torstai 5. tammikuuta 2017

Pakkanen paukkuu

Niinpä sitä ollaan jo uutta vuotta menossa loppiaisen aatossa. 
Pakkanen paukkuu varsin kalseita lukemia 
ja nenää nipistelee, kun ulos päänsä pistää. 
Mikäpä se on täällä sisällä ollessa niin kauan kuin kaikki toimii kuten pitääkin. Leivinuunissa ja saunassa kun pitää tulta, 
niin ei veto käy liian kovaksi. 
Kun talon ikä käy kolmenkymmenen paremmalla puolella, 
eivät nurkat ole liian tiiviit ja sen näin pakkasella huomaa.
Kovasti sitä aina toivoo, ettei missään vesijohdot jäätyisi, 
niin pystyisivät ihmiset ja eläimet olemaan ja asumaan.
 Ja toivottavasti autot kestävät pakkasen. 
Meilläkin iskämies joutui lähtemään työreissulle juuri tänään, 
viikon kylmimpänä päivänä. 
Mutta nyt on jo onneksi tulossa kotiinpäin, vaikka matkaa vielä jäljellä onkin.

Pakkanen määräsi työtahdin eilen ja tänään 
ja se tarkoitti petivaatteiden tuuletusta ja siivouspäivää.
 Ärsyttävää hommaa, josta en ole vielä tähän mennessä oppinut tykkäämään. 
En senkään varjolla, että onhan se illalla nautinnollista
 kaivautua puhtailta tuoksuviin, raikkaisiin lakanoihin.
Onneksi lapset tekevät osansa,
niin siivouspäivät eivät tunnu nykyään ollenkaan niin raskailta kuin ennen. 


Ja oletteko muuten huomaneet, että päivä on pidentynyt?! 
Luultavasti olette, koska minäkin huomasin sen tänään
 puoli neljän aikaan, kun hämmästelin sitä, miten ulkona ei enää olekaan 
kuin pelkkää hämärää, entisen pimeän sijaan 
(ja yleensä siis huomaan tällaiset asiat siinä vaiheessa,
 kun muut ovat huomanneet jo kauan aikaa sitten). 
Mahtava homma!
Vaikka nyt onkin vielä kunnon sydäntalven aika,
niin ajatus pitenevästä päivästä tuntuu mukavalta. 

Pysykäähän lämpiminä!

2 kommenttia:

  1. Oulussa on ollut ihan kamala pakkanen-27-30!
    Kerrankin riitti koiralle kin lyhyt aamulenkki:)
    Päivä on mennyt mukavasti lueskelen ja takkaa lämmittäen. Onko tämä nyt sitä hyggeilyä?

    VastaaPoista
  2. Lueskelu ja takan ääressä tunnelmointi täyttävät varmasti hyggeilyn tunnusmerkit. Mukavaa hommaa:) Pakkanen on kyllä nyt paukkunut koko rahan edestä. Minua ei haittaa ollenkaan, että nyt on jo luvattu lauhempaa.

    VastaaPoista