lauantai 3. kesäkuuta 2017

Viikon 22 viimeinen arkipäivä (sisältää omien lasten kehumista)

Viikon 22 viimeinen arkipäivä. 
Päivä, jota koululaiset kautta koko Suomen maan ovat odottaneet hartaasti. 
Päivä, jonka vuoksi monet ovat jo kuukauden rastineet kalenteristaan iltaisin menneen päivän yli, jotta näin voisivat seurata tämän päivän tulemista.
Päivä, jolloin ilmassa on suuria tunteita.
Päivä, jolloin vuoden työ palkitaan.
Päivä, joka on yhtä aikaa haikea ja iloinen.
Päivä, jolloin sanotaan jäähyväisiä.
Päivä, jolloin kehutaan kilpaa.
Päivä, jolloin kesäloma alkaa:)

Tänään on päivä, jolloin koululaiset ovat kirmanneet 
kesälaitumille kuin vasikat konsanaan. 
Edes kylmä sää ei ole poistanut sitä ihanaa tosiasiaa,
että edessä on monta monituista viikkoa, jolloin saa tehdä juuri niitä asioita, 
joista haaveili marraskuun pimeinä aamuina matikantunnilla. 
Olipa mennyt kouluvuosi ollut millainen tahansa, 
kaikillahan se ei pelkkää iloa ja auvoa ole, 
tänään jokainen koululainen on alkavan lomansa ansainnut.


Puron varresa kouluvuosi päättyi ensimmäisellä, kolmannnella ja viidennellä luokalla. Meillä on perinteenä aloittaa kesäloma perheen yhteisellä pitsaillalla. 
Näin teimme nytkin ja erittäin hyvillä mielin 
sain hakea herkkuja palkinnoksi tehdystä työstä. 


Ekaluokkalainen on vuodessa kasvanut noin metrin sekä ruumiillisesti että henkisesti. 
Hän ei varmaankaan olisi pannut pahakseen, 
vaikka koulua olisi jatkunut vielä viikon verran, 
mutta yhtä mukavaa hänestä oli jäädä lomallekin. 
Syksyllä edessä siintävä toinen luokka tuntuu ajatuksena luontevalta, 
eikä varmaan aiheuta suurempaa stressiä kenellekään. 
Hän on omalla aurinkoisella tavallaan yhtä aikaa vielä aika pieni lapsi 
ja samalla jo konkari koululainen.

Kolmasluokkalainen aloitti kesälomansa tyytyväisenä menneeseen kouluvuoteen. 
Lomaa hän odotti jo huomattavasti pikkusiskoaan innokkaammin. 
Kuluneen kouluvuoden aikana olen yllättätynyt monta kertaa siitä, 
miten tunnollisesti hän on koulutehtävänsä suorittanut j
a oppinut pitämään hyvän huolen omista läksyistään ja aikatauluistaan. 
Kesältä toivon erityisesti hänelle vapautta ja huolettomuutta, 
jopa suoranaista "pellossa elämistä".

Vitosluokkalainen jättäytyi kesäloman viettoon vuosien tuomalla tottumuksella, 
eikä salannut pätkääkään, 
että loma olisi hänen puolestaan voinut alkaa jo pari viikkoa sitten. 
Hän iloitsi todistuksessaan siitä, 
että sai hyvin konkreettisesti huomata mikä seuraus on
 läksyjen tunnollisella tekemisellä ja kokeisiin valmistautumisella. 
Taakse jäänyt kouluvuosi on kasvattanut pojan, 
joka on halunnut hoitaa hommansa silloinkin,
 kun se on tuntunut tylsältä tai ei ole yhtään kiinnostanut (ainakin melkein aina...). Syksyllä edessä on viimeinen vuosi alakoulua 
ja sitten ne uudet tuulet vasta puhaltavatkin. 
En tahdo uskaltaa ajatellakaan sinne saakka.

Ja kun nyt kehumaan aloitettiin, 
niin kehutaan samalla nuo kaksi pienintäkin,
joiden kanssa saan vielä ensi kouluvuodenkin olla kotona. 
Viisivuotiaalla Nellyllä on meneillään kaksikin isoa, opettelun alla olevaa asiaa.
 Niistä kirjoittelen ehkä sitten, kun hommat sujuvat, 
mutta kolmas opettelussa ollut asia sujuu jo hienosti, nimittäin s-kirjain! 
Eläköön asiansa osaavat erityisopettajat, 
muutamalla erittäin käyttökelpoisella neuvolla
 Nellyn "ässä" rupesi suhisemaan siellä missä pitääkin
 ja on nyt muutaman viime viikon aikana vakiintunut luontevaksi osaksi puhetta. 
Passaa sitä nyt suhista.


Ja sitten tuo meidän pienimmäinen. 
Hän, jonka ei ainakaan äidin mielestä tarvitsisi osata yhtään mitään,
 kunhan olisi vain söpö. 
Ja söpö hän onkin, mutta sen lisäksi hän on oivaltanut,
 että ponkaisemalla jalalla vauhtia,
 pääsee kääntymään ja mahallaan ollessaan avautuu kokonaan uusi maailma. 
Nyt sitten jännätään,
 vaikuttaako liikkuminen tähän asti aivan erinomaisesti nukuttuihin öihin. 
Voi kumpa ne jatkuisivat kuten tähänkin asti!

Tulipa sitä nyt ylistettyä omaa jälkikasvuaan.
Meniköhän jo mauttomuuden puolelle?
Mutta sallittakoon se tänään,
viikon 22 viimeisenä arkipäivänä.

Mitä parhainta kesälomaa kaikille koululaisille!
 Lämpimät onnittelut jokaiselle opintonsa päättäneelle ja valmistuneellle!

4 kommenttia:

  1. Mummuliinikin toivottelee mukavaa lomaa ja iloitsee ihan mukiinmenneestä kouluvuodesta.Viettäkää stressitön loma-aika ja toivottavasti myös mummula saa osansa teidän kesänvietosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puron varsi kiittää ja kuittaa. Taisi tänäänkin olla ihan kiitettävä prosentti väestä siellä mummulan suunnalla.

      Poista
  2. Ihanaa lomaa jokaiselle! Kaikki ovat varmasti kehunsa ansainneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No joo, kyllä sitä kehua saa, mutta nyt jo mietityttää, että oliko tämä sittenkään se oikea paikka... Enpä taida kuitenkaan poistaa mitään, olkoon teksti tuossa:)

      Poista