maanantai 26. elokuuta 2013

Sielunmaisema

Erilaiset maisemat ympäröivät meitä koko ajan.
Siinä missä toinen meistä haluaa Ison Kirjan sanoja lainaten 
"nostaa silmänsä vuoria kohti",
 toinen haluaa katsella maisemaa, 
jota Maamme-laulu kuvaa sanoin "ei laaksoa, ei kukkulaa". 

Yksi meistä on kuin kotonaan kaupungin vilinässä 
ja tuntee olevansa turvassa korkeiden talojen varjossa. 
Samalla toinen hakeutuu rauhaan, 
erämaajärven syliin, 
missä ei kuulu tuulen suhinaa kummempaa.
Yritän opetella oikeaa asennetta: näenkö tässä kauniin loppukesän päivän, vai hirveän määrän leikkaamatonta ruohoa?
Kaksi ihmistä voi katsoa samaa maisemaa ja nähdä siinä aivan eri asioita.
Uskon, että jokaiselle meistä on olemassa sielunmaisema.
Maisema, jonka keskellä tuntee olonsa hyväksi.
Maisema, joka tekee olon turvalliseksi.
Maisema, johon haluaa palata.

Sielunmaisema ei tarkoita automaattisesti sitä maisemaa,
jonka keskellä elää joka päiväistä elämäänsä.
Jollekin se voi olla maisema,
jonka on nähnyt vain kerran elämässään,
mutta jota ei sen jälkeen voi unohtaa.

Toivoisin, että  jokaisella meistä voisi omassa elinympäristössään olla paikkoja,
joissa silmä ja sielu lepäävät.
Itselläni ei nykyisessä elämäntilanteessa ole mahdollisuutta lähteä kovin kauaksi.
Siksi olen päättänyt nauttia niistä sielunmaisemista, 
joita lähiympäristö tarjoaa.
Tunnethan kypsyvän viljan tuoksun?
Peltomaisema ei välttämättä miellytä kaikkia,
mutta minulle se on kaunis ja voimaannuttava maisema.

Pellon monimuotoisuus näkyy vuoden kierrossa.
Kevään hennon vihreä oras vaihtuu kesän vahvaan kasvuun.
Kesän kääntyessä syksyksi, vilja valmistuu ja iltayön usva nousee peltojen ylle.
Myöhemmin syksyllä vaaleankeltainen sänki muistuttaa kesästä 
ja harmaa taivas antaa sateensa pellon ylle ennen kuin talvi sen lumella peittää.

Nykyisin katselen maisemaa mieluiten hiljaisuudessa.
Hiljaisuus on ylellisyyttä.
Kun kello lyö yhdeksän illalla, 
Puron varresa on yleensä hiljaista 
ja sitä kestää aamu kuuteen saakka.
Aurinko, kuppi kahvia ja illalla lyhty palamaan:)
Hiljaisuus on välttämätöntä,
koska muuten unohdan kuka olen.

9 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitettu.On myös vaara,että se kotoinen maisema jotenkin turruttaa aistit ja sitä ei osaakaan enää arvostaa.Äitini pruukasi sanoa,että kahtoppa kotua vieraan silmillä,niin silloin siinä havaitsee jotain sellaista ,jota ei arjessa paa merkille ja silmä on tottunut ja ei näe vikoja eikä sitä mahdollista kauneuttakaan.Nautitaan vaan kauniista elokuun päivistä ja sadonkorjuun "riemusta".Eläväisten lasten kanssa eläissä hiljaisuus on tosi harvinaista herkkua.Mutta kun elää tyhjän pesän kautta,voi vain kaiholla muistella aikaa,kun talo oli meteliä täynnä.Onneksi lastenlapset ilahduttavat "mekastuksellaan"mummulaa lähes päivittäin ja se on mukavaa.

    VastaaPoista
  2. Tuo ylläoleva kommentti oli kyllä mummuliinin kirjoittama lähti vahingossa väärällä osoitteella. sori.

    VastaaPoista
  3. miten paljon ajatuksia ja pohdintoja...Hiljaisuus on tärkeä asia,sitä meteliä kun kotosalla piisaa aamusta iltaan...kuitenkin tästä hetkestä haluaa nauttia,sillä vielä tulee se päivä,kun sitä tosiaan kaipaa,sitä melua;)
    Minulle läheinen sielun-maisema on vesi;järven tai meren rannalla koen olevani "kotona".On vain lähdettävä hieman kauemmas,jos rannalle haluaa,ihan koti-ikkunasta ei ole mahdollisuutta sitä elementtiä katsella.

    VastaaPoista
  4. Mää oon huomannut, että sen oman sielunmaisemansa löytää sieltä mistä asuu, yleensä ei tarvitse kovinkaan kauaksi mennä. Täällä on parasta meren läheisyys, ei tarvitse välttämättä edes rannalle asti mennä, kun sen meren jo aistii. Ja onhan meillä "merinäköalakin", kun osaa oikeasta raosta katsella. ;) Sen oon huomannut, että kun lähtee muuten vaan ulkoilemaan (ei siis asioilla käymään tms.) kävellen tai nykyisin pyörällä, niin jotenkin se suunta kääntyy merelle päin, vähintään siihen pieneen metsikköön tai nummille, joka on tässä kodin ja meren välissä. Eikä sinne merellekään nyt ole kuin muutama sata metriä. :)

    VastaaPoista
  5. Kirjoitit tosi kauniisti. Kotona on hyvä olla ja huomata se kauneus, joka siinä ympärillä on.

    Mummuliini kirjoitti myös erittäin osuvasti ja viittasi oman äitinsä sanoihin. Siihen ei ole mitään lisättävää.

    Aurinkoista päivää puron varteen! :)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus!
    Jokainen meistä tuon oman sielunmaisemansa tarvii :)
    Mukavaa viikkoa sinne
    tuksu

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille yhteisesti mukavista kommenteista!
    Nautitaan ympäröivistä maisemista ja otetaan niistä kaikki ilo irti.

    VastaaPoista
  8. Hyviä pointteja, eipä noihin ole mitään lisättävää. Tässäkin tapauksessa kyseessä on hetkessä elämisessä ja sen hetken arvokkuuden tiedostamisesta. Jos osaisin maalata, maalaisin elokuisen maiseman: kirkkaan sinistä taivasta vasten kullanvaalea viljapelto. Tuoksu tulisi mielikuvituksen mukana..

    VastaaPoista
  9. Hyvin kuvailtu elokuinen maisema. Tuollainen se juuri parhaimmillaan (minun mielestä) on.

    VastaaPoista