sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tuluvaa kotokylällä

Vesi virtaa nyt yli äyräidensä,
niin kuin aina keväällä.

 Oma kotimme, vaikkakin se sijaitsee puron varresa, 
on sen verran korkealla,
ettei tänne tulvat yllä.
Eilisellä kävelylenkin tapaisella kävin pienen kierroksen 
ja tarkastelin samalla lähistön vesitilannetta. 

 Joki ei mahdu uomaansa, eikä oikein purokaan.
Pellot saavat osansa irronneista jäälautoista
ja vesi virtaa hurjaa vauhtia.
Olen täällä ennenkin kirjoitellut,
että virtaavaa vettä vain jotenkin juuttuu katselemaan.
Siitä ei saa silmiään irti.
Sillalla seisoessa ja kevään tuoksuja haistellessa 
tulee hyvin voimakas "minä elän sittenkin"-olo.

 Paikoin joki on jo aivan sula,
mutta sitten jäät toppaavat yhteen paikkaan.
Kun tuo edessä oleva "jääpato" (ei se mikään oikea jääpato ole) 
lähtee liikkeelle,
laskee vesi tuossa meidän pihan vierustaa kulkevassa purossakin lähes silmissä.

Kuusen oksat odottavat, että aurinko lämmittäisi vielä hetken 
ja sitten alkaa uusi kasvu.
Kevät tuli lopullisesti ihan yhtäkkiä.
Kuin varkain.
Tai siltä minusta ainakin tuntuu.
Osuutensa voi tietenkin olla sillä,
että viime viikon vietin lähes kokonaan sisätiloissa. 

Kaikki kasvu on vielä alkutekijöissään, 
paitsi se yksi vihulainen...
nokkonen nimittäin,
virittelee juurikasvuaan ainakin täällä meillä oikeinkin innokkaasti.
Minkähänlainen talvi se pitäisi olla, 
että mokoma kasvi edes hidastaisi kasvuaan?
Mikään sitä ei kyllä pysäytä.

Nokka kohti uutta viikkoa!

7 kommenttia:

  1. Lumi tosiaan sulas ennätysvauhtia ja monet vanhat ihmiset ovat sanoneet,etteivät muista noin nopeaa lamenlähtöä juurikaan olleen.Kasvu lähtee pikkuhiljaa käyntiin ,riippuen onko yöpakkasia vielä ja kuinka kovia.Pyhäjoella on kova tulva ja äsken ennustivat uuden aallon olevan tulossa.Kyllä harmittaa niiden puolesta joiden kodit kastuivat ja ovat taas vaarassa.Joki on arvaamaton kaveri näin keväällä.Sitä ei sellaiset arvaakaan,joiden koti on kaukana joesta.Varsinainen näytelmä lähes joka kevät.

    VastaaPoista
  2. Täältä olen seuraillut tuota hurjaa tulvaa, joka Pohjanmaalla on valloillaan, mm. Pyhäjoella on ollut vetiset olot. Hurjaa! Luonnon voimat ovat kyllä mahtavat, ja niiden edessä ei pienet hiekkasäkit auta.

    Toivotaan kuivahtavaa alkavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista

  3. Vedet ovat tosiaan liikkeellä. Pyhäjoki on päässyt oikein ykkösotsikoihin uutisissa. Täällä joen yläjuoksullakin on ollut jääpatoja, mutta ei varsinaista hätätilaa kuten Pyhäjoen taajamassa. Oulaistenkoski virtaa leveänä kohisten ja jäitä menee merta kohti kaiken aikaa. Samalla koski kivineen jauhaa lauttoja pienemmiksi. Kävimme lauantaina mökillä puutöissä ja varsinainen Pyhäjärvi oli vielä täysin jäässä. Eihän ne järven jäät lähdekkään liikkeelle kuten joessa, vaan sulavat paikalleen. Näin se käsä tulee rymisten. Hyvä niin.

    VastaaPoista
  4. Kovasti näyttä vettä olevan sielläkin kotokylän joessa. Savolaiset eivät tiedä tulvista mitään, kun järvestä ne vain yksi kaunis päivä katoavat ilman sen kummempaa rytinää. Lämpö tekee tehtävänsä ja antaa lumipeitteelle kyytiä, kiva juttu se. Virtaa viikkoon!

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas kommenteista kaikille!

    Ei käy kateeksi ketään, jonka koti on jäänyt tulvan saartamaksi. Pyhäjoen tulvatilanteesta oli suorastaan pelottavia juttuja lehdessä, kun jäämassat olivat lähestulkoon vyöryneet pihaan. Kotokylän tulvatilanne näyttää olevan jo kovasti rauhoittumaan päin. Puronkin vesi on laskenut jo huimasti.

    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Kyllä puron varren ja joen tulvatilanne kiinnostaa aina täällä kauempanakin asuvaa. Täytyy soittaa ja kysyä, että mille rannan rappuselle vesi tällä kertaa on noussut.

    VastaaPoista
  7. Mukava kuulla, että "tulvatiedotukset" kiinnostavat:) Toivottavasti tulvavesi ei oo vienyt rappusia mennessään.

    VastaaPoista