keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kesä edessä, eskari takana

nimittäin meidän Emmyllä,
joka aloitti tänään elämänsä ensimmäisen kesäloman.
Aamulla kouluun lähti aika haikealla mielellä oleva neitokainen,
joka on tykännyt eskarivuodestaan mahdottoman paljon.
Eskari saisi kuulemma jatkua vielä vaikka toisenkin vuoden,
niin kivaa sielä on ollut.

Vuoden aikana pienestä ja arasta tytöstä 
on kasvanut reipas ja tunnollinen koululainen 
(ei kai se ole omakehua, jos toistaa opettajan sanoja?).
Kasvua on tapahtunut niin ulkoisesti kuin sisäisestikin.
Äidin mieli on kiitollinen kuluneesta vuodesta.
Kaikki meni hyvin ja nyt edessä on ansaittu kesäloma.

Puron varresa kesät ovat yleensä menneet hyvin tavallisissa puuhissa.
Nytkään meillä ei ole kalenterissa mitään maata mullistavia 
suunnitelmia tai pitkiä lomareissuja. 
Tehdään arkisia juttuja ja ollaan paljon ulkona.


Se tuntuu hyvältä, 
ettei iltaisin tarvitse niuhottaa nukkumaamenoajoista 
ihan niin paljoa kuin kouluaikaan. 
Silloin meillä on käytännön pakosta 
aika tiukatkin takarajat nukkumaan menemiselle. 
Ne rajat on ollut pakko asettaa, 
koska muussa tapauksessa vastassa on aamu, 
jolloin kaikki kiukuttelevat, vetelehtivät 
ja melkein myöhästelevät.
Pahin mahdollinen aloitus päivälle.
Ja tuskin meillä "nutturan höllentämisestä" 
huolimatta valvotaan kovinkaan myöhään.
 Kun päivällä on touhu ja tohina päällä,
uni tulee illalla luonnostaan.


Huomenna vietetään helatorstaita.
Luvassa ammattiin valmistuvan juhlintaa.
Kasperilla edessä vielä kaksi kouluaamua 
ja tokaluokka on sitten käytynä:)

Autotallissa ulvoo teollisuusimuri.
Se tarkoittaa, 
että lattian hajotus on tehty ja edessä on jotakin muuta...

4 kommenttia:

  1. Niinpä se meilläkin oli eilen eskarilaisen viimeinen päivä eskarissa,syksyllä sitten koulun penkille :) Tämä torstai on menny ihan vaan löhöillessä ja sadetta pijellessä...Onneks saa kohta aamuisin nukkua pitempään,sitä ootellessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei aamuisin varmaan kovin paljon pitempään nukuta kuin kouluaamuinakaan, mutta se tuntuu mukavalle, ettei tarvitse tuijottaa kelloon ja sen mukaan patistaa väkeä pukemaan, pesemään ja syömään. Nyt ei haittaa, vaikka pyjamat päällä lojuttaisiin vähän pitempäänkin. Hyvää kesälomaa teidän koululaisille!

      Poista
  2. Mulle kesäloma tietää ehottomasti sitä että mun unirytmi kääntyy aivan päinvastaseksi! Viimekesänä mää tajusin, kuin ihanaa on alakuyöstä talon hilijennettyä pötköttää sängyllä ja kuulla ikkunan läpi linnun laulua ja kahtua ilta-auringon paistetta <3 se on elämää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltayöt on ihania, kesällä varsinkin. Mää tykkään saunata myöhään ja sitten istua takapihan terassilla ja kuunnella alkuyön ääniä:) Toisaalta, kesäaamutkin on mahtavia. Että eipä sitä oikein voi nukkua missään välissä:D

      Poista