sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Pikainen visiitti mummulassa ja kuva-arvoitus

Pitkästä aikaa pyörähdimme yhden yönseudun verran lasten toisessa mummulassa, 
joka ei aivan tässä naapurissa sijaitse.
Mummun ja tutan (ja tämän nimityksen perusteella osa lukijoista pystyy ainakin suunnilleen arvaamaan, missäpäin Suomea mummula sijaitsee) 
lisäksi lapset näkivät kaksi tätiäkin, joiden kimpussa sai vapaasti pyöriä:)

Nellylle riitti ihmeteltävää ja tutkittavaa. 
Kaikki hyllyt ja laatikot piti tietenkin tyhjentää ja tarkistaa.
Ja mikähän siinä oikein on, 
että riippumatta siitä missä olemme tai mihin saavumme,
meidän huoneemme näyttää hyvin nopeasti tältä:

 Emmy ja Nanna leikkivät kotona viimeisenä barbeilla 
ja kun olivat mummulassa saaneet kengät pois jalastaan, 
olivat tätien vanhat barbiet (ja muutama muukin lelu) 
kaivettu esille ja levitelty leikkiin sopiviksi.

Ja nyt seuraa kuva-arvoitus sunnuntai-illan ja alkava viikon ratoksi.
Tämä ei ole mikään kilpailu, mutta ihan huvin ja urheilun vuoksi toivon vastauksia.
Eli, mikä kasvi mahtaa olla kuvassa:

 Aikaa vastausten antamiseen on muutama päivä ja sitten paljastan, 
mistä kasvista mahtaa olla kyse.

Kello on melkein kuusi illalla, eikä vieläkään ole täysin pimeää. 
Taivas punertaa hienosti, kevättä kohti mennään.

10 kommenttia:

  1. Tuo näyttää aavistuksen viinirypäleeltä mutta tuskin on. Ja mää kukkatieteilijänä sanon, että se on joku karviainen tai mitä ne olikaan :D:D:D:D:D

    VastaaPoista
  2. Minä sanon että vesimeloni. Meidän isä on käsittääkseni monen vuoden yrityksen jälkeen onnistunut kasvattamaan nyrkinkokoisen vesimelonin, niin ajattelin, että josko tästä maasta löytyisi toinenkin yhtä höperö kasvattaja. :)

    VastaaPoista
  3. Kofeiininarkomaanina ehdotan kahvipuuta?

    VastaaPoista
  4. Taisim siellä toisessa mummulassa helpotuksen huokaus päästä,kun pikkusäheltäjät oli saatu pakattua autoon,mutta toisaalta voi olla että säästivät jotain "tuhon"jälkiä muistoksi,kun harvemmin olette siellä "sotkimassa".Kyllä me mummut siedetään melkoista sähellystä,kun vain saamme pikkuiset kotiimme.Päivä kirkastuu,kun ovelta kuuluu pienten jalkojen kopsetta.Tuota kasvia en osaa tunnistaa,mutta ehkä asetun Outin kanssa samoille linjoille.

    VastaaPoista
  5. On se vaan kumma, miten tehokkaasti lelut saadaan aina leviäksi :) Täällä sama juttu. Juuri siivottiin olkkarin lattia ja hups - taas näyttää samalta. Meillä lelut päätyy aina olkkariin.

    Ja kasvi on kyllä ehkä se kahvipuu. Lehdet näyttäis ainakin siltä (minä tosin oon mahdottoman huono viherpeukalo). Onnistuin tänä talvena tappamaan Amazonin liljan, jota olin vuosikaudet vaalinut... nyyh.
    Mukavaa uuden viikon alkua sinne.

    VastaaPoista
  6. Tutun näköiseltä mummola-touhulta näyttää! Veikkaisin vahvasti kahvipuuta kuvauspaikan tuntien.. ;-) On muuten jäänyt nämä kommentoinnit vähän vähemmälle viime aikoina koska on tullut tavaksi lukea blogeja illalla sängyssä kännykän kautta enkä useinkaan jaksa ruveta kännykällä näpyttämään tekstiä.
    Susanna

    VastaaPoista
  7. Teidän mummulakäynti kuulostaa tosi kivalta! Lapsista on ehkä tupla-hauskaa sotkea "uudessa" paikassa, tai siltä ainakin musta tuntuu... :) Miten niin lyhyessä ajassa VOI saada niin paljon sotkua aikaan? Taito sekin :)

    Minä veikkaan myös kahvipuuta. Vannon myös, että kuvan nähtyäni tein tämän päätelmän, siis ENNEN kuin luin teidän muiden kommentteja!! :D Tämä huomioksi tuomarille oikeudenmukaisuuden nimissä :)

    Mukavaa, aurinkoista ja touhukasta viikkoa!

    VastaaPoista
  8. Vaikuttais kahvipuulta (en tiedä miten kaakao kasvaa...) mutta ainakin lienee kasvi, viherkasvi?? HV

    VastaaPoista
  9. Vaikuttais kahvipuulta (en tiedä miten kaakao kasvaa...) mutta ainakin lienee kasvi, viherkasvi?? HV

    VastaaPoista
  10. MaiMa: Määkin olisin arvannut karviaista, jos tämä kuva olisi ollut jonkun toisen blogissa.

    MariJ: Teijän isähän on melkoinen viherpeukalo, jos on saanut vesimeloninkin kasvamaan ja oikein satoa tuottamaan.

    Outi: Kofeiininarkkis tietää kyllä;)

    Mummuliini: Meidän poistuminen paikkakunnalta oli varmaankin suuri helpotus:)

    Anu: Sama homma meillä. Olohuoneeseen on parasta kaataa kaikki dublot ja muut pikkuvärkit:) Mukavaa viikkoa sinne teillekin!

    Susanna: Arvasinkin, että tiedät tämän :) Eipä siitä kommentoinnista kannata stressiä ottaa. Kiva kuitenkin tietää, että oot linjoilla pysynyt:)

    Tiina: Hyvin veikattu! Voi olla, että mummulassa ei myöskään kielletä sotkemasta yhtä pontevasti mitä kotona... Mukavaa viikkoa teillekin!

    HV: Hyvin tiedetty. Ite oon ihan sureka kaikkien kasvien tunnistamisessa.

    VastaaPoista