Koronapäiväkirja pe-su 24.-26.4.2020 " Uusi normaaliko?"

Tuuli on tuivertanut aika navakasti koko viikonlopun, mutta olipa vain mukava tehdä reipas kävelylenkki. Tuomissa silmut ovat siinä mallissa, että jos ilma vähän lämpiää, niin silmut puhkeavat. Olisihan se mukavaa saada ulos vihreää jo vaikka ensi viikolla.

Tuulen tuivertaessa oli hyvä miettiä asioita. Mietin kuinka tätä korona-aikaa on kestänyt jo reilusti yli kuukauden. Muistelin, että kuukausi sitten kaikki nämä rajoitukset ja uudenlaiset ohjeet arjessa elämiseen olivat mielessä koko ajan, eikä elämään tuntunut juuri muuta mahtuvan. Etäkoulussa ja -työssä oli vielä jonkinlaista uutuudenviehätystä ja oma mieli suhtautui kaikkeen uteliaisuudella. Jossakin mielen taustalla oli  myös toive siitä, että rajoitukset olisivat kohtuullisen äkkiä ohi ja elämä palautuisi kevään aikana takaisin entiselle mallilleen.

Tämän kuukauden aikana tästä rajoitusten täyttämästä etäelämästä on ainakin jossain määrin tullut uusi normaali. En tarkoita tällä sitä, että ihan tavattomasti tästä tykkäsin, mutta sopeutunut olen. Niin kuin sitä ihminen sopeutuu melkein mihin vain, kun vaihtoehtojakaan ei ole. Uutisten seuraaminen päivittäin ei tunnu enää niin tärkeältä maaliskuuun verrattuna. Käsien peseminen vähän joka välissä tulee melko automaattisesti, enkä enää odota, että tämä omituinen aika menisi nopeasti ohi. Aika, jolloin illat olivat täynnä erilaisia harrastuksia ja muita menoja, tuntuu kuuluvan johonkin aivan toiseen maailmaan, vaikkei siitä nyt niin pitkää aikaa edes ole.

Uudenlainen arki on siis muuttunut uudeksi normaaliksi. Ainakin vähäsen. Mutta sillä normaaliudella on seurauksensa. Itse ainakin olen huomannut, että oma suhtautumiseni esim. moniin rajoituksiin on höllentynyt huomattavasti siitä, mitä ne olivat kuukausi sitten. Kirjoittelinkin silloin aika paljon ajatuksistani lasten kaveritapaamisten suhteen. Soudin ja huopasin ja lopulta päädyin/päädyimme siihen, että emme eristäydy totaalisesti muusta maailmasta. Lapset ovat nähneet kavereitaan pihalla, pyörälenkeillä yms. Ei mitään suuria laumoja kerrallaan, mutta kuitenkin niin, ettei sosiaalinen elämä ole kokonaan kadonnut. Aluksi olin näistä pihakyläilyistä huolissani ja koin jonkinlaista huonoa omaatuntoa. Nyt huomaan tällaisten tunteiden kadonneen. On vain tämä hetki ja mikäli kaikki osapuolet ovat terveitä, niin olen iloinen siitä, että lapset saavat kaverin pihalle. Tänään kävin kolmessa kaupassa ennen kuin löysin fariinisokeria vappusimaan. Desifioin käteni jokaisessa mahdollisessa pisteessä mitä kaupoista löytyi, mutta en ajatellut asiaa sen kummemmin. Lapsille oli keväkengät hakusessa ja niitä metsästimme siinä samalla. Arjen on pyörittävä koronankin aikana.

Asumme alueella, joka ei ainakaan tilastojen valossa ole mikään koronapesäke. Luoko se harhaisen turvallisuuden tunteen? Toiminko kuitenkin vastuuttomasti? Oliko vappusima riittävä syy kulkea kolmessa kaupassa? Pitäisikö ottaa ryhdinpalautus koko elämään ja tiukentaa höllentynyttä linjaa?

En tiedä. Jälleen kerran en tiedä. Olisi mukava vielä joskus tietää edes vähäsen.

Onneksi minun ei tarvitse olla päättämässä mistään isoista asioista, kuten kesätapahtumista ja koulujen avaamisesta. Niissä neuvotteluissa minusta ei olisi mitään hyötyä kenellekään.

Uuteen viikkoon kanssamatkaajat! Toukokuu häämöttää jo aivan nurkilla.