tiistai 1. huhtikuuta 2014

Arkikuvahaaste 1/5

 Sain Heivatut kudelmat-blogin MariJ:ltä haasteen 
blogata viitenä päivänä viisi kuvaa arjestani. 
Kiitos haasteesta!
En vielä tiedä tulenko bloggaamaan viitenä peräkkäisenä päivänä,
katsotaan miten aika ja rahkeet riittävät,
mutta jollakin tahdilla luvassa on viisi kuvaa viitenä päivänä 
Puron varren tavallisista puuhista.

Tämä päivä poikkesi normaalista tiistaista siinä,
että vietin sen pelkästään omien lasteni kanssa.
Nuorimmainen on kuumeessa,
joten en voinut tehdä töitä tänään.
Keittiön "aamuraivausta" suorittaessani 
Nanna innostui tekemään Emmyn joululahjaksi saamaa palapeliä.
Pyykinpesu on yksi suosikki kotitöistäni.
On mukavaa laittaa puhtaita vaatteita kuivumaan ja 
taitella ne sitten kuivina kullekin omiin pinoihinsa.
Pyykinpesua riittää melkein joka päivälle.
Keittiö on meillä se paikka, jossa on oikeastaan koko ajan joku.
Lapset tykkäävät touhuta pöydän ääressä omia juttujaan samalla,
kun laitan ruokaa, täytän astianpesukonetta tms.
Välipalan syönti hoituu siinä samalla.
Yksi täysin odottamatonkin asia mahtui tähän päivään.
Postilaatikosta löytyi Trendi-lehti.
En ole kyseistä lehteä tilannut ja jokainen,
joka tuntee minut "livenä" ymmärtää varmasti miksi en.
PeePee ja sana trendi, eivät kohtaa millään tasolla.
PeePee on kaikkea muuta kuin trendikäs, muodikas ja näyttävä.
Siksi en ymmärrä, miksi tästä lehdestä tuli näytenumero.
Luultavasti minulle on joskus tullut saman kustantajan joku muu julkaisu.
Ei oikein iske minuun tämä lehti.
Ja viides ja viimeinen kuva on tyypillinen tiistai-illan kuva.
Partiossa vierähti tämäkin tiistai-ilta,
niin kuin melkein joka viikko.

Huomenna sairastuvan pyörittäminen jatkuu.
Meillä on hassu pieni kuumepotilas,
joka on varsin hyväntuulinen,
mutta lämpöä riittää.

Haasteeseen kuului, että joka päivä haastetaan mukaan joku bloggaaja.
Tämä haaste on mennyt jo monelle sellaiselle bloggaajalle,
jolle sen olisin itsekin laittanut,
joten en haasta mukaan ketään nimeltä mainiten.
Toivon, että joku nappaa tämän haasteen mukaansa 
ja jättää siitä kommenttilaatikkoon merkinnän, 
niin voin tulla sitten kurkkaamaan 
millaisia kuvaviisikoita on napattu tavallisesta arkipäivästä.



4 kommenttia:

  1. Ahaa, ihmettelinkin, että miten sinä kesken työpäivän ehdit jättää blogiini kommenttia, mutta nyt sekin selvisi. Pikaista paranemista kuumepotilaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuumeilu jatkuu, mutta jospa se tästä vähitellen asettuisi.
      Blogin päivittäminen tai muiden blogeihin kommentointi tarkoittaa, ettei mulla silloin ole "lainalapsia" täällä. Harrastaa voi työpäivän jälkeenkin. Arvelinkin, että sää mietit, että miten mää niin "epätavalliseen" aikaan kommentoin:)

      Poista
  2. Olipas täällä monta mukavaa postausta! Mielenkiintoinen arkikuvahaaste. Arjesta voisi kyllä saada montakin hyvällä tavalla arkista kuvaa. Olisinkohan jossain nähnyt jopa jonkin valokuvakilpailun tällä teemalla.

    Pikaista paranemista potilaalle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, potilas alkaa olla tolpillaan.
      Minusta tuntuu, että minäkin olen joskus törmännyt kilpailuun, jossa aiheena arkikuvat tms. Kyllä sellainen kisa varmaan oikeastikin on ollut olemassa, jos meillä molemmilla on siitä muistikuva😊 Arkisessa elossa on ainesta vaikka mihin, vaikka onhan siinä myös paljon niitä samoja, päivästä toiseen toistuvia juttuja. Hyvää viikon jatkoa sinne teille!

      Poista