tiistai 4. maaliskuuta 2014

Ajatukset puutarhakalusteisiin

Onko liian aikaista ajatella puutarhakalusteita?
Tai pikemminkin niiden puutteellisuutta.
Meillä on vuosikausia ollut se tilanne,
että kesällä on mukava grillata ja syödä ulkona,
mutta pöytätila loppuu aina kesken.
Puutarhapöytä meiltä löytyy,
mutta se on niin pieni, 
ettemme mahdu edes pelkän perheen kesken 
sen ympärille syömään puhumattakaan siitä, 
että meillä olisi grillausseuraa ydinperheen lisäksi 
(ja aika usein sitä myös on).

Puron varren isäntä on raivannut viime aikoina puulatoa ja autotallia.
Raivauksen tuloksena löytyi kaikenlaista käyttökelpoista tavaraa,
lisäksi varastoja täydennettiin hieman kaupasta 
ja siitä se ajatus sitten lähti:

Nyt mahdutaan yhtä aikaa syömään.
Enää puuttuvat penkit ympärille,
mutta eipä tuolla pihalla ihan vielä mikään 
täydellinen grillaussääkään ole,
joten hyvin ehtii:)

Hyvää hiihtoloman jatkoa kaikille,
joilla sellainen on!
 Itse olen täällä pitänyt Puron vartta asuttuna 
Nellyn kanssa töitä tehden.
Illalla kotiin palautuu kolme hiihtolomamatkaajaa 
ja huomenna vielä viimeiset kymmenen varvasta.

Ylin kuva kertoo tämän hetkisen lumitilanteen.
Alempi kuva on otettu aiemmin helmikuussa...

8 kommenttia:

  1. Mää tein iha saman havainnon ku kahtoin täysin sulaa terassia että kohtaha vois vaikka puutarhakalusteet hakia esille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin auringon paistaessa tulee tunne, että oispa mukavaa lekotella hetken aikaa puutarhatuolissa.

      Poista
  2. Kyllä tuon pöydän ääressä kelpaa isommankin porukan nauttia grillin antimista. :) Mulla on joku sisustus/remonttikärpäsen purema. Olisi kiva myydä liiat huonekalut pois, tulisi tilaa. Samalla voisi seinissä olevat naulanreiät paikata ja sutia vähän maalia. Mähän en ole koskaan remontoinut mitään, jos yhtä eteisen seinän maalausta ei lasketa. Mistä tällaisen pureman oikein voi saada? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mää olen myös aika huono kaikenlaisessa remontoimisessa. Mutta tekemällä oppii ja sitä rataa. Nyt on kevät, niin jospa tuolla ulkona on lennellyt jo jonkinlaisia remonttikärpäsiä:) Ei muuta kuin hommiin.

      Poista
  3. No nyt mahtuu koko puron varsi pöydän ympärille eikä sitä mikään pieni puhuri pistäkään nurin! Kiva varmaan saada kaikki varpaat kotiin, vaikka rauhallisemmissakin päivissä on epäilemättä puolensa :) Vesisade jatkuu ja alkuviikolla sataneet lumet ovat jo nestemäisessä muodossa matkalla maan poveen. Hurraa mikä sää. Mukavaa huomenna alkavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut mukava,kun koko porukka oli jälleen koolla. Vahvistusta porukkaan saatiin lasten nuorimmasta tädistä, joka oli meillä muutaman päivän.

      Poista
  4. Hieno pöytä! Kätevältä isännältä onnistuu näköjään myös huonekalupuoli :) Ja näyttääpä pöytä olevan vallan jykevä laatuaan. Nyt alkaa heti tulla ikävä kesää ja grillauskelejä... Onneksi kevät näyttää tulleen tänä vuonna varhain. Hiihtolomaviikko oli täälläkin lähinnä vesihiihtoviikko. Mutta toisaalta: ei ole kylmää eikä lunta. Kaikessa on puolensa. Iloista lomaviikon loppupätkää kaikille perheen lomailijoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eipä ole tosiaan paljon hiihdelty tänä hiihtolomana. Saappaat ovat olleet käytännöllisimmät kengät koko viikon. Pöydän ei pitäisi nitkua eikä notkua mihinkään suuntaan. Nyt vain grillauskelejä odottamaan, että päästään testaamaan uusi pihakaluste oikein käytännössä.

      Poista