lauantai 1. maaliskuuta 2014

Helmikuun haaveilut

Helmikuun viimeinen päivä.
Oli siis eilen.
Ja Kalevalan päivä myös.
Poikkeuksena aikaisempiin kuukausikatsauksiin,
ajattelin listata tähän joitakin ajatuksia,
mitä minulle tulee mieleen kirjallisuudesta,
Kalevalan päivän kunniaksi.
Helmikuun kirjaimilla tietenkin.


H - harrastus
Lukeminen on ollut rakas ja tärkeä harrastus itselleni lähes aina. 
Kirjat ovat avanneet ovet maailmoihin, 
joihin ei muuten pääsisi.
Monet sanovat, että lasten ollessa pieniä, 
ei lukemiselle jää aikaa.
Minulle imetyshetket ovat tarjonneet aina mahtavan tilaisuuden lukemiseen.
Ja varmaan olen sitten jättänyt jotakin tähdellisempää tekemättä,
kun lukemiselle onnistuu napata pieniä hetkiä viikon aikana vähän sieltä ja täältä. 

E - esikoiskirja
Kuuluu kastiin "saahan sitä hullujakin haaveilla".
Mutta jossakin tuolla takaraivossa se ajatus tykyttää,
että vielä jonakin päivänä näkisin jotakin kirjoittamaani painetussa muodossa.
Siihen asti saa tämä blogi riittää.

L - lehdet
Päivittäinen sanomalehti kuuluu arjen ylellisyyksiin.
En sano, ettenkö tulisi toimeen ilman sitä,
mutta on se vain niin mukava avata lehti, 
ottaa kuppi kahvia ja unohtaa hetkeksi kaikki muu.
Toistaiseksi en pysty ajattelemaan, 
että lukisin lehteni joltakin ihme lukulaitteelta.

M - Montgomery
L.M.Montgomery kuuluu edelleen suosikkikirjailijoihini.
Ala-asteikäisenä luin ensimmäisen kerran hänen kirjoittamansa Anna-sarjan
ja siitä lähtien olin koukussa.
Olen lukenut Anna-kirjat noin 20 kertaa elämäni aikana.
Ihania, viattomia tyttökirjoja.

I - irtiotto
Kirjallisuus tarjoaa minulle ennen kaikkea irtioton arjesta.
Usein kaipaan totaalista "aivot narikkaan"-lukemista,
toisinaan runot puhuttelevat syvästi 
ja välillä todellisuuteen pohjautuvat kirjoitelmat antavat uutta näkökulmaa.
Kaikenlaista lukemista tarvitaan.

K - Kunnas
Mauri Kunnas.
Mainio piirtäjä ja tarinoiden kertoja.
Olen kerännyt hänen kaikki lastenkirjansa.

U - ulkomaankielinen kirjallisuus
Olen huono englannissa ja vielä huonompi kaikissa muissa kielissä.
Luen mieluiten suomeksi ja pidän erittäin tärkeänä sitä,
että jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus lukea 
mitä tahansa kirjallisuutta omalla äidinkielellään.

U- urheus
Eli rohkeus.
Kirjoittamiseen liittyy mielestäni suuri annos rohkeutta.
On pelottava ajatus lähettää oma "tekeleensä" maailmalle,
kun ei voi yhtään tietää millaisen vastaanoton se saa.
Kun kirjoitettu teksti on julkaistu,
se on julkista riistaa kaikille,
eikä kirjoittaja voi enää mitenkään kontrolloida siitä saatua palautetta.
Jotakin samaa on blogin kirjoittamisessa,
mutta tätä voi tehdä myös omaan tapaani aika anonyymisti,
joten kyse ei ole ihan samasta asiasta.
Omilla kasvoilla bloggaaminen on sitten eri asia.
Minusta ei siihen olisi.
Tällaisilla ajatuksilla polkaistaan maaliskuu käyntiin.
Ensimmäinen virallinen kevätkuukausi,
vaikka aika keväiseltä täällä on vaikuttanut jo pidemmän aikaa.

12 kommenttia:

  1. Näistä kolahti eniten haave omasta kirjasta ( elinikäinen haaveeni , jotain pientä olen nuorena julkaissut , mutta se on se iso juttu. ) ja nuo Anna- kirjat <3 iki- ihanat !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajatus omasta kirjasta on todella kutkuttava. Aika näyttää...
      Ja Anna-kirjoja ei voi ylistää liikaa:)

      Poista
  2. Mun suosikkeihini kuuluu myös Kunnas, mutta ei Mauri vaan toinen Kunnas - arvaat varmasti, kuka? :) Näin kalevalanpäivän jälkimainingeissa täytyy muuten kysyä, ootko ite lukenut Kalevalan? :) Koirien Kalevalaa ei lasketa. ;) Mää kuuntelin sen tässä jokin aika sitten äänikirjana, ja kyllä se kieli vaan on semmoista, että se tempaa mukaansa ja vähän tuppaa huvittamaankin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei Mauri, niin oiskohan sitten Kirsi? Vai oliko se Kirsti? Nyt täytyy tunnustaa, etten ole lukenut koko Kalevalaa. Osia sieltä täältä olen lukenut ja yläasteella tein muistaakseni äikän esitelmän Kalevalan sammosta. Mutta ehdottomasti Kalevala kuuluu siihen "nämä täytyy joskus lukea"-listaan. Äänikirjana voisi olla aika toimiva paketti.

      Poista
  3. En ole Donnerin ihailija,päinvastoin,mutta hänen suuhunsa on pantu hyvä lause:Lukeminen kannattaa aina.Allekirjoitan sen täysin.Miten sitä selviäsi elämästä täysipäisenä,jos ei saisi lukea.Nykyihmiset eivät enää välttämättä tilaa sanomalehtiä itselleen ja sitä en oikein jaksa ymmärtää.Päivän ehdottomin kohokohta on avata uunituore sanomalehti ja kellahtaa mielipaikalleen ja uppoutua lehden maailmoihin.Sitä hetkeä en haluaisi elämästäni menettää.Olisi kamala rangaistus ,jos näkö huononisi siihen pisteeseen,ettei enää voisi lukea.No ,nyt vielä kaikki hyvin ja siitä nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi äänikirjojen valikoima lisääntyy koko ajan huimaa vauhtia. Siinä oiva apu heille, joiden näkö ei salli lukemista tai muuten vain on hankalaa syystä tai toisesta tarttua kirjaan.
      Donnerista viis, lukeminen todella kannattaa aina:)

      Poista
  4. Olet kuin minä <3 Rakastan runoja ja tuota Anna-sarjaa :) Enkä myöskään osaisi blogata "kasvoillani",vaikka tokihan blogini lukijoissa on niitäkin,jotka minut tuntevat,mutta kuitenkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että Anna-faneja löytyy useampiakin:) Omilla kasvoilla bloggaamista tulee mietittyä aina välillä, mutta toistaiseksi olen päätynyt aina tähän samaan, että jatkan jo valitulla linjalla. Osa lukijoista tuntee minut muutenkin ja he osaavat lukea joskus rivien välistä sellaistakin, mikä ei muille aukea. Näin on hyvä, ainakin nyt.

      Poista
  5. Mukava, "yhden aiheen" kuukausiraportti. Saakohan Anna-sarjaa DVD:nä..? Se oli tosi mukava sarja, vaikken kirjoja ollut vielä silloin lukenut. Mukavaa hiihtolomaviikkoa sinne, erilainen viikko vaikkei sulla taida lomaa ollakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, Annat on dvd:nä ja ne löytyvät myös täältä Puron varresta. Samoin sinne, hyvää erilaista viikkoa. Kyllä se hiihtoloma näkyy ja tuntuu, vaikkei itse varsinaisesti lomailisikaan.

      Poista
  6. Täällä kans yksi, joka on Donnerin lausahduksen takana. Lukeminen avartaa maailmankatsomusta ja on rentouttavaa. Äänikirjat ovat pitkillä automatkoilla mukavaa ajanvietettä, kokemusta on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjoja kannattaa kyllä suosia ja varmasti ovat monien automatkojen virkistäjiä.

      Poista