Huomenna se sitten koittaa täällä meillä, toisilla vasta viikon päästä: koulujen alkaminen.
Jonkinlaista valmistautumista on yritetty ylläpitää viikonlopusta lähtien. Aamuherätykset on säädetty koulurytmiin, nukkumaanmeno iltaisin on säädetty koulurytmiin, kaapissa on jotakin säällistä päällepantavaa ja aamun vaatteet on katsottu valmiiksi, reput on pakattu, todistuksissa on nimet (juhuu, arvatkaa vain kuinka monta kertaa se on unohtunut) ja ajatukset suunnattu koulutaajuudelle. Luokista vitonen, kolmonen ja ykkönen kutsuvat.
Tytöt myönsivät reilusti, että koulun alkaminen on kivaa. Emmy toivoo kolmoselta paljon läksyjä, ettei heti lopu tekeminen. Kasper ei myöntänyt aivan yhtä avoimesti haluavansa kouluun, mutta kun ei vastaankaan pannut, niin tulkitsen sen niin, että ihan kiva sinne on lähteä. Ekaluokkalaisenkaan puolesta ei tarvinne olla sydän syrjällään, kun kouluympäristö on tuttua eskarivuodelta. Kyllä se koulun aloitus oli käytännössä vuosi sitten, nyt vain jatketaan eteenpäin.
Oma henkilökohtainen valmistautuminen on sisältänyt käynnin apteekissa:
Vitamiineja syysflunssan ehkäisyyn ja pajunkuorishamppoota, jotta täit ymmärtäisivät kiertää meidän mukelot kaukaa. Kolmas ostoslistalla ollut asia oli suutalouspakkaus kontaktimuovia. Se nyt kuitenkin unohtui, kun ei kuulunut apteekin valikoimiin (mikä sinällään olisi kätevää, jos apteekit myisivät kontaktimuovia ja muita koulutarvikkeita samalla hyllyllä kihomatotablettien ja täisamppoon kanssa. Hoituisi kaikki tarpeellinen samalla käynnillä). Onneksi lähikaupassakin kontaktimuovia on, ainakin niitä pieniä lirurullia joilla päällystää ehkä yhden aapisen ja puolet matikankirjasta.
Ehkä selviämme huomisen ilman kontaktimuoviakin.
Olkoon jokaisen koululaisen -ison ja pienen- alkava kouluvuosi reipas
ja toiminnan täyteinen.
Oppikoot kaikki uutta niin itsestään, toisistaan kuin maailmastakin.
Yrittäkööt, erehtykööt, mutta myös onnistukoot.
Kumpa kenenkään ei tarvitsisi mennä kouluun pelkäämään
ja kumpa jokaisella olisi edes yksi kaveri.
Toivotaan suojelusenkeleitä koulumatkalle,
uteliaisuutta reppujen täydeltä ja sydämiin ja silmiin iloista pilkettä!
Ihana kirjoitus :) itekkin oon herkistellyt asian tiimoilta pitkin viikkoa. Mieleen on tuon tuostakin noussut kaikki muistot ja tunteet oman ekaluokan aloittamisesta.
VastaaPoistaTänäänkin melkein liikutuin kun katselin miten reippaasti KOKO koulu meni kirkkoa kohti kaatosateessa, osa pyörällä ja osa kävellen. Samalla mietin kuinka niistä jokainen on vanhemmilleen niin tärkeä, ja kuinka monet lapset on varmasti saateltu rukouksin koulutielle, ja kuinka reippaasti ne osasi kirkossa kaikki olla, ja kuinka se ilo paistoi etenkin uusien eskareiden kasvoilta. Ja ja ja...listaa voisi jatkaa pitkästikin :) Ja olin niin kiitollinen kun päättäjillämme on ollut viisautta säilyttää myös hengellinen kasvatus kouluissamme ja päiväkodeissamme.
Sitä täytyy toivoa että kukaan ei jäisi yksin ilman kaveria.
Olipas mukava kommentti, kiitos:)Koulujen alkaminen nostaa minullakin monet muistot mieleen. Samalla tulee haikea olo, kun lapset ovat taas vuoden isompia ja toisaalta taas tulee iloinen ja ylpeä olo, kun on "hengissä" selvitty tähän asti.
PoistaMää oon iloinen siitä, että meidän pienessä koulussa ei oo tehty ongelmaa koulukirkoista tai hengellisestä kasvatuksesta muutenkaan. Arvelen, että suurempi haloo nousisi silloin, jos jostakin käsittämättömästä syystä päätettäisiin, ettei koulukirkkoihin tms. enää osallistuttaisi. Siitä nyt tuskin on mitää pelkoa lähivuosina ainakaan.
Toivotaan sujuvaa ja mukavaa kouluvuotta niin teille kuin meillekin:)