lauantai 12. syyskuuta 2015

Syysretkellä osa II

Partion syysretkiviikonloppu jatkui vielä viime sunnuntainakin. Kotimatkalle oli varattu kaksi kivaa kohdetta, joista ensimmäinen oli Kuusamon suurpetokeskus. Ketäpä ei sudet ja karhut kiinnostaisi ja kun niitä saa ihmetellä turvallisesti aita välissä, niin kierros oli hyvin mielenkiintoinen. Tämän kesän ja syksyn aikana suurpedot ovat puhuttaneet meidänkin kulmilla ja valitettavasti tuhoiltakaan ei ole vältytty. Itse olen sitä mieltä, että karhut ja sudet kuuluvat erämaihin, enkä halua niitä tänne ihmistenilmoille ollenkaan kotieläimiä syömään ja ihmisiä pelottelemaan. Tuolla suurpetokeskuksessa on tiettävästi Suomen suurin karhu ja kyllähän se aikamoinen "nallukka" olikin, kun vararavintoa talvea varten oli kerääntynyt jo ihan kivasti tuuhean turkin alle. Tyytyväisenä karhut popsivat herkkuja hoitajansa kädestä: viinirypäleet näyttivät maistuvan, samoin irtokarkit:)


Karhujen jäädessä syömään irtokarkkejaan, me jatkoimme matkaa Julma-Ölkyn kanjonille. Julma-Ölkky on kanjonijärvi, jonka seinämät kohoavat parhaimmillaan noin 50 metrin korkeuteen. Teimme puolen tunnin veneretken kanjonijärvellä ja näimme vanhoja kalliomaalauksia sekä ihastelimme tuota luonnon suurenmoista taideteosta. Minne tahansa päänsä käänsi, saattoi vain ihastella kuinka hienolta kaikki näytti. Ihmisen pienuus ja luonnon sekä Luojan suuruus tuli jälleen kerran käsinkosketeltavan lähelle.

Ja niin kuin aina epätavallisen viikonlopun jälkeen, seuraava viikko tuntuukin sitten tavallistakin tavallisemmalta. Tässä tapauksessa ehkä ei-niin-hyvässä mielessä. Mutta kivasti ruska on löytänyt tiensä tänne meillekin. Sumuiset aamut ja aurinkoiset sekä lämpimät päivät ovat tehneet tästä syyskuun alkupuolesta parhaan mahdollisen syksyn. Lempivuodenaika, ei siitä mihinkään pääse:)


6 kommenttia:

  1. Teillä on ollu kyllä kiva reissu ja erilainen viikonloppu :) Mahtavat maisemat kyllä.

    VastaaPoista
  2. Olipas mukavat reissupostaukset! Näytti ja kuulosti oikein mukavan "poroisalta" retkeltä. Ja matkaseurakin partiohenkeen reipasta porukkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli sopivan "poroisa". Jos liian lähelle konepeltiä rupeavat tuppaamaan, niin menee vähän ikävämmäksi. Nyt pysyivät sopivan etäällä. Matka- ja retkiseura oli mitä parhainta:)

      Poista