maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maaliskuun mietteet

Maaliskuun viimeinen päivä.
Aika vilkaista taaksepäin mennyttä kuukautta.


M - maanantai
Tämä päivä.
Kuukauden viimeinen ja viikon ensimmäinen.
On turvallista, että on olemassa asioita, 
jotka vain tulevat ja olevat.
Mistään riippumatta.
Pyhää seuraa maanantai.
Se on hyvä.

A - aurinko
Ihanan valoisia, aurinkoisia päiviä.
Ensimmäiset lämmittävät säteet poskilla tuntuivat hyvälle.

A - aika
Minulla on 24 tuntia vuorokaudessa käytettävää aikaa.
Olisi mahtavaa, 
jos voisi käyttää kaiken tämän ajan täsmälleen niin kuin haluaisi.
No, ei varmaan kukaan voi.
Ikuisuuskysymys lienee, 
miten ajan saa riittämään ja ennen kaikkea, 
miten oppia käyttämään oma aikansa oikein.

L -lumisade
Parasta aikaa ulkona sataa lunta.
Lienee aika normaalia maaliskuussa, 
mutta silti en siitä tykkää.
En nyt.

I -I, I ja I-serkut
Lapsillamme on kolme I-kirjaimella alkavaa serkkua.
Usein esitetty toive on,
että asuisimme hieman lähempänä toisiamme.

S -sairastelu
Sitä on taas liikkeellä.
Hohhoijaa.

K -kevät
En voinut ennen sietää kevättä.
Se suorastaan masensi minut.
Nyt suhtautumiseni on muuttunut.
Edelleen tykkään pimeästä syksystä ja talvesta,
mutta niiden jälkeen kevät ja kevään valo tulee tarpeeseen.

U -ulkoilma-alue
Toiselta nimeltään takapihan terassi,
joka on saanut kaiteet ympärilleen.
Jee!
 
- uni
Olen antanut itselleni määräyksen nukkua enemmän.
Yksinkertaisesti siitä syystä,
että huomaan voivani silloin paremmin.
Siis, hyvä yötä!

4 kommenttia:

  1. Uni on tärkeää. Minäkin olen huomannut, että on välttämätöntä nukkua 8 tunnin yöunet, tai seuraavana päivänä ei kannata yrittääkään tehdä mitään järkevää. Sairauteni oireetkin pahenevat, jos yöunet jäävät vähemmälle. Taitaa olla myös iän mukanaan tuoma juttu - nuorena saattoi valvoa vaikka koko yön, ja hyvin vielä mennä kouluun seuraavana aamuna. Ja juu, mulla on huomenna herätys vasta 8.15. (molemmat pojat menevät kouluun/päiväkotiin yhdeksäksi), joten voin mennä nukkumaan vasta puoliltaöin, ja kommentoida tähän aikaan. :) Sitä paitsi mun luontainen unirytmi on normaaliajassa, eikä se tule kesäaikaan missään vaiheessa kääntymäänkään. Vaikka kello näyttää aamulla herättäessään 8.15., niin kroppa sanoo 7.15, ja haluaisi jatkaa unia, oli takana sitten 8 tai vaikka 10 tunnin yöunet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei enää nykyään jaksa valvoa niin paljoa kuin nuorempana. Kaiholla muistelen opiskeluaikoja, jolloin ei todellakaan tuhlattu aikaa nukkumiseen. En käsitä miten sitä jaksoi muutaman tunnin yöunilla, eikä mua väsyttänyt edes paljoa... no, ehkä loppuviikosta sitten enemmän:) Ja ajatuskin siitä, että palaisin koulutustani vastaavaan työhön, johon liittyy myös yövalvomista... haukotus. Tosin nykyään nuo yövalvomiset taitavat olla järjestetty vähän paremmin kuin ennen. Enää ei varmaan samojen ihmisten tarvitse valvoa päivää ja yötä.

      Poista
    2. Ainakin täällä meillä päin on leireillä erikseen palkatut yövalvojat, yleensä 2 kpl 18 vuotta täyttäneitä. Lastenleireillä saattaa kyllä olla käytäntö, että 1-2 täysi-ikäistä isosta toimii yövalvojina suunnilleen siihen saakka, että kaikki nukkuu, heillä on sitten oikeus aamulla nukkua vähän pidempään. Nuorten leireillä on sitten ihan pelkällä yövalvojan tittelillä palkattuina pari tyyppiä, joilla ei oikeasti ole sitten muuta työtä kuin se yövalvominen. Tai ehkä sitten joku saunanlämmitys tms. voi olla lisäksi hommana, mutta kuitenkin niin, että saavat nukkua riittävästi. Tosin pitäisi kyllä kaikilla olla sen verran järkeä päässä, että ymmärtäisivät öisin nukkua, niin ei tarvitsisi erikseen mitään yövalvojia... ;)

      Poista
    3. Onneksi tilanne leirien yövalvomisten suhteen on vajaassa kymmenessä vuodessa parantunut huomattavasti. Turhan monta leiriä on tullut vedettyä niin, että valvottiin päivät ja lähes kaikki yöt. Nukkuminen oli viikon leirillä aivan muutamia tunteja yössä. Silloin tuntui, että jaksoi, mutta sitä olikin aika nuori silloin. Nyt en edes periaatteesta suostuisi enää moiseen.

      Poista