Hei hei syyskuu

Kukapa olisi uskonut, että minä joskus kirjoitan tuollaisen otsikon? 

Ja kirjoitan niin, että sitä myös ihan aidosti tarkoitan. 

Nyt tarkoitan. 

Hei hei syyskuu.

Minua harmittaa, kun menit ohi niin nopeasti. 

Jos minun pitäisi laittaa vuoden 12 kuukautta suosikkijärjestykseen, 

olisit takuulla mitalikolmikossa mukana. 

Olet aina ollut. 

Mutta pakkoko sinun oli pitää tänä vuonna sisälläsi 

niin mahdottoman paljon kaikkea? 

Niin paljon kaikkea, ettei tällainen hidas hissukka pysy mukana. 

Mutta kai se on niin, että näin pysyy nöyränä.

Menin mokoma jossakin vaiheessa jo ylpeästi ajattelemaan, 

että kylläpä minä nykyisellään aika mukavasti hoitelen arjen normaalin pyörityksen: 

työt, omat ja lasten menot, harrasteet, kotihommat, kaverit ja sun muut.

Piti tulla kaikkea "sun muuta" sen normaalin päälle.Aika paljon.

Ei mitään kamalaa tai hirveää, mutta muutama sellainen meno, 

jotka veivät ylimääräisiä iltoja ja aikaa. 

Tuli kiireen tuntu. Hosumista ja kaikenlaista säätöä.

Vain kurkistamalla kalenteriin, jonne laitan ylös kaikki taloutemme liikkuvat osat, 

voin jotenkin muistaa mitä tässä kuussa on tapahtunut. 

Ulkona seisova autotallin raakile, joka on noussut kivijalasta harjakorkeuteen, 

kertoo siitä, mitä Puron varren iskämies on tehnyt. 

Samalla se muistuttaa siitä, 

että meillä on ympärillä auttavia ihmisiä, jotka tulivat talkoisiin.

Tulivat ja tekivät, vaikka kaikilla on omassa elämässäänkin

tehtävää ja toimitettavaa aivan piisalle asti, liikaakin.

Kurkistus kalenteriin kertoo, että kerettiin sitä syyskuussa lomaillakin. 

Samaa ei voi sanoa kaikista lähipiiriläisistä. 

On sitä hoppua ollut muillakin.

Alkukuusta aurinko paistoi, lämmitti, eikä ollut vaikeuksia muistaa, 

miksi syyskuu on kiistatta ansainnut paikkansa kuukausien top-kolmosessa.

Kiireen myötä tulivat sateet. 

Onneksi tuli myös alikersantti-täti, joka hätyytettiin pahimpaan härdelliin. 

Sen ansiosta koko koti ei ole normaalia pahemmassa kaaoksessa. 

Niin että kiitos tästä syyskuu. 

Jäi lenkkeilyt raittiissa ilmassa minimiin.

Ja suunnittelin minä istuvani puron varresa katsomassa 

miten puista pudonneet lehdet keikkuvat veden mukana matkoihinsa. 

En sitten istunut, en seissytkään. 

En käynyt puron varresa koko kuukauden aikana kertaakaan. 

Onha toki tuota matkaa, monta metriä...

Jos katsottaisiin vuoden päästä uudestaan.

Vähän vähemmän vauhtia, jos saan pyytää.

Tervetuloa lokakuu.

Komean kuutamon toit ainakin tullessasi.

Tällä hetkellä kalenterissa vain tuttuja, tavallisia töitä ja menoja.

Tiedän selviäväni niistä, 

mutta toivon ettei sitten kovin paljon mitään muuta siihen päälle.  Eihän?