torstai 26. heinäkuuta 2012

Majailua

Kesä on monelle rakentamisen aikaa. 
Isompaa ja pienempää rakennusta pukkaa vähän sinne sun tänne koko ajan.
Puron varresa ei tänä kesänä onneksi rakenneta mitään kovin suurta,
mutta pienikin rakentelu on tärkeää ja taidot karttuvat niin pienillä kuin suurillakin rakentajilla, kun porukalla paukutetaan nauloja ja sahataan oksia.

 Maja pitää saada ja hyvältä jo näyttää.
Iskän avustuksella on tehty perustuksia, 
mutta tasanteen lautoja on esikoinen paukutellut yksin ja toisinaan kaverinsa kanssa.
Välillä kuuluu lause: "Me haettiin kirves ja hakattiin pois pari oksaa, jotka oli tiellä". 
Ajattelevaisesti pojat olivat oksat karsineet ja sahanneet polttopuiksi:)

Omaa sydäntäni lämmitti erityisesti pienen pojan huomaavaisuus, 
kun hän kertoi jättäneensä muutaman oksan sopivalle korkeudelle, 
"että sitten syksyllä voit äiti ripustaa niihin lyhtyjä".
Niin, syksykin lähestyy ja sehän tietää "lyhtykauden" avajaisia vähitellen.
Ei nyt toki vielä, mutta kirppareita kiertäessä täytyy toivoa, 
että muutama pienikokoinen lyhty löytäisi tiensä majaa valaisemaan.

Käärintämuovirullista on moneksi ja nyt ne saavat palvella majan puolustuksessa.
"Kato, eihän sitä voi tietää, jos vaikka tulee sota. Nämä on tykkejä ja pari sinkua."
Toivottavasti ei kuitenkaan.

4 kommenttia:

  1. Mahtava maja!! Ihan mieltsin hieno. Itse en pääsisi tälle tasolle millään, ja parantaminen olisi sula mahdottomuus. Ja miten viisaasti on tuleva ekalainen majaprojektia edistänyt ja suunnitellut äidille lyhdynpaikat. Project management -esimerkki suorastaan :) Terkkuja ihanalle kummipoitsullemme ja syvät ihastuksen huokaukset mahtavasta majasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! Terveiset välitetään eteenpäin. Keskeneräinen tuo maja vielä on, mutta on ollut kiva seurata millä innolla sitä on tehty. Teilläkin on pihan vieressä kivasti mehtää, johon S voi sitten muutaman vuoden päästä rakennella omia majojaan.

      Poista
  2. Ompas upea maja! :) Täällä nelijalkaiset ihastelee, miten voi nuin hienon majan saada aikaan. Vimpa tykkäis suunnattomasti, on se ihan pöhlönä kun pääsee leikkimökkiinkin. :) Kerrassaan loistava idea jättää lyhtyoksia :) Ei kyllä kovin moni saman ikäinen keksi samanlaista ideaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan, nelijalkaiset varmaan tykkäis majasta kans. Siinä ois niillekin kiipely- ja raapimaapuuta samassa paketissa. Minusta tuo lyhtyoksien jättäminen oli suloinen ajatus. Poitsu tietää, että kunhan syksy saapuu, niin äiskän sisäinen "kynttilätuusaaja" pääsee irti:)

      Poista