keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tammikuu summa summarum

Tammikuu alkaa olla lopuillaan 
ja ajattelin koota yhteen joitakin satunnaisia ajatuksia 
ja tapahtumia kuluneen kuukauden ajalta 
käyttäen hyväksi tammikuun omia kirjaimia.
 
vielä yksi maisemakuva partioleirin maastosta
T- talvi 
Vuoden ensimmäinen kuukausi on ollut todellinen talvikuukausi. 
 Pakkanen on  paukkunut sopivasti ja luonto on näyttänyt kauneimmat talviset kasvonsa. Blogeissakin on ollut paljon kuvia upeista talvimaisemista. 
Ei ole tarvinnut lähetä kotopihaa kauemmas 
voidakseen ihailla pakkasen "kuorruttamia" puita ja kimaltavaa hankea.

A- arki
Joulun ja uudenvuodenpyhien jälkeen arki jatkui. 
Välillä arki on sitä parasta: 
ei välttämättä tapadu mitään erikoista, 
mutta asiat sujuvat omalla painollaan 
ja tavallisesta kotoelämästä puron varresa nauttii täysin siemauksin. 
Arkeen mahtuu kuitenkin myös niitä vähemmän nautinnollisia päiviä, 
eikä tammikuu tee poikkeusta siinä(kään). 
Pitäisi oppia katsomaan kauemmas ja jotenkin eri tavalla silloin, 
kun arjen punainen lanka on totaalisen hukassa.

M- mummu
Kun perheen iskämies on työreissulla 
ja äidin pitäisi olla partiossa 
ja pyykkivuori valtaa takkahuoneen 
ja leluvuori tulee itsestään vastaan ulko-ovella, 
on mummu karauttanut punaisella potkurillaan avuksi.
Olemme saaneet apua mäessä, emme mäen alla.
 
M- mmmm
Jotakin pientä hyvää leipomista on keretty harrastelemaan kotona.
Suklaapiirakkaa pakkaspäivänä ja heti tuntuu kaikki paremmalta:)
 
I- illat
Iltaisin aika suorastaan juoksee. 
Liian paljon yritän mahduttaa iltoihin "tuokin-pitäisi-vielä-tehdä"-juttuja. 
Haluaisin, että illat olisivat mukavia ja rauhallisia. 
Sitä ne eivät läheskään aina ole (varsinkaan niitä rauhallisia) 
ja tässä yritän tulevina kuukausina parantaa. 

maailman perinteisin suklaapiirakka
K-koti
Tammikuussa olemme olleet paljon kotona. 
Ja mikäs siinä, kotona on hyvä olla. 
Tosin, kotoa poistuminen tekee välillä myös hyvää 
ja sitä olisin voinut ehkä vähän enemmän harrastaa. 
Ehkä ensi kuussa sitten:)

U-unettomuus
Varsinkin alkukuusta uni katosi puron varresta lähes kokonaan. 
Yöt menivät pyöriessä 
ja jokainen tietää millainen on olo muutaman yön valvomisen jälkeen. 
Onneksi Nukkumatti näyttää nyt löytäneen tiensä uudelleen meille, 
eikä kuutamonkaan aikana valvottu kuin yhtenä yönä muutama tunti.

U-ulkoilu
Tammikuun ehdottomasti suosituin liikuntamuoto ulkona on ollut luistelu. 
On ollut hauska seurata miten lasten taidot ovat kehittyneet kerta kerran jälkeen. Uskaltauduin itsekin jäälle yli vuoden tauon jälkeen ja pysyin jopa pystyssä. 
Ulos lähtemistä ei kadu koskaan, sisälle jäämistä kyllä.

Maali odottaa kiekkoa...
Jos joku haluaa omassa blogissaan tehdä vastaavanlaisen "kuukausiraportin", 
idean saa vapaasti varastaa. 
Jos jätät kommentteihin siitä merkinnän, 
tulen mielelläni katsomaan, 
millainen kuukausi on ollut muualla.
 
 
 
 
 

12 kommenttia:

  1. äiteliini-mummuliini31. tammikuuta 2013 klo 13.24

    Kivan joutuin tuo monesti vuoden pitimmältä tuntuva kuukausi on mennä hurahtanut.Kovat pakkasetkin on kiertäneet tämän seudun.Valon määrä on lisääntymään päin joka päivä 3min. illasta ja aamusta.Sehän tekee parikytä minsaa iltaa ja aamua kohti viikossa.Mummun punainen potkukelkka on juossut mieluusti Puron varteen,varsinkin nyt kun sain muoviset jalaksensuojat alle,jopa lentämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sen päivän pitenemisen jo kovasti huomaa.

      Poista
  2. Hauska kirjainleikki! Jos pitäisin blogia, varmasti varastaisin idean :) Lisääntyvästä valoisasta ajasta nauttii täällä metsäpirtin suojissa enemmän kuin kaupungissa. Viideltä vasta tulee pimeys ja sekin taitaa koko ajan siirtyä myöhemmäksi. Eilisillalle osui minun kohdallani tämän talven ensimmäinen "järkyttävä ajokeli". Auto kulki varmaan hitaammin kuin mummun punainen potkukelkka, mutta eipä mennyt penkan kautta onneksi. Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi ajella hiljokseen, jos sillä saa pidettyä auton tiellä.

      Poista
  3. Mää kävin varkaissa varastamassa raportin :) mukava oli lukea teijän kuukauden touhuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vaan, kun varastit:) Kävinkin jo kurkkimassa, mitä olit kirjoitellut.

      Poista
  4. Monenlaista teilläkin kuukauden aikana. Kiinnostus heräs, joten itekki piti testata.. HV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun testailit sinäkin. Yllättävän paljon sitä kuukauteen mahtuu tekemistä ja tapahtumia.

      Poista
  5. Hauska idea! Jokaisen kuukauden jälkeen olisi hyvä tehdä ainakin päänsisäinen raportti. Meillä on ajatukset melkolailla samoissa - vain tuo potkurilla kiitävä mummu puuttuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin myös, että ajan kiitäesä hirmuista vauhtia eteenpäin, tällaiset "raportit" auttavat pysähtymään ja katsomaan hetken aikaa myös taaksepäin ja elettyyn elämään.

      Poista
  6. Hauska idea on kyllä! Olipas luminen kuva partioleiriltä, mutta niin ihanan talvinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leiriltä sai napsittua monta lumista kuvaa. Ja muutenkin tammikuussa oli paljon ihanan lumisia ja talvisia päiviä.

      Poista