tiistai 12. huhtikuuta 2016

Kutsui meitä Kuusamo

Tähän huhtikuun alkuun iski tahaton bloggaustauko. Elävä elämä on vienyt mennessään ja niinhän se kuuluu mennäkin, että ensin eletään ja sitten blogataan, jos keretään. Osasyy harvakseltaan tapahtuvalle postaamiselle on myös siinä, että tietokone sijaitsee nykyisin huoneessa, joka toimii myös yhden tyttösen makuuhuoneena ja huoneen haltija on tarkka reviiristään:) Pelkästään hyvä asia. Minunkin koneella notkuminen on vähentynyt. Mutta kieltämättä ehti tulla jo ikävä tätä omaa, pientä, virtuaalipäiväkirjaani. Minulle on aina ollut helpointa pukea ajatukseni kirjoitettuun muotoon, joten siksikin tästä bloggaamisesta on tullut itselleni tärkeä ja ennen kaikkea rakas harrastus.

Kun elämä on vienyt mennessään, se tarkoittaa sitä normaalia arkitouhuilua plus jotain ekstraa viikonloppuihin. Viime viikonlopun ekstraan kuului koko perheen miniloma Kuusamossa. Hyvä ystäväni ja Nannan kummitäti meni naimisiin ja samassa yhteydessä vietimme perheen uusimman tulokkaan, suloisen tyttövauvan, kastejuhlaa.

Matkasimme Kuusamoon juhlaa edeltävänä päivänä ja vietimme yömme Kuusamon Tropiikissa. Uimista, uimista, uimista. Siitä meidän perhe tykkää ja ilmeisesti sitä lajia sai jokainen harrastaa tarpeeksi, koska kylpylän sulkemisen hetkellä kukaan ei pannut vastaan ajatusta hotellihuoneeseen lähtemisestä.


Kun on poissa kotoa, on "pakko" lomailla.  Likaiset astiat tiskipöydällä tai märät pyykit koneessa eivät kutsuneet, joten tällainen yhden yön miniloma tuntui siltä kuin olisi ollut pitkäänkin poissa. Toki myös tapahtui paljon, mikä osaltaan lisäsi tunnetta siitä, että olisimme olleet pitemmälläkin reissulla.


Paluu arkeen koitti toki heti maanantaiaamuna. Ensimmäinen oksensi...
Monenlaista tautia meillä on kuluneen talven aikana ollut, mutta tämä oli ensimmäinen mahatauti. Ja onni onnettomuudessa on siinä, että tauti iski vasta kotona. Olisihan se voinut alkaa esim. sunnuntai-iltana Pudasjärven ABC:llä, josta on vielä ihan kiitettävä matka Puron varteen, ainakin silloin, jos se matka pitää ajaa auto oksennuksessa. En siis valita.

Ja nyt on ensimmäinen jo taudista selvinnyt. Toinen aloitti.

4 kommenttia:

  1. Voi mahatauti.. paranemisia sinne!

    VastaaPoista
  2. Kylpylät on kivoja paikkoja ja melkeinpä takuuvarmasti lapset viihtyy :) Nyt tuntuu olevan liikkeellä tuota tautia aika kiitettävästi. Pikaista paranemista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä tauti kesti meillä ennätyspitkään. En välittäisi tätä ennätystä enää paremmaksi pistää.

      Poista