lauantai 4. toukokuuta 2013

Pönttöjä pöntön perään

Niin kuin näistä teksteistä on aina välillä käynyt ilmi,
puron varren perhe käy partiossa.
Isäntä harrastaa partiota siten, 
että vahtii pienintä/pienimpiä äiskän ollessa muiden lasten kanssa partiossa.
Mutta kevään aikana olemme olleet partiossa koko porukka,
koska kokoonnuimme meidän pihalla.
Aiheena: rakentelu
Rakentelun kohde: linnunpönttö

Mahatauti sotki rakenteluamme niin,
että aloittaessamme oli lumi vielä maassa
ja lopettaessa oli kevät ja vappuaatto.
Mutta pääasian eli linnunpöntöt saimme valmiiksi.

Näistä pöntöistä tuli uusia asumuksia pienille linnuille.
Joutsen tai haukka eivät tänne mahtuisi, 
vaikka joku sitäkin taisi toivoa:)
 
Sahaaminen oli haasteellista hommaa kaikille.
Mutta tässä työssä sitä saikin harjoitella paljon
ja uskoisin, että jokainen meidän partioporukasta osaa 
tämän jälkeen sahata vähän aikaisempaa paremmin.

Vähän kerrassaan valmista syntyi.
Ensin seinät, sitten katto ja lattia.
Eräs teki "läpilennettävän" mallin ilman kattoa ja lattiaa...:) 
Uusia innovaatioita.

Lopuksi pöntöt maalattiin,
joten meillä oli esillä hyvin persoonallisia lintukotoja.
Jokainen oli takuulla erilainen.

Ai, miksikö tuo vesipyssy on tuossa? Ei mitään tietoa. Kuvia ei juuri stailattu.
Vaatteet saattoivat olla "vähän" maalissa,
mutta sekin taitaa kuulua asiaan.
Seuraavaksi onkin mietinnässä uusi rakentelukohde ensi syksyä ajatellen.
Ideoita saa vapaasti esittää.

15 kommenttia:

  1. Ollaanpas siellä hienoja linnunpönttöjä rakenneltu! Oikein maalattukkin:) Minä olen myös tänä keväänä rakentanut 5 linnunpönttöä joista 3 on täysin valmiina ja puussa jo kiinni. Kaksi vielä kaipaisi kattoa..Jos ei tälle keväälle/kesälle niin sitten ensi kesäksi. Nyt jännätään tuleeko asukkaita noihin jo ripustettuihin pönttöihin:)

    VastaaPoista
  2. HAAA! Mun hieno linnunpönttö ilman kattoa ja lattiaa on päässy nettiin! :D hauskaa

    VastaaPoista
  3. Kiitos! Partiolaiset jaksoivat mukavasti rakentaa, vaikka sahaamisessa ja naulaamisessa riitti haastetta. Toivottavasti sun tekemiin pönttöihin tulee asukkaita. Se kuulostaa niin mukavalle, kun puusta kuuluu linnunpoikasten kimeä piipitys.

    VastaaPoista
  4. Hahaa MaiMa, ollaan koneella yhtä aikaa ja tuo mun edellinen kommentti oli tarkoitettu Hilulle, mutta sää kerkesit väliin:) Tottahan sitä piti tästä uudesta "läpilennettävästä" mallista mainita. Ties vaikka siitä tulisi suurikin suosikki.

    Itseasiassa eilen kuuntelin radiosta juttua linnunpöntöistä ja siellä sanottiin, että mm. pääskyset ei tartte välttämättä muuta kuin jonku laudanpätkän, jonka päälle ne rakentaa pesänsä. Eli kyllä tällä sun uudella pönttömallilla on selkeästi tilausta. Ties vaikka siitä tulisi pääskysten uusi rivitalo...

    VastaaPoista
  5. Joo,tuo läpilennettävä juttu on kyllä parasta mitä oon pitkään aikaan kuullut.Voihan siinä opetellä täsmälentoa ja reitin valintaa,että ossuuko "uraputkeen".Empä ois itse tuommoista keksinytkään.Lapset ovat idearikkaita,kun vain annamme "kaikkien kukkien" kukkia ja emme mene tökerösti epälemään niiden tarkoitusperiä.Hienoja pönttöjä ootte joka tapauksessa tehneet.

    VastaaPoista
  6. Hienoja pönttöjä! :) Meillä katsottiin pääsiäisen aikaan YouTubesta jotain vanhoja Nikkari-Kari -pätkiä (Jukka Rasila ja Kari Hietalahti esittävät), jossa se Nikkari-Kari hokee: "Tänään tehdään pönttö!" Tuli vaan noista pöntöistä mieleen... ;)

    VastaaPoista
  7. Hienoja pönttöjä ja mukava ajatus maalata ne. Mä hankin meille juuri lintukirjan, jos oppisi tunnistamaan muitakin lintuja kuin harakan, variksen ja räkättirastaan. :) Kerrothan sitten, jos lintukodot saa asukkaita.

    VastaaPoista
  8. Mummuliini, MariJ ja Riikka:
    Kiitos kehuista! Kyllä ilman muuta tehdään lisäraporttia linnunpöntöistä, jos ne asukkaita saavat. Jos ei vielä tänä keväänä, niin vuoden päästä viimeistään.

    Tuosta Riikan lintukirjasta tuli mieleen mummuliinin mummulaan hankkima lintukirja, josta pystyy samalla kuuntelemaan lintujen ääniä. On aika hauska teos. Ja siitä kyllä oppii. Minusta ois hauska lähteä partiolaisten kanssa linturetkelle, mutta mun lintutietämys on samaa luokkaa Riikan kanssa. Eli tarvisimme mukaan jonkun huomattavasti mua pätevämmän opastajan.

    VastaaPoista
  9. mummu metsäntakaa5. toukokuuta 2013 klo 9.37

    Hienoja pönttöjä. Tarvis kyllä uusia pönttöjä, mutta.... jospa joskus olis myyjäiset josta voisi ostaa ja uusia kaikki asunnot, kun ei iteltä kyllä tapahdu tuollainen rakentaminen.

    VastaaPoista
  10. Kiitos hyvästä vinkistä, mummu metsän takaa. Pitää panna korvan taakse hyvä myynti-idea.

    VastaaPoista
  11. Hienoa, että lapsille annetaan mahdollisuus itse sahata, naulata ja maalata, vaikkei se niin sataselle onnistukaan. Ei se lintu pane pahakseen, vaikka sahaus on hivenen vinossa tai naula lintallaan. Ja mikä palkinto, kun lintu tekee pesän just siihen mun väkertämään pönttön.

    VastaaPoista
  12. Aivan mahtavia pönttöjä! Näiden nikkaroiminen on hauskaa siksikin, että työn jäljen kanssa ei ole niin nuukaa. Hih, itse asiassa en olisi ollenkaan niin varma, että tällainen nikkarointiprojekti onnistuis multa itseltänikään! Mulla onkin vasarapeukalo keskellä kämmentä :) Myyjäisajatus on muuten tosi hyvä! ehkä partiolaisten hyväksi?

    VastaaPoista
  13. Seikki ja Tiina:
    Kiitos kehuista! Minustakin nuo pöntöt oli siksi niin hienoja, kun jokainen oli taatusti uniikki. Ja varmasti linnut ne asunnoikseen kelpuuttavat. Myyjäisajatus itää mielessä kovastikin, sillä monenmoisia rahanansaintikeinoja pitää keksiä.

    VastaaPoista
  14. Kysyit ideoita tuleviin projekteihin.Tuli lintulauta ekaksi mieleen ja hetken tuumauksen jälkeen varpuluuta,jos vain sais jostain koivunoksia tarpeeksi.Vaaria vois kysyä opettajaksi,siltä kyllä luudan teko onnistuisi,muuta ei järkikulta sitten tulostanutkaan

    VastaaPoista
  15. Lintulautaa on mietitty tulevaa syksyä silmällä pitäen. Varpuluuta voisi olla myös hyvä idea, mutta siihen pitäis kyllä saada osaamista muualta. Meiltä ei semmoinen synny. Vaari kyllä varmaan osais...

    VastaaPoista