lauantai 30. kesäkuuta 2012

Rutinaa ja jupinaa

Koska elämässä ei suurempia huolia ja murheita ole,
niin rutisenpa sitten aiheesta,
jolle en itse voi yhtään mitään: säätilasta.

Oikeastaan on täyttä ajan ja energian tuhlausta juputtaa säästä,
mutta en voi sille mitään,
että hitusen minua harmittaa tämä kuluneen kuukauden sää.
Jos ei sada, 
niin sitten on kylmä.
Tai sitten sekä sataa että lähes pakastaa.
Ja jos aurinko paistaa, 
niin samalla myös tuulee.

Liian usein ovat lelut lojuneet hiekkalaatikolla miten sattuu vain siksi, 
että ulkona on satanut liikaa.
Onneksi lapset eivät ole sokerista (niin kuin minä näytän olevan)
ja ovat ulkoilleet kylmistä ja märistä olosuhteista huolimatta paljon.
Mutta olisihan se ollut kiva ulkoilla erittäin paljon:)

Liian usein kukista on iloittu sisätiloissa. 
Mieluummin nauttisin niistä ulkona auringonpaisteessa.

Tällaista olisin toivonut enemmän. 

Tulipa turha kirjoitus.
Kiitos ja anteeksi!
Seuraavaksi lupaan valittaa jostakin sellaisesta,
jolle edes voin yrittää tehdä jotakin.

Rentoa lauantai-iltaa!

6 kommenttia:

  1. Yhdyn valitukseesi! Kesävaatteidenkin suhteen tuntuu koko kesä tähän mennessä vähän hukkaan heitetyltä ajalta. Aika vähän on tarjettu kesähepenissä liikuskella. Enemmän on ollut käytössä ihan pitkälahkeinen ja -hihainen linja. Mutta onneksi on kesää vielä jäljellä, josko tilanne vielä korjaantuisi. Ja tuo on onneksi totta, että lapset eivät niinkään moiti säätä vaan painavat vain menemään. Uima-altaasta meillä on kyllä haaveiltu ja kyselty koko alkukesä, että sen verran on kesäsäätä kaipailtu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei kukaan edes oo kyselly uima-altaan tai yleensäkään uimisen perään. Ovatkohan edes huomanneet, että kesää eletään...:) Tytöillä ois kiva pitää mekkoja, niitä kun meille on kertynyt paljon. Mutta paksut sukkahousut kesäkuussa (tai heinäkuuhan nyt jo onkin) tuntuvat vähän hassulta ajatukselta, vaikka niitäkin on käytetty.

      Poista
  2. Tuli tuosta Susannan kommentista mieleen se vanha puhkikulunut kesähitti "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." Takuulla tulee, ainahan niitä on jossain vaiheessa tullut. Mutta valitukseen voi silti yhtyä täysin. Töissäkin on paljon ärsyttävämpää olla sateella ja kylmällä, vaikkei ulkona pystyisikään olemaan. Kesävaatteet on pysyneet pinoissa hyllyllä. Eipähän tarvitse ensi kesänä(kään) ostaa uusia :) Lauantai-illan jatkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eivät kesävaatteet kyllä puhki kulu ellei nyt sitten iske joku megalomaanisen kuuma heinäkuu. Sekään ei kyllä oo kiva. Sellainen lämpötila, että vois lyhythihaisilla paidoilla hyvin kulkea ulkona ois just sopiva.

      Poista
  3. Toivotaan, että lämpenisi! Shortseja ehdittiin käyttää parina päivänä, ja sen jälkeen on täälläkin tallusteltu pitkissä. Eilen aamulla oli lämpömittarissa +7 ja melkein tuli pipoa ikävä. Lisää lämpöä kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin kaivettiin hanskat esille menneellä viikolla. Siis juhannuksen jälkeen! Toivottavasti teidän matka junalla sujui hyvin.

      Poista