maanantai 22. syyskuuta 2014

Maanantai

On taas mielikuvitus huipussaan näiden otsikoiden kanssa...
Mutta jos päivään ei liity mitään suurta ja tavatonta,
eikä edes mitään pientä ja viatonta,
niin olkoon tämä päivä sitten ihan tavallinen maanantai.
Hyvä alku viikolle tämäkin.

Aamulla sai ensimmäistä kertaa tälle syksylle 
hakea ihan tosissaan väelle lämmintä päälle. 
Tuuli tuiversi ja pyöritti hauskasti lehtiä pihalla, 
aurinko paistoi, mutta samalla oli kylmä. 
Ihan mahtava keli! 
Ja kun sopiva varustus ulos löytyi, 
niin mikäs sitä oli ulkoillessa. 
Illalla sain itsestäni jopa niin paljon irti,
että kävin pitkästä aikaa lenkillä.
Jospa se taas tästä...
Töiden jälkeen piti kiirettä, 
että ehdimme kahden vanhimman kanssa soittotunnille.
Mummu katsoi kahden pienemmän perään.
Mummulassa käydessämme kuvasin samalla nämä torkkupeitot,
jotka mummu oli saanut valmiiksi.
Värimaailma on kuin suoraan velipojan olohuoneesta
ja se taitaa olla myös näiden peittojen määränpää.
Mikäs sen mukavampaa hämärtyvinä iltoina
kuin oikaista sohvalle peiton alle,
heittää aivot narikkaan ja olla vaan.
Eilen miesväki kotiutui Etelä-Pohjanmaan kierrokseltaan.
Saimme tuliaisia.
Putin-juustoa;)
 Syksyistä viikkoa kaikille Puron varresa vieraileville.
Milloinkahan ensi lumi sataa?

4 kommenttia:

  1. kivan näköiset peitot! Niin sitä saa taas etsiä lämmintä ylle ja uuniin laitella tulia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sytyttelin uuniin tulia pitkästä aikaa. Nyt hohkaa lämpöä mukavasti:)

      Poista
  2. Mitähän tuo 55 % tuossa Putin-juustossa tarkoittaa. Ei kai vaan rasvaprosenttia, huh.
    Hienoja sävy sävyyn kuusikulmioita. Mummu se jakasaa näitä tehä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti oikein käydä pakettia katsomassa, että löytyisikö selvennystä tuohon prosenttiin. En ole varma, mutta voihan se olla rasvaprosentti. Oltermannihan on tosi rasvaista juustoa. Oma venäjänkielen taito on yhtä kuin ei ollenkaan ja nimeä lukuunottamatta paketissa ei muuta kieltä löytynyt. Ei muuten ehkä Suomessa olisi mikään myyntivaltti noin suurella painettu rasvaprosentti:)

      Poista