keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Tätilässä

Taas meinaa olla niin hoppu,
ettei ehdi edes bloggaamaan.
Mutta se hyvä puoli tässä hopussa on,
että bloggaamisen aiheita syntyy jatkuvasti.
Toinen syy blogihiljaisuuteen on ollut pienimuotoinen kesäreissu,
jonka teimme kaukaisemman mummulan kautta Savon tätilään.
Tuolla tätilällä on Puron varren väen suussa aivan oma nimensäkin,
mutta se jääköön vain niiden tietoon,
jotka tuntevat meidät myös "oikeasta" elämästä.

Nelly ratsastaa ja laulaa: "Ihhahhaa, heepo hinnattaa"
Pyörähdimme pikaisesti mummulassa ennen tätilään menoa.
Pikapyrähdyksestä huolimatta,
saimme tavata lukuisan joukon sukulaisia.
Ja lapsilla on riemu rajaton,
kun näkivät serkkunsa.

Pian meitä kutsuivat kuitenkin Savon maisemat.
Tätilässä meitä passaattiin parhaasti päästä.
Herkuttelimme grillin antimilla useaan otteeseen ja
muutenkaan laihtumaan ei ehtinyt.

Tytöt leikkivät tädin vanhalla barbie-talolla,
jossa ovat lähes kaikki pienetkin osaset tallella.

Parasta oli varmaan se, ettei leikkejä tarvinnut siivota pois ennen kuin kotiin lähtiessä
Nelly kunnostautui portaiden kiipeämisellä ja 
vain hyvin suunnitellut harhautukset 
saivat neidin huomion välillä kiinnittymään muihin leikkeihin. 
Portaita nousu alkoikin sujua jo hyvin, 
mutta alastulo on edelleen täysin holtitonta. 

"Pää tyytyyn" (Nellyn ensimmäinen kaksisanainen lause)
Kasperille suurin juttu oli traktorilla ajaminen.
Mummulassa Kasper on traktorin kyydissä tuon tuostakin,
mutta nyt taitaa kuskin penkki vetää puoleensa entistä enemmän.

Massikka - traktorien aatelia:)
Näissä traktorilla ajoissa on aina se ristiriita,
että mikä on oikea aika päästää lapsi puikkoihin. 
Lain mukaan sitä ei saisi tehdä vielä moneen vuoteen, 
mutta jos odotaa siihen saakka, 
että laki sallii ajamisen, 
niin ihan takuulla se ajaminen ei enää siinä vaiheessa kiinnosta teiniä.

 Itse kannatan jonkinasteista lain rikkomista tässä asiassa.
Aikuisen valvonnassa ja vastuulla tosin.
Ja taitaa muuten olla niin, 
että omalla pihalla/pellolla ajaminen ei edes ole lain rikkomista. 
Yleisiä teitä tuo laki taitaa tarkoittaa 
(nyt ei siis kukaan voi kommentoida, että olemme vastuuttomia vanhempia,
toki niin voi omassa päässään ihan vapaasti ajatella 
ja saa sen kommentteihinkin laittaa;D). 
Nämä taitavat olla niitä asioita,
joissa jokainen perhe vetää omat rajansa.

Mutta nyt kutsuu sauna.
Ja ulkona tuoksuu kesäinen ilta:)
Viikon jatkoa kaikille!

9 kommenttia:

  1. tervetulloo savvoon :D
    meilläki Kasper,tosin se i-kirjain tulee perään ;)

    VastaaPoista
  2. Olipas teillä mukavia puuhia Savon tätilässä. Nellyn ensimmäinen kaksisanainen lause jää varmasti mieleen. :)

    Olen samaa mieltä kanssasi tuosta traktorilla ajamisesta. Kyllä sitä pitää kotipihalla saada harjoitella silloin, kun kipinä on suurimmillaan. Eiköhän meistä itse kukin ole autoakin kokeillut ajaa pihalla tai jollain syrjäisellä metsätiellä jo ennen kuin varsinainen ajolupa on ollut olemassa.

    VastaaPoista
  3. Mukava postaus, kivaa ku vihtit kesälläki päivittää :)

    Juu no Juho muistelee viisvuotiaana alottaneensa ajamisen, minusta tuntuu kyllä hullulta että Ville ens vuonna. On se Juho sitä jo ohjaamaan opettanu mutta se kaikki muu, mitä ajaessa pitää huomioida...

    VastaaPoista
  4. Onpa teillä ollut mukava kesäreissu! Ja hyvä Kasper, sulla on homma jo hyvin hanskassa :)

    VastaaPoista
  5. Suvi:
    Kiitos! Savossa on aina mukava käydä. Maisemat ovat mukavalla tavalla erilaiset kotopuolen aukeaan verrattuna ja kyllä savolaiset ihmiset ihan lupsakoilta vaikuttavat:)

    Riikuska:
    Tätilän vierailu kuuluu aina vuoden huippuhetkiin. Ja luulen kyllä, että lähes kaikki ovat juurikin tuota autolla-ajoa yms. kokeilleet jo ennen virallista ikää. Mun oli ainakin pakko harjoitella peruuttamista kotonakin, oli se sen verran haastava juttu mulle.

    Maija:
    Kiitos! Kyllä minä päivityksiä tekisin vaikka joka päivä, kun vain ois aikaa. Ja mukava, että näitä jorinoita aina joku jaksaa käydä lukemassakin, kommenteista puhumattakaa.
    Kyllä maataloiden lapset aloittavat raktoreilla ajon hyvin aikaisin. Paljon toki riippuu lapsestakin, että jaksaako keskittyä yms. Koneet on kuitenkin isoja ja vähän turhankin usein lehdissä lukee juttuja onnettomuuksista traktoreiden kans, joissa on ollut lapsiakin mukana. Mutta eihän sitä heti tartte olla puimurin ohjaimissa. Ensin harjotellaan pelkästään raktorilla ja taitojen karttuessa sitten konetta perään. Ite toivon, että Kasper oppii ajamaan ensin ihan kunnolla ja sitten vasta jotakin monimutkaisempaa. Just samaa mietin kuin sääkin, että ohjaamisen lisäksi on niin paljon muita juttuja, jotka pitää huomioida.

    Tiina:
    Kiitos, kerrotaan kummipojalle terkut!

    VastaaPoista
  6. Mekin oltiin Itä-Suomessa tällä viikolla, haettiin pojat kotiin. :)

    Kyllähän sitä ajamista voi kotipihalla kokeilla, kyllä minäkin harjoittelin Fiatilla eteen- ja taaksepäin ajamista varmaan jo 10-vuotiaana. :)

    Tuosta traktorista tuli mieleen omat "rillutteluajat" lukioiässä, kun ite jo koitti olla tyrkyllä autoilevien poikien kyytiin (ja aika hyvin sinne kyytiin pääsikin) mutta niitten poikien pikkuveljet heitti sitten p...urallia traktorilla, kun ei ollut vielä ajokorttia. :D Teidän Kasperilla onneksi on vielä muutama vuosi siihen, kun pääsee traktorilla tyttöjä kyyditsemään kylille. :D Niin, ja taisihan muuten yläasteella joku ysiluokkalainen joskus tulla traktorilla kouluunkin, kun oli saanut traktorikortin. :D

    VastaaPoista
  7. Ai, te ootte saaneet pojat kotia. Varmasti kivaa välillä viettää aikaa miekkosen kans kahestaan ja sitten taas mukavaa saada lapsoset kotiin. Kyllähän sitä noilla traktoreilla kylillä pyöritään. Itse en moista oo harrastanut, koska ajotaidot on erittäin huonot. Mutta luultavimmin traktorikortti tuo monen nuorenmiehen tai -naisen elämään aikamoisen liikkumisen vapauden, jos kotoa vaan saa kulkupelin alle.

    VastaaPoista
  8. Suuret kiitokset käynnistä, ....län väki kiittää ja kumartaa. Kovin tuli meille hiljaista kun auton perävalot lakkasivat näkymästä. Eilen tullut vieras lähti tänään ja nyt odottelemme seuraavaa sortin sakkia. Lämmin keli tuli, kesä tuli takaisin sittenkin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos vaan tätilän väelle kestityksestä, leikeistä ja kaikesta huomiosta! Teillä pyörii nyt oikein kunnon majatalomeininki. Täällä on myös nautittu lämpimästä säästä.

    VastaaPoista