lauantai 5. huhtikuuta 2014

Arkikuvahaaste 3/5

Kävi niin kuin vähän arvelinkin,
etten pysty tätä arkikuvahaastetta peräkkäisinä päivinä tekemään.
Mutta eipä sitä varmaan missään ole määrättykään,
että niin täytyisi tehdä.
Haaste on siis Heivatut kudelmat-blogin MariJ:ltä 
ja sen saa napata mukaansa kuka vain haluaa.

Torstaina napsein kuvia,
mutta julkaisen ne vasta tänään.
Joten, tällainen oli torstai Puron varresa:
 Edelleenkin olimme vain omalla väellä koolla,
joskin nuorimmainen alkoi olla jo paremmalla tolalla.
Kaapista löytyivät ainekset "mummun suklaakakkuun",
joten ei muuta kuin vuuat jauhotukseen ja taikinan tekoon.
Hyvältä maistui, niin taikina kuin valmiit kakutkin.
Iltapäivällä uskaltauduimme käymään vähän ulkonakin.
Raitis ilma virkisti pitkän "sisäkauden" jälkeen.
Aurinko paistoi, mutta tuuli teki ilmasta aika kylmän.
Torstaina saimme ensimmäisen tuulahduksen pääsiäistä,
kun nämä kolme pupua yllättivät meidät kurkkimalla ikkunasta sisään:)
Nanna antoi niille jo nimetkin: "Nöppi, Nöpö ja Nöpönenä".
Ja illan tullen pienimmät halusivat samaan sänkyyn.
He nukahtivat sikin sokin miten sattuu,
mutta olivat sitten unessa kääntyneet täsmälleen samaan asentoon.

Räntäsade riemastutti äsken läsnäolollaan,
mutta sitä huolimatta toivottelen hyvää lauantai-iltaa kaikille!

4 kommenttia:

  1. teillä räntäsadetta :( höh...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kovinkaan piristävää:( Onneksi lakkasi jo.

      Poista
  2. Mä en edes muista milloin olisin kuivakakkua tai kahvikakkua (kummallakohan nimellä sitä kutsuisi) tehnyt. Yksi vuoka taitaa löytyä kaapista. Mummun suklaakakun taikina oli varmasti herkullista. :)

    VastaaPoista
  3. Mulle käy monesti niin, etten pitkiin pitkiin aikoihin leivo kuivakakkua. Sitten kun taas leivon, mietin,että miksi en tee tätä useammin. Monet kuivakakut ovat kuitenkin aika nopeita leipoa ja kun tekee uunin täyteen, niin saa kerralla aika paljon leivonnaisia.

    VastaaPoista