torstai 2. huhtikuuta 2015

Päivän mittaan kuultua ja sattunutta

Olohuoneesta kuului kummallista ähinää. 
Nelly siellä yritti irrottaa päätään. 
Kiskoi voimalla, mutta pää pysyi kiinni ja lujasti. 
Totesi siihen sitten vähän surullisesti: 
"Hö, ei lähe ilti. (tauko) 
Ja nyt on sitte kaulaki kipiä."

Iltaruuaksi saimme Emmyn tekemiä nakkikääröjä.
Olivat muuten tosi hyviä 
ja vaikeustasoltaan juuri sopivia ekaluokkalaisen tehtäväksi.
Voi kun nyt osaisin oikein ruokkia tätä innostusta leipomiseen ja ruuan laittoon. 
Etten omalla sekaantumisella pilaisi toisen tahtoa tehdä ja selvitä itse.
Kuvassa oleva yksilö ei ole hienoimmasta päästä, 
mutta tarjottavat katosivat sen verran liukkaasti parempiin suihin, 
että muistin ottaa kuvan vasta viimeisen käärön kohdalla.

Ja mikäli sinulla ei ole mitään tekemistä, niin kokeileppa seuraavaa:
Aseta pöydälle mukillinen maitoa. 
Ota käteesi kauppakassi 
ja heitä se huolettomasti pöydän vieressä olevalle penkille siten, 
että kassin kantohihna jää pöydälle maitomukin ympärille. 
Vetäise kassi pois penkiltä, 
äläkä huomaa mukin ympärille kiertynyttä hihnaa. 
Yritä saada muki putoamaan lattialle niin, 
että muki jää tukevasti pystyyn, 
mutta maito roiskuu ihan joka paikkaan. 

Jos onnistut tässä, niin lupaan palkinnon.
Vinkki: en usko, että harjoittelu auttaa tehtävän suorittamisessa. 
Tee sen sijaan niin, 
että peset ja siivoat keittiön (ja erityisesti sen lattian) 
huolellisemmin kuin kertaakaan kuluneen kolmen viikon aikana.
Mitä puhtaampi keittiö, sen varmemmin tehtävä onnistuu.

4 kommenttia:

  1. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa pienelle kulkijalle :) Ihanannäköiset kääröt on leipassut koululainen! Mukavaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinullekin! Tänne näyttäisi olevan tulossa kauniin aurinkoinen päivä.

      Poista