lauantai 6. helmikuuta 2016

Lauantai

Pitkästä aikaa on ollut sellainen lauantai, että koko perhe on kotona ilman mitään erikoista ohjelmaa. On ollut aikaa keskittyä kotitöihin, jotka onneksi ovat täysin ehtymätön luonnonvara. Ei mitään huolta niiden loppumisesta, ikinä...koskaan.


Meillä kuluu  sämpylöitä juuri niin paljon kuin niitä ehditään leipoa. Koska talossa on ollut sämpylävajausta useamman viikon ajan, oli aika laittaa taikina tulille. Pakastimesta sulatin joukkoon porkkanasosepussin, josta olin ensin ajatelut tehdä porkkanalaatikkoa (sitähän voi hyvin syödä ympäri vuoden). Laatikon muodossa porkkanaa syö meillä tasan allekirjoittanut, joten sämpylöissä porkkanasose löysi tiensä jokaisen suuhun. Tykkään lykätä sämpylätaikinaan kaikenlaisia jämiä, mitä kaapista milloinkin sattuu löytymään. Kaikki jauho- ja hiutalepussien loput on hyvä ropistaa taikinaan, kasvissosekeiton jämät kaavin joukkoon ja puolukkasurvos tekee sämpylöistä hauskan värisiä. Sitten voi tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi, kun ei ole heittänyt ruokaa roskiin;)

Onnistuimme tekemään myös päivän turhan työn. Lähdimme Kasperin ja Emmyn kanssa talon takana olevalle pellolle tekemään latua. Puskimme peräkanaa hangessa menemään ja ainakin omasta mielestämme saimme aivan kelpo ladun aikaiseksi. Tuli ilta, tuli lumimyräkkä ja latu on ummessa. Se siitä sitten, huomenna uusiksi.


Nellyn kanssa hiihdimme ennen myräkkää pihalla.  Viime talvena hiihtoharjoitukset olivat vielä hyvin minimaalisia ja nytkin ajattelin, että tuskin tästä mitään kunnollista tulee. Niin sai taas äiti nenälleen, kun Nelly jaksoi keskittyä hiihtämiseen, se onnistui ja edes kaatuminen ei aiheuttanut mitään kitinöitä, vaan neiti nousi ylös ja jatkoi menoaan. Latukin sai uuden nimen, se on "hiihtoalusta".


Nyt saunaan.

6 kommenttia:

  1. Hiihtoalusta,miten hyvä nimi.Vain lapsi voi tuollaisen keksiä,kun ei ole mitään ennakkotietoja ja tapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nimitys tuli hyvin aidolla hetkellä.

      Poista
  2. sama meininki täällä sämpylöiden tekemisessä,kaikkea sekaan mikä vähänkään siltä tuntuu :) ja taatusti maistuu jokaiselle :) Mulla on vielä hiihot hiihtämättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähiin jäi munkin hiihdot. Ja nyt on satanut niin, että pelloilla vesi seisoo...

      Poista