maanantai 21. lokakuuta 2013

Ensilumen iloja

Ei ole jäänyt kenellekään epäselväksi,
että aika moni paikkakunta on viime päivien aikana 
saanut ensimmäistä kertaa lumipeitteen. 
Niinpä minäkin kannan korteni kekoon "ensilumi hehkutuksella" 
ja se pitääkin tehdä viimeistään nyt,
 koska loppuviikolle on kaiketi luvattu sen verran lämpimää säätä, 
että saattaa ensilumi olla viikonloppuna vain muistona mielessä.
Tämä oli alkutilanne...
Mutta mikäs se on hehkuttaessa.
Jotakin hyvin taianomaista siinä ensilumessa on.
Yhtenäkään aamuna emme ole pienimpien kanssa selvinneet ulos 
niin nopealla vauhdilla kuin silloin, 
kun lumi oli yön aikana satanut. 
Omaan mieleen nousivat muisot lapsuudesta, 
miten kivalta silloinkin tuntui, kun ensilumi oli satanut. 
Uusi vuodenaika on alkamassa.

...ja tähän päädyttiin ensilumen myötä
Ja ensilumen myötä ajatukset siirtyivät  myös jouluun.
Ei sille vain voi mitään, 
että siinä vaiheessa kun pihakoivut ovat pakkasessa valkoisiksi huurtuneet, 
lumi peittää haravoimattomat lehdet 
(voi veljet mikä määrä niitä jäikään!!!),
niin ajatus lentää jouluun. 
 
Tässä vaiheessa vuotta lumityöt ovat ilo, huhtikuussa ei enää niin huvittaisi.
Tämä syksy on ollut niin uskomattoman kaunis ruskavärityksessään 
ja ilmat ovat olleet niin mahtavia, 
ettei joulu ole kovin konreettisella tasolla mielessä käynyt. 
Minulla on ollut sellainen olo, 
että nyt ei vielä ajatella tai kaivata joulua, 
kun kerran maailman paras vuodenaika eli syksy 
antaa parastaan ja kauneintaan tänä vuonna. 
Mutta lumen myötä lyhdyt ovat syttyneet pihalla yhä useammin 
ja eilen illalla kaivoin siskon suosiollisella avulla vanhan joululehtilaatikon esille. 
Olipas mukavaa istua keittiön pöydän ääressä syömässä yhdessä iltapalaa 
ja selailla vanhoja joululehtiä. 
Tunnelmointi saa minun puolestani täällä puron varresa alkaa:)
Huono kuva, mutta kertoo olennaisen. Ei, ei, nämä eivät ole jouluvalot, vaan uusi yövalo kamariin;)
Nautitaan tästä hetkestä,
lumen kanssa tai ilman.

12 kommenttia:

  1. ::) näinpä...meillä teinit laittoivat tunnelma-valoja vaan isäntä ei muualle huoli...mieltää ne joulu-valoina vielä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla kuukausi vaihtuu marraskuuksi, niin sitten voi laittaa jo ihan reilusti jouluvalojakin:)

      Poista
  2. mummu metsän takaa22. lokakuuta 2013 klo 9.57

    Täytyy yhtyä sun ajatuksiin. Niin vain on jo pitänyt valoja tunkea kukkamaljakoihin etteivät niin jouluisilta vielä näytäisi ja ajatukset kovin jo joulussa kulkee. Ne joululehdet pitää kohta ottaa esiin myös ja toivotaan ettei ala vesisateet vaan pieni valkea harso peittää maata. Hyvää alkanutta viikkoa puronvarteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmillisesti vesisade tuli. Se hyvä puoli tässä harmaudessa on, että sisällä on kiva polttaa päiväsaikaankin kynttilöitä. Arvelisin, että sulta löytyy mittava joululehtikokoelma. Monesti ne vanhimmat lehdet tuntuvat kaikkein tunnelmallisimmilta.

      Poista
  3. Ihana ensilumi! Me eteläisetkin pääsimme nauttimaan Pohjanmaalla syyslomalla tuosta upeasta valkoisesta maisemasta. Kyllä se vaan kevään ja kesän jälkeen tuntuu aina niin ihmeelliseltä :) Joulumieli hiipii väkisinkin lumen myötä. Minusta ei olisi edes liian aikaista jouluvaloille - jos ihan vähän vaan laittaisi.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita ihmeessä:) Lumet on tosiaan tämän päivän aikana aika tehokkaasti häipyneet. Sade lotisee...

      Poista
  4. Onpas siellä tosiaan satanut lunta ja puut ovat kauniissa huurteessa. Saa nähdä milloin tulee seuraava lumi, jos nämä nyt sulaa pois. Valoja voisi tosiaan tunnelman tuojana käyttää, mutta miksi ne niin helposti mielletään jouluvaloiksi. Nyt valikoima kaupoissa olisi parhaimmillaan. Pitäisiköhän mennä katsomaan, kun viime vuonna mieluisimmat oli jo myyty, kun mä havahduin ostopuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaupoissa on jo käytännössä kaikki joulu- ja tunnelmavalot esillä. Paljon löytyy myös hyvin edullisia valoja. Se on mukavaa, niin voi hyvällä omallatunnolla ostaa "jotakin pientä":)

      Poista
  5. Olipas mukava ja vauhdikas viikonloppu jälleen! Hekottelen Emmyn kommenteille edelleen, "kaamein lauantai-ilta ikinä" ei onneksi ollut kuitenkaan aivan totta :D Mukavaa syyslomaviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava viikonloppu meidänkin mielestä. Onneksi se kaamein lauantai-ilta taisi kuitenkin kääntyä ihan positiivisen puolelle:)

      Poista
  6. Samoilla fiiliksillä olen joulun suhteen ollut kuin sinäkin :) Nyt tuo vesisade vain sulatti kaiken lumen ja ollut aika kurja keli tänään ainakin. Minä harkitsin kans, että hakisin jostain varastojen uumenista ne joululehdet. Vanhoja joululehtiä on kyllä niin kiva lukea ja selailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumet tosiaan otti ja lähti kohtuu tehokkaasti. Pitää vain sytyttää sisällä kynttilöitä ja kääntää selkä ikkunaanpäin:)

      Poista