lauantai 28. marraskuuta 2015

Adventin aattoiltana

Käsillä on taas se aika vuodesta, joka on täynnä pieniä tapahtumia ja hetkiä sillä tiellä, joka johtaa jouluun. Yksi tällaisista etapeista omalla joulutielläni on kohta käsillä oleva keskiyön hetki, kun päivä vaihtuu lauantaista ensimmäiseksi adventiksi. 
Silloin kajahtavat Jouluradion ensimmäiset sävelet ja nämä sävelet ovat perinteisesti Hoosiannan sävelet, joka vuosi uudelleen sovitettuina versioina. 

Täällä Puron varren kulmilla Jouluradio ei kuulu radiotaajuuksilla, mutta netin kautta sitä voi kuunnella keskiyön hetkestä loppiaseen saakka. Mikään tavattoman suuri Jouluradion kuuntelija en ole. Lähinnä joululaulut soivat taustalla silloin, kun istun koneen ääressä, mutta Hoosiannan haluan kuulla tänä yönä. Enemmänkin tekisi mieli kuunnella,
 mutta olen kai sen verran vanhanaikainen, etten oikein "osaa" soittaa Jouluradiota puhelimen kautta ja pöytäkone on talon perimmäisessä huoneessa, joten sieltä ei mikään kuulu keittiöön asti. Onneksi on olemassa perinteiset levyt ja cd-soitin:)

Viime postauksessa hehkutin hienoja talvikelejä. Niitä kannattikin hehkuttaa, 
sillä nyt ne ovat muisto vaan. Päivällä kävimme Kasperin kanssa "Isolla kirkolla" 
ja auton mittari näytti varsin lämpimiä lukemia:
 Lämmin meinasi tulla kaupassakin, kun tavoitteena oli löytää kymppiveelle säälliset vaatteet tiedossa oleviin juhliin...

Jälleen kerran viikko Puron varresa on sujunut hyvin tavallisesti. Arkiset askareet ovat saaneet hauskoja väriläiskiä välillä hupaisista ja välillä kovin syvällisistäkin pohdinnoista. Eskarilaisen viikon pohdinta on ollut, voiko järjen valo sammua ja jos voi, mitä silloin tapahtuu? Entä voiko se syttyä sammumisen jälkeen uudelleen? 
Ehkä pysättävin kysymys oli: "Onko äiti SUN järjenvalo sammunut?"...

Ja tiesittekö muuten, että Alias-pelissä "valaista"-sanan voi selittää myös näin: 
"Siis mistä me silloin puhutaan, jos puhutaan niistä otuksista, jotka elää meressä?". 
Niinpä niin, valaista tietenkin... 


Mutta nyt haluan toivottaa rauhallista alkavaa adventinaikaa kaikille Puron varresa vieraileville! Onneksi jouluntielle mahtuu kaikenlaiset kulkijat: täysillä jouluttelijat, joulun inhoajat ja kaikki siltä väliltä.

6 kommenttia:

  1. Tulipa taas lauantai-illan (yön?) parhaat naurut! :D valaista on sana jolle on monta merkitystä, järjellisiä ja järjettömiä mutta yhtä oikeita kaikki, kai... :D
    mukavaa adventtia ja Hoosiannan ootusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kohta Hoosianna kajahtaa. Onneksi aika kuluu nopsaan blogeja lukiessa:)
      Kyllä muakin nauratti, kun keittiöön kuulin sanojen selitystä. Valaista on moneksi:D

      Poista
  2. Olemme lukiolaisen kanssa junassa matkalla Turusta Tampereelle ja sieltä Ouluun. Valaista- selitys nauratti kyllä molempia. Ihan mainiota suomen venytystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se taita olla alias-pelin yksi parhainta antia, että siinä on lähes luvallista yrittää jos jonkinlaisilla selityksillä saada kanssakilpailijat vakuuttumaan suomen kielen ihmeellisyydestä:)

      Poista
  3. Jouluradio on oiva tunnelman luoja! Minulta jäi eka hoosianna välistä tänä vuonna tässä kaikessa tohinassa vauvan kanssa, mutta Jouluradio silti soikoon 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on mitä parhain syy jättää Hoosiannat välistä:) Toivottavasti joulun tunnelmoimiseen jää edes pieniä hetkiä päiväunien välissä.

      Poista