sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Iiiik, hiiriä!

Se tunne,
kun aamyöstä heräät johonkin ääneen
ja tajuat, 
että se ääni tulee jostakin elävästä olennosta.
Jostakin pienestä.
Se ei ole mukava tunne.


Mikä siinä onkin,
että jokin niin pieni ja sinänsä aivan viaton eläin,
voi aiheuttaa niin paljon puistatusta.

Hiiret kuuluvat metsiin ja pelloille.
Eivät minun huusholliini.


Viime syksyn saldo oli yksi pihalle hätistetty päästäinen
ja yksi hiiren roikale,
joka koki kohtalonsa tyttöjen huoneessa hiirenloukuissa.
Ja siitä lähtien olen korvat höröllä kuunnellut hiljaisen talon ääniä.
Onneksi muita kutsumattomia vieraita ei ole kuulunut eikä näkynyt.

"Juoksee metsähiiroset, ruohonkorsilla.
Kiire, kiire, kiire on pikkujaloilla.
Viuhaa viikset, heiluu häntä,
työtä paljon on.
Juosta alla sananjalkain touhu loputon."


Kuvien hiiret ovat kuitenkin vallan vaarattomia.
Mummu on niitä kutonut 
ja aikamoisia velikultia ovatkin:)

14 kommenttia:

  1. Ihania hiirulaisia! :) Aatteleppa, että jotkut pitää hiiriä tai muita mitä-lie-jyrsijöitä jopa lemmikkinä. Onhan ne tietty vähän eri asia kuin joku ulkoa tullut ja kaikenlaisia tauteja kantava otus. Me muuten katsottiin eilen illalla Bernard ja Bianca -elokuva, hiiret tuntuvat sen ansiosta varsin sympaattisilta olioilta. :) Siinäkin kyllä oli hassua se, että ilkeä pahis pelkäsi pikkuruisia hiiriä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei oo ihan mun mielilemmikki tuo hiiri. Tai sitten sen pitäis pysyä visusti omassa häkissään. Voin kertoa, ettei oo kovin kiva tunne, kun tajuaa päästäisen juoksevan keittiön lattialla... ja mun mielestä hiiri ja päästäinen on käytännössä ihan sama asia: pieniä, karvaisia, hännällisiä, vikkeläjalkaisia

      Poista
  2. Hiirulaiset, kudotut, ovat valloittavia ja nyt meilläkin asustelee kolme "Hilleviä". Kiitos äitille kutomisesta! Kiva ulkoasu blogilla ja nyt tuli näkyviin taas kaikki kommentointiruudutkin. Eipä uskoisi, että puron kuva on maaliskuulta (vai peräti helmikuulta). Räystäät tippuu ja tintit laulaa, ou jee. Mukavaa viikkoa ja Nellylle terveisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuva on helmikuulta ja ei todellakaan uskoisi, kun sitä katsoo. Mukavaa viikkoa sinnekin. Nelly kiittää terveisistä.

      Poista
  3. Huh! Hiirulaiset ovat kyllä mukavimmillaan juuri tuollaisina pehmohiirulaisina, ei tuhojaan tekevinä otuksina, vaikka ihan söpön näköisiähän nekin on. Hienoja hiirulaisia mummu taas tehnyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, hiirulaiset pehmoversioina tai sitten mahdollisimman kaukana sisätiloista.

      Poista
  4. Mää en oo tainnu ikkää joutua tilanteeseen, että oikiasti ois pitäny peliätä että hiiriä on talosa.. mää varmaa oisin juossu kilijuen pakohon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teki mieli kiljua, mutta lasten vuoksi en voinut. Teillä on kuitenki Savu, joka ehkä vois omalta osaltaan pitää hiiriä loitolla.

      Poista
  5. On sillä mummuliinilla käsityöpeukalo kohallaan, kun tuollaisia monimutkaisia taideneuloksia loihtii. Ei kyllä meikäläiseltä onnistuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei onnistuis minultakaan. Mummu teki kyllä nätin hiiriperheen, joista osa on jo matkannut Savon maille asumaan:)

      Poista
  6. mummu metsän takaa4. maaliskuuta 2014 klo 9.11

    Ihanat hiiret on mummu taas kutonut nuo ei jokaiselta syntyiskään et kateellisina vain katotaan kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämmöiset hiiret olivat kyllä tosi söpöjä. Ne olivat meillä vain "lainassa" kuvaamista varten ja osa on jo matkannut uuteen kotiin. Tosin pikkulinnut ovat laulaneet, että joku näistä voi näkyä meillä myöhemmin tässä kuussa pysyvämminkin:)

      Poista
  7. ihania hiirulaisia!Joskus aion vielä itelleni hommata gerbiilejä,joita meillä pari vuotta sitten oli.Suloisia otuksia ja pahvin tuhoajia,allergian takia piti niistä luopua..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole mitään lemmikkejä myöskään. Lapset ovat vielä liian pieniä niistä vastuuta kantamaan ja minä en jaksa...:D

      Poista