Laskiaissunnuntaita ja suorittamista

Liukasta laskiaista kaikille! 

Ainakin täällä rannikon lähellä aurinko on paistanut ja keli on ollut talvea parhaimillaan. Oma olo on ollut jotenkin niin vetämätön, etten ole saanut itsestäni irti mitään suurta ulkoilijapersoonaa tälle päivälle (yllätys, yllätys). Sen sijaan olen seurannut oikeiden urheilijapersoonien edesottamuksia Lahden MM-kisoissa. Kylläpä miesten parisprintti sai jännittäviä käänteitä loppusuoralla. Pronssi ei kovin mieltä lämmitä, mutta en halua myöskään uskoa, että norjalainen kaatui tahallaan Niskasen eteen. Asiat tapahtuivat muutaman sekunnin kymmennyksen sisällä, ei siinä ehdi kovin syvällisiin analyyseihin kilpakumppanin liikkeistä. 

Ehkä kirjoitan tämän postauksen ja revin sitten itseni kävelylle. Mikä siinä muuten onkin, että esimerkiksi näin laskiaisena sitä onnistuu kehittämään itselleen huonon omantunnon, kun nyhjää hyvällä säällä sisällä. Onneksi terveenä olevat lapset innostuivat ulkoilusta. Olen huomannut, että  ylipäätään olen hyvä potemaan sunnuntaisin syyllisyyttä milloin mistäkin asiasta. Aivan liikaa tulee ladattua sunnuntaihin odotuksia. Sitä kuvittelee, että ehtii yhden päivän aikana hoitaa viikon ulkoilu- ja liikuntakiintiön täyteen, pelata lasten kanssa lautapelejä, leikkiä, keskustella kaikki viikon aikana tapahtuneet asiat läpi, tehdä kaikki viikon aikana tekemättä jääneet asiat kuntoon, olla rennosti, syödä hyvin ja olisihan se kiva viettää aikaa tuon perheen toisen aikuisen kanssa myös. Ilmankos sitä sitten pyhäiltana olo on jokseenkin sekava ja jollakin tavalla pettynyt, että eikö tästä nyt tämän kummempaa (taaskaan) tullut ja kuitenkin sama kaava toistuu taas viikon päästä. Ja vaikka kuinka yritän tolkuttaa itselleni, että nyt on pyhä ja lepopäivä, eikä tarvitse tehdä muuta kuin se, mikä on elämisen kannalta välttämätöntä, niin jostakin se syyllisyys ja suorittamisen paine kuitenkin tulee. Ärsyttävää ja turhauttavaa.

Tänään perhekirkossa puhuttiin paastonajan alkamisesta ja siitä, miten paastonaikana jokainen voisi miettiä omaa elämäänsä ja sitä, voisiko vaikka paastonajaksi luopua jostakin tai vastaavasti keskittyä johonkin tärkeään ja olennaiseen. Minä voisin ottaa omasi tavoitteekseni, että keskittyisin pyhäpäivinä olennaiseen eli siihen, etten oikeastaan keskittyisi yhtään mihinkään. Olisin vain ja antaisin muidenkin olla.

Jos laskiaisena onnistuu kehittämään syyllisyyden siitä, ettei ole ulkoillut silloin, kun aurinko on kirkkaimmillaan paistanut, niin toinen syyllisyyden aiheuttaja itselleni ovat laskiaispullat. Ei niinkään niiden syöminen vaan se tapa, jolla ne pöytään ilmestyvät. Minun mielestäni laskiaispullat pitäisi leipoa itse alusta alkaen. Miksikö? En tiedä. Leivoinko? No, en. Menin perhekirkon jälkeen kauppaan ja ostin paistovalmiita pullia pakastealtaasta, paistoin, täytin ja hyvällä halulla syötiin. Lopputulos oli se mitä halusinkin, saimme herkutella laskiaispullilla koko perhe. Miksi revin stressin pullien matkasta pöytään? Onko se merkki siitä, että oikeita stressaamisen arvoisia asioita ei juuri nyt edes ole?

Kiitos vielä kaikille, jotka kommentoivat tuohon edelliseen postaukseen ja antoivat hyviä vinkkejä uusiin postauksiin. Tulen käyttämään kaikki ideat vuorollaan. Tavallinen elämänmeno vaikutti kiinnostavan eniten. Niin se kiinnostaa minuakin toisten blogeissa. Sen verran meissä jokaisessa taitaa elää pientä tirkistelijää;)

Nyt lähden suorittamaan kävelylenkkiä:D Onneksi tuo meidän viisivuotias Nelly lupasi lähteä mukaan, niin ei mene meno liian vakavaksi.