varressa ja näkyy kaikelle kansalle. Tekopyhyyden nimissä aloitan ensi syksynä haravoinnin tieltä pihalle päin:D Saavatpa sitten kaikki ohikulkijat luulla, että Puron varresa on ahkera emäntä.


Ensimmäiset raparperinalut ovat työntäneet versonsa tähän kevääseen. Meillä on pieni, mutta varsin satoisa raparperipenkki ja ne alkukesän ensimmäiset piirakat ja kiisselit ovat tietysti parhaita. Vielä hetki pitää odottaa. Nuo tiilenmurikat tuossa penkin ympärillä ovat lähinnä säilössä siinä. Kaivoimme viime syksynä kasvimaan ylös, vain raparperit jätimme paikoilleen. Tarkoitus joskus maailmassa rakentaa jonkinlainen kasvihuone, jonka reunustalla raparperit kasvavat. Tulevalle kesälle on tiedossa jo muita remonttikohteita, joten voipi olla, että kasvihuone saa odottaa ensi vuoteen. Tai tiedä sitten mikä siitä "kasvihuoneesta" tulee. Vaikka tyhjälle kasvimaan paikalle ei ole vielä rakennettu mitään, olen jo suunnitellut millaiset lyhdyt ripustan sitten uuteen kasvihuoneeseen syksyn tullessa. Kasveille en ole juurikaan ajatusta suonut....

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Isoja ja pieniä tapahtumia

Vettä, räntää, lunta, rakeita, aurinkoa ja tuulta. Siinäpä listaa kaikesta siitä, mitä tämän päivän aikana on taivaalta alas tullut. Säätila on tänään ollut jotenkin samantyyppinen mitä Puron varren koko viime viikko, pääsiäisen jälkeinen viikko: koko ajan on vaihtelevasti sattunut ja tapahtunut jotakin. Kun ei kirjoita mitään moneen päivään, joutuu tekemään päätöksen, kirjoittaako sitten tarkasti kaikesta mahdollisesta mitä on tapahtunut, tarkasteleeko vain jotakin yksittäistä sattumusta vai tekeekö kaikesta tapahtuneesta iloisen sillisalaatin vailla punaista lankaa. Tämä postaus lienee eniten tuon viimeisen vaihtoehdon kaltainen.

Pääsiäisen jälkeen Puron varren kaksi vanhinta miestä pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ynnä sukset ja pulkat mukaansa ja lähtivät muutamaksi päiväksi leirikouluun. Tuntien istuminen linja-autossa oli vaivansa väärti, sillä yhtään negatiivista kommenttia tuosta reissusta ei ole kuulunut. Lapissa oli vielä täysi talvi, ohjelma oli ollut mielekästä ja matkaseura mukavaa. Vierailu husky-farmilla ei lieventänyt perheessämme ajoittain ilmenevää koirakuumetta, maailman pisin liukumäki oli laskettu ja Joulupukki Napapiirillä tavattu. Ei ole epäilystäkään, etteikö tuo leirikoulureissu tule pysymään yhtenä ikimuistoisimmista alakouluajan muistoista Kasperin ja iskämiehen mielessä. Meitä kotiinjääviä muistettiin maistuvilla poron papanoilla:


Vaikka leirikoulu olikin varsin talvinen ja täällä etelämpänäkin kevät etenee hitaammin kuin kohmeinen etana, niin muutamia selviä kevään ja jopa alkavan kesän merkkejä on viime viikolla havaittu. Kuovit ovat palanneet ja niiden huuto takapihan pellolla tuo toivoa siitä, että kalenteri ei valehtele, nyt tosiaan eletään huhtikuun viimeistä viikkoa. Toinen keväinen ja kesäinen ääni ei ole luonnon oma ääni, vaan ihan ihmisen rakentelun tulos: jätskiauton kilkutus:)


Kerran kuussa aina syyskuulle asti, voimme tehdä jätskinostoretken koulun pihalle. Tämä tapa vakiintui meille jo viime kesänä ja nyt sitä osattiin jo odottaa. Koskaan jäätelöt eivät riitä seuraavaan kertaan saakka, mutta onhan se mukavaa porukalla valita mitä laatuja tällä kertaa ostetaan. Ja tottakai kotiin päästyä täytyi saada maistiaiset heti paikalla. Tällä ensimmäisellä kerralla mukaan tarttui suklaasydänten lisäksi kinuskiveneitä ja mehujäitä. Monta mielitekoa jätimme odottamaan toteutumistaan ensi kuuhun.

Viikonloppuna saimme pienen loman, kun lähdimme iskämiehen ja Epun kanssa käymään Torniossa kummipoikani häissä. Mummu ja pappa jäivät isompien lasten kanssa kotiin. Tämä oli ensimmäinen vähän pitempi ajomatka Epulle ja tottakai mietin ennakkoon miten se mahtaisi sujua. No, eipä olisi oikeastaan voinut sujua yhtään paremmin. Pikku-ukko nukkua tuhisi kaukalossaan mennen tullen niin makoisasti, ettei juurikaan tiennyt tästä maailmasta mitään.



Tornion kirkko oli minulle uusi tuttavuus. Oli muuten erittäin kaunis ja koristeellinen kirkko. Ja häät ovat aina mukava juhla, morsian oli kaunis, sulhanen komea ja ilma täynnä iloa, onnea ja rakkautta.

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen 2017

Tekisi mieli vaihtaa blogin otsikon alla oleva kuva keväisempään, mutten viitsi, koska siihen ei ole mitään syytä. Täällä on ihan täysi talvi vielä. Pääsiäisen aikaan lunta on tupruttanut useaan eri otteeseen ja yöt ovat kylmempiä kuin monesti sydäntalven aikana.


Kelit ovat oivat hiihtolomakelit, mutta näin pääsiäisloman aikaan en jaksa hehkuttaa. Sisko oli kuullut peipposen laulavan ja omasta mielestäni kuovi huuteli tänä aamuna jossakin tuolla pellon takana. Voisikohan olla mahdollista? Harmi vain teille muuttolinnut, kun joudutte tulemaan näin talvisiin maisemiin.


Pääsiäinen on sujunut Puron varresa aika rauhallisissa merkeissä. Jos hiljaisen viikon alku oli täynnä kaikenlaista pientä hurlumheitä, niin pääsiäistä kohti tahti rauhtoittui. Osa väestä on vähän puolikuntoistakin, niin eipä tuo haittaa, ettei mitään erikoista ole puuhattu.


Mutta ehkä vähän kliseisestikin voisi todeta, että aika perinteisin menoin pääsiäistä jälleen kerran vietettiin. Joskin pienemmällä porukalla mitä monen menneenä vuotena. Lapset toivat taas koulusta ihania pääsiäisaskarteluja ja niillä saatiin olohuoneeseen iloista pääsiäistunnelmaa. Lauantaina aamupäivä kului virpomisessa ja loppupäivä virpomispalkkioita syödessä:) Meillä kävi 45 virpojaa, että totisesti pienet ja vähän isommatkin noidat olivat tänä vuonna liikkeellä. Lauantai-iltana kokoonnuttiin kokolle makkaranpaistoon, tottakai.


Onneksi emme kuitenkaan jääneet täysin ilman pääsiäisvieraita, sillä Sanni-serkku on ollut Savon tätin kanssa mummulassa. Yritin ottaa tänä aamuna tästä pienestä vipeltäjästä kuvan:


Kuten huomaatte, Sanni on tätiä nopeampi. Vain lumeen painautuneet jäljet olivat jäljellä, kun painoin kameran kuvaketta...

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Arkinen hiljainen viikko

Olen maailman huonoin hiljaisen viikon viettäjä. Joka vuosi päätän keskittyä olennaiseen ja kuinkas sitten käykään, kyllä keskityn kaikkeen muuhun (niin kuin Mielesäpahoittaja asia ilmaisisi). Onneksi meidän lippukunnalla on muutamia erinomaisia perinteitä ja yksi niistä on se, että hiljaisella viikolla ei pidetä varsinaista partioiltaa vaan silloin mennään porukalla kirkkoon. Ja tänään mentiin, koska tiistai on partioilta. Kirkko täyttyi kauniista musiikista ja taas muistin, että ihmiselle tekee hyvää käydä kirkossa. Ei Jumala meidän kirkossa käyntejämme tarvitse, me tarvitsemme.


Mutta muutoinpa ei alkuviikko ole mitenkään erityisen harras ollut. Päinvastoin, tuntuu että päivät ovat täyttyneet kaikenmaailman kohelluksesta. Ulkona vallitseva keli on luvalla sanoen jostakin niin syvältä, ettei se enää jaksa naurattaa. Voi armas isänmaa, missä siivossa sinä nytkin olet ja mihin siivoon sinä lapsesi saat. Sen olen kokenut ennenkin, että saappaista saa kaataa vettä suoraan pesuhuoneen lattialle, mutta siitä ei ollut aikaisempaa kokemusta, että myös kurakinttaat voivat olla sisältä niin märät, että niistäkin voi kaataa desilitran verran vettä ilman puristelua maahan. Jostakin syystä ajatus sandaaleista ja verkkareista tuntuu tosi hyvältä tällä hetkellä. Vaikka onkin hankala uskoa kalenterin kertomana, että sandaalikelit voivat olla todellisuutta jo kuukauden päästä.

Jos on täällä kotona välillä tekemistä märkien vaatteiden kanssa, niin ei tuolla koulumaailmassa päästä yhtään sen helpommalla. Käsi pystyyn, kuka pystyy palauttamaan mieleensä miltä koulussa haisi, kun kaikilla oli välitunnin jälkeen märät kengät, ulkohousut ja kaikki muukin märkänä? Patterit täyttyivät lapasista, jotka tunnin aikana ehtivät rahtusen lämmitä, mutteivät kuivua. Käytävillä kiilteli tummat rannut, jotka osoittivat mihin luokkaan kaikkein märimmät sukat olivat suunnanneet. Yöks! Kun joka toisella on mustat Kontiot jalassa, ei kai pidä suuresti ihmetellä, että kotiin ei välttämättä tulla samoilla kengillä, joilla sieltä lähdettiin. Sitä sen sijaan vähän ihmettelen, eikö se tunnu jaloissa, jos toinen kenkä on kolme numeroa pienempi mitä toinen?


Vaikka eilen oli maanantai, se tuntui aivan erityiseltä päivältä. Erityisen siitä teki se, että tällä hetkellä Norjassa asuva alikersantti-täti päätti käyttää pääsiäisen ympärille sijoittuvat vapaapäivänsä autolla ajamiseen. Joulua meillä odotetaan yhtä hartaasti mitä Nelly odotti eilen tätiä. Päivä tuntui hyvin pitkältä, mutta tässäkin tapauksessa odotus palkittiin. Nellyn kohdalla erikoisuus jatkuu edelleen, sillä hän pääsi tänään tätin mukana kolmen maakunnan mummulaan. Täti aikoi palauttaa Nellyn "jossakin vaiheessa ennen sen täysi-ikäisyyttä" ja Nelly itse kommentoi lähdön hetkellä, että "voijaanhan me äiti vaikka skypettää välillä". 


Monenlaista tohotusta on siis riittänyt. Ja jos vielä palaan tuohon mitä alussa kirjoitin hiljaisesta viikosta ja hyvistä aikomuksista hiljentyä sen sanoman äärelle, niin ehkä pääsiäisajan tapahtumien onkin tarkoitus tulla kaiken arkisen keskelle. Ei niiden ohi tai yläpuolelle, vaan sinne kaiken räntämoskan, vaihtuvien saappaiden, märkien ja haisevien lapasten ja norjalaisten kalasäilykkeiden keskelle. Sinne, missä arkea eletään.

torstai 6. huhtikuuta 2017

Mietteitä lasten musiikista

Tämän postauksen kommenttilaatikkoon toivoisin vinkkejä kivoista lasten levyistä tai ylipäätään mukavasta musiikista. Tajusin tässä päivänä muutamana, ettei meillä täällä kotona soiteta musiikkia mitenkään erityisen paljon tällä hetkellä. Koululaiset kuuntelevat omissa huoneissaan musiikkia, mutta kodin yhteisissä tiloissa musiikki soi harvemmin. Syy moiseen musiikittomuuteen on siinä, että koko perheen ollessa kotona, hälinää ja häslinkiä on sen verran jo valmiiksi, ettei siihen kaipaa mitään ylimääräistä ääntä lisäksi. Niinpä minun on pitänyt oikein ryhdistäytyä, että päiväsaikaan, kun olemme Nellyn ja Epun kanssa kolmistaan kotona, keskitymme välillä myös musiikin kuunteluun. Joulun aikaan tällaista "ongelmaa" ei ole. Silloin meillä raikaavat joululaulut jatkuvasti.

Itse olen suuri suomalaisen musiikin ystävä ja omasta mielestäni aika kaikkiruokainen musiikkityylien suhteen. Iskelmä, pop, rock, klassinen...kaikki käy. Ennen inhosin rap-musiikkia, mutta nykyään huomaan viihtyväni myös "puhemusiikkia" kuunnellen. Laulut, jotka pitävät sisällään tarinoita, uppoavat tällä hetkellä erityisen hyvin (terveiset Juha  Tapiolle ja Arttu Wiskarille) Eniten kuuntelemme musiikkia automatkoilla. Kolmen maakunnan mummulaan mentäessä soittimessa ehtii pyöriä levy jos toinenkin. Kuuntelemme vuorollaan jokaisen toivelevyjä, jolloin saadaan aikaan välillä aika mielenkiintoinenkin musiikillinen kokonaisuus Röllistä Antti Tuiskuun. Meillä lapset kuuntelevat paljon samaa musiikkia mitä aikuisetkin, eikä siinä juuri sensuuria käytetä. Uskon siihen, että on vain hyväksi kuunnella monenlaista musiikkia. Eri aikoina ja eri elämäntilanteissa puhuttelee erilainen musiikki.


Vaikka lapset kuuntelevatkin myös ns. aikuisten musiikkia, niin toki lasten omalla musiikilla on myös tärkeä paikkansa. Savon täti antoi Epulle lahjaksi Rajattomat-yhtyeen lastenlaululevyn ja sitä olemme viime aikoina kuunnelleet eniten. Jos joskus lastenlaululevyjen laulut kuulostavat "lässytykseltä", Rajattoman versiot tutuista lauluista ovat sellaisia, että niitä jaksaa kuunnellla ihan itsekseenkin. Vahva suositus tälle!

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Toivepostaus: Ei nimi miestä pahenna

Toivepostausideoissa oli kysymys lasten nimistä ja ajatuksista nimien takana. Niin kuin aika moni tietääkin, Puron varren lapset eivät esiinny blogissa omilla nimillään. Heidän bloginimensä ovat jollakin tavalla johdannaisia oikeista nimistä ja ainakin he, jotka tuntevat meidät ihan oikeassakin elämässä, osaavat yhdistää nimen oikeaan lapseen. En tässäkään kerro lasten oikeita nimiä, mutta ajattelin kirjoitella ylös joitakin ajatuksia, mitä nimiasiat ylipäätään minussa herättävät.

Meidän jälkikasvulla on hyvin tavalliset, suomalaiset ja kalenterista löytyvät nimet. Kahdella lapsella etunimet ovat niinkin yleiset, että löytyvät syntymävuosiensa kymmenen suosituimman nimen joukosta. Kaimoja on siis luvassa. Meitä ei haittaa se ajatus, että lapsilla olisi samannimisiä ikätovereita. Oma nimeni on yksi oman aikansa suosituimpia tyttöjen nimiä ja minulla on aina ollut paljon kaimoja kaikissa kouluissa, joissa olen ollut. Ompa minulla yksi hyvä ystäväkin, jonka kanssa jaamme saman nimen, monen muun kiinnostuksen kohteen lisäksi:) Nimeni yleisyys ei ole koskaan minua millään tavalla haitannut, joten siksi en osaa ajatella, että se haittaisi omia lapsianikaan. Toisaalta, silloin kun olen syntynyt, on ollut paljon yleisempää laittaa lapselle ns. tavallinen nimi. Nykyään monet vanhemmat haluavat antaa lapselleen nimenomaan sellaisen nimen, joka löytyy mahdollisimman harvalta. 


Luonnollisesti olemme valinneet lapsillemme nimet, joista itse tykkäämme. Jokaisella lapsellamme on kolme nimeä ja vähintään kaksi näistä nimistä on sellasia, jotka tulevat joko meiltä vanhemmilta, isovanhemmilta tai isoisovanhemmilta. Ajattelen niin, että periytyvä nimi linkittää lapsen sukupolvien ketjuun geenien lisäksi nimenkin kautta. Tässä asiassa toimimme samalla tavalla kuin omat vanhempamme. Meillä molemmilla on iskämiehen kanssa toiset nimet "perintönimiä", jotka ovat periytyneet myös lapsillemme.

Mitäkö sitten ajattelen hyvin erikoisista nimistä, jotka tuntuvat yleistyvän koko ajan? Joskus tuntuu, että kääntyykö nimitrendi siten, että kohta on hyvin erikoista, jos laittaa lapselleen esim. kalenterissa vuosikausia olleen nimen. Erikoisilla nimillä lienee paikkansa, mutta itse en ole niistä kovinkaan innostunut. Ymmärrän erikoisemmat nimet siinä tapauksessa, että vanhemmilla itselläänkin on ei-niin-tyypilliset nimet tai jos toinen/molemmat vanhemmista on esimerkikisi äidinkieleltään jokin muu kuin suomenkielinen. Omaan korvaani ei kuulosta kivalta erikoinen nimi yhdistettynä erittäin tavalliseen sukunimeen. Mutta jokainen toki tehköön nimiasiassa niin kuin itse parhaaksi näkee. Sitä sen sijaan en meinaa millään ymmärtää, jos lapselle laitetaan hyvin erikoinen nimi vain siksi, että halutaan olla niin tavattoman erikoisia. Silloin vanhemmat ajattelevat liikaa itseään, eivätkä lasta, joka kuitenkin sitä nimeä kantaa.


Nähtäväksi jää mitä Puron varren lapset omista nimistään tulevaisuudessa ajattelevat. Haluaisivatko, että heillä olisi erikoisempia nimiä ja pitävätkö meitä ihan tylsinä, kun olemme antaneet heille niin tavallliset nimet. Toistaiseksi soraääniä ei juurikaan ole kuulunut. Toivon, että he muistaisivat vanhan sanonnan, ettei nimi miestä pahenna ellei mies nimeä. Nimestä ei ole kiinni saavuttaako elämässään niitä asioita, joista haaveilee.

 Sekin vaihtoehto toki on olemassa, että heistä joku päättää muuttaa nimensä kokonaan. Siinäpä sitä olisi äidille sulateltavaa. Toivon, että he olisivat tyytyväisiä omiin nimiinsä, mutta jos nimen vaihtaminen tuntuisi aivan välttämättömältä, niin ei minulla siihen olisi varmaan mitään oikeutta puuttua (silloin kaiketi pitää olla täysi-ikäinen), eikä minun maailmani siihen romahtaisi. Ei se kuitenkaan ole niitä elämän oikeasti tärkeitä asioita, vaikka toki iso muutos olisikin. Luonnollisesti olisin utelias kuulemaan perusteet nimen vaihtamiselle. Eriasia sitten on, osaisinko ketään uudella nimellä puhutella...


Postauksen kuvat eivät liity tekstiin mitenkään. Ne ovat satunnaisia räpsyjä arkipäivien keskeltä. Kuvan sotkuinen huone on siivottu perjantaina ja se on edelleenkin aivan kelvollisessa siivossa. Luminen maisema pitää valitettavan hyvin paikkansa, vaikkei tältä päivältä olekaan:( Jos haluat, jaa ajatuksiasi nimiasioista kommenttikentässä.

lauantai 1. huhtikuuta 2017

Huhtikuu jo lämmittää....

...tai näin ainakin lauletaan vanhassa koululaulussa. Puron varresa huhtikuu ei tällä hetkellä lämmitä, koska ulkona on yli viisi senttiä uutta lunta ja maisema erittäin talvinen. Ei kiva, ei yhtään kiva:( Kyllä täällä niin suuresti kevään etenemistä odotellaan, että takatalvi ei sytytä. Toivottavasti sanonta "uusi lumi vanhan surma" pitää paikkansa.

Yksi minulle esitetty postaustoive muutama viikko sitten oli kirjasuosikkien esittely. Minä tykkään suuresti lukemisesta ja aina on joku kirja luvun alla. Tällä hetkellä aikaa lukemiseen ei ole ollenkaan niin paljon kuin haluaisin, mutta aina sitä jostakin onnistuu pienen hetken nipistämään, että saa sivun tai pari luettua. En tiedä ovatko seuraavat kirjat varsinaisia suosikkejani, mutta ajattelin, että olisi hauska kirjata tänne blogiin kirjat, jotka on viime aikoina saanut luetuksi. Jäisi itsellenikin muistiin mitä on milloinkin lukenut.


Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja-kirjat ovat nimestään huolimatta hyväntuulista luettavaa. Mielensäpahoittaja, Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike sekä Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja ovat kaikki kolme samantyylistä, nopeaa luettavaa. Kaksi ensimmäistä on kirjoitettu lyhyitä ja toisistaan erottuvia lukuja sisältäväksi ja viimeinen on romaanimuotoon kirjoitettu kirja. Kepeästä kulustaan huolimatta kirjoissa on pajonkin mietittävää. Huumorin takana on syvällistä ajatusta elämän eri vaiheista. Jokainen löytää takuulla omasta tuttavapiiristään "mielensäpahoittajan" ja ainakin minä löysin sellaisen myös itsestäni.


"Juha Tapion tie - Ohikiitävää" on kirja, jonka olen halunnut lukea jo pitkään. Pitempään tätä blogia seuranneet tietävät, että olen suuri Juha Tapion musiikin ystävä. Tykkäsin Juha Tapion musiikista jo silloin, kun hän teki gospelia ja kierteli kitaransa kanssa seurakuntien pienissä nuorisotiloissa soittamassa. Vuosien aikana hänestä on kasvanut suuren yleisön tietoisuuteen tullut artisti, jonka sanoitukset puhuttelevat edelleen, vaikka niiden sisältö ei enää niin selkeän hengellistä olekaan. Minusta hän on enemmän Jumalan asialla tässä nykyisessä työssään kevyen musiikin parissa mitä entisessä roolissaan gospel-muusikkona.  Julkisuudessa hän on lähinnä työnsä kautta, eikä hänestä ole saatu kirjoitettua mitään suuria skandaalijuttuja, vaikka epäilemättä siihen olisi tietynlaisen lehdistön taholta ollut haluakin, aiheet ovat vain tainneet olla aika vähissä. Väkisinkin Juha Tapion julkisesta persoonasta on tullut liiankin täydellinen kuva ja ainainen "epäilevä-Tuomas" minussa miettii, eikö hänessä ole vikoja ollenkaan. 

Kirja syventää oletetusti kuvaa tästä lahjakkaasta artistista ja laulujen tekijästä. Selviää sekin, että Juha Tapio on epätäydellinen;) Selviää, että hänkin on tehnyt virheitä, eikä ole aina toiminut niin fiksusti kuin olisi voinut. Ja se on ihan hyvä. Liian hyvä ja täydellinen ihminen on rasittava. Kirja sopii mielestäni kaikille, jotka Juha Tapion musiikista pitävät. Laulujen ja levyjen nimiä vilisee tekstissä sen verran tiuhaan, että on suureksi eduksi, jos tietää edes suunnilleen millaisista kappaleista on kulloinkin kyse. Itseeni teki vaikutuksen se peräänantamattomuus, jolla Juha työtään tekee. Hän saa tehdä unelmiensa työtä, tietää sen ja osaa olla siitä kiitollinen. Minä en ole vielä tähän mennessä ollut mikään elämänkertojen ystävä. Tämäkään kirja ei tehnyt minusta mitään suurta elämänkerta-fania, mutta kirjan kohteen ollessa riittävän mielenkiintoinen, sen luki läpi helposti.

Tällaiset kirjasuositukset lauantai-iltaan. Taivaalta tulee edelleen jotakin töhnää. Saunassa on ainakin lämmintä, sinne siis.

Aprillipäivääkin vietetään tänään. Tuliko kukaan narratuksi? Minä en tietääkseni tullut, vaikka yrityksiä eri tahoilta on tullutkin:)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kesäajassa

Vaikka niitä tilanteita, jolloin tuntee itsensä tyhmäksi, on jo yhden päivänkin aikana lukuisia, niin siitä huolimatta vuodessa on kaksi ajankohtaa, jolloin tämä tunne on tavallistakin voimakkaampi: kesä- ja talviaikaan siirtyminen. Kun ensin syksyllä veivaa kelloja taaksepäin ja keväällä taas vastaavasti eteenpäin, ei hommasta oikein selvää järkeä löydy. Toimenpiteenähän kellojen siirto ei ole mikään tavaton, varsinkin kun nuo älylaitteet muuttavat omia aikojaan aikansa oikeanlaiseksi. Siinä ei vain ole mitään tolkkua. Kuten ei ole siinäkään, että minkä ihmeen vuoksi päivä tuntuu niin tavattoman lyhyeltä kesäaikaan siirtymisen jälkeen, vaikka olisin noussut ylös samaan kelloaikaan kuin normaalistikin? Silloinhan olen nukkunut vain tunnin vähemmän, mutta silti päivä tuntuu lyhyeltä. No, nyt eletään taas uutta aikaa ja siihen sopeudutaan. Aamut ovat hetken aikaa hämärämpiä, mutta iltaisin aurinko paistaa pitkään ja ei siihen mene kauaa, kun aamutkin valostuvat taas.


Postausväli venyi puoleksitoista viikoksi, kun elämä on vienyt mennessään. Tavallisen arjen lisäksi olemme juhlineet useana päivänä kahdeksan vuotiasta Nannaa ja vielä tänäänkin keitetään kakkukahvit. Siihen, että juhlitaanko synttäreitä yhdessä vai monessa erässä, löytyy varmasti useammanlaista mielipidettä. Itse kuulun siihen porukkaan, joka aivan mielellään jakaa synttäreitä monelle päivälle. Ehtii paremmin keskittyä vieraisiin ja yhteiseen olemiseen, kun tupa ei täyty kerralla aivan ääriään myöten. Maaliskuu onkin vilkasta synttäriaikaa, sillä meidän ydinperheen kahden synttärisankarin lisäksi tässä kuussa ovat vanhentuneet useammat laajemman perheen jäsenet ja lukuisat lasten kaverit. Lasten kaverisynttäreillä on hauska huomata miten vuosi tekee tehtävänsä: eteisessä olevien kenkien ja ulkovaatteiden kokonumerot kasvavat huimaa vauhtia, omatoimisuus lisääntyy, pituus on venähtänyt useita senttejä ja jotenkin on vain niin suloisen haikeaa katsoa miten kivoja ja reippaita koululaisia meillä on kylässä käynyt.


Koska pääsiäinen on tänä vuonna vasta huhtikuun loppupuolella, tämä hiihtoloman jälkeinen maaliskuu ja alkava huhtikuu, ovat tiiviisti arkista aikaa (monista synttäreistä huolimatta). Elämä on jotenkin niin selvää, kun jokainen tietää mitä tapahtuu. Aamun heräämisen ja illan nukkumaan menon välillä käydään koulussa, töissä, kaupassa, harrastuksissa, kavereilla. Päiviin ei kuulu mitään erikoista, mutta sitäpä se arki on, tavallista. Ja tätä tavallista talviaikaa eletään kesäajasta huolimatta ainakin siihen saakka, että lumet lähtevät lopullisesti. Sitten alkaa uudenlainen kevät ja kesään valmistautuminen omine hommineen.


Mukavaa kesäajallista pyhää kaikille!
Toivepostauksia on tulossa jahka saan mielessä pyörivät ajatukset niin kummiudesta kuin lasten nimistäkin näppäimille asti. Samoin viime aikoina luetuista kirjoista on kuvat otettuina, teksti vielä uupuu.