tiistai 12. helmikuuta 2013

8 tykkäystä

Heivatut kudelmat-blogin (linkki löytyy sivupalkista) MariJ oli kuvannut 8 asiaa, 
joista tykkää.
Haasteen sai napata mukaansa kuka halusi, 
joten minä nappasin ja tässä olisi nyt minun 8  "tykkäämis-asiaa" 
epämääräisessä järjestyksessä.
Tein tästä tarkoituksella aika pinnallisen, 
joten siksi alla oleva kuvakollaasi ei sisällä kuvia perheestäni, 
syvimmistä haaveistani tai elämänkatsomuksestani.

1. kuva - kaikki hyvä syötävä

Olen toivoton herkkusuu
Olipa kyseessä sitten suolainen tai makea herkku, 
mikään ei ole vielä syömättä jäänyt. 
Tykkään leipomisesta enenmmän mitä ruuanlaitosta. 
Nykyisessä elämäntilanteessa valmiiseen pöytään istuminen on ylellisyyttä. 
Olen myös tunnesyöjä: 
hyvällä tuulella on mukava syödä ja huonolla tuulella tarvitaan suklaata.

2. kuva - omakotiasuminen

Lumityökuva edustakoon yhtä puolta omakotiasumisessa. 
Vaikka omakotitalossa asuminen tuo tullessaan sellaisia töitä ja huolia, 
joita ei esim. kerrostalossa asumalla ole, 
valitsen siitä huolimatta omakotitalon. 
Olen mielestäni onnekas, 
että löysimme perheellemme mukavan kodin puron varresta. 
Olen asunut elämässäni myös rivi- ja kerrostaloissa, 
joten vertailupohjaa toisenlaisiin asumismuotoihin löytyy.

3. kuva - joulu

Luultavasi jokaiselle, 
joka on blogiani seurannut viime vuoden loppupuolella,
 ei ole mikään yllätys, että tykkään joulusta. 
Tykkään haaveilla ja suunnitella joulua jo alkusyksystä, 
tykkään jouluvalmisteluista ja tietenkin itse juhlasta.
Joulu on mukavaa aikaa.

4. kuva - pihalyhdyt

 Suunnilleen lokakuun loppupuolelta loppiaiseen 
meidän pihallamme palaa lähes tauotta kynttilä tai kynttilöitä.
 Pihalyhdyt löytävät paikkansa samoihin aikoihin,
 kun haravoimme lehtiä ja laitamme pihaa talvikuntoon. 
Siinä vaiheessa, kun päivälläkään ei ole enää kunnolla valoisaa,
 on ihanaa kun ikkunasta ulos kurkistaessa näkee lyhtyjen tuikkeen. 
Toisinaan olen saanut viestiä ohikulkijoilta, 
että pihalla tuikkivat valot ovat näyttäneet näteiltä ja jouluisilta 
myös talomme ohi kulkevien lenkkeilijöiden 
ja muiden tiellä liikkujien silmiin. 
Sellainen palaute on tuntunut todella hyvälle:)

5. kuva - elävä tuli
Virtaavaa vettä, nukkuvaa lasta ja elävää tulta voisi katsella loputtomiin.
Elävässä tulessa on jotakin ikiaikaista, alkuperäistä ja rauhoittavaa.

6. kuva - kirjat
"Lukeminen kannattaa aina".
Siitä lähtien, kun ensimmäisellä luokalla opin lukemaan, 
olen myös lukenut. 
Paljon.
Lukeminen avaa ovia sellaisiin maailmoihin, joihin ei muuten pääse.
Kuvan kirja ei välttämättä edusta mielikirjaani, 
mutta muutakaan kirjakuvaa ei löytynyt.
Unelmieni talossa olisi yläkerta, 
jossa olisi iso aula, 
jonka seiniä kiertävät kirjahyllyt suorastaan notkuisivat kirjoista:)

7. kuva - puusauna
Saunominen on mukavaa. 
En välttämättä viihdy saunassa pitkään, 
mutta pienikin hetki rentouttaa, virkistää ja rauhoittaa. 
En ole sähkösaunaa vastaan, 
mutta jos valita saa, niin valitsen puusaunan. 
On ihanaa istua lauteilla hämärässä, 
kun ainoa kuuluva ääni on tulen humina ja rätinä kiukaan pesässä.

1/4 kahdeksannesta kuvasta - talvi

2/4 kahdeksannesta kuvasta - kevät
3/4 kahdeksannesta kuvasta - kesä
4/4 kahdeksannesta kuvasta - syksy
Ei yhtä ilman toista, eikä kolmatta ilman neljättä. 
Vaikka syksy onkin ehdottomasti se lempivuodenaikani, 
en halua erottaa näitä neljää vuodenjaksottajaa toisistaan. 
Jokaisessa omat hyvät ja vähän ikävämmät puolensa. 
Suuri rikkaus ja ilmaiseksi meille kaikille.

Tämän haasteen saa napata mukaansa kuka haluaa, niin kuin itsekin tein.
 Mielelläni tulisin kurkkaamaan mitkä ovat sinun 8 tykätyintä asiaa, 
joten jätä merkki kommentteihin, niin tulen katsomaan.

6 kommenttia:

  1. Mää arvasinkin, että jos joku nappaa tämän haasteen mukaansa, niin se olet sinä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mää arvasin, että sää arvaisit näin:)

      Poista
  2. Täytyypä oikein miettiä mitkä itse rankkaisin 8joukkoon.Ristikkojen täyttö,lehtien perusteellinen lukeminen,käsityöt eri muodoissaan,eläinten hoito,blogien lukeminen nykyään,lastenlapset tietty,TV:n jotkut määrätyt ohjelmat,tukihenkilötoiminta ,ym.Meillä on toki jokaisella omat mieltymyksemme ja se on elämän rikkaus,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli mukava miettiä ja samalla yllättävän hankalaakin. Pitäisi tehdä parin vuoden päästä uudestaan ja katsoa onko mieltymykset vaihtuneet. Mulla tuo herkuttelu kyllä taitaa pysyä pinnalla vuodesta toiseen.

      Poista
  3. Kiva haaste! Jospa saisin aikaiseksi, teen tämän. Paino tässä konditionaalimuodossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluusti tuun kurkkaamaan, mitkä ovat sun 8 tykättyä asiaa. Käyn mää kyllä muutenkin sun blogias kurkkimassa tuon tuostakin:)

      Poista