perjantai 1. marraskuuta 2013

Marraskuun ensimmäinen

"Onko pakko?"
"Mää en taho!"
"Miksi aina minä?"
"En kyllä syö."
"Ei tuu uni."

Hetken näytti jo siltä, että tämä kuukausi alkaa v-käyrä tehokkaassa nousussa.
Mutta nyt kun koti on imuroitu, 
lapset järjestivät omat kamarinsa vain pienellä pakottamisella, 
perunat ovat kiehumassa (tänään ei tarjota jauhelihaa) 
ja lastenlaulut raikaavat, 
niin tuntuu, että kylläpä tämä taas tästä.

Tavallista perjantaita.


Hyvää pyhäinpäiväviikonloppua kaikille teille, jotka jaksatte täällä käydä.
Ette arvaakkaan miten mukavalle se tuntuu, 
kun näkee kävijälaskurin raksuttaneen:)
Uudelle lukijalle tervetuloa mukaan Puron varteen!

8 kommenttia:

  1. Kyllä täälläkin pinnan venyvyyttä koetellaan, kun nuoremmalla on tapana sanoa vastalauseensa ihan joka ikiseen asiaan, ja sen lisäksi tuntuu, että ihan tahallaan keksii asioita, joista voisi alkaa kiukutella. Tänään hän tuli päiväkodin ovesta ulos valmiiksi happaman näköisenä ja kysyi, voiko hän mennä naapurin pojalle tänään kylään. Vaikka tiesi vastauksen, kun ollaan selitetty, että sinne ei nyt mennä vähään aikaan, että saavat tutustua rauhassa uuteen perheenjäseneen (vauva tuli kotiin eilen). Ja sitten alkoi hirveä raivoaminen. Hänen kohdallaan täytyy muistuttaa usein itseään, että vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapsille pettymyksiä... ;)

    Mutta välillä sitten kaikki on niin onnellista ja ihanaa. :)

    Mukavaa pyhäinpäiväviikonloppua teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä pinnaa saa venyttää monta kertaa päivässä ja mun kohdalla se myös katkeaa aika usein. Ja mikä siinä onkaan, että aina silloin, kun ite on kaikkein väsynein, pitäis jaksaa kärsivällisesti selittää sadatta kertaa samaa asiaa.

      Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Meillä lämpiää täällä sauna, sytyttelin pihan täyteen lyhtyjä viikonlopun kunniaksi ja illalla näkyy Vain elämää.

      Hyvää ja rauhaisaa pyhäinpäiväviikonloppua teille kaikille!

      Poista
  2. Kuningas EI on myös täällä uhmaikäisen perheessä läsnä lähes päivittäin. Ei auta kuin kiristellä hampaita ja koittaa kestää. Huumori auttaa myös :)

    Rauhallista pyhäinpäivän viikonloppua myös teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen lastenlaulukin on olemassa kuin "Kuningas EI". En muista kenen esittämä, mutta "juutuupista" voisi löytyä.

      Rauhaisaa pyhäinpäiväviikonloppua teillekin!

      Poista
  3. Olipas tänne tullut mukavan paljon luettavaa sitten viime käynnin. Syksy käääntyi sylviksi ja talvea ootellaan. Minulta meni ääni alkuviikolla ja kähisen kuin kunnon viskibasso konsanaan. Mukavaa viikkistä sinne, toivottavasti on rauha maassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauha on maassa hyvinkin:) Älä liikaa kähise, niin se äänikin saattaa malttaa tulla takaisin. Sulla taitaa olla työntäyteinen viikonloppu, mutta luultavasti ei tartte soittaa tyhjille seinille.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Niin varmasti. Teillä on porukkaa puolet enemmän mitä meillä ja kaikki tilanteet tulleet takuulla vuosien varrella tutuiksi:)

      Poista