sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivää

Toukokuun toinen sunnuntai, äitienpäivä.
Vuosi sitten kirjoittelin näissä samoissa tunnelmissa,
että tunnen olevan huono äitienpäivän juhlija.
Ainakin mitä tulee tähän omaan äitinä olemiseen.
En koe kuuluvani siihen alati lempeiden, kärsivällisten, itsensä uhraavien 
ja kaikin puolin täydellisten äitien joukkoon, 
joista juuri tänä päivänä juhlapuheissa puhutaan.
Minä olen tämmöinen tavallinen äiti vaan.
Ja hitsi vieköön, että minusta löytyy monta vikaa. 

Kaunis ruukkuruusu pääsee kohta ulos.
Siksi onkin ollut mukava viettää ihan tavallinen äitienpäivä.
Lippu salkoon aamulla.
Hyvä aamupala PÖYDÄN ääressä
(niin kauan kuin minulla on kaksi tervettä jalkaa, 
en edes halua saada aamupalaa sänkyyn).

Munakasta ja kasviksia sekä paljon kahvia
Lasten tekemät kortit ja lahja.
Omat vanhemmat päiväkahvilla.
Alikersanttitäti siskoineen kylässä myös.
Grillailua pihalla.
Käynti karhuajelulla:)
Ei mitään yli-imelää.

Ehkä maailman hienoimmasti koristeltu jumppakeppi.
Aurinko paistaa.
Alkaisikohan kesä tästä?
 
Kuva meni vinoon, mutta kauniita kortteja kuitenkin.
Kaunista ja hyvää äitienpäivää kaikenlaisille äideille!
Biologisille äideille, adoptioäideille, sijaisäideille, äitipuolille ja kaikille, 
jotka ovat aikuisena naisenmallina ja tukena ja turvana jollekin lapselle.

16 kommenttia:

  1. Oli oikein mukava äitienpäivälahja saada kutsu päiväkahville.toinen lapsi lupasi lahjaksi tehdä jonkin tympeän rästityön kunhan tulee käymään.Pojan tyttöystävältä sain ihanan runon jota en malta olla kopioimatta tähän;Vanhan tarun mukaanJumala lähetti enkelinsä maan päälle ja pyysi tuomaan mukanaan 3 kauneinta asiaa maanpäältä.Enkeli valitsi kauneimman kukan,ihanimman tuoksun ja äidinrakkauden.Matka oli pitkä,niimpä kukkanen kuihtui,tuoksu haihtui,mutta äidinrakkaus kesti ja sen enkeli ojensiJumalalle kauneimpana asiana maanpäällä.Toki sain ruusuja myös ja onnitteluja suunsanallisestikin.Kiva päivä,vaikka nuori-isäntä olikin vaihteeksi mahataudissa joten navetta kutsui äitienpäivästä huolimatta.

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä hyvin kaunis runo:) Oli mukava päivä ja ilmakin varsin kesäinen.

    VastaaPoista
  3. Kyllä meidän äitien täytyy olla itsellemme armollisia. Me saadaan ja meidän täytyy olla oma itsemme myös äiteinä, ei tarvitse olla samanlainen äiti kuin naapurin lapsilla. Koska jokainen äiti on omille lapsilleen paras äiti, ja lapset rakastavat meitä tällaisina epätäydellisinä ja viallisina, jollaisia me ollaan. Ihan niin kuin me äiditkin rakastamme lapsia, vaikkeivät hekään ihan joka hetki ole ihania hellantelttusia.

    Yhtenä iltana otin pienet torkut sohvalla, ja siitä noustessani tunsin, että ponnari oli löystynyt ja tukka sojotti taatusti kaikkiin pää- ja väli-ilmansuuntiin. Kuopus katsoi mua silmät rakkaudesta hehkuen ja sanoi: "Äiti sää oot kaunis, sulla on ihanat hiukset!" :) Siinä oli muistutus tuosta lapsen ehdottomasta rakkaudesta, äiti on äiti vaikka tukka sekaisin. ;)

    Hyvää äitienpäivän iltaa ja uutta viikkoa teille! :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää uutta viikkoa sinne teille myös!

    Kyllähän se niin on, että sitä on monesti turhan ankara itselleen. Mutta mitäpä sitä toisaalta totuutta kiertelemään: minusta ei saa kärsivällistä ja kaiken sietävää ja kestävää äitä tekemälläkään. En tosin tiedä tarvitseekokaan. Niin kuin sanoit, ei kenenkään tartte olla samanlainen kuin naapurin:)

    VastaaPoista
  5. Pakko tulla vielä laittamaan sulle yks videolinkki:

    http://www.supercartoons.net/cartoon/633/bully-for-bugs.html

    Tätä meillä katsotaan monta kertaa päivässä... ;) (toivottavasti video toimii)

    VastaaPoista
  6. :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Vielä joskus otetaan iltapäivä ja katotaan kaikki Väiskit. Tuli hyvät naurut ja vielä enemmän muistoja mieleen.

    VastaaPoista
  7. Aegviidu emad mõtlesid ka teie peale!

    VastaaPoista
  8. Teillä kuulostaa olleen mukava äitienpäivä kaikin puolin! Minä olin töissä koko päivän, kun illalla oli vielä konsertti. Nyt olisi vapaapäivän kunniaksi luvassa kampaajakäynti. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Tere Aegviiduun!
    Mukava, kun löysit tiesi tänne blogiin ja jätit viestinkin:)
    oikein hyvää alkavaa kesää sinne teille kaikille ja terveisiä!

    VastaaPoista
  10. Outi: Onko luvassa joku ihan uusi hiusmalli? Kohtahan se nähdään ihan livenäkin.

    VastaaPoista
  11. Hyvältä näyttää tuo aamupala ja ihania kortteja:-)

    VastaaPoista
  12. Uus hiusmalli? Mulla? Ootko joskus nähny sellaisen :D Luutunut mikä luutunut, tutulla kaavalla mentiin ja hamput latvoista lähti ja uusia raitoja ylhäältä asti :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten tore saada Aegviidun söpradelt mötlemis kirjutus siia PeePeen blogisse.Sain kohtuta teije kokuduseväen kaa Raudaskylassa ja sain teile tervituset saataa nende kaasas.Kirja tuleb kui saan kirjutamishoogu peale.Köik head teile ja joudu kevadtööle ja soojaid päikesepaistelisi päevi teile.Tervitab sirkka

    VastaaPoista
  14. Hilu: Aamupala myös maistui hyvältä ja ite tehyt kortit lämmittää aina mieltä.

    Outi: No aattelin vaan, että oistko repässy oikein kunnolla...:)

    Sirkka: Hyvä, että joku sentäs osaa kirjoittaa eestiksi. Multa ei luonnistu kuin sana tai kaksi.

    VastaaPoista
  15. Teidän äitienpäivä kuulostaa oikein kotoiselta! Pääasia, että jokainen saa viettää juhlaa omalla tavallaan.

    Mietin just, että kyllä äitienpäivä taitaa olla yksi tunneladatuimmista juhlista joulun ohella. Äitienpäivää edeltävänä lauantaina vietettiin jälleen lapsettomien lauantaita, vapaaehtoisesti tai tahattomasti lapsettomien päivää. On hyvä muistaa, että meillä kaikilla on omat elämänvalintamme, ja niitä tulisi kunnioittaa, myös äitienpäivänä. Aurinkoista viikon jatkoa sinne Puron varteen!

    VastaaPoista
  16. Viisaasti kirjoitit Tiina. Aamen. Aurinkoista viikon jatkoa myös sinne teidän suunnalle. Tänne näyttäs olevan tulossa lämmin päivä.

    VastaaPoista