perjantai 27. helmikuuta 2015

Maailma kirkastuu....

nimittäin tänään on ollut ensimmäinen päivä yli viikkoon, ettei ole tarvinnut ottaa yhtään ainutta särkylääkettä. Kummasti sitä vain olo piristyy, kun kroppa tuntuu taas vähän enemmän normaalilta. Aika hierojalle on tilattu, joten yritän pitää hartiani jatkossa paremmassa kunnossa kuin tähän asti. Jee, ehkä tämä elämä taas tästä lutviutuu:)

Koululaisten hiihtoloma alkoi tänään ja minäkin anoin töistä vapaata ja vapaan myös sain. Sen verran lämmintä on luvattu, että saa nähdä minkä verran lunta on jäljellä viikon loppupuolella. Luistelemaan ei päästä ainakaan, mutta hiihtoladut ovat ehkä vielä jonkinlaisessa kunnossa. Mitään kovin suuria suunnitelmia meillä ei loman ajalle ole varattuna. Itse olen lähinnä tehnyt itselleni listaa kaikista tekemättömistä töistä, jotka tietenkin kaikki aion viikon aikana hoidella tsuit tsait tuosta noin vaan...;) Arvelisin, että muulla perheellä voi olla asiasta jokseenkin erilainen näkemys.

Kuluneella viikolla tein kaksi huomiota elämästä. Tai ehkä niitä huomioita on ollut enemmänkin, mutta nämä taltioituivat kameraan.
Positiiviset ensin:
 
 Meidän vauhtimimmi Nanna, jonka jäljiltä huone on hyvin usein kuin "mennytten maja", on ryhtynyt aivan omia aikojaan viikkaamaan vaatteet illalla valmiksi aamua varten. Suloista ja huvittavaa:)

Vähemmän positiiviset sitten:
Kuvasta ei saa mitään selvää, mutta siinä on lehtijuttu lukion yleisen matematiikan tehtävistä. On ollut aika, jolloin olisin ratkaissut nuo tehtävät mielelläni ja vieläpä ihan oikein. En ole mikään matemaattinen lahjakkuus, mutta lukion yleinen matematiikka oli minulle juuri sopivaa. Haastetta oli sopivasti ja onnistumisen kokemuksia tuli enemmän kuin epäonnistumisia. Laskin matikan tehtäviä mielelläni ja muistaakseni kirjoitin yleisestä matikasta aivan kelpo arvosanan. Totuus lähes kaksikymmentä vuotta myöhemmin on karu. En osannut ratkaista yhtäkään tehtävää. Plääh! Ei hyvä.

Olisikohan jossakin "Derivoinnin alkeet 10 minuutissa"-kurssia tai "Pythagoraan lauseen opettelun aakkoset"-opasta? En tiedä mitä tekisin sillä, että osaisin laskea funktion nollapisteen, mutta on se toisaalta sääli huomata miten tehokkaasti kaikki tämä on unohtunut.

Semmoista on elämä:)
Hyvää viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Pieni vinkki, jos haluat derivoimaan oppia nii ota yhteys kummilapsees ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sieltä suunnalta saisin epäilemättä ajanmukaiset neuvot kaikkeen mahdolliseen matematiikkaan:) Tai sitten pitää tehdä niin, että jätän matematiikan suosiolla heille, jotka sen osaavat.

      Poista
  2. Jaa vai pitäisi sitä osata derivoida ja pythagooren lauseistakin jotain tietää?Empä oo vielä 65-vuotisen elämäni aikana yhtään kertaa tarvinnut moisia hienouksia.Ja mistään en ainakaan omasta mielestäni ole jäänyt paitsi.Tulee väistämättä mieleen,että maailmassa taitaa olla kosolti turhaa tietoa,jota ei tavallinen tallaaja ikupäivänä tartte.Keskitytään vaan me ruohonjuuriston väki elämään täyttä elämää tässäpäivässä ja jätetään suuret monimutkaiset asiat niille jotka niitä ehkä tarvitsevat,Rentoa lomaviikkoa ja kaikkia rästitöitä ei todellakaan tartte ahtaa hiihtisviikolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rästitöiden tekeminen on jo aloitettu:D Ehkä oli korkea aika siivota kestovaipat pois vessan kaapista.
      Eipä noita derivaattoja ja muita tartte, mutta onhan se toisaalta harmi, että ne ovat täysin unohtuneet, vaikka joskus ne olen hyvästi osannut.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä sitä kummasti tulee enemmän virtaa, kun ei hartiat jomota koko ajan.

      Poista
  4. Minä puolestaan olen satatellut kielitaidon rapistumista! Yläasteen päättötoikkarissa saksa oli täysi kymppi, mutta nyt en saa sanaakaan saksaksi suustani! Blääh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kielitaito on toinen kouluaikojen osa-alue, joka helposti rapistuu käytön puutteeseen. Minä en ole koskaan ollut mikään kielellinen lahjakkuus, joten pudotus kouluajoista nykytilanteeseen ei ole kovin huima. Kielet takkusivat aikoinaan lähes alusta asti. Saksan kymppi kuulostaa kyllä huimalta!

      Poista