maanantai 7. tammikuuta 2013

Hämähäkkejä liikkeellä

Edellinen postaus päättyi kuvaan, 
jossa komeili lautasilla jotakin mustaa ja epämääräistä...
Lupasin paljastaa, mitä täällä on puuhailtu.

 Tj0-kakkua eli jonkinlaista armeijanlopettamiskakkua täällä on suunniteltu hartaasti.

Alikersantti-täti sai oman asepalvelusurakkansa kunniakkaaseen päätökseen 
ja niinpä päätimme lasten kanssa tehdä tätille kakun, 
kun hän oli tulossa käymään.

Meillä on Ulla Svenskin "Unelmakakut"-kirja ja sieltä lapset valitsivat hämähäkkikakun, koska täti ei ole mikään pelkurityyppi, 
joka hämähäkin nähdessään seinille hyppelisi:)
Työnjako oli selvä: äiti värkkäsi kakun, lapset muotoilivat marsipaanista hämähäkkejä.

Kakun keskellä on morsian-hämähäkki (huomatkaa valkoinen huntu!).
Sen lisäksi kakkuun pääsivät mukaan mummu-hämähäkki, pappa-hämähäkki, lapsi-hämähäkki ja joku muu-hämähäkki. 
Verkko muotoiltiin sulatetulla suklaalla.
Kakun valmistuksessa ei luovuus kukkinut, 
vaan kaikki tehtiin niin kuin ohjeessa sanottiin.

Itse en ole mikään suuri marsipaanin ystävä, 
mutta tätä kakkua oli hauska tehdä, 
koska marsipaanin avulla tekemistä saatiin kaikille halukkaille.
Ja mielikuvitus on kaiketi vain rajana siihen, 
mitä kaikkea marsipaanista voisi muotoilla.

18 kommenttia:

  1. Huuuuui, miten mahtava kakku!! Suorastaan kammottavan ihana. Sulla on ollut taitavat ja ahkerat apurit - mahtavat koristukset, ja pohjankin olet saanut noin tasaiseksi, vau! Morsianhämämäkki on ihan paras :) Tässä oisi ehkä vinkkiä hääkakkuun: morsian löytyy, ja sukuakin on sopivasti paikalla... kaikki samaan seittiin sotkeutuneena :D U ilahtuu tästä ihan varmasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tasainen marsinpaanipohja on osittain pelkkää tekopyhyyttä. Mulla onnistu toinen puoli parmmin mitä toinen, joten arvata saattaa kummasta puolesta otin kuvan:)

      Poista
  2. Hui ku karmaisevan pelottava kakku, muttakerrassaan hieno!

    Maija

    VastaaPoista
  3. Tulipa tuota kakkua jo maistettuakin ja täytyy sanoa,että karmeasta nimestään huolimatta maku oli kerrassaan kielen vievä.kuten pappa sanoisi.Näytti mummun kehut miellyttävän myös ainakin yhtä koristelijaa,suu meni maireaan hymyyn.Annetaan lapsille vain vapaat kädet,kyllä "taidetta"syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että tätä marsipaanimuotoilua tullaan meillä harrastamaan jatkossakin.

      Poista
  4. Voi ei, mikä sattuma! Mun blogiin pompsahtaa tiistai-iltapäivällä ajastuksella postaus, jossa on myös jotain lapsen käsin muovailtua marsipaania. Mutta kylläpä on teillä hieno kakku! :) Ja marsipaani on oikeasti loistavaa lapsen muovailtavaksi. Minäkin sanoin kuopukselle, kun häneltä tuli toive tietynlaisesta kakusta, että äiti voi leipoa pohjan ja laittaa täytteet ja yksinkertaiset päälliset, mutta kaikenmaailman marsipaanimuovailut saa lapsi tehdä tästä lähtien itse. ;) Sen verran työlästä oli vuosi sitten muotoilla kaikki mahdolliset Angry Birds -linnut ja useampi possu siihen päälle, että loppui mun marsipaanimuovailut siihen. Vaikka olen kyllä muuten marsipaanin ystävä, syönkin yleensä ne kakunleipomisesta jääneet ylijäämäpötköt sellaisenaan... ;)

    Onko tuossa kakussa muuten valkosuklaata? Aattelin vaan, kun se Ullan unelmakakku tunkee sitä valkosuklaata joka kakkuun, ja minusta se on kauheaa siksi, että ensinnäkin valkosuklaa on pahaa ja toisekseen siinä on laktoosia, joten se ei käy "pieruvaivaisille". Ihmettelin vaan kerrankin, kun siinä ohjelmassa nimenomaan piti tehdä vähälaktoosinen kakku, niin eiköhän sen kakun teko aloitettu valkosuklaan sulattamisella. ;) Onko siinä kakkukirjassakin joka ohjeessa valkosuklaata? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipas sattumaan kerrakseen:) Tässä kakussa ei ole muuten valkosuklaata ollenkaan. Täytteessä on kermaa, tuorejuustoa ja kinuskikastiketta (liivatteella hyydytetään). Mää en oo sitä ohjelmaa kattonut, mutta kirjan ohjeissa ei ainakaan oo valkosuklaata liikaa tungettu kakkuihin. Ohjeet ovat tosi hyviä ja ne on helppo toteuttaa.

      Poista
  5. Mahtava kakku kerrassaan! Voin kuvitella miten siellä on pikkukädet muovailleet :) Tulisin maistiaisille jos asuisin lähempänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti nuo pikkuset muovailusta tykkäsivät. Ois sitä kyllä riittänyt sullekin:)

      Poista
  6. Upea kakku! Oletko koskaan kokeillut sokeri- tai karkkikuorrutetta, joka on vastaavan tyyppinen kuin marsipaani?

    -Riikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva, kun löysit tiesi tänne! En oo ite kokeillut sokerimassakuorrutetta, mutta oon vierestä seurannut, kun sillä kakkua kuorrutetaan. Se vois maistua paremmalta mitä marsipaani. Tein nyt niin orjallisesti ohjeen mukaan, etten edes ajatellut, että kuorrutteen vois vaihtaa. Mutta kiitos vinkistä, seuraavalla kerralla kokeilen sokerimassaa.

      Poista
    2. Sokerimassa on hurjanpaljon makeampaa kuin maripaani :)HV

      Poista
    3. Niinpä se taitaa olla. Mutta tämmöiselle makeahiirelle se voi olla pelkästään hyvä asia:)

      Poista
  7. Ompas hieno kakku kerrassaan:) Hienot ovat hämähäkit kakun päällä. Varmasti on ollut pikku kätösille mieluista puuhaa tuo hämähäkkien askartelu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain. Teijänki neiti alkaa olla sen ikänen, että vois tykätä siitä puuhasta:)

      Poista
  8. Oi upeus!
    Tuleepa mieleen vanhat hyvät ajat, jolloin tuli jotain leivottua. Sormet syyhyää nyt kun tuon näki! Aivan huippu! Voi kun vois ottaa vuorotteluvapaata ja mennä kondiittorikouluun... Ei muuta kuin onnittelut kaikille leipureille ja juhlijoille :) HooVee

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiitos! Älä hautaa haavetta kondiittorikoulusta. Eihän sitä koskaan tiiä, mitä elämä tuo tullessaan. Ei muuta kuin peukalot jauhoihin:)

      Poista