keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Luontopolulla

Partion säännöllinen viikkotoiminta sai päätöksensä tiistai-iltana,
kun teimme lippukunnan kevätretken kotikaupungin lomakohteeseen.
Reppuihin paljon juotavaa ja takit,
koska "rannalla tuulee aina".
Todellisuudessa oli lämpimämpää mitä kotokylällä lähtiessä,
joten turhaan kannoimme takkeja mukana.
Olimme hyvin alkuillasta liikkeellä,
joten saimme kulkea ihan rauhassa.
Siitä olikin jo jonkin aikaa,
kun viimeksi olin ollut luonnossa liikkeellä.
Mieli virkistyi kovasti mukavassa seurassa,
kauniiden maisemien äärellä.
Retkikohteena ollut lintutorni 
ja sinne vievä luontopolku olivat minulle uusi kokemus.
Jälleen sain hyvän muistutuksen siitä,
miten paljon mukavaa tekemistä ja näkemistä löytyy hyvinkin läheltä.
Ei tarvitse välttämättä lähteä kauas.
Lähiretkissä on sekin hyvä puoli,
että aikaa ei välttämättä tarvitse edes koko päivää,
vaan jo yhden illankin aikana ehtii.
Ja mitäpä olisi retki ilman eväitä?
No ei ainakaan mikään retki.
Kyllä meillä enemmänkin makkaraa paistui,
mutta kuva tuli räpsäistyä jo ensimmäisen makkaran kohdalla:)
Lintutornille kulkiessamme oli hyvä hetki ihailla ympäröivää luontoa.
Näin keväällä ja alkukesällä minua jaksaa aina ihastuttaa ja ihmetyttääkin se, 
miten monia eri vihreän sävyjä luonnosta löytyy.
En osaa niitä sävyjä nimetä,
mutta taitavasti Luoja on sivellintään käyttänyt.
Loppukesästä sävyt jollakin tavalla tasoittuvat 
ja muuttuvat enemmän toistensa kaltaisiksi.
Ja koska jälkiruualle on ihan oma mahansa,
niin palasimme kotiin pehmikset masuissa:)
Mukavan erilainen tiistai-ilta.
Ja ketäs reippaita partiolaisia siellä menee?
(Sorry MaiMa ja S, oli ihan pakko....:D)

14 kommenttia:

  1. Tuo viimenen kuva on kyllä hieno :D misä välisä sää sen näppäsit

    VastaaPoista
  2. Eikös vaan:D Otin sen sillon paluumatkalla, kun jonku aikaa kuljettiin perätysten.

    VastaaPoista
  3. Keväässä on kyllä hienoa tuo vihreän esiintuleminen. Siitä "kurakeväästä" en tykkää enkä kyllä taas sitten varsinaisesta kesästäkään, mutta just tämä aika on hienoa, jolloin luonto kasvaa ihan silmissä. Oikeasti, viikko sitten meidän ikkunan takana olevissa koivuissa ei ollut vihreän häivääkään, nyt on täysi lehti puussa!

    Kivalta kuulosti teidän partioretki! :)

    VastaaPoista
  4. Se retkelle lähtö on ihanaa, innostunutta odotusta ja jännitystäkin täynnä. Saati sitten itse retki luonnossa, kun on niin paljon nähtävää ja koettavaa. Kuulosti tosiaan mukavalta ja pieni kaiho iskee, oi jospa oisin saanut olla mukana. :)

    VastaaPoista
  5. MariJ:
    Lehdet on tulleet nyt tosi vauhdilla puihin. Leikkasin eilen ruohoa ekan kerran tuomenkukkien tuoksussa. Huumaavaa:)

    Riikuska:
    Oi, jospa oisit ooooolluuut muuuukaaanaaa:)

    VastaaPoista
  6. Kuulosti kivalta päivältä! Ja kuvasta päätellen ainakin Emmy on päässyt mukaan pikkuväestä. Täällä myös tänään leikattiin ruoho ekaa kertaa ja heti tuntuu tosi kesältä. Mukavaa alkavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  7. Emmy ja Kasper oli mukana. Tosin noilla "pitkospuilla" ois päässy ihan hyvin rattaillakin, joten käydään varmaan koko porukalla joskus uudestaan tuolla samassa paikassa.

    VastaaPoista
  8. Kuulosti tosi mukavalta retkeltä kyllä tämä kevään vihreys on jotain tosi kaaunista ja kun ei vielä hyttysistäkään tietoa. Ja taas se hyvä oivallus ei tarvi mennä merten taa löytääkseen hengähdystauon ja voimia seuraavaan päivään. Ja nuo herkulliset nuotiomakkarat...

    VastaaPoista
  9. Lähialueen retkikohteita pitäisi oikein kunnolla kartottaa. Varmasti löytyis monta mukavaa paikkaa ja kohdetta, joissa ei ole koskaan käynyt. Nuotiomakkarat ovat vertaansa vailla:)

    VastaaPoista
  10. Tuolla munki tekis mieli käydä, siis noita pitkospuita kävelemässä, siellä kuulemma pääsee vaunujenkin kanssa!

    Toinenki mielenkiintonen kohde ois tässä lähistöllä mutta taidat vältellä paikannimien kirjoittelua joten puhutaan siitä sitte livenä joskus :D

    Lauantaina on kuitenki yks retki tiedossa:)

    VastaaPoista
  11. Krhm. Tosiaanhan tuossa aiemmin jo mainitsit nuo vaunut mitä hehkutin..

    VastaaPoista
  12. Tosiaan, huomennakin on retki tiedossa. Tämähän menee yhdeksi retkeilyksi koko elämä:)

    Mielellään jätän kovin tarkat paikannimet tämän blogin ulkopuolelle, joten vinkkaa mielenkiintoisesta kohteesta sitten, kun nähdään. Vaikka jo huomenna:D

    VastaaPoista
  13. Ompas teillä näyttänyt olevan kiva retki. Eipä ole tuolla tullut itsekkään käytyä koskaan.

    VastaaPoista
  14. Joo, mukava ilta oli:) Kannattaa käydä.

    VastaaPoista