lauantai 4. lokakuuta 2014

Mietteitä meren rannalla

Menneellä viikolla pääsin hetkeksi meren rannalle vanhimman tytön kanssa. Veimme pikkusiskon kaverinsa kanssa uimakoulun pärskeisiin ja kauppareissun jälkeen kuljimme hetken aikaa syksyisellä rannalla (suosittelen). Kulkiessa oli aikaa paitsi puhumiseen, myös ajattelemiseen.


"Jos mää juoksen tuonne alas, niin pysykkö varmasti äiti siinä? Et mee mihinkään. Seiso siinä niinkö tatti ja kahto, ko mää juoksen. Vai haluakko sääki juosta alas?" Seisoin kuin tatti ja katsoin. Olin tylsä, enkä juossut. Jälkeenpäin harmitti. Samalla katsoin kauemmas. Merelle ja horisonttiin, jonne aurinko oli kohta laskemassa. Ei siellä mitään erikoista näkynyt, enkä mitään erikoista odottanut näkevänikään.


Välillä on elämässä aikoja, että on vain. Katsoo, mutta ei oikeastaan näe, ei ainakaan kovin pitkälle. Kaikki on hyvin, mutta jotenkin niin.... noh, tavallista. Silloin on vaarana, että kadottaa perspektiivin. Rupeaa pitämään ihmeellistä ja ainutlaatuista itsestäänselvyytenä ja minulle automaattisesti kuuluvana. Katseellaan etsii aina vain jotakin enemmän, eikä näe mitä kaikkea jo on. Sydämeen hiipii tyytymättömyys ja mieleen tylsyys.

Luin joskus jostakin 
(onneksi tämä ei ole mikään tieteellinen teksti, 
"joskus jostakin" ei ehkä kelpaisi vakavasti otettavaksi 
lähdeviitteeksi mihinkään) 
vanhan rukouksen, jossa pyydettiin
 "...anna minulle määräosani leipää...." 

Leivällä tarkoitettiin paljon muutakin kuin pelkkää mahan täytettä. 
Itse ajattelin sen tarkoittavan kaikkea sitä,
mitä meillä elämässämme on, 
ennenkaikkea  näitä maallisia asioita. 
Miten hankala onkaan välillä se ajatus, 
että minulle ei kuulukaan kaikki. 
Mutta silloin, kun jokainen saa määräosansa,
kaikille riittää.

10 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjotettu teksti! Jos mää oisin ollu tuola, oisin varmasti haaveillu ehottomasti mahottomimmasta haaveestani; pääsystä horisonttiin :D mieti ny kuin hauskaa se ois, sais sanua että oompahan käyny horisontisa! Se on mukavan näkönen paikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Horisontti on mukavan näköinen paikka. Se näyttää siltä, että siellä kaikki on mahollista. Ja kyllä niitä semmosiakin haaveita tarvitaan, jotka tuntuvat mahottomilta:)

      Poista
  2. Mutt hei :) mä ko katon tota yhtä kuvaa,nään muutaki ku horisontin :) upean auringon-laskun hiekka-rannalla...tuntuu ett aika ihan pysähtyy sitä katsoessa ;)
    tuo ajatus tulee mullaki mieleen;määrä-osa leipää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlasku oli kaunis ja sitä pitäisi osata katsoa ja nauttia siitä paljon useammin. Hyvää pyhäpäivää!

      Poista
  3. Olipas ihania kuvia :) Kiitos, kun olit vieraillut blogissani, koska jostain syystä en ole löytänyt blogiasi Googlen joulublogi-haun alta. Pääsin nyt sitten tutustumaan tähän, ja on kyllä kotoisen oloisia ja mielenkiintoisia postauksia (johtuisiko osaltaan siitä, että itsellänikin nuorimmaiset ovat samoja ikiä ja samoja kiinnostuksenkohteita löytyy muutenkin). Liitin blogisi blogiluettelooni. Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit vastavierailulle:) Tämä minun blogini ei ole mikään varsinainen joulublogi, joten siitä syystä sitä ei joulublogi-hakusanalla löydy. Mutta sen verran jouluihminen kyllä olen, että mitä lähemmäs joulunaika tulee, sitä enemmän joulujuttuja ja -fiilistelyjä esiintyy tässäkin blogissa.

      Poista
  4. mummu metsäntakaa6. lokakuuta 2014 klo 11.46

    Määräosani leipää. Siinä se kaikki mitä on tarpeellista. Kiitos taas hyvistä ja eteenpäin kannustavista kirjoituksista😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa viikon alkua sinnekin suunnalle!

      Poista