lauantai 13. elokuuta 2016

Ensimmäinen "arkiviikko" takana

Ulkona lotisee vesisade, joka ei totisesti ole mitään pientä tihkuttelua, vaan koko päivän jatkuvana virtana valunutta vettä. Iskämiehen kanssa mietittiin, että kukahan tästä vesimäärästä hyötyy, emmekä keksineet yhtään ketään tai mitään. Jos joku positiivinen näkökulma tähän pitää löytää, niin olkoon se sitten siinä, että sateen vuoksi tänään jäi tekemättä aika monta sellaista työtä, jotka oli alunperin suunniteltu hoidettavaksi tänään, mutta jotka eivät kuitenkaan olleet niiiiiiiiin pakollisia, että ne olisi välttämättä pitänyt sateella hoitaa. On voinut jotenkin vähän paremmalla omallatunnolla ottaa rennommin ja touhuta kotihommia täällä sisällä.

Takana on lomien jälkeen ensimmäinen kunnon arkiviikko. Ja arkiviikon siitä teki tietenkin se, että koulut starttasivat lukuvuotensa käyntiin keskiviikkona. Kolme koulupäivää (jotka kuitenkin olivat vielä tavanomaista kevyempiä) palauttivat kirkkaasti mieleen sen, mikä kesäloman aikana oli unohtunut: iltapäivät ovat aikamoista hässäkkää. Töiden tekeminen kotona on kouluiltapäivien aikana hyvin ristiriitaista. Hyvää on se, että saa olla kotona ottamassa koululaiset vastaan,  koululaisten välipala tulee varmuudella syötyä ja päällimmäiset kuulumisetkin saa kertoa heti ovesta sisälle astuttuaan. Huonja puolia on siinä, että samaan aikaan, kun toisella korvalla yrittää kuunnella koululaisen juttuja koulusta, toisella korvalla ja kädellä yrittää hoitaa työhön liittyviä asioita. Sanomattakin on selvää, että tässä tilanteessa soi puhelin -aina. Kesän aikana tämä kaikki iltapäivähäslinki ehti unohtua ja siksi varmaan perjantaina olo oli aika räytynyt. Tuntui, että edelleen olisi pitänyt yhtä aikaa venyä moneen eri suuntaan. Mutta kyllä tämä tästä tasaantuu, kun koittaa toinen arkiviikko ja homma alkaa vähitellen muuttua rutiinisi. 

No miltä se koulu sitten on koululaisille maistunut kesäloman jälkeen? Käsittääkseni aika hyvälle:) Nanna-ekaluokkalainen on ollut kaikkein väsynein, luultavasti on ollut meidän koululaisista myös se, jota on eniten jännittänyt. Läksyillä ei ole ketään vielä liikaa rasitettu, ekaluokkalaiset olivat kuulemma perjantaina oikein pyytäneet, että saisivat läksyä:D Olisittepa nähneet vitosluokkalaisen ilmeen, kun tästä kuuli...


Mutta koulun alkamisen suhteen Puron varresa kaikki hyvin. Vielä, kun itse oppisin sen, kuka tulee ja menee mihinkin aikaan. Yhtenäkään päivänä kaikki koululaiset eivät lähde yhtä aikaa (sen jo muistan). Siihen asti, eläköön jääkaappimagneetit ja miljoonat muistilaput keittiön kaunistuksena!

p.s. Sade taukosi. Aurinko pilkistää:)

8 kommenttia:

  1. Me ei oikein vielä oo arkiseen rytmiin päästykään,ku vasta 1 koulupäivä takana. Ja 2 teiniä aloittaa koulun myöhemmin,eli arkeen siirrytään siis tipottelemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekään ei varmaan ole hullumpaa. Kaikki saavat jollakin tavalla pehmeän laskun syksyyn.

      Poista
  2. Ja jääkaapin ovesta löytyy teillä lukujärjestykset jotka on siinä aina heinäkuuhun asti ;) kai eelliset ehittiin ottaa pois ennenkö uuet tuli tilalle? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovi piti siivota ennen koulun alkua... että siinä vaiheessa ne entiset lähti. Meillä tuppaa joskus hommat vähän venymään;)

      Poista
  3. Niinpä, tuossa iltapäivällä kotona olemisessa ja töiden tekemisessä on varmasti puolensa ja puolensa. Ihanat lukkarit pinossa! 💖 Siunausta koulutielle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Suoraan sanottuna en vieläkään tiedä onko noissa iltapäivissä enemmän hyviä vai huonoja puolia.

      Poista
  4. Onnistunutta syksyä puronvarren koululaisille.

    VastaaPoista